Sphere (1998) mielestäni taas aika loistava elokuva, joka ei ole massojen suosiota saavuttanut. välillä elokuvassa tuntuu että mennään pitkän kaavan mukaan,mutta kaikki korjaantuu. ei voi kuin suositella 4/5 Miller's Crossing (1990) coenin veljesten tyyliin vähän erillainen elokuva joka oli myös todella hyvä. alussa oli jostain syystä vähän vaikeaa pysyä kärryillä ja joutui tuvautumaan takatekstien lukemiseen.. se auttoi huomattavasti. loppua kohden kuitenkin ote kiristyi ja lopputulos oli erittäin hyvä. 4/5
Monty Python and the Holy Grail (1975) Ei tainnut Brianin elämäkään toimia aikanaan yhtään tämän paremmin. Kaiken tason elokuvamaisuus on poissa ja touhu vaikuttaakin enemmän lähinnä vain isolta joukolta irrallisia sketsejä joissa nyt vaan sattuu olemaan sama teema. Siellä täällä hyviä heittoja mutta useassa tapauksessa vitsejä venytettiin aivan liian pitkiksi kunnes oltiin siinä pisteessä, että alunalkaen jopa naurut irrottanut kohtaus muuttui väkinäiseksi vaivautuneisuudeksi. Kyllähän tämän kerran katsoo mutta toistaiseksi ei ainakaan ole ollut tarvetta liittyä mihinkään Python -faniklubiin, joskin täytyy myöntää, että yksilötasolla poppoosta kyllä löytyy erinoimaisia alansa taitajia. +2½/5 The Private Life of Sherlock Holmes (1970) Lähtökohta Sherlock Holmesin myytin riisumisesta ja kulissien taakse kurkistamisesta on lähes nerokas. Klassikkotarinoiden super-etsivän inhimillistäminen tuo hahmoon ja sen lähipiiriin aivan uusia ulottuvuuksia sekä poistaa siitä jonkinlaista keinotekoista jäykkyyttä. Seikat joiden myötä Holmes ei ole koskaan ollut näin kiinnostava. Huolimatta hahmon arkipäiväistymisestä ja uudelleenmäärityksestä, elokuva ei kuitenkaan pyri nolaamaan tai riisumaan Holmesia mestarietsivän tittelistä muuten kuin osoittaen, että jopa parhailla on huonoja päiviä. Vaikka toteutus olikin tasoa erittäin hyvä, niin ehkä jäin silti kuitenkin kaipaamaan vieläkin enemmän taustoihin pureutumista ja tätä kautta hahmon syventämistä, joten tähän tarkoitukseen Wilderin alkuperäinen, reilut 40 minuuttia pidempi Road Show -versio olisi varmasti poikaa mutta ei taida ainakaan tällä haavaa olla enää olemassa. 3½/5 Mujeres al borde de un ataque de nervios (1988) Onnistunut farssikomedia ryhmästä naisia jos jonkin sortin myllerrysten keskellä. Keskeisiä hahmoja runsaanpuoleisesti mutta kaikille annetaan kuitenkin tarpeeksi aikaa ja huolenpitoa, joilla sitten ansaitaan katsojan mielenkiinto ja rakennetaan kiinnostava kokonaisuus. 3/5
The Good Shepherd mjoo..ihan onnistunut elokuva Robert De Nirolta. aihe oli vaan aika laaja ja vaikka elokuvan kestokin oli ihan kohtalainen, 2h,41m.aika ei ihan riittänyt. miellyttävä kokemus silti. 3,5+/5
Rautaristi (Cross of Iron) Peckinpahin maineikas sotaelokuva ei oikein iskenyt miehen parhaiden teosten tapaan. Coburn on pääroolissa erinomainen, mutta elokuvaan kaipaisi lisää vimmaa. Loppu oli hyvä. + Talven valoa (Nattvardsgästerna) Pastori yrittää suoriutua tehtävistään uskonkriisin ja kuumetaudin keskellä, suhde opettajattareen ei auta asiaa. Bergman kuvaa jälleen taitavasti pohjoismaista mielenmaisemaa. Päähenkilön sisäiset ristiriidat saadaan hyvin ilmi pienieleisellä kerronnalla. Gunnar Björnstrand on erinomaisessa terässä. Kruunupäitä ja hyviä sydämiä (Kind Hearts and Coronets) Brittikomedian klassikko on ennemminkin nokkela kuin suoranaisen hauska, mutta tarina murhilla perimysjärjestystään petraavasta pyrkyristä on vallan mainio. Kerronta etenee hyvällä rytmillä ilman suvantoja. + Treffit Elmossa (St. Elmo's Fire) Brat Pack -poppoon perusleffa on asetelmaltaan tuttua tavaraa. Koulu on loppu ja ystävysporukassa kukin tahollaan on eksyksissä elämänsä kanssa - työ- ja suhdeasiat painavat ja sitä rataa. Tällainen draama yleensä miellyttää, mutta tällä kertaa hahmojen rakentelu jää puolitiehen. Tiettyjä persoonallisia piirteitä on jokaiseen saatu, mutta tyypit jäävät turhan yhdentekeviksi, mikä ei oikein tällaiseen elokuvaan sovi. Kahdeksankymmentälukulaisuudesta sentään lisäpisteitä. -
Perfume: The Story of a Murderer muuta ei voi sanoa kuin että AIKA RANKKA LEFFA!! paras pitkiin aikoihin. 5-/5
Ihmeneloset: Hopeasurffari: Oli jopa huonompi kuin ykkösosa,olis saanu koko sarja saanu jäädä tekemättä. Hienosti kyllä tehty mutta se jokin puuttuu kummastakin,ei edes Alba auttanu pelastamaan tätä. 2/5 Planet Terror: Tämä oli taas paljon parempi kuin odotin,parempi kuin Tarantinon pläjäys. Aluksi "liiallinen" soroisuus hieman häiritsi, mutta kun tottui niin se sopi todella hyvin.Jotenkin hommassa näkyi se että tehdään kieliposkella ja nautitaan hommasta,veri lensi just niin yliampuvasti kuin pitää. Hahmot olivat mainioita,varsinkin oli mukava että valotettiin "kiertopalkinto" sheriffin taustoja. Ekstrat olivat todella hyvät,vaikkei niitä paljon ollukkaan.Käytiin kaikki oleellinen läpi,aina ei tarvitse olla 5h kaikkea löpinää ja höpinää. Parasta oli Rodríguezin ja Tarantinon keskeiset keskustelut,mainio parivaljakko. 5/5 The Hills Have Eyes (2006) Ihan ok pätkä,ei mitään uutta mutta keskiveroa paljon parempi "kauhu" pätkä. Koitettiin raakuudella saada lisäarvoa, ja aika hyvin siinä onnistuttiinkin. Tuntuu vaan että nykyään kaikki örkkimönkiäiset veistetään samasta puusta,ei mitään uutta siltärintamalta.Alkutekstit oli melkeinpä parasta antia,hilpeää musiikkia,ydinpommit räjähtelee ja siinä sivussa näytetään mutaatioita. 3/5
Maanantai 14.1.2008 Taistelu kultaisesta sutrasta (Kong shan ling yu, 1979, Hong Kong/Taiwan) - 3 / 5 Wuxia-mestari King Hun ohjaama, luostariin sijoittuva Taistelu kultaisesta sutrasta kertoo valtataistelusta ja juonittelusta. Elokuva on kaunis. Kameratyöskentely on erinomaista ja maisemat ensiluokkaisia. Tarina on täynnä pikkunäppärää piirileikkiä, jossa itsekkäät tavoitteet verhotaan kauniisiin käytöstapoihin. Osa hahmoista on hivenen yksiulotteisia, mutta näyttelytyö on kohtuullisen tasokasta. Odotin komeita miekkataisteluita, mutta tässä suhteessa petyin: miekkoja ei näy koko elokuvan aikana. Aseetonta voimainmittelyäkin näytetään hyvin säästeliäästi. Sen sijaan käsittämättömät määrät filmiä on tuhlattu edestakaiseen kipittämiseen ja juoksenteluun. Torstai 17.1.2008 Million Dollar Baby (Million Dollar Baby, 2004, USA) - 3,5 / 5 Odotukseni olivat korkealla, sillä näyttelijälista on lupaava ja parhaan elokuvan Oscar on melko hyvä suositus, vaikka palkinnot eivät aina löydäkään tietään oikeaan osoitteeseen. Näyttelijöistä Eastwood ja Morgan Freeman, joka toimii myös kertojana, eivät esitä itsestään uusia puolia. Eastwood on tuttu karheaääninen vanha kovanaama, jolla on hyvä sydän. Freeman on tarkkailija, joka kertoo tapahtumista Shawshankista tutulla, tumman lämpimällä äänellään. Swank, joka on minulle täysin uusi tuttavuus, näyttelee erinomaisesti, hyvinkin voittamansa Oscarin arvoisesti. Sivuhahmot, varsinkin Maggien häikäilemätön junttiperhe ja itäsaksalainen tappokone Billie "The Blue Bear" (nyrkkeilijätähti Lucia Rijker), ovat hirvittävän karikatyyrimäisiä, mikä on suuri tyylirikko vakavassa draamassa - kyllä, loppujen lopuksi Million Dollar Baby ei ole lähelläkään Rockyjen genreä. Million Dollar Babyn myötä sain jälleen kerran huomata, että jos elokuvan olettaa etukäteen mestariteokseksi, pettyy helposti. Ilman mitään ennakkotietoja olisin luultavasti ollut tyytyväinen nähtyäni keskitasoa paremman nyrkkeilymaailman sijoittuvan amerikkalainen unelma -draaman. Perjantai 18.1.2008 Get Shorty - hyvä pätkä (Get Shorty, 1995, USA) - 3 / 5 Travolta on Get Shortyssä parempi kuin jatko-osassa, ja Gene Hackman on aina hieno mies. Barry Sonnenfeldin ohjaus on taidokasta ja Elmore Leonardin tarina viihdyttävä. 50-luvun henkiset roskafilmien julisteet seinillä naurattivat, mm. elokuvat I Married a Ghoul from Outer Space ja The Atomic Mummy pitäisi ehdottomasti tehdä oikeastikin. Hieman jatko-osaansa parempi rikoskomedia. Lauantai 19.1.2008 Predator - saalistaja (Predator, 1987, USA) - 4 / 5 Predatorin ainoa vika on se, että se ei ole aivan yhtä täydellinen toimintapätkä kuin Commando. Viestini Predator-ketjussa. Sunnuntai 20.1.2008 Peloista pahin (The Sum of All Fears, 2002, USA/Saksa) - 2 / 5 Clancy-filmatisoinnissa William Cabot (Morgan Freeman) värvää historioitsija Jack Ryanin CIA:han, ja ensi töikseen Ben Affleckin esittämän miekkosen pitää estää ydinsodan syttyminen. Harrison Fordia ja Alec Baldwinia tulee ikävä. Affleckilta puuttuu Ryanin rooliin vaadittava särmä ja karisma. Hahmoa ei tunnista edes etäisesti samaksi kuin Patriot Gamesissa tai Punaisen lokakuun metsästyksessä. Muunkaan kaartin näyttelysuoritukset eivät ole innostuneita, varsinkin kenraalien ja neuvonantajien riitely on heikkoa, lähes koomista. Hahmoja ja tapahtumia on paljon, eikä mielenkiintoa onnistuta pitämään yllä, minkä seurauksena havahduin pari kertaa ihmettelemään, että keitäs nämä nyt ovat ja miksi täällä ollaan.
Along Came Polly (2004) Ben Stiller vetää jälleen perinteistä luuserimiehen roolia, tosin aina yhtä sympaattisesti, kuten on jo muutaman kerran tullut todistetuksi näissä kaavoihin pohjautuvissa romanttisissa komedioissa. Philip Seymour Hoffman on muuntautumiskykyinen näyttelijä, osaa olla myös hauska. Jennifer Aniston oli pirteä luonnonkaunis pakkaus, wau! Perus hauska elokuva omine vikoineen. 2+/5 The Human Stain (2003) Loppujen lopuksi aika vaisuksi jäävä elokuva. Hyvät lähtökohdat oli, mutta niitä ei saatu tarpeeksi särmikkäästi avattua. Näyttelijätyö oli mitä mainiointa. Anthony Hopkins ei petä koskaan ja hän todella osaa omaksua roolin kuin roolin. Hänen hahmoaan nuorempana tulkitsema Wentworth Miller, joka nauttii nykyisin Pako-sarjan tuomaa julkisuutta, oli myös erinomainen. Nicole Kidman sen sijaan kiikkuu reunalla, en nimittäin oikein tiedä pidänkö hänestä vai en? Sivuosissa pyörivät laatunimet Gary Sinise ja Ed Harris. Näyttelijä puolelta siis homma oli ok, eikä ohjauksessakaan vikaa ollut, mutta käsikirjoitusta oltaisiin saatu hieman vielä nakertaa. 3-/5 Casino Royale (2006) Teatterissa reilu vuosi sitten nähty Bond tuli uusinta tarkastelun kohteeksi DVD-julkaisun myötä. Mahtava edelleen. 5/5 Outland (1981) Operaatio Outland on keskenkertaisia elokuvia elämänsä aikana ohjanneen Peter Hyamsin, hieman keskivertoa parempi yritys. Elokuva sijoittunee tulevaisuuteen, jolloin Jupiterin kuussa on jotain kaivostoimintaa. Sean Connery on kyseisen systeemin järjestyksenvalvoja, joka ottaa tittelin hieman virkaintoisesti, ja täten saa vihamiehiä ympärilleen. Alkaa pieni jännityksen täyttämä aika kun hänet ymmärrettävästi halutaan hengilta. Apua ei tule, mutta tietäähän sen, että James Bondin veri virtasi vielä kiivaana Conneryn ruumiissa tuolloin. 3/5 9 rota (2005) Eli tuttavallisemmin 9. komppania. Oli kyllä äärimmäisen hyvälaatuinen elokuva, vaikka TV:stä elokuva tulikin, kuva ja ääni oli nautittavalla tasolla. Venäläisiä elokuvia ei hirveästi tule seurattua, mutta nyt tuntuu, että se on pikkuhiljaa nousemassa varpailleen. 9. komppania on kuin amerikkalaisten virkaveljien, Full Metal Jacketin & Jarheadin, sekoitus. Samoja teemoja viljellään, tosin niitä ei tuoda yhtä väkevästi esille. Jos puhekieli olisi käännetty englanniksi, olisi elokuvaa ollut vaikea erottaa Hollywood tuotannosta (tosin näyttelijät olivat eurooppalaisen näköisiä). Jälki oli hienoa, kuten yllä oleva vertaus voi osoittaa, mutta siihen oli saatu sisällytettyä myös jotain kiehtovampaa, toveruus ja yhteenkasvaminen on tuotu mainiosti esille. 3½/5 Kung fu Hustle (2004) Shaolin Soccer oli loistava, Kung Fu Hustle oli hyvä. Molemmissa Stephen Chow on mainio, vetäessään hieman samansorttista roolia epäonnisena kaiffarina. Molemmissa elokuvissa käytettiin tarkoituksellisesti selvästi näkyviä koomisia efektejä, sekä ohjaajan, eli Stephen Chown, luomaa taianomaista tunnelmaa. Kung Fu Hustlessa oli hauskoja persoonia, jotka loksauttivat suut ammolleen taistelu taidoillaan. Elokuva sisälsi paljon hienonnäköisiä koreografeja ja joukkokohtauksia. Stephen Chown uusinta odotellessa. 4-/5 Chicago (2002) En selvästikään ole musikaalien ystävä, oli se sitten kuinka kohuttu ja kehuttu. Live-näytelmänä musikaalit varmasti toimisivat, mutta kotona tunnelma on erilainen. Kalsarit jalassa katson mieluummin Die Hardia kuin kyseisenlaisia musikaaleja. Olihan Chicago upean loistokas ja hienosti toteutettu teos, varsinkin tanssi- ja lauluosuudet, mutta nautin enemmän niiden välissä olevasta 1920-luvun kuvauksesta kauniine naisineen ja gangstereineen. 2/5
Winchester '73 (1950) Anthony Mannin 50-luvun western-ryppään, mielestäni mainettaan huomattavasti heikompi avaus. Vetää tehokkaasti mukaansa mutta James Stewartin kostoretki ja varastetun kiväärin tarina ajautuu jälkimmäisellä puoliskolla kohtalokkaasti sivupolulle keskittymällä liikaa vähän sinne sun tänne mutta ei mihinkään täydellä teholla. Selkeä pettymys. 2,5/5 Bend of the River (1952) Seikkailijoitten luvatun maan tapaan yhtäläisen komeissa maisemissa kuvattu mutta aavistuksen tasapaksu tekele menneisyytensä kanssa kamppailevasta ex-rajarosvosta uuden elämän kynnyksellä. Perusvarma, muttei suosikkeihini western-kasvoista kuuluva Jimmy Stewart jälleen mukana narisemassa ja pistämässä paikkoja järjestykseen. Positiivisen puolelle kallistuva peruslänkkäri, joskin Muukalainen Laramiesta on edelleen omalla tasollaan Mann / Stewart -yhteistöistä. 3/5 The Tin Star (1957) Kahta edeltävää enemmän hahmovetoisempi ja alusta loppuun kiinnostuksen säilyttävä pienimuotoinen mutta vahvatunnelmainen oppi-isä / oppipoika - tarina viilipytty-Fondan kouluttaessa maitopoika-Perkinsistä miehenmittaista sheriffiä epäluuloisen kaupunkipahasen pistäessä hanttiin. 3,5/5
Girl, Interrupted (1999) Halusin lauantai-illalle vähän viihteellisempää elokuvaa ja siksi levylautaselle päätyi Vuosi nuoruudestani. Kyseessä ei kuitenkaan ole kevyt elokuva - siinä seurataan persoonaisuushäiriöistä tyttöä (Winona Ryder), joka yhteiskuntaan ja sopeutumattomana joutuu mielisairaalaan. Toinenkin lähtökohta on ihan mielenkiintoinen: eletään 60-luvun lopun hullua aikaa. Elokuva on monella tavalla koskettava, siinä totisesti itketetään katsojia - tosin enemmän naiskatsojille sopivilla tavoilla. Kaikista vahvoin kohtaus oli Spoiler kun roolina kehittyvä sivuhenkilö Daisy (Brittany Murphy) hirttää itsensä. Syynä tapahtumaan on elokuvan parhaan roolinhenkilön Lisan (Angelina Jolie, joka voitti näyttelemisestään sivuosan Oscarin) psykopaattinen kyky manipuloida muita. Elokuvan heikkous on kuitenkin siinä, että siinä esiintyy hieman liian suuri ja hajanainen sivuosien joukko, tästä vain viimeksi mainittu pääsee kunnolla kehittymään. Kun muut roolit jäävät haahmottelun tasolle, on niiden suurta ruutunäkyvyyttä vaikea selittää. Olisin henkilökohtaisesti kaivannut myös syventymistä päähenkilön sairauteen, joka kuitenkin on elokuvan tärkein teema! Joko käsikirjoittaja ja ohjaaja ei ole ollut kiinnostunut oireen/sairauden syventämiseen tai päähenkilö on tarkoituksellisesti haluttu pitää terveen sairaiden joukossa. Mainittakoon, että DVD:n extroissa päähenkilö sai huomattavasti "lihaa luiden ympärille", pois oli tiputettu ihan parhaimpia kohtauksia. Tälläisenä elokuva on massaanhukkuva paketti, jonka vahvuudet on hukattu leikkauspöydälle. Muistetuimpia seikkoja sitä vastoin on ansiokas musiikinkäyttö (aidonoloinen 60-luvun soundtrack), josta huomaa että ohjaajan kannattaisi keskittyä Walk the Linen lisäksi musiikkielokuvien tekoon.
Charlie and the Chocolate Factory 5/5 Olipa vaan törkeän hieno leffa. Värimaailmaa/tunnelmaa ei viitsi edes erikseen kehua kun siitä kuulee jatkuvasti. Kehutaan sitten vaikka näyttelijöiden työskentelyä. Varsinkin Depp oli elementissään, myös muut näyttelijät toimivat. Sopivan yliampuva ja cheesy leffa kaikessa naurettavuudessaan. Harsh Times 2/5 Tässäpä sellainen elokuva mistä ei oikeen saanut mitään irti. Pääosien Freddy Rodrigues ja Christian Bale olivat kyllä loistavia kuten aina, mutta tarina vaikutti jotenkin vähän puolijauhoiselta.
The Sisterhood of the Travelling Pants Tää oli tämmöinen tyttöjen elokuva. Tosin siinä vaiheessa kun Alexis Bledel nappaa paidan pois, niin kyllä pojatkin kiittää. Joo, kyllähän tää oli muutenkin hyvä elokuva. Alexis Bledel, Amber Tamblyn, America Ferrera ja Blake Lively tekevät kaikki raikkaat roolisuoritukset ja tarinassakin oli pointtia. Nuori Jenna Boyd oli myös erittäin vakuuttava. Joutuipa siinä yhdessä kohtaa myös itkua nielemään. ****
Vaarallinen potilas (Novocaine) Tätä katsoessa taas kerran harmitti että Steve Martinin tasoinen koomikko on jumiutunut tekemään täysin yhdentekeviä elokuvia. Tällä kertaa huumorikin pysyi vähissä kun vaikutteita oli kohtalokkaine naisineen haettu puolivillaisesti lähinnä noirin puolelta. Ei tämä suurta viihdettä tarjonnut, parit hymähdykset vain. Hiljaisuus (Tystnaden) Kuumuutta, kiimaa, katkeruutta & kääpiöitä. Bergmanilta jälleen hienon vahvatunnelmainen elokuva, jossa kyse on pikemminkin juuri tunnelmista kuin varsinaisista tapahtumista. + Viimeiset panokset (Owning Mahowny) 80-luvun tositapahtumaan pohjautuva pankkihuijaus/peliriippuvuus-elokuva kohtelee aihettaan sopivan toteavasti. Kerronta ei turhia rönsyile, vaan elokuva keskittyy seuraamaan Philip Seymour Hoffmanin esittämän vähäeleisen pankkityöläisen alamäkeä. Kalsea tyyli sopii tähän hyvin, uhkapelielokuva paremmasta päästä. ½ Lucky break - kalterit kumoon (Lucky Break) Tällä porukalla (mm. Spall, Nesbitt & Nighy) olisi mahdollisuutta ollut vaikka mihin, mutta nyt ohjaaja Cattaneo koitti turhankin selvästi vain toisintaa Housut pois! -hittinsä. Pikkukiva elokuva, mutta paljon parempaankin olisi rahkeita ollut. Bridget Jones: Elämä jatkuu (Bridget Jones: The Edge of Reason) Mainion ensimmäisen Bridget Jonesin jatko-osa seurasi turhankin uskollisesti ensimmäisen elokuvan linjoja. Hauskoja kohtauksia oli yhä mukana, mutta nyt tuttuun jatko-osatyyliin aiempaa irrallisempina. -
Ensimmäisen Sawin ohjaajan James Wanin uusin tuotos Dead Sentence. Ohjaajan edellinen elokuva Dead Silence oli itselleni täydellinen floppi. Odotukset tälle pätkälle olivat kuitenkin kohtalaisen korkealla hienon kannen ja Kevin Baconin perusteella :thumbsup:. Ihan mukava sunnuntaiviihteeksi soveltuva kostothrillerihän tästä lopulta kehkeytyi. Ei kuitenkaan yhtään sen enempää. Hieman ylempää keskitasoa. En ole vielä päättänyt liipaisenko imdb:ssä kuutosen vai seiskan .
Maanantai 21.1.2008 Bridget Jones: Elämä jatkuu (Bridget Jones: The Edge of Reason, 2004, Iso-Britannia/Ranska/Saksa/Irlanti/USA) - 1,5 / 5 Bridget Jones jatkaa toilailujaan Beeban Kidronin ohjaamassa väkinäisessä jatko-osassa. Zellweger, Firth ja Grant palaavat rooleihinsa. Soundtrack-kappaleet ovat jo naurettavan kuluneita, juoni on tylsempi ja kokonaisuus latteampi. Komediassa on liikaa vanhojen elementtien kierrätystä ja ne vähät tuoreet ideat ovat järjestään yliampuvia tai typeriä. Suuri osa ensimmäisen elokuvan viehätyksestä perustui juuri arkisuuteen, joka on nyt väistynyt mitä ihmeellisempien kaukomaaseikkailujen tieltä. Lauantai 26.1.2008 Lara Croft: Tomb Raider (Lara Croft: Tomb Raider, 2001, Iso-Britannia/Saksa/USA/Japani) - 2,5 / 5 Tietokonepeleistä tuttu Lara Croft suoritti ensiesiintymisensä valkokankaalla vuoden 2001 efektiseikkailussa. Lara Croft: Tomb Raider on kliseinen seikkailuelokuva, tätä faktaa ei käy kieltäminen. Mystisiä muinaisesineitä, tietokone-efektejä ja räväkkää toimintaa riittää. Juoni on genren normien mukainen, joskin tavallista yksinkertaisempi. Tomb Raider onkin light-versio Indiana Joneseista - kevyttä ja kelvollista korviketta, joka ei ole yhtä maukasta kuin alkuperäinen. Lauantai 26.1.2008 Muumio (The Mummy, 1999, USA) - 2,5 / 5 Muumiokin on arkeologiseikkailu. Brendan Fraser, Rachel Weisz ja John Hannah etsivät tarunhohtoisen muinaiskaupungin aarteita, ja herättävät henkiin 3000 vuotta sitten elävänä haudatun ylipappi Imhotepin (Arnold Vosloo), mikä osoittautuu virheliikkeeksi. Muumio on samaa ultrakevyttä efekti-iloittelua kuin päiväkirjan edellinenkin elokuva. Tämänkaltaisessa elokuvassa näyttelemisen arvosteleminen on epäkiitollista puuhaa: 24:n neloskauden Habib Marwanina tunnetulla Arnold Vosloolla on kiitettävän ylipappimainen katse, eikä päätrio näyttele huonosti, mutta vaikka heidät kaikki vaihdettaisiin toisiin, satunnaisesti valittuihin näyttelijöihin, elokuva ei juuri muuttuisi parempaan eikä huonompaan suuntaan. Jerry Goldsmithin musiikkiraidassa ei ole valittamista. Kohtuullinen popcorn-filmi. Sunnuntai 27.1.2008 Lucky Break - kalterit kumoon (Lucky Break, 2001, Iso-Britannia/Saksa) - 2 / 5 Peter Cattaneon vankilakomedian perusidea on hyvä, mutta toteutus on keskinkertainen ja sortuu helppoihin, kuluneisiin ratkaisuihin. Rangaistuslaitoksen asukeilla tuntuu olevan mukavat oltavat, joten suurta pakointoa on vaikea ymmärtää. Lisämotivaatiota yritetään antaa traagisella tapauksella, joka jää kuitenkin täysin irralliseksi ja perustelemattomaksi. Romanssikuvio on tylsä ja jännityksetön. Näyttelijäkaartin ehdoton ykkönen on Bill Nighy - James Nesbitt ja Lennie James eivät loista.
The Lord of the Rings: The Fellowship of the Ring (2001) The Lord of the Rings: The Two Towers (2002) The Lord of the Rings: The Return of the King (2003) Eli mitäs näistä nyt sanoisi, mahtavaa kertakaikkiaan. Koko saagan katsomiseen meni kokonainen lauantai (12.1), poissuljettuna tietenkin unessa vietetty aika. Vaikka luulisi, että olisi alkanut pitemmän päälle paikat puutumaan, niin päinvastoin, olo oli kuin ei olisi saagaa nähnytkään. Sitä istua kökötti ja nautti täysin rinnoin mitä ruutu silmille välitti. Kaksi ensimmäistä EE osaa olin nähnyt aikaisemmin, joten ROTK oli näkemättä. Kyllähän sieltäkin ne teatteriversiosta karsitut kohdat bongasi helposti, kuten myös kahdesta ensimmäisestä osasta. Mielestäni jos haluaa kunnolla nauttia LOTR maailmasta, on nämä pidennetyt ainoa oikea keino siihen, kuitenkin teatteriversioita väheksymättä. Nämä pidennetyt ei kuitenkaan ole sellaisia elokuvia, joita voisi katsella kun tekee mieli tai on aikaa katsella jotain, vaan niihin täytyy varata hyvää aika, esim. sateinen tai muuten p*skamainen päivä. Hyvää syötävää ja juotavaa spektaakkelin ohelle, niin päivä on pelastettu. ***** / *****
Allekirjoitan tämän kyllä täysin. Joulukuun alussa tuli pidettyä toistamiseen koko päivän kestävä Sormusten Herra -maratooni. Vaikka siihen menee kokonainen päivä, on se kaiken sen ajan arvoinen. Yhtämittaan katsottuna ei myöskään Kuninkaan Paluun niin pitkä lopetus tunnu ollenkaan ylimitoitetulta. Edellisestä kerrasta oli kulunut n. 1,5 vuotta, ehkä sitä taas seuraavan 1,5 vuoden päästä istahtaa Sormusten Herran pariin koko päivän ajaksi.
Der Himmel über Berlin Yleensä puhutaan eurooppalaisista taideleffoista, kun oikein halutaan jotain elitistiksi haukkua. Tässäpä on oivallinen esimerkki eurooppalaisesta taideleffasta ja erityisesti elokuvan ensimmäinen puolisko erottelee jyvät akanoista. Se, jonka mielenkiinto pysyy yllä, tulee kyllä palkituksi. Wendersin elokuva on visuaalisesti maailman kauneimpia ja rauhallinen tunnelmointi on omiaan tekemään elokuvasta tosiaan "taivaallista". Parhaiten Der Untergangista Hitlerinä muistettava Bruno Ganz näyttelee tällä kertaa sitten sympaattista enkeliä, Solveig Dommartinin hahmon enkelitkin sulattavan vetovoiman ymmärtää ja Peter Falk omana itsenään on loistava veto tuomaan elokuvaan hieman kepeyttä. 5/5 The Lavender Hill Mob Ihan mielenkiintoinen oli katsoa ohjaaja Charles Crichtonin hieman vastaava, lähes 40 vuotta Kala nimeltä Wandaa vanhempi teos. Lähellekään yhtä riemukkaaksi ei meno tässä tokikaan yltynyt, mutta toisaalta tällainen hieman lämminhenkisempi tunnelma sopi heist-leffaan myös oivallisesti. Elokuva on kuitenkin tempaa alussa mukaansa harmillisen hitaasti, eikä kokonaisuutena ole ihan genrensä kärkikastia. 3½/5 Chaplin En pidä kovinkaan monesta elämänkertaleffasta ja sellaisesta innostumiseen vaaditaan jo oikein kiinnostava persoona. No sitä Charlie Chaplin kieltämättä on ja Richard Attenboroughin kuvaus miehestä on puutteistaan huolimatta niin kelvollinen tapaus, että tämä on jo useampaan kertaan tullut katsottua. Elokuvan se keskeisin ongelma on se, että se yrittää haukata liian ison palan kuvaamalla miehen elämän vaiheet tasaisesti 80 vuoden ajalta aiheuttaen sen että "vain" kahden ja puolen tunnin mitassa ei ehditä keskittymään oikein mihinkään kunnolla, vaan mieleen jää lopulta vain pikakelaus päähahmon elämästä. Chaplinin persoonakin jää hieman sumuisen verhon taakse, mikä on sääli sillä erinomaisesti rooliin sopiva ja sen omaksunut Robert Downey Jr. olisi varmasti ollut valmis hieman syvällisempäänkin tulkintaan. 3/5
Uncle Buck (1989) - Lupsakkaan mukava lastenkaitsemisjupakka, jossa Kanadan oma karamellikoomikko hoivailee karismansa kukkuloilla. Oli koetinkivenä sitten teinityttökapinoitsijaa tai vanhasviinaista klovninrenttua, niin kyllähän nyt setämies fiksaa. John Hughesin kasarikeisaroinnin päättäjäiselokuva on kivasti rullaavaa harmitonta hassua, jossa ohjaaja ei tälläkään kertaa unohda olla olematta sentimentaalinen. Tuli kyllä hekoteltua, kuten vaikkapa tässä kohtauksessa. Red Dawn (1984) - Sotahulluna kunnostautuneen John Miliuksen viholliskuviltaan jo varsin vanhentunutta mitä jos pum pumia. Neuvostokuubalaiset kommaricocktail-joukkiot laskeutuvat pahantuulisina amerikkalaiseen pikkukaupunkiin ja kellään ei tietenkään ole enää kivaa. Pökkelösti näyttelevä nuorisoremmi onnekseen livahtaa pakosalle, joten eikun sissisuunnitelmien pariin. Muihin alan leffoihin verrattaessa noin ideatasolla ihan virkistävää, mutta toteutukseltaan ei kovinkaan hyvää. Toimivanlaista rytkekohtausta voi seurata ties minkälaista tahattoman koomista ja sitä rataa eteenpäin. Huomasi kyllä, että itkuporakohtauksien tekeminen se on vaikea laji. Lostin Jack olisi tullut konsulttiapurina tarpeeseen. ½
Innerspace *** Monta kertaa tämä on tullut katsottua, ensimmäisen kerran ala-asteikäisenä. Viime kerrasta oli ehtinyt jo vierähtää tovi. Muistikuvani oli oikea: puoliväliin asti leffa on aika menevä ja mukava, mutta loppu lässähtää jotenkin. Silti ihan menevä seikkailupakkaus kaukaiselta kahdeksankymmenttäluvulta. Tätä katsellessa tuli myös mieleen, että jos koskaan olisi tehty Indiana Jones -leffa jossa olisi mukana Indyn veli, olisi Dennis Quaid aika passeli siihen rooliin. Children of Men ***** Kauan olin pohtinut tämän katsomista ja kerran kun sen nyt katsoin, niin pakko on vaan harmitella miksen ole jo aikaisemmin katsonut. Erittäin realistinen tulevaisuuskuva, jossa kaikki on mennyt mäkeen. Toivoa ei tunnu olevan. Käsivarakuvaus tuo hyvää rytmiä kerrontaan ja autokohtaukset on hienosti toteutettu. Kerrankin leffa, jossa päähenkilö ei itse ammu ketään. Ehdottomasti viime vuosien parhaimpia elokuvia. Ladyhawke *** Kasarifantasia, yksi onnistuneimmista. Yllättävän realistinen. Alan Parsonsin syntsavinguttelu tuo tähän rainaan outoa tunnelmallista magiaa. Rutger Hauer on mukava nähdä välillä hyviksen roolissa isommassa leffassa. Nyt alkoi vaan tehdä mieli nähdä Matthew Broderickin aikaisempi hitti, WarGames... High Road to China ** Köyhän miehen Indiana Jones -imitaatio, jossa ei ole mitään järkeä. Toisaalta siinä onkin koko pätkän charmi. Ja myös Tom Selleckin viiksissä. Yllättäen katsoin tämän yhdellä istumalla kelaamatta hetkeäkään. Tämäkin oli hautunut hyllyssä jo melkein neljä vuotta mutta tulipahan viimein katsottua