Samaa mieltä. Vaikka kaikinpuolin hienosti tehty, niin jostain syystä pitkäveteinen. Eastwood on taitava ohjaaja ja ykköskastia, mutta mitähän olisi tullut, jos Tarantino olisi ollut mukana soveltamassa epälineaarisentarinankertojan kykyjään :hitme:.
Yhdyn tähän. Tosi kömpelö ja tylsä leffa, jatkuvine time warppeineen. Tehosteet ja äänet hyvät, mutta muuten aika kuraa koko leffa. Kannattanee tämän leffan sijaan katsoa Letters from iwo jima, joka on myös Eastwoodin ohjaama. Kertonee iwo jima saaren valtauksesta japsien näkökulmasta. IMO huomattavasti parempi elokuva kuin tämä rasittava flags of our fathers. Ei sisällä mitään time warppia, muutenkin elokuva on hyvin onnistunut vangitsemaan japsien taistelun ahdingon kun jenkit puskee päälle. fags of our fathers 2/5 letters from iwo jima 4/5
Toisaalta, SPR veti riman sen verran korkealla, etteivät sen jälkeen nähdyt sotakohtaukset muissa elokuvissa ole oikein tuntuneet miltään. Tässäkään ei sinällään ollut valittamista, mutta jotenkin liian siloiteltu ja kiiltävä kuva jäi, johtuisiko siitä että luotetaan liikaa CGI:n voimaan, jolloin sellaista rosoisuutta (siis visuaalisesti) kuten vielä SPR:ssä on vaikeampi saavuttaa. Eiköhän se ole kuitenkin, tällaiset tuplaleffat kun on kyseessä, järkevintä katsoa kumpikin ja nimenomaan järjestyksessä Flags ja sitten Iwo Jima. Paitsi jos on niitä katsojia, jotka haluavat vetää ohjaajan oikeuteen parin tunnin ryöstämisestä... Iwo Jima on itsellä vielä näkemättä, Flagsin katsoin joskus syksyllä ja vaikea enää analysoida sen kummemmin, muuta kuin yhtyä muiden kommentteihin täällä. Ehkä hieman parempi kuin luulin, koska odotin huomattavasti enemmän sitä siirappia. Kolme tähteä myös täältä.
Ira Hayesia esittänyt herra ei kuulu minunkaan suosikkinäyttelijöiden joukkoon. Vitutti kattoo jätkää jo Windtalkersissa (varmasti yksi suuri syy siihen, miksen oikein kunnolla pitänyt koko elokuvasta). Joka tapauksessa tuosta kommentistasi... Oletkohan nyt varmasti sisäistänyt sen, että elokuva kertoo tositapahtuman ja Ira Hayes oli alkoholin suurkuluttaja? Käsikirjoittajat eivät siis ole pelkästään rakentaneet yhtä alkoholisti-intiaanihahmoa elokuvaan ihan vaan sen vuoksi, että saataisiin "uskottavuutta" ja rosoisuutta elokuvaan...
Ennakolta jostain syystä odotin todellista amerikkalaisen sankarikultin palvomiseen keskittynyttä tekelettä ja pohdiskelin mahdetaanko edes varsinaista ensimmäistä lipunnostoa sisällyttää mukaan miltään osin. Tässä suhteessa elokuva oli iloinen yllätys nimenomaan pureutuessaan kulissien takaisiin tapahtumiin ja näyttäessään propagandakoneiston täydessä höyryssä myymässä mielikuvia kansalle sekä osaltaan seuratessaan yksilöitä tämän kaiken tiimellyksessä. Mielestäni elokuva kuitenkin epäonnistuu luomaan todellista inhimillistä sidettä keskushahmojensa ja katsojan välille. Sinällään erinomaisen komeita taistelukohtauksia ei osata hyödyntää kokonaiskuvaa ja hahmoja tukevaksi vaan ne jäävät lähinnä irrallisiksi ja sotaelokuvan kyseessä ollessa, pakollisiksi paukuttelekohtauksiksi. Näin ollen ikäänkuin paras pohja keskushahmojen traumoilta putoaa pois tai ainakin se jää hyvin laimeaksi kun sotatantereelle jääneet vainajapolotkin ovat aika etäisiä tapauksia. Kuitenkin kohtuullinen lopputulos (kenties -3,5/5) ja hyvähän tämä on joka tapauksessa katsoa Kirjeitä Iwo Jimalta -yhteydessä
Katselin tämän toistamiseen pääosin siksi, että ensimmäisellä kerralta muistikuvat olivat niin ristiriitaiset. Mitään varsinaista vikaa en muistanut, mutta silti leffa oli jättänyt kylmäksi. Nyt toisen katsomisen jälkeen osoittaisin syyksi ylhäällä mainitun seikan. Monessahan sotaleffassa ja -sarjassa on jonkinlaisena ongelmana se, että hahmot jäävät etäisiksi ja tunnistettamattomiksi kypäröidensä alta, mutta tässä leffassa kyseinen asia muodostaa melkeimpä kaikkien muidenkin ongelmien ytimen, koska päähenkilöiden tunteet koskien taistelutovereitaan jäävät katsojalle erittäin etäisiksi, koska katsoja ei voi millään tietää kenestä siinä nyt avaudutaan, mikä näiden suhde oli ollut jne. Tätä korostaa vielä epälineaarinen kerronta, mikä haittaa edelleen kuvan muodostamista kavereista, jotka olivat niitä tarinan ''keskushahmoja'' eli Iwo Jimalla kuolleita. Jouduin esimerksi katsomaan lopputeksteistä, että oliskos se Jaime Bellin hahmo nyt sitten se kuka Spoiler sinne luolaan tippui. Toisaalta esim. Ira Hayesin ja ''Miken'' suhdetta rintamalla ei millaan tavalla syvennetty ja kohta Hayes jo itkee, että Mike oli paras sotilas minkä oli nähnyt ja katsoja, tai ainkakaan minä, en edes ollut tässä vaiheessa varma kenestä puhutaan.