Viimeksi olin nähnyt Åke Lindmanin Harjunpään ja kiusantekijät (1993) teatterikierroksella melkein neljännesvuosisata sitten. Muistin pitäneeni siitä kovasti, varsinkin kun kuvauksia oli tehty entisillä kotikulmillani. Elokuva on ollut pitkään vaikeasti nähtävissä, mutta TV-esitys on ollut 2015 ja uusinta 2017. Eilen sai verestää muistikuvia, kun Yleisradio esitti hiukan kehnolaatuisen HD-siirron. (Eipä ollut aivan 4K-tasoinen masterointi, ehkä 0.4K...) Aika oli kullannut muistoja, sillä nykynäkökulmasta Harjunpää ja kiusantekijät vaikuttaa hiukan ohuelta — silti se on Nordic noirin edelläkävijä, joka edusti aikansa laadukasta elokuvakerrontaa. Tarinan vahvuuksiin kuuluvat tietty realismi ja mittasuhteiden maltillisuus; kirjailija Joensuu oli itse poliisi, ja tämä näkyy arkisen poliisityön uskottavuutena ja järkevinä rikostutkinnan oivalluksina. Poliiseilla on henkilökohtaiset ongelmansa, mutta ne eivät ole mitään järjettömiä traumoja vaan tavanomaisia perheongelmia. Roistot ovat tavallisia reppanoita eivätkä yli-inhimillisiä rikollisneroja. Dödön (Antti Virmavirta) ja Antun (Tom Pöysti) ”Syndikaatti” on harvinaisen inhimillisesti esitetty rikollisryhmä, eikä pahuus ylimalkaan ole tässä kylmän kliinistä niin kuin elokuvassa Harjunpää ja pahan pappi. Kari Heiskanen ja Riitta Havukainen Harjunpäänä ja Onervana ovat erinomaisia. Harjunpää voisi hyvin olla Suomen Harry Callahan (Clint Eastwood). Lisäksi sivuosissa vierailee melkoinen joukko näyttelijöitä, joista tuli sittemmin kotimaisen elokuvan uuden nousun kiintotähtiä: Ville Virtanen, Jussi Lampi, Pertti Sveholm, Merja Larivaara, Sari Havas, Eero Aho, Laura Malmivaara... Kaikki he ovat tässä elokuvassa liikuttavan nuoria. Harjunpää ja kiusantekijät tarjoaa nostalgista ajankuvaa: on tuhannen markan seteleitä ja poliisi-Ladoja. Lehikoisen perhettä terrorisoidaan puhelimitse — ajatelkaa kuinka vaivattomasti se kaikki sujuisi nykyään kansainvälisen tietokoneverkon kautta. Kyllä edistys on mahtavaa! Tekoajankohta — Esko Ahon lama — näkyy budjetin pienuutena, ja Lasse Mårtensonin elokuvamusiikki on toteutettu syntetisaattorilla. Silti Harjunpää ja kiusantekijät ennakoi kunniakkaasti suomalaisen elokuvan uutta nousua, joka alkoi vuosikymmenen lopulla Häjyistä ja Rukajärven tiestä, sekä yökuvauksillaan Nordic noirin loistokautta. 3½/5 Muutama kuvanäyte Yle Teema & Femin eilisestä lähetyksestä. Vaikka tätä mainostettiin teräväpiirroksi, ei kuvanlaatu päätä huimaa. Ääniraita oli 2.0 surround. Spoiler Mainittakoon, että Åke Lindmanin ruotsinkieliset sarjat Harjunpää och kalla döden (1983) ja Harjunpää och antastaren (1985) ovat tulossa Yle Areenaan huomenna 14.9.2017. Toivottavasti kuvanlaatu ei ole aivan VHS-tasoa.