Aluksi jälleen varoituksen sana: Armomurhaajaa ei kannata mennä katsomaan Helsingin Tennispalatsin saliin 13: salin vasemmalla seinällä on ylhäällä jokin irrallinen elementti, joka rämisee pistävästi musiikin matalien taajuuksien mukana ja pilaa emotionaalisiksi tarkoitetut hetket. (Kokemus oli yllättävä, sillä toissapäivänä The Square toistui ongelmitta samassa salissa.) Tämän elokuvan varsinainen kohderyhmä paljastui sillä hetkellä kun astuin saliin: katsomo oli lähes täynnä (3 kpl) ns. eutanasia-ikäistä väestönosaa. (Markkinointi-idea: Kannattaisiko teatterin tarjota näytösten kylkiäisenä ”viimeinen piikki” tai ”Praljak-cocktail”?) Armomurhaaja on kohtuullisen onnistunut kotimainen musta komedia, jonka on ohjannut Lovemillasta tuttu Teemu Nikki ja jonka pääroolissa nähdään Matti Onnismaa, tuo Suomen Ciarán Hinds. Onnismaa esittää automekaanikko Veijo Haukkaa, yksinäistä sutta, joka sivutyönään lopettaa lemmikkieläimiä pakokaasulla ja pistoolilla — rujoa hommaa, johon on saatu erinomaisen uskottava esittäjä. Haukka uskoo karman lakiin ja panee tunnottomat ihmiset kokemaan samoja kärsimyksiä, joita he ovat eläimille aiheuttaneet. Jo Lovemillan 1. kauden katsojille kävi selväksi, ettei Nikki liiemmin arvosta uusnatseja. Myös Armomurhaajan ”Suomen Soturit” ovat surkuhupaisia, karrikoituja reppanoita. Heidän kanssaan Haukka joutuu törmäyskurssille. Isäsuhteen kautta avataan Haukan taustaa, ja sairaanhoitajasta saattaisi löytyä sielunkumppani. Spoiler Käy nimittäin ilmi, että kuolema kiihottaa sairaanhoitajaa (elokuva sisältää kuristusseksiä!) ja hänellä on armomurhaajan taipumuksia, jotka kohdistuvat myös ihmisiin. Tässä ollaan kuitenkin kaukana esimerkiksi Douglas Aarniokosken Nurse 3-D:n tyylilajista. Ensimmäisenä esimerkkinä vastaavanlaisesta tappamisen erotisoimisesta tulee mieleen Taivaalliset olennot. Armomurhaaja on sujuvasti etenevä luonnetutkielma ja morbidi tragikomedia, joka ikään kuin epäsuorasti puolustaa eläinten säällistä kohtelua — nimenomaan epäsuorasti, sillä tarinassahan lahdataan Rekku jos toinenkin. Elokuvassa on jonkin verran rosoisuutta: esimerkiksi eläinlääkärin ja uusnatsien karikatyyreja on kärjistetty ehkä rahtusen verran liikaa. Musiikkiraita on vahva ja omintakeinen, vaikka Finnkinon rämisevä sali tällä kertaa pilasikin soitannollisen nautinnon ja elokuvaelämyksen. 3½/5 Ensiesitys Toronton elokuvajuhlilla 7.9.2017. — Ensi-ilta Suomessa 24.11.2017.
Olipas hyvä leffa. Onnismaa veti todella hyvin! Yleensä ottaen, näyttlijäntyöstä ei ollut pahaa sanaa sanottavana, lukuunottamatta Virmania joka oli ihan kamalan huono. Tarina oli kompakti ja kerronnasta oli epäoleellinen karsittu. Tarinassa oli tasoja ja kerroksellisuutta, mikä miellytti minua. Natsit oli reppanoita, niinkuin ne pitääkin esittää sillä natseille pitää nauraa aina! Ja tavalliset ihmiset kuvattiin tolkun ihmisinä (eli niinä, jotka katsoivat sivuun kun natsit näusi Saksassa valtaan), mutta ei tuo haitannut, hahmot olivat hyviä ja tässä maailmassa uskottavia. 4/5 ja katsokaa.