Kylläpähän se vaan niin on, että Brisco toimii vielä nykypäivänäkin varsin hienosti. Huumori on toimivaa, jaksot tarpeeksi monipuolisia ja seikkailufiilis vahvasti läsnä. Lisähuomautuksena täytyy sanoa, että Aaron Viva on yksi tv-historian loistavimpia hahmoja. Julkaisun kuvanlaadusta on muualla jo puhuttu, mutta todetaan vielä tässäkin, että kuva ei ole parasta mitä tämänikäiseltä sarjalta on nähty, eikä huonointakaan. Valtaosan ajasta kuva on melko pehmeä ja etenkin tummassa päässä on roimasti kohinaa, mutta toisaalta mm. väritoisto on varsin hyvissä kuosissa. Kannattaa huomoida, että jaksot on mitä ilmeisemmin napattu videopohjaisesta materiaalista, kuten Timesin arvostelussa todettiin, joten tämä asettaa vaatimuksia myös kuvantoistolaitteistolle.
Jos kielitaidosta ei ole kiinni niin on tuo jenkkijulkaisukin ihan hyvä. Ainut huono puoli ettei ole edes niitä englanninkielisiä tekstityksiä joten pitää aika kovalla pitää volumea.
Valitettavasti suomi-julkaisun epätodennäköisyyttä lisää tieto, että nykyinen R1-julkaisu on itse asiassa koodattu alueille 1,2,3 ja 4 Eletään toivossa sano satiainen :thumbsup:
Vetästääs tämäkin takasin päivänvaloon. Onko tästä suomiversiosta kuulunut mitään? Mielellään kun en lähtisi ostamaan lontooksi.. http://www.discshop.fi/shop/ds_film.php?lang=&id=50741&lang=fi&subsite=movies&&ref= Täältä löytyy jotain, mutta aika vähästä on informaatio. No seurataan tilannetta.. jatkossakin. Tuntuu vaan, että pääsis helpommalla ja nopeemmin kun kävis kallonkutistajalla muistot läpi.. Sieltähän ne löytyis.
Amazon.comin hinnasta lähti aika vasta useampi kymppi pois. On tuo boxi kyllä siltikin aika suolaisen hintainen (varsinkin kun nyt BD:n painaessa päälle DVD:n hinta on romahtanut).
Elikkäs tuon tiedon perusteella pitäis normilla R2 DVD-soittimella toimia. Mitenkäs tuo vaikuttaa että se on NTSC?
No eipä käytännössä mitenkään, olettaen tietenkin sen että televisiosi osaa näyttää NTSC-kuvaa (ominaisuus joka löytyy melkein kaikista 90-luvun lopun jälkeen tehdyistä telkkareista), kannattaa kumminkin varmistaa telkkarisi käyttöohjeista.
Kun nyt tarkemmin muistelee niin onhan sitä yksi NTSC julkaisu hyllyssäki. https://www.dvdplaza.fi/reviews/nayta.php?sid=1600
Minulla on deepdiscountista tilattu R1 julkaisu, ja ainakin perus sonyn blu-ray-soittimella toimii kivasti. :thumbsup:
Ei sarjan iän perusteella voi sanoa kuvanlaadusta mitään. Sarja kuvattiin IMDB:n mukaan 35 mm filmille (kuten jo esim. 60-luvun Star Trek) joten sen voisi julkaista vaikka hyvälaatuisena BD:nä.
http://www.discshop.fi/elokuvat/dvd/the_adventures_of_brisco_county_jr_kausi_1_4_disc/P90117 tommoinen tulossa
Hyvä homma, että vihdoin saada R2 julkaisu suomi teksteillä DVDlle. Sarja oli yksi nuoruuteni "hyvän mielen" suosikki sarjoja. Toivotaan todellakin, että myös loput 13 jaksoa julkaistaan. Viellä kun saataisiin suomessa/muualla julkaistua Dvd/Blu-raylle nämäkin: Millennium ( 1996-1999 ) Suomi teksteillä. NYPD Blue ( 1993-2005) Loput kaudet 5-12. Dvd kausien myynti ei vakuuttanut, joten sarjan julkaisu jäi neljään kauteen. Mielestäni yksi parhaista poliisi sarjoista! Hill Street Blues ( 1987-1987 ) Loput kaudet 3-7 ja voisihan kaikki kaudet julkaista Suomi tekstein. Tässäkin tapauksessa, julkaistuen kausien huono myynti teki hommalle stopin. Wiseguy + TV-elokuva ( 1987-1990, 1996 ) Pääosissa Ken Wahl, joka sarjan esityksen aikoihin "tuotiin" myös Suomeen näytille. Herra päätti kesken vierailun "paeta" Suomesta laivalla Ruotsiin. Sarja oli myös yksi nuoruuteni suosikkeja. " On March 9, 2010, Mill Creek released Wiseguy: The Collector's Edition, a 13-disc set featuring episodes from all 4 seasons. Unfortunately due to rights issues with the music contained in the show, the 'Dead Dog Records' arc from season 2 is not included.[6] Beyond Home Entertainment has released all 4 seasons on DVD in Region 4. Unfortunately due to rights issues with the music contained in the show, the 'Dead Dog Records' arc episodes are not contained on the season 2 release"
Parempi olis tulla, ettei tökerösti julkaistakaan sit kaikkia jaksoja...pääsis sit tosta jenkkilootasta eroon. Haluaisko joku ostaa sen, on täysin uusi tuote
Tuli ostettua tämä kys. Dvd, mutta nyt Panasonicin dvd-tallennin/toistin ilmottaa, että väärä Tv-systeemi. Minkään muun dvd,n kanssa ei vastaavaa ongelmaa ole ollut.. Missähän vika? Ihan Suomesta ostettu laite.