Meikä vastaa ajoissa. Tampereen Keskustorilla oli ennen vanhaan McDonaldsin paikalla Burger King, joskus 80-luvun alussa. Eli ei ihan rannikolla mutta Porin suunnalla kumminkin Kyllähän se niin on, että Mäkkäri vie Heseä 100-0 niin laadun, brändin kuin hinnoittelunkin suhteen. Tuplajuusto on työmiehelle vähän niinkuin voipaperiin kääräisty eväsleipä ennen muinoin. Lainaan jotain tyyppiä Jatkoajasta : Hese on burgerimestojen Maalaisliitto. Pitää paikkansa, ainakin sellaisen kuvan puljusta saa, etenkin tuon Carrolsin nielaisun jälkeen. T:reelle ei edes jäänyt nostalgia-Carrolseja kuten H:kiin, joten ainoat Iso Carolinat saa nykyään silloin harvoin kun lentää Seutulan kautta jonnekin. Burger Kingin parasta antia on ehdottomasti DoubleWhopper with cheese, mutta en ole varma saako tuota Euroopan sivukonttoreista? T:reella muuten hinta-laatu-suhteeltaan parhaat burgerit saa Tammelan ja Finlaysonin Pancho Villa-putiikeista, 6,50 euroa pienistä burger-annoksista, joilla lähtee isompikin nälkä. Eivät tosin ole fast foodia, annosta joutuu odottelemaan kymmenisen minuuttia. Käyn aina ensisijaisesti Panchossa tyydyttämässä burgerin nälkäni, mikäli en ole kiireessä. Joku on kehunut T:reelta myös Zarillon burgereita isoiksi ja edullisiksi, mutta eipä ole tullut vielä käytyä.
Itse en taas pidä Mäkistä ollenkaan. Siellä ne ranskalaiset uitetaan suolassa ja muutenkin safka on pahempaa. Minä tosin olen perinteinen kerroshamppari ihminen ja siinä hese on kyllä maukkaampi.
En tiedä onko se maukkaampi, mutta ainakin selkeästi eri makuinen kuin esmes Big Mac, eli menee hyvänä vaihteluna kerran vuodessa. Se valkoinen scheisse nimittäin, jota hesen burgerit on pullollaan, tekee sen erilaisen maun siihen kerrosburgeriinkin. Vähän posiakin, muistaakseni hesen kerrosburgerissa on rehuja enämpi kuin Mäkkärin vastaavassa.
Kyllä ne hesen hampparit maistuu aina. Majoneesi on niin maan perkeleen hyvää. Sitäpaitsi Hesburger on Suomalainen :king:
Jep, kaiholla muistelen kun olin avajaisissa ja sain jotain ihme BK-krääsää, muistaakseni jonkun omituisennäköisen pyyhekumin :hitme: Kyllä tuota saa vaikka ihan länsinaapuristamme ja Saksassakin "doppel whopper mit käse" tjsp on listalla :thumbsup: Joo, lisätään tuohon kymmeneen minuuttiin vielä vartti jonotus aikaan ennen kuin pääsee pöytään . Tuolla Panchossa näyttää nimittäin aina olevan täyttä. Ja mitä tuohon McD - Hese kamppailuun tulee, Hese voittaa kyllä 6-0 mäkin, mäkissä ei ole normilistalla muita purilaisia kuin McFeast jotka maistuu hyvältä (vaikka viimeksi baarikierroksen jälkeen 2xBicMac maistuikin ok:lta).
Asiahan on näin: Hesburgerin kerroshampurilainen pieksee mäkkärin vastaavat 6-0, mutta kaikki muu meneekin sitten mäkin eduksi. Samalla hinnalla saat mäkistä ehkä kaksi kertaa enemmän safkaa kuin mitä Hesestä. Ranskalaiset ovat parempia ja limu nyt on limua. Toisaalta nytkin oli hesessä tämä kerrosateria 3,95e -tarjous, jota tuli kyllä hyödynnettyä pariin otteeseen kun nälkä pääsi iskemään. Normaalihinnoilla siis mäkkäriin, mutta jos on jotain tarjouksia voimassa niin käyn mielellään hesessäkin.
Viikonloppuisin on valitettavan usein täyttä, toihan on ihan ykkös-krapularuokapaikka, jos ulos uskaltaa lähtee syömään. Lounasaikaan arkisin on yllättävän usein löytyny pöytä Tammelan Panchosta. Ja jos haluaa aina suoraan pöytään kantsii kuulemma mennä Kangasalan Panchoon, siellä ei pitäis olla suurempia ruuhkia...
Mua sieppaa se paikka suuresti nykyään, kun ne meni pienentään sitä annoskokoa niin paljon. Maku on ihan ok, mutta välillä burgerit on vähän kuivia. Ennen ne maistui paremmilta, aika kultaa tod. näk. muistot. Viimeksi söin siellä n. vuosi sitten. Annoksista sen verran, että kun se pulju avattiin, en jaksanut ikinä syödä lautasta tyhjäksi. Jo pelkästään ranuja oli niin pirusti, ettei 80 kiloinen kaveri pystynyt niitä kaikkia sisäänsä ahtaan. Nyt on tietysti tyylikäämmät annokset kun sieltä ruoan alta näkyy lautasta enämpi. Tamperelaista burgerianostalgiaa on muuten parhaimmillaan edesmennyt Mexas Rautatieasemaa vastapäätä, siellä oli überhyvät ja halvat burgerit. Valitettavasti se meni nurin joidenkin sekoilujen vuoksi, siellä oli teininä kiva käydä syömässä :weep: Toinen Tammelan Pancho Villan kokeista oli muuten Mexasin kokki ainakin jonkin aikaa.
Aamen... Mexasin chiliburgeria (ja perunoita) parempaa purilaista ei ole vielä tullut vastaan, edes Panchossa ei ole ihan noin maukkaita annoksia.
joo kyllä hesen hampurilaiset on mitä on mäkkärin syötäviä jopa parenpia ranskikset hesellä on parenpia,kun eitartte niitä kuivia pakollisia tikkuja syödä kuitenkin parhaaksi pikaruoka paikaksi ehdottaisin teatterinaukion grillilliä kuopiossa:thumbsup:
Savolaiseksikin harvinaisen epäselvä postaus, mitä yrittää sanoa, kunpi ompi parenpi, ei oikein ynmärrä:hitme: Vaioli siko sitttekin niin päin, että vikaon luki jassa?
Autan savolaistoveria mielelläni, tulkataan nyt edes vähän enemmän suomeksi tuo edellinen : Joo, kyllä Hesen hampurilaiset on mitä on. Mäkkärin syötäviä, jopa parempia. Ranskikset Hesellä on parempia, kun ei tartte niitä kuivia pakollisia tikkuja syödä. Kuitenkin parhaaksi pikaruokapaikaksi ehdottaisin Teatterinaukion Grilliä Kuopiossa. Täytyykin mainita vielä, että tuo Teatterinaukio oli minustakin asiallinen paikka viimeksi siellä asioidessani, mutta siitä on jo joitakin vuosia. Omistajathan tuolla on sittemmin vaihtuneet. Kuulemma vaan on turhan kallista nykyään annosten kokoon nähden, eikä kai makukaan ollut suurta vaikutusta ainakaan kaikkiin tehnyt...
Alkaa olla jo useampi vuosi aikaa siitä kun on viimeksi tullut syötyä selvinpäin kummankaan näistä murkinoita. Hesen skeidaa tasan kerran. Ainoastaan jos sattuu yöaikaan liikkumaan jossain ja mitään muuta vaihtoehtoa ei ole niin tulee sorruttua Mäkkisapuskaan, jos hese on ainoa vaihtoehto niin jätän väliin.