Douglas Aarniokosken Nurse 3-D hyödyntää B-elokuvien ja eksploitaatiogenren aiheistoa. Tavoitteena on ollut verinen ja seksikäs kauhuelokuva, johon kolmiulotteisuus toisi oman säväyksensä. Tarinan päähenkilönä on newyorkilainen sairaanhoitajatar Abby Russell (Paz de la Huerta), patologisesti häiriintynyt sarjamurhaaja, joka päivisin huolehtii potilaista ja öisin murhaa uskottomia ukkomiehiä, vapauttaa kaupunkia kuonasta. Russellin työpaikalle suureen sairaalaan saapuu nuori Danni (Katrina Bowden), johon Russell oitis ihastuu: hän haluaa Dannista kumppanin, jonka voi kouluttaa apuriksi sarjamurhatoimiin — ja miksei petikumppaniksi. Valitettavasti viettely-yritys epäonnistuu ja Danni takertuu mieluummin poikaystäväänsä Steveen (Corbin Bleu). Russell alkaa heitellä kapuloita nuorenparin rattaisiin: hän murhaa Dannin isäpuolen psykoterapeutti Larry Cookin (Martin Donovan) toivoen että Danni tulisi hakemaan häneltä lohtua. Kun näin ei käy, hän lavastaa Dannin syylliseksi. Danni puolestaan alkaa epäillä Russellia murhaajaksi ja vältellä tätä, mutta tämä viettelee ja tapattaa rikosetsivän. Veri vain roiskuu, kun sairaanhoitaja Russell panee ranttaliksi teho-osastolla. Elokuvassa on kohtuullisesti paljasta pintaa ja muutamia epämukavan verisiä erikoistehosteita. Tässä elokuvassa olisi ollut ainesta hillittömään roskaelokuvien parodiaan à la Robert Rodriguez. Valitettavasti elokuva epäonnistuu nimenomaan pääosan muotoilussa: Paz de la Huertan roolisuoritus on niin käsittämättömän pökkelömäinen ja väkinäinen, ettei moinen hahmo kerta kaikkiaan toimi. Abby Russellin hahmosta on tehty vääränlainen ja vivahteeton. Hänen pitäisi olla viileä psykopaatti, johon potilaat luottavat ehdoitta ja joka viettelee pahaa-aavistamattomia aviomiehiä, mutta tämä hahmo on törröhuulinen murjottaja, joka puhuu ja liikkuu omituisen jäykästi. Hän on niin paha ja tylsistynyt, ettei kenenkään voi kuvitella luottavan häneen. Nurse 3-D:tä voisi verrata Ottolapseen. Tässä Estherin (Isabelle Fuhrman) hahmo on tehty paljon onnistuneemmin, ja hänenkin menneisyydestään paljastuu karmeita seikkoja. Toinen vertauskohta — tyttörakkauden perusteella — voisi olla Haute tension. Nurse 3-D häviää molemmille selvästi. Kathleen Turnerin lyhyt vierailu tuo mieleen Sarjamurhaajamutsin, jossa painajaismaista hullunhauskuutta — perheenäiti, kaiken turvallisuuden perikuva, osoittautuu sarjamurhaajaksi — on kehitelty paljon onnistuneemmin Vaikka tarina tökkii, on 3D-kuvaus erittäin onnistunutta. Kuvauksessa on käytetty stereokameraa, ja tilavaikutelma on kaiken aikaa luonteva ja hienosti sommiteltu. Future Filmin 3D-blu-ray on yksikerroslevy, mutta kuvanlaatu on kohtuullisen hyvä. Mitään lisämateriaalia ei ole. 2/5 Muutama kuvanäyte 2D-versiosta. Spoiler 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8.
Spoileria riittää, joten siirry seuraavaan kommenttiin jos leffa on näkemättä. Alelaarista lähti eurolla 2D-versio, joten tilantuntu jäi nyt kokematta. Toivoin kovasti, että elokuva olisi joko hauska tai oikein perinteinen hurmeiloittelu. Kumpikaan toiveistani ei toteutunut. Paz de la Huertan tultua enimmäisen kerran lähikuviin, niin akka näytti liian maskuliiniselta ja mielessä kävi että tässä onkin joku haavistolainen tvisti - eli täti onkin setä. No eipä ollut, se kävi selväksi melkein heti, kun hoitsu juoksenteli ympäriinsä ilman pikkuhousuja. Pääosanesittäjä oli kaikin puolin kömpelö, epäuskottava ja ärsyttävä. 90% ajasta hän oli huulet törröllä, aivan kuten edellä jo on mainostettu. Jos tuo oli olevinaan seksikästä, niin minä en valitettavasti lämmennyt. Jos mulle olisi valta suotu, olisin castannut pääosaan Dannia esittäneen Katrina Bowdenin. Hän olisi ollut oikeasti seksikäs murhaajasairaanhoitaja. Yleensäkin tässä elokuvassa näyttelijät tekivät ala-arvoista työtä, olivat epäuskottavia ja liioittelivat kuin kesäteatterissa. Juoni... no se nyt oli pakollinen lisä tässä elokuvassa, eikä mikään jäänyt tyhmimällekään katsojalle epäselväksi. Plussaa Katrina Bowdenin lisäksi musiikkivalinnoista. Ne olisivat voineet olla Tarantinon leffasta. Plussaa myös puvustuksesta. Kangasta säästävät työasusteet ja korkkarit kuuluvat jokaiseen hoitsufantasiaan, eikä totuudenmukaisilla Nurse Bettyn lökävaatteilla ole mitään tekemistä näiden haaveiden kanssa. Ja toki tarinaan kuului myös tyttörakkautta, mikä sopi täydellisesti elokuvan tyyliin. Aiheessa oli siis mahdollisuuksia ja ihan hyvin tarina oli saatu kulkemaan. Valitettavsti vain elokuva oli tylsä eikä siinä ollut mitään yllätyksiä tms. Annan nyt kuitenkin 2/5.