Muuten hyvä arvio, mutta tuo lopun 'nosti b-luokan elokuvien kärkeen' on aika outo. Mitä tuolla tarkoitetaan? Vaikka Death Wish tuntuisi nykyisin b-luokalta, niin ei sitä ollut aikoinaan, kuuluuhan elokuva tiukasti 70-luvulla suosittuun ns. rikos-genreen (ja elokuva itsessäänhän on yksi vigilante-genren alkuunpanijoista). Oikeastaanhan Bronson pääsi noihin aikoihin kiinni rahakkaimpiin sopimuksiin, kun halvemmat eurooppalaiset tuotantot jäivät 70-luvun alun jälkeen taakse. Olkoonkin, että ne hänet nostivat suosioon alunperin. Samaten tuo maninta 'jatko-osan petaus mahdollisuudesta' on hieman liikaa nykyajan vinkkelistä katsottu, ei jatko-osakulttuuri 70-luvulla ollut vielä sitä, mitä nykyään.
Kiitosta palautteesta! Tarkoitan b-luokalla lähinnä sitä, että katsoi Väkivallan Vihollista sitten miltä kantilta tahansa, niin semilegendaarisesta statuksestaan huolimatta elokuva ei nouse mielestäni parhaaseen a-ryhmään - ei edes (tai etenkään...) aikakauden muihin töihin verratessa. Ansioita on, mutta onko vigilante-genre ylipäätään tuottanut koskaan mitään todella klassista kamaa? Koko genre, jos sellaisesta voi puhua, on sisäistä aallokkoa b-luokan sisällä. Toki tämä on vain oma mielipiteeni. Joo ei, mutta tarkoitin tässä vain ja ainoastaan sitä, että elokuva olisi yksinkertaisesti parempi ilman sitä viimeistä kohtausta. Luokittelen tuollaiset ns. turhaksi huumoriksi muuten melko synkässä kokonaisuudessa.
Asiat mitä kerron on tietysti henkilökohtaisia mielipiteitäni myös, joten niihin kannattaa suhtautua samalla tavoin. Lähinnä tuo oma juttuni johtui siitä, että laskin Death Wishin French Connectionin tyyppisiin väkivaltaisiin ja nihilistisiin 70-luvun rikoselokuviin. Vetäisisin myös yhtymäkohtia Dirty Harryyn. Ajattelin asiaa ehkä enemmän kompromissittomuus/tuotantoarvot/kässäri -pohjalta kuin oma vertailusi. On totta, että suurin osa on tosiaan jopa c-luokan väkivaltaroskaa (joskin ne tulivat muotiin vasta 80-luvulla). Väittäisin kuitenkin, että Deathwish ja Dirty Harry on jonkinlaisia vigilante-genren kantaisiä. Ehkä itse genre ei tuottanut mitään mullistavaa, mutta eihän se huononna näiden ns. kantaisien ansioita, jotka usein iskivät johonkin ajan hermoon omalla tyylillään. No yhtäkaikki, selvennykset ovat aina paikkallaan ja usein käykin niin, että käytännössä puhutaan samoista asioista hieman eri sanoilla ja henkilökohtaisilla mausteilla höystettynä.
Aluksi lisää mättöä: Death Wish 3 Kakkosen arvostelu jää valitettavasti välistä pois, vaikka sekin tuli viime yönä katsottua samassa putkessa kolmosen ja nelosen kanssa. Noh, joku toinen voi ottaa sen asiakseen, jos asia käy harmittamaan. Joo, tämä jälkimmäinen vastauksesi selvensi tilannetta aika paljon. Periaatteessa olen samaa mieltä, mutta meillä menee ehkä tuo määrittely vähän ristiin. Asiasta kun ei ole sääntöjä, niin tulkinnanvaraa jää. Itse pidän esimerkiksi Dirty Harryä ja First Bloodia vähintään 4.5/5 elokuvina, mutta lasken molemmat silti b-sarjan puolelle. Tämä siitä huolimatta, vaikka esim. Dirty Harry taitaa olla niin sanottujen vakavienkin kriitikkojen suosiossa. Arvostan itse asiassa aika montakin b-sarjan leffaa a-sarjan leffaa korkeammalle, heh. Kyseessä on jotain samaa kuin siinä, että tietynlaiseen musiikkiin sopii teknisesti "paska" tuotanto huomattavasti studiosliipattua paremmin. Noniin, lässyn lässyn. Kiitos edelleen, harvemmin tulee kommenttia saatua.
Parit blu-ray -arviot: A Clockwork Orange Kellopeliappelsiini The Assassination of Jesse James by the Coward Robert Ford
Viime aikoina ollut vähän vähemmän intoa arvosteluiden kirjoittamisessa. Vihdoin sain tämän kuitenkin viimeisteltyä valmiiksi. Niin, ja kommentit kelpaa kuten aina. Eraserhead
Taas parit blu-rayt katsastettu: Sweeney Todd: The Demon Barber of Fleet Street In the Valley of Elah
Menin sitten poistamaan epähuomiossa kyseisestä arvostelusta koko aloituskappaleen, älkää kysykö miten. :hitme: No, eipä tämä uusi vanhaa kehnompi kai ole.