Ollaan vapaita on raikas ja koskettava tarina kolmekymppisestä Seljasta, jonka ystävien- ja työntäyteisen elämän sekoittaa hänen 16 vuotta sitten adoptoitavaksi antamansa poika. Kolmekymppisen Seljan poikaystävä Tomi haluaa heidän menevän eteenpäin. Selja pysyisi mieluiten siinä missä on, parhaiden ystäviensä Henrin ja Iisan kanssa kommuunissa keskellä kaupunkia. Mutta Selja rakastaa Tomia, joten hän suostuu yhteiseen asuntolainaan. Sitten Seljan luo ilmaantuu 16-vuotias Leo, poika, jonka Selja luovutti adoptioon teini-ikäisenä. Leon myötä kimppakämpän elämä on täynnä musiikkia, naurua ja suuria tunteita. Muutto Tomin kanssa alkaa vaikuttaa entistä huonommalta idealta. Leon kohteliaan ulkokuoren läpi näkee vain Henri, mutta Selja ei halua kuunnella hänen varoituksiaan. Selja on autuaan sokea sille, että Leo rakastuu itseään seitsemän vuotta vanhempaan Iisaan. Samalla kun Selja saa uuden mahdollisuuden tutustua poikaansa, hän sekoittaa oman sekä parhaiden ystäviensä, kämppistensä, elämän. Ollaan vapaita on uudenlainen musiikkielokuva, johon kappaleita ovat kirjoittaneet useat eturivin biisinkirjoittajat ja artistit kuten Paula Vesala, Lauri Ylönen, Olavi Uusivirta, Terhi Kokkonen, Joel Melasniemi, Kerkko Koskinen, Timo Kiiskinen, Yona, Markus Koskinen, Pepe Johansson, Sanni, Elias Kaskinen, Asa, Super Janne, tuottaja MGI eli Henri Lanz, Matti Pitkänen ja Niina Koponen. Ensi-ilta Suomessa 07.08.2015
Suomalainen elokuvamusikaali on haastava lajityyppi, joka ei ole paljon menestystä niellyt. Klassisin esimerkki lienee SF-paraati, joka kuvattiin Helsingissä ”viimeisenä kesänä”. Hiljattainen yritys oli Neil Hardwickin Jos rakastat, joka tuli tässä kuussa TV:stä HD:nä. Oskari Sipolan Ollaan vapaita löytyi alennusmyynnistä teräväpiirtona, joten annettiin sillekin mahdollisuus. Elokuvan ansiona voi pitää muutamia onnistuneita kuvauspaikkoja ja teknistä sujuvuutta. Ollaan vapaita on töölöläiselokuva niin kuin Pussikaljaelokuva on kalliolaiselokuva. Käsikirjoituksessa ja henkilöissä sitä vastoin on tiettyä ohuuden tuntua. Joskus kaukaisessa tulevaisuudessa Riku Niemisen ja Olavi Uusivirran silmälasit aiheuttanevat yleisössä kauhunväreitä: niin ”kysäriä” (2010-luvun muotia). 16-vuotias adoptiopoika Leo (Johannes Brotherus) saapuu Helsinkiin etsimään biologista äitiään Seljaa (Maria Ylipää), joka asuu boheemissa kommuunissa Etu-Töölössä Henrin (Riku Nieminen) ja Iisan (Pihla Maalismaa) kanssa. Selja on lavastaja, Henri on kapitalismin- ja autoilunvastainen työtön homoseksuaali, joka on kaiken aikaa pahalla päällä kuin Jouko Turkka konsanaan, ja Iisa on 22-vuotias nymfomaani, joka haksahtaa ukkomiehiin kerran toisensa perään. Tuollainen henkilögalleria on ehkä näyttänyt paperilla hyvältä, mutta näyttelijöille sen luonteva toteuttaminen on tuottanut haasteita. Vakuuttavimmaksi henkilöksi nousee ehkä yllättäen kasvattiäiti Maria (Anu Sinisalo), Spoiler joka kohtaa kahdenkertaisen menetyksen: aviomies lähtee nuoremman naisen mukaan, joka pystyy synnyttämään omia lapsia, ja adoptiolapsi alkaa itsenäistyä ja lähtee maailmalle. Musiikkinumeroista lähinnä ”Sammutetaan bensalla tulta” kasvaa elämää suuremmaksi. Vaikka juonenkäänteet eivät erityisesti yllätä, Ollaan vapaita sai toivomaan, että olisi taas 16-vuotias kolli, joka saa jahdata 22-kesäistä misua. Vaikka mitään ei heruisikaan, niin kivaa olisi... 2½/5 Kuvanäytteitä Nordisk Filmin blu-raysta on toisessa viestissä.