The Mountain Men (1980) Charlton Heston ja Brian Keith velmuilevat ja äijäilevät Wyomingin jylhissä vuoristomaisemissa 1800-luvun alkupuoliskolla. Sujuvasti ohjattu sekoitus poikamaista seikkailua ja yllättävän raakoja valkoinen mies vs. intiaani-taistoja. Lähemmäs kuusikymppinen Heston on kovassa vedossa ja puskeekin hampaat irvessä pitkin maita ja mantuja intiaanit kannoillaan. Viihdyttävä seikkailuelokuva. No Country for Old Men (2007) Selkeää neljän tähden kamaa, josta kaikki oleellinen lienee jo sanottu. Rauhallisen viipyilevä kerronta viehätti, ja kyllähän sitä "musiikkiakin" kuultiin muutamassa kohtauksessa (eräänlaista elektronista huminaa), kun katsoessani tähän puoleen kiinnitin tarkoituksella huomiota (tästä musiikista tai sen puuttumisestahan oli juttua leffan omassa topicissa). Mutta ei tämä silti mielestäni ollut ihan sen kaiken hypetyksen arvoinen.
Man cheng jin dai huang jin jia AKA Curse of the Golden Flower + En ole mikään suurin Kiinalaisten leffojen ystävä mutta nyt osui jokin oikeaan. Tarina kaikessa surullisuudessaan ja synkkyydessään kolahti kovaa, samoin leffan visuaalinen ilme toimi alusta loppuun. Varsinkin värien käyttö oli upeaa. Blu-Ray tarjosi terävää ja värikästä kuvaa ja leffan sangen dynaaminen ääniraita (DTS-HD) oli vakuuttavaa. Jos jotakin negatiivista pitää väkisin löytää niin: Spoiler Ne alkavien tuntien kuulutukset rupesivat risomaan heti alkuunsa, samoin keisarillisen perheenjäsenen saapumisen kuulutus alkoi pikaisesti kyrsimään.
Kerrotko vähän tarkemmin mitkä ratkaisut? Tuosta ei nyt saanu mitään selvää (ts. informaatioarvo 0)...
Tuli kanssa Blu-raylta katseltua. Visuaalisesti upeaa katseltavaa vaikka ei ihan Heron ja House of Flying Daggersin tasolle päästykkään. Johtuen lähinnä hienojen maisemakuvien puuttumisesta. Tässä oltiin aika paljon sisätiloissa. Ja jos vielä verrataan noihin kahteen aikaisempaan elokuvaan, niin toimintaa oli aika niukasti. Odotin vähän enemmän nimenomaan tuolta toimintaosastolta. ***½
Spoiler Intohimotappo, poliisien tulo... olisin pitänyt, jos elokuvassa oltaisiin pitäydytty enemmän jumittelulinjoilla.
Pitkästä aikaa pari leffaa mitkä nauratti oikein kunnolla,vieläpä kummatkin Britti tuotantoa. I Want Candy. En oikein tiedä mitä tästä nyt kertoisi,pari nuorta kaverusta rupeaa tekemään aikuisviihde elokuvaa ja siinä matkalla sattuu ja tapahtuu.en oikeastaa löydä tästä mitään huonoa sanottavaa, jopa Carmen Electra oli roolissaan hyvä ( meinaan että osaa näytellä). Ei tämä mitään maata mullistavia uutuuksia tarjonnut,mutta tässä ei mielestäni sorruttu jenkki tyyliin että kaikki vitsit tarjotaan tarjottimella. Death at a Funeral tämä oli kanssa todella viihdyttävä,enemmän Britti henkinen/tyylinen kuin edellämainittu. Leffan koko tapahtuma sijoittuu yksiin hautajaisiin,tai oikeastaan saattajaisiin. Hautajaisissa sattuu ja tapahtuu kaikennäköistä,osa porukasta on enemmän sekaisin ja osa muuten vaan omituista. Pitkään aikaan ei tosiaan ole kohdalle osunut hyvää komediaa,nyt osui vieläpä kaksi samalle illalle.
Leon (International Cut) Olen pitänyt Leonia aina yhtenä maailman parhaista elokuvista, ja katsoin sen eilen monen vuoden tauon jälkeen. Tällä kertaa oli ensimmäistä kertaa vuorossa tämä pidempi versio ja täytyy sanoa, että se oli huonompi, kuin "normaali" versio. Lisäkohtaukset toivat selkeyttä Leonin menneisyyteen, mutta pidin enemmän toisen version mystisyydestä. Myös kasvanut seksuaalinen vire Leonin ja Mathildan välillä oli hieman häiritsevä. En myöskään pitänyt siitä, että Leon otti Mathildan mukaan keikoilleen. Söi hieman uskottavuutta. Kaikesta huolimatta, edelleen timangi leffa.
Pitkän päivän ilta (The Remains of the Day) Laatudraama näyttää mallia tukahdutettujen tunteiden esittämisessä. Anthony Hopkins tekee hienon roolin vanhan koulukunnan hovimestarina, joka hoitaa nais-, työnantaja- sekä isäsuhteensa samalla pinttyneellä korrektiuudella. Taustalla vellova sodanaluspolitikointi tuo mukaan oivan lisämausteen. ½ Elämäni ilman minua (My Life Without Me) Nuori perheenäiti saa tietää kuolevansa muutaman kuukauden kuluttua. Siinä sitten laitetaan loppuelämää järjestykseen ja pyritään tekemään se, mikä vielä on jäänyt tekemättä. Liialliseen hysteriaan ei sorruta ja siirappikin säilyy siedettävissä mitoissa. Hyvä roolitus. ½ Pienten sydänten pelastajat (Something the Lord Made) Imelän nimen taakse kätkeytyy varsin kiintoisa tositarina. Tv-elokuvamaiseen tyyliin mukana on hieman hymistelevää silottelua, varsinkin roturistiriitojen aiheuttamat vaikeudet kuvataan lopulta varsin lievinä. Mos Defin yksi-ilmeinen päärooli jatkaa miehen hyviä suorituksia, aiemminkin olen tainnut kutsua häntä parhaaksi näyttelevien rap-artistien saralla. ½
Bigger Than Life (1956) ½ Nicholas Rayn ohjaama Peilin takana on lukemani elokuvakirjallisuuden perusteella usean ohjaajan ja/tai filmiteoreetikon ylistämä elokuva. Itse en sitä ensi katsomisen jälkeen kuitenkaan pidä elämää suurempana, vaikka erinomainen elokuva kyseessä onkin. Tarinassa tavallista elämää elävä miesopettajalle (James Mason) tulee Spoiler fyysisiä kipuja, joiden takia hän hakeutuu lääkäriin. Paljastuu että opettajalla on vain vähän elinaikaa jäljellä mikäli hän ei kokeile uutta ihmelääkettä. Lääkettä ottaessaan kivut muuttuvat psyykkisiksi. --> Elämän muuttuminen, joka tarkoittaa toisen laista käytöstä perheelleen. 50-lukulaiseen tyyliin solmut aukeavat loppua kohti. Hienoa kuvausta ja valaisutyötä (isoja varjoja taustalla!) ovat havaittavissa pitkin elokuvaa. Tunnelma kehittyy alun lempeästä kohti tummempaa jännitystä. Miinusta voisi antaa Masonin pääosan näyttelemisestä, joka voisi toisen näyttelijän tulkinnassa saada syvemmän merkityksen. Fitzcarraldo (1982) ½ Ei nyt kolahtanut tämä Herzogin 150-minuuttinen elokuva. Fitzcarralto kertoo 1900-alkuun sijoittuvan tarinan miehestä (Klaus Kinski), jonka unelma on rakentaa ooppera keskelle viidakkoa. Unelman riivaamana Fitzcarraldo lähtee risteilemään Amazon-joen sivuhaaraa pitkin, kunnes on aika tehdä jotain hullua unelman toteuttamiseksi: siirtää laiva vuoren yli joen toiselle haaralle. Sanottakoon, että suuria ponnistuksia sekä ongelmia kohdannut elokuva kaatuu omaan suuruuteensa: liian pitkänä sen seuraamisesta häviää elokuvan terä. Esim. oopperakohtauksien aikana kerkiää käydä jääkaapilla. Anchor Bayn julkaisussa lisäksi omalla kohdallani häiritsi se, että en aluksi tarkalleen tiennyt onko englanti vai saksa elokuvan alkuperäinen ääniraita. Alkutekstit ehdottavat saksaa, mutta englanti sopi kieltämättä paremmin lipsynciin. Myös englanninkieliset tekstit tuntuivat seuraavan taas saksankielistä puhetta. Lipsyncin ja Cardinalen aidommalta kuulostavan äänen perusteella päädyin lopulta englanninkieliseen ääniraitaan. Ehkä Fitzcarraldo tarvitsee toisen katselun.
Life of Brian (1979) ½ Python-porukan aikaisempi katselukokemus Elämän tarkoituksen osalta ei täyttänyt odotuksia, ja sen takia myös tähän leffaan suhtauduin skeptisesti. Elokuva kuitenkin sopi - kuin nenä päähän - sateiselle lauantain alkuillalle. Miekki-ja-sandaali -elokuvat harvoin saavat kiinnostumaan, mutta tässä Jeesuksen elämän parodiointi maistui erittäin hyvältä. Vitsit ovat joissakin kohdissa kuivia, eivätkä välttämättä heti aukea. Luvassa kuitenkin hauska katselukokemus jonka huumori ei lennä liikaa yli. Kirmes (1960) Paikallinen elokuvateatteri tarjoaa tällä viikolla vanhaa saksalaista elokuvaa edullisesti. Nappiin osui siis valinta mennä elokuviin juuri torstaina. Kirmes on saksalaisten sodanjälkeisiä tuntoja kuvaava elokuva (siltä osin myös harvinaisuus!). Tarina alkaa sirkuksesta, joka kaupunkiin tullessaan onnistuu löytämään sodanaikaisen luurangon teltan pystytyksen yhteydessä. Tästä alkaa vanhojen asioiden selvittely luurangon henkilöllisyyden selvittämiseksi, joka on vasta kehyskertomus elokuvalle. Takaumarakenne toimii hyvin, mutta lopun ratkaisua pidin hieman liian helppona, olisin toivonut sen olevan jopa rajumpi. Sen sijaan loppua rakennetaan erinomaisen taidokkaasti tunnelmia säädellen täysin tuntemattoman ohjaajan Wolfgang Staudten toimesta. Jospa joskus olisi mahdollista toivoa jotain yksittäistä harvinaista elokuvaa DVD:lle...
D-War Tämän voisi aivan mainiosti laittaa tonne huonojen leffojen osastolle,oli kyllä semmosta sontaa että tuli jo ikävä PowerRangersseja. Ostin ihan vaan sen takia etä kansilehtinen on näyttänyt hienolta ja mielenkiintoiselta,tosin tämä oli semmoinen c-luokan tekele mutta onneksi maksoi vaan 4,95. Miten tätä nyt sitten haukkuisi. Spoiler Sanotaan nyt vaikka näin että aina kun se tökerö dinosaurus kiipeili pitkin taloja,niin kukaan talossa ei huomannut sitä ennen kuin se oli niiden ikkunan takana (tämä sama homma toistui muutaman kerran) dinosaurus kun mellasti kaduilla,niin kadut oli melkeimpä täysin autiot, lukuunottamatta muutamaa ihmistä jotka sitten huomasi se ja lähtivät huutaen karkuun. Pääosassa oli tämä teinisarja Roswellin avaruusteini,sääli ettei sitä viety lopullisesti avaruuteen niin olisi tämälin leffa saanut 1/10 osa pistettä enemmän. Juoni,kuvaus,kuvan liiallinen päivänvalo,kaikki oli päin V.Ittua. 1/5 tämäkin yks piste tulee lyhyydestä,lopputeksteistä ja DVD kotelon kannesta.
Die 1000 Augen des Dr. Mabuse (1960) Fritz Langin kolmas Tohtori Mabuse elokuva ja samalla miehen viimeinen ohjaustyö (Godardin väitetään ohjanneen Odysseus-elokuvan jaksot elokuvassa Le Mepris). Aikaisemmat osat ovat näkemättä, mutta tämä 60-luvun elokuva oli hyvin paljon jamesbond-henkinen, mutta en kuitenkaan sijoittaisi sitä perinteiseen film-noir genreen kuuluvaksi. Murha, rikollinen, poliisi(t) ja kohtalokas nainen. Näistä syntyy maistuva soppa jota hämmennetään uusilla juonenpätkillä. Ratkaisuiksi on eksynyt koomisia toilauksia, joita ihan mielellään katselee. Le Petit soldat (1963) Karrikoidusti voitaisiin sanoa, että Pieni sotilas on Viimeiseen hengenvetoon (1959) osa 2. Tämä Godardin toinen elokuva kuvattiin em. jälkeen Genevessä ja on siten hyvin samanlaista kuvakieltä käyttävä edeltäjäänsä. Tässä on enemmän pitkiä hotellihuonekeskusteluja, jotka liittyvät Algerin sotaan. Tämän tarinan keskiössä on pahis, jolla on missio Genevessä. Rikolliset yrittävät tulla väliin jne. Ei voita Viimeistä hengenvetoa.
Tulikärpästen hauta (Hotaru no haka) Jo elokuvan ensimmäinen lause paljastaa, että onnellista loppua on turha odottaa. Tarina lasten selviytymisyrityksistä sodan runtelemassa maassa on sydäntäraastava. - Seraphim Falls Takaa-ajolänkkäri on alkuvaiheessa parhaimmillaan. Kuurupiilo lumisessä metsämaisemassa on tunnelmallista. Loppuvaiheessa tapahtuu kuitenkin pientä notkahdusta. Anjelica Hustonin hahmo on turha tuoden mukanaan irrallista ja kömpelöä symboliikkaa, mikä vain haittaa kokonaisuutta. ½ Valveunessa (Waking Life) Linklaterin ensimmäinen rotoskooppielokuva koostuu unessa käytävistä kepeän filosofisista keskusteluista unien sun muun merkityksestä. Ongelmana lähinnä on, että keskusteluissa esiintuodut ideat eivät onnistu tarjoamaan älyllisiä haasteita tai ahaa-elämyksiä, vaan koostuvat pahimmillaan vain loppuunkuluneista latteuksista. Kokeiluna elokuva on kuitenkin omalla tavallaan kiinnostava. + Kun Harry tapasi Sallyn... (When Harry Met Sally...) Viihdyttävä hömppä ei aivan klassikkoasemaansa onnistu saavuttamaan. Billy Crystal on hyvässä terässä. ½
Tenacious D in The Pick of Destiny - Maailman "hauskin" bändi sai oman elokuvansa. Kivaa riittää jos Jack Blackin laulu ja hullunkuriseti ilmeet jaksaa huvittaa, muilla voi olla tylsää. Ei tämä kuitenkaan täysi pannukakku ollut (kermavaahto ja mansikkahillo tosin puuttui), sillä parissa kohtaa hymähtelin. Kiitos tästä menee symppikselle Kyle Gassille joka toi olomuodollaan hellyyttävää pehmeyttä koko tarinalle. Quadrophenia - Tämä elokuva oli nähty monesti omassa päässä, kun The Whon Quadrophenia albumia on kuunneltu, siksi kai pieni pettymys tämä oli. Kuitenkin hieno kuvaus 60-luvun nuorisosta, jota Modit ja Rockarit dominoi. Siniset pillerit kelpasi nuorille (nykyään vain vanhoille .. hehe viagra .. kulli) ja mopot oli komeita. Men Behaving Badlyn Leslie Ash oli nuori ja söpö, muutkin pääosissa heiluneet nuoret miehet olivat uskottavia rooleissaan.
Ed Wood Vihdoin tuli katsottua tämä. Elokuvan jälkeen jäi aivan loistava fiilis, todella hyvin toteutettu. Juoni ja kuvaus loivat uskomattoman elokuvanautinnon, tottakai myös Johnny Depin ja Martin Landaun erinomaiset roolisuoritukset vaikuttivat asiaan. Sarah Jessica Parkerin olemista elokuvassa aluksi hieman epäilin, mutta turhaan. Kaikenkaikkiaan loistava cast ja erittäin hyvä elokuva. 5/5
Emme asu enää täällä (We Don't Live Here Anymore) Kahden parin ristiinnaiskentelu ei tuota osapuolilleen suuremmalti iloa. Sinänsä ihan pätevää suhdejumittelua tyypillisessä jenkki-indiehengessä. ½ Blues-sarjasta tuli katsottua jälleen kaksi dokkaria: Lämmittelyä paholaisen nuotiolla ("The Blues" Warming by the Devil's Fire) ½ Kummisedät ja pojat ("The Blues" Godfathers and Sons) - Parissa pikauusinnassa pätevät yhä aiemmat kommentit: Menetetty maa (No Country for Old Men) kommentti ½ Crank arvostelu ½
The Last Horror Movie **½ Mielenkiintoinen idea täytyy myöntää. Eikä toteutuskaan ollut hullumpi. En tätä silti suosittelisi kenellekään. Liian realistinen ote tekee tästä varsin epämukavaa katsottavaa. Ja jäi se elokuvan sanomakin hieman unholaan. Creep ** Alussa ihan tunnelmallinen kauhuelokuva muuttuu edetessään liian tyhmäksi, ja muutamassa kohdassa hahmojen käyttäytyminen on sitä luokkaa, että olisi kirveelle töitä. Jos haluat nähdä Franka Potenten juoksemassa, niin katso mieluummin Run, Lola, Run. Mortuary ** Legendaarisen Tobe "Texas Chain Saw Massacre" Hooperin uudet elokuvat eivät nykyään enää pahemmin otsikoissa pyöri. Eikä mikään ihmekään sillä aika sontaa mies on "sen" elokuvan jälkeen ulos suoltanut. Tämä miehen tuorein pätkä oli odotuksiin nähden ihan kelvollinen aina viimeisille sekunneille saakka, kunnes ruudulle pamahtaa niin säälittävän surkea ja kliseinen loppu "ylläri", että meinasi laatta lentää. Kaikki ne hyvät asiat unohtuivat samantien ja jälkimaku oli suoraan elokuvan viemäristä. Salvage *** 25000$:n halpiskauhuilu luottaa vahvasti ovellaan loppukäänteeseensä, mikä antaa elokuvan sekavilla tapahtumille onnistuneen selityksen. Se on sitten katsojasta kiinni, että pysyykö mielenkiinto yllä sinne loppuun asti. Itsellä ei aivan pysynyt. Pääosan tyttö oli omalla tapaan ihan söpö ja suoriutui muutenkin hommastaan kunnialla. Leviathan *** Jänskä Alien/Aliens kopio merenpohjaan sijoitettuna. Taattua b-elokuva laatua b-luokan tähdillä. Orange County ***½ Rento komedia kirjailijan alusta joka haluaa Stanfordiin opiskelemaan. Asiaa ei helpota hajamielinen opo eikä sen paremmin eriskummallinen perhe. Hauskaa menoa riittää koko elokuvan lyhyelle kestolle. Jack Black isoveli renttuna on vaan hauska. Hauska kohta on myös, kun koira meinaa purra ihan oikeasti Schuyler Fiskin naamaa. Blades of Glory *** Odotin tästä kunnon nauru juhlaa, mutta aika maltillisena homma pysyi. Juonikin meni loppujen lopuksi aika tutuilla poluilla ja eikä kuluneita käänteitäkään oltu unohdettu. Will Ferrell on aina hauska. Jon Hederillä on sen sijaan se yksi ilme, se Napoleonista tuttu. Pitemmän päälle, ei hauska. Mutta elokuva oli kuitenkin pienistä napinoista huolimatta ihan kiva komedia. The Devil Wears Prada *** Ugly Betty on hyvä sarja, joten ei tässäkään mitään vikaa ollu. Emmää silti tälle kolmea tähteä enempää kehtaa antaa.
Näkymätön Elina (2002) Klaus Härön lapsi-kuvaus, joka oli myös Suomen oscar-ehdokkaana. Erinomainen osoitus siitä, että suomalaisella elokuvalla ja Oscar-raadilla on jotain olennaisesti tärkeää välissä, sillä palkintoa elokuvalle ei tullut. Erinomainen tarina 50-luvun pohjois-Ruotsista, jossa suomalais-alkuperäinen perhe yrittää selvitä normaalista arjesta. Näkökulma on kuitenkin nuoren Elinan, koululaisen, joka ei meinaa sopeutua järjestelmään - lapsen maailmaan rajoittavaan ja kaikkea tasapäistävään. Taustalla myös tarina isänkaipuusta, jonka vuoksi elokuva sopii hyvin katsottavaksi näin isänpäivän lähellä. Skammen (1968) ½ Ingmar Bergmanin Häpeässä eletään kuvitteellisen sisällissodan aikaa. Saarella eristyksessö elävä Rosenbergin pariskunta (Liv Ullman ja Max von Sydow) joutuvat sodan tapahtumien keskelle pakosta. Sota muuttaa kuitenkin pariskunnan olemusta kokonaisuutena, esiin nousee pariskunnan omat henkilökohtaiset ongelmat, jotka tuntuvat suurilta verrattuna sodan kauheuksiin. Hyvin bergmanilainen elokuva, joka toimii jännittävänä tarinana pariskunnasta sisällissodan keskellä. Viittauksia ja perusteita syvällisempään analyysiin on mahdollista löytää.
Ohan noita elävien kuvia tullut katsottua monia ja monia viime DVD-Plaza vierailuni jälkeen. Mainittakoon nyt pari loistavaa leffaa omasta mielestäni: American Gangster sekä No Country For Old Men. Batmanin uusin Yön Ritari oli ihan viihdyttävä, jokeri parasta antia - kerrassaan loistava roolisuoritus Ledgeriltä. Eilen tuli katottua SAW II, joka kyllä yllätti positiivisesti. Harvemmin tulee katsottua tuon kaltaisia elokuvia, mutta tuo kyllä toimi. Juoni rullasi hyvin, idea toimi ja loppu oli silkkaa loistavuutta.
Mamma Mia ***/***** Vaimo kysyi leffan jäkeen "olix tää sun mielestä hyvä" ja vastasin että auttaa jos tykkää Abban musasta. Tyypilliseen musikaalityyliin henkilöt puhkeavat laulamaan lähes paikassa kuin paikassa. Ja täytyy myöntää että piisit oli suhteelisen vaivattomasti saatu nivottua tarinaan huumoria unohtamatta. Kuullut versiot kappaleista olivat kohtuullisen hyviä, ja saivat meikäläisen budjettikotitetteriäänentoistonkin kuulostamaan ihan hyvältä. Brosnanilla oli kyllä aika melodramaattinen ääni... Jos ei musikaaleista pidä niin tämä on ehkä musikaali minkä katsominen harmittaa vähiten.