Niin, meillä on pari Pygmalion/My Fair Lady, toinen musikaali, toinen ei, molemmat pohjautuvat George Bernard Shaw teksteihin. Sweeney Todd:n toimisi todennäköisesti Burtonin komennossa ilman lauluakin. Muuten julkaisu ajankohta on mielenkiintoinen jouluna, Painajainen Jouluna ? Mielenkiintoista, vallankin kun ajattelee(ei pitäisi) ruumiiden hävitystapaa :sick: :thumbsup:
No siis hyvältähän tuo kuulostaa; Deppillä kun on karismaattinen ääni. Tuohan kuitenkin on enemmän runonlausuntaa kuin laulamista, ja kyllähän sen näki klipin loppua kohden olevissa osissa (jossa varsinaista laulamista piti jo harrastaa), ettei Deppillä ole äänialaa ihan huippusuorituksiin. Toki Depp-fanit kutsuvat tuota laulamiseksi, ja listaavat laulamisen taas yhdeksi asiaksi missä mies on täydellinen ja seksikäs. Itsekin olen Depp-fani, mutta ei miestä nyt tuon perusteella voi sanoa laululahjoja omaavaksi.
Heh, joo, ei Deppistä kyllä oopperalaulajaksi ole, mutta tuskinpa herra nyt sellaiselle uralle on muutenkaan tähtäämässä. Minusta tuo kyllä kuulostaa varsin hyvältä. :thumbsup: Lisäksi kahdessa muussa netissä pyörivässä laulussa Depp laulaa varsin mallikkaasti, ei "vain puhelaula". Mutta en nyt sitten tiedä tuosta, mikä määritellään "kunnon laulamiseksi" ja mikä ei. Mieluummin tällaista materiaalia kuuntelen kuin älyttömiä High School Musical -tyyppisiä hoilaamisbiisejä. Ei Depp varmasti "täydellinen" laulaja ole, mutta mielestäni Stephen Sondheimin materiaalin esittäjäksi hän on loistovalinta. Muulla tuskin on väliä. EDIT: Tässä tosiaan noi muut biisit, jos kiinnostaa My Friends (alussa puhetta), Johanna ja tuo videopätkässä oleva Epiphany kokonaan. Äänenlaatu ei tietenkään mikään loisto. Kaikki voivat sisältää spoilereita, riippuu hieman, kuinka tuttu tarina on ennestään.
Yhdeksän videoklippiä leffasta, klipit 2, 4, 6, 7 ja 8 sisältävät laulua. Lisäksi haastattelupätkiä ja making of -materiaalia, jossa myös laulua.
Mieli tekisi, mutta en mä kyllä mitään musikaalia jaksa kattoa. South Parkissakin oli vähän liikaa laulua (elokuvassa).
Älä nyt. Mielestäni esim. painajainen ennen joulua ja corpse bride -leffoissa musiikkikohtaukset toimi mainiosti, joten miksipä ei tässäkin. Tyylitelty väkivalta, Burtonmainen visuaalisuus, k18, Depp, musiikki.. Tämähän saattaa olla melkoinen keitos lopulta.
Nyt on Sweeney koettu. Olipahan pläjäys. Odotin ehkä enemmän kauhuun päin suuntautunutta elokuvaa, mutta toisin kävi. Täysiverinen musikaalihan tämä oli. Varmaan 70-80% elokuvasta on musiikkia ja dialogi laulettua. Eipä se tosin haitannut, kun musiikki oli pääosin erinomaista ja yhdenkään näyttelijän lauluääntä ei tarvinnut hävetä. Kostotarinahan tämä oli ja Johnny Depp hoiti kunnialla kaunaisen parturin roolin. Depp onnistui luomaan Sweeney Toddista melkoisen paholaisen. Muut näyttelijät olivat myös erinomaisia ja Alan Rickman on kaikkien aikojen pahisnäyttelijä. Hänen karismaa ei piekse kukaan. Tai no muutama pääsee lähelle. Sacha Baron Cohen toi pari kertaa Boratin mieleen. Siitä voisi vähän valittaa. Sitten huonot uutiset. Elokuva polkee aika pahasti välillä paikallaan, juuri tuon musikaalisuutensa takia. Vähän liikaa ollaan ehkä menty kappaleiden ehdoilla, eikä olla uskallettu oikaista lauluissa mutkia. Samoin hahmot jäävät melko yksiulotteisiksi. Ainoastaan Depp onnistuu kasvattamaan hahmoaan, mutta se menee enemmänkin kässärin kuin näyttelijöiden piikkiin. Ihan kelpo elokuva tämä oli ja viihdyin parituntisen aivan mainiosti tämän parissa. Burtonin parhaaksi en tätä uskalla vielä haukkua, mutta keskikastin paremmalla puolella kumminkin. Apinoiden Planeetan tämä pieksee 100-0. ***½ Sitten vähän ikärajasta. K-18 on mun mielestä aika rujoa liioittelua. Verta lentää reippaasti, mutta onhan noita suihkuja nähty ties kuinka monessa muussakin elokuvassa ja ne ei ole K-18. Yksityiskohtaisuuksiinkaan ei oikeastaan mennä kertaakaan. Silti jos on fobioita katkaistuista kauloista ja suihkuavasta verestä, niin sulkekaa simmut.
Itse en kyllä muista äkkiseltään yhtä graafista elokuvaa, joka ei olisi ollut K-18. Tosin Sweeney Toddissa oli usein komediallinen vire hurmeisissakin kohtauksissa. Ehkä leffan muut teemat, eli Spoiler insestivihjailut, raiskaus juhlissa ja kannibalismi ovat voineet kasvattaa ikärajaa.
Bad Taste on K-15 ja kyllä siinä gorea on huomattavasti enemmän. Tässähän ei oikeastaan mitään näy yksityiskohtaisesti. Viilletään ja verta lentää. Veikkaankin, että ikärajaa on kasvattanut nuo mainitsemasi teemat, vaikka Spoiler kannibalismin unohtaa sen jälkeen, kun se mainitaan.
Nähty ja hyväksi havaittu. Musikaaleista olen huomannut tykkääväni, vaikka eipä sitä heteromiehen saisi tunnustaa. Elokuvan kerronta vähän kärsii lauluista niinkuin joku tuolla aiemmin jo valitti, mutta ei siinä mittää. Hyvää musiikkia ja hieno visuaalinen ilme elokuvalla.
Bad Tasten goret eivät kyllä ole vertailukelpoisia oikein mihinkään, sen verran amatööripitoisia ketsuppivisioita katsellaan koko leffan ajan. Sweeney Todd tosin näkemättä, mutta uskoisin sen sisältävän hieman realistisempaa lotrausta.