Jackie on erinomaisen onnistunut luonnetutkielma Jacqueline Kennedystä ja hänen tilanteestaan heti J. F. Kennedyn murhan jälkeen vuoden 1963 lopulla. Kaikkein dramaattisimmat, traumaattisimmat tapahtumat nähdään vain lyhyinä välähdyksinä — ajomatka avoautossa murhapaikalta sairaalaan kuollut presidentti sylissä on pahimpia asioita mitä puoliso voi joutua kokemaan. Omalla vuosisadallamme julkisten veritekojen mittasuhteet ovat kylläkin räjähtäneet käsiin (pahoittelen mautonta kielikuvaa), mutta 1960-luvulla presidentti Kennedyn salamurha oli kansallinen ja kansainvälinen järkytys. Natalie Portman eläytyy hahmoonsa vakuuttavasti ja koskettavasti. Kun hän kävelee verisessä puvussa ja kun hän pesee puolisonsa verta hiuksistaan, nämä sanattomat kohtaukset saavat katsojan hiljaiseksi. Toisaalta hän tekee näkyväksi myös Jacquelinen vahvuuden, kun tämä päättää hautajaisjärjestelyistä ja kävelee kadulla miehensä arkun jäljessä — ylimalkaan antaa kansan nähdä, mitä Texasin kahjot saivat aikaan: kaksi isätöntä lasta. Toisessa keskeisessä roolissa Robert Kennedynä on Peter Sarsgaard. Hänen roolityössään on jonkinlaista hienoista kireyttä, johon kiinnittää huomiota ehkä juuri Portmanin suvereeniuden takia. Jackiessa yhdistetään taiten faktaa ja fiktiota ja näin luodaan kuva ”maan äidistä”, joka selviytyy ainutlaatuisen vaikeassa tilanteessa. Kuvanlaatu on tässä elokuvassa pehmeähkö, ikään kuin se olisi kuvattu 16 mm:n filmille (ja niin kertoo IMDb). Kuvasuhde on 1,66 : 1. TV-dokumenttijaksossa jäljitellään 1960-luvun alun mustavalkokuvaa. 4½/5 (Toinen ketju.)