Joskus ajastukset loppuu kesken. 6100C kysessä. Firmis on jostain syksyltä, itsellä ei ole konetta rs-232 liitännällä kotona. Ajastukset loppuvat välillä siihen kellonaikaan kun ohjelma pitäis loppua eli jos ohjelma on myöhässä niin loput jää pois. Korjaantuuko firmiksellä vai onko jossain asetus jota en ole löytänyt?
Onko muilla tapahtunut sellaista, että ajastettu tallennus jää Maikkarilla päälle eikä lopu ennen kuin sen stoppaa manuaalisesti? Tämä on nyt tapahtunut kolme kertaa. Kaksi viimeistä kertaa on tapahtunut keskiviikkona kun olen ajastanut Diilin ja Jeparit. Taas tänä aamuna boxi tallensi täyttä päätä vielä aamullakin. Nauhoitus itsessään ei ole mitenkään viallinen. Viimeksi boxi ehti tallentaa yli 30 tuntia ennen kuin stoppasin sen, mutta nauhoitus itsessään oli ihan ok. Boxi on 6100T ja firmis on toiseksi uusin (kesäkuista päivitystä aiempi versio).
6100C Kohta vuoden käytössä olleessa boksissa sellainen aika uusi ilmiö, että aina silloin tällöin tallenteesta puuttuvat äänet kokonaan. Testailin äsken vähän, tallensin kahta kanavaa yhtaikaa, molempien äänet tallentuivat normaalisti. Tämä testi siksi, että ajattelin vian ehkä johtuvan yhtäaikaisista tallennuksista, mutta ainakin tällä kertaa kaikki toimi. Olivat ohjelmat lisäksi eri kanavanipuista. Onko ääniongelmaa ollut muillakin? Minulla laite toimi äänien osalta moitteettomasti näihin aikoihin asti. Sitä, että katsoo jotain valmista tallennetta samaan aikaan, kun uusi on tulossa, ei ole uskaltanut tehdä pitkään aikaan. Aikalailla alussa jo huomasin, että uusi tallenne jumittuu katsellessa, jos on samaan aikaan katsonut valmista tallennetta. Onko tätä ollut muilla? Kesäkuussa tullutta päivitystä en ole vielä asentanut.
Onko muilla ollut ongelmia firmiksen päivityksen kanssa? Yhdistin laitteen nollamodeemikaapelilla ohjeiden mukaan tietokoneeseen sekä hain uusimman firmiksen ja sbtoolsin procasterin sivuilta. Kun sbtoolissa on "wait connection" ja käynnistän digiboksin, päivitys edistyy joko kohtaan "connected" tai "DATA_ACK". Tuohon kohtaan se sitten jääkin. Digiboksin tarkka malli on 6101C ja käytössä oleva firmis syyskuulta 2007.
Boksia tarkemmin tuntematta veikkaisin sillä valittavan SCART liittimeen syötettävän (ohjaus ja video) signaalin tilaa. Jotkut TV:t SCART signaalin puuttuessa palaavat näyttämään edellistä kanavaa (sisäisen virittimen kuvaa). Jotkut TV:t eivät välttämättä tee niin. Samoin jos olet käsin (TV:n kaukosta) valinnut tuon SCART "kanavan" näkyviin, ei TV vaihda mihinkään muualle. Sininen ruutu on yleensä TV:n ominaisuus, eli se näyttää sitä kun signaali puuttuu kokonaan. Joissakin tuon sinisyyden voi kytkeä pois (TV:n valikoista) jolloin ruutu on ihan musta (eikä näe että onko TV päällä). Tuota nappia voisi varmaan käyttää myös valitsemaan siihen boksin toiseen (DVD/VCR) SCART liittimeen kytketty kuva/laite näkyville. Se voisi olla tarpeen jos tuo laite on joku yksinkertaisempi joka ei ohjaa noita SCART liittimen ohjaussignaaleja (pinni 8 muistaakseni).
Käytössä melko uudenkarhea 6101C, firmis on Jan25 2008. Kone hukkasi kaikki nauhoitukset, levytila on edelleen käytössä, mutta tiedostonhallinta ammottaa tyhjyyttään... Onko mitään tehtävissä? Muuta kuin purkin upottaminen suohon?
Mikähän mahtaisi olla vikana? 6010C saatu ja asennettu eilen. Kovalevy oli vielä eilen toiminnassa mutta tänään ei mitään. Laite ei nauhoita minkään valikon tai nappulan kautta. Menusta ei edes pääse kohtaa 6 eli kovalevyyn. IVO-resetti tehty aikas monta kertaa eikä mitään apua. Yhtäkkiä meni pimeäksi kun tänään laittoi laitteen päälle. Mistä hitosta voisi johtua???:OI
Päivitystä ei kylläkään vielä ole tehty, puuttuu vielä tuo nollakaapeli. Voisiko siinä olla yksi syy? Versio taisi olla jan2008 eli jo kenties menny vanhaksi? 2.10 näytti myös.
Minulla on nyt parina viime viikkona 6101C tehnyt tuota samaa. Tuo on tosin jotain haamutallennusta sillä tiedoston koko ei kasva vaikka sen kesto on olevinaan useita tunteja. Kesto ei myöskään oikeasti ole niin paljon, vaan sekunnin katsomisella hyppää useita sekunteja eteenpäin. Hyvin siis katselu toimii, mutta turhaan jättää boksin päälle ja eilen ei sitten House nauhoittunut koska haamutallenti vielä Idolsia ja toiselta kanavalta sitten ihan oikeastikin. Tämä ongelma on muuten aina ilmennyt minulla silloin kun on samalta kanavalta ollut kaksi ohjelmaa ihan peräkkäin nauhoituksessa.
Varoituksen sana... Meidän taloudessa ilmeni ensin ProCaster 6100C- ja sitten 6100T-mallien kanssa sama tallennusongelma, eli nauhoitus ei pysähtynyt vaan laite jäi päälle kunnes sen sammutti manuaalisesti. Eka palauttamani laite todettiin huollossa vialliseksi ja samalla muuton takia ystävällisesti vaihdettiin laite antennimalliin. Puolen vuoden ja samanlaisten tallennusongelmien jälkeen loppuhuipennuksena marraskuun aamuna 6100T-malli SYTTYI LÄHES PALAMAAN! Laite savusi ja hehkui ja viime hetkellä ehdittiin irrottaa se seinästä. Jos homma olisi tapahtunut puoli tuntia aikaisemmin, olisimme olleet vielä nukkumassa enkä edes uskalla ajatella mahdollisia vahinkoja. Turvatekniikan keskus selvittelee parastaikaa laitteen turvallisuutta.
Onni onnettomuudessa ettei mitään käynyt :thumbsup: Oliko laitteen päällä mitään? Boksihan käy aika kuumana, eikä sen päälle ole syytä sijoittaa muita laitteita tai muutakaan tavaraa. Taitaa yleisin syy huoneistopaloihin olla vialliset sähkölaitteet, tämä on eka kerta kun kuulen digiboksin savuavan, mutta ainahan se on syytä olla varovainen ja huolehtia palohälyttimistä yms. tai jos on oikein pelkoa ni ottaa kaikki laitteet pois seinästä ennen nukkumaan menoa. Asiaa ei varmaankaan edistä nykyinen laitteiden tuotantotapa eli paljon, halvalla, äkkiä ja mahdollisimman nopeesti!
Osaako ProCaster 6102C (tai vastaava malli) työntää 5.1 ääntä (esim. maksulliset hd-kanavat) ulos hdmi-liittimen kautta vai pitääkö ääni ottaa erikseen esim. coax-piuhalla ulos?
Päivitin muutama kuukausi sitten PVR6100T:n viimeisimpään ohjelmaversioon. Sen jälkeen on ollut runsaasti ongelmia. Ehkä ärsyttävin uusi ominaisuus on se, että kovin useasti nauhoitus on tallentuu kahteen osioon. Nauhoitus siis katkeaa kesken kaiken (bootti?). Purkki jumittuu ainakin kerran viikossa (orassi remote-valo jää päälle) kauko-ohjaimen käytön seurauksena. Purkki ei myöskään tyypillisesti osaa samuttaa itseään ajastuksen lopuksi. Ajastus siis kyllä päättyy ajallaan, mutta virrat jäävät päälle. Tämä ominaisuus oli jo ennen softan päivitystä. Onko jokin edeltävä ohjelmaversion vakaampi? En valitettavasti tiedä mikä versio minulla oli ennen päivitystä, mutta sitä ennen purkki jumittaa korkeintaa pari kertaa vuodessa eikä ajastettu nauhoitus mennyt kertaakaan rikki. Nyt pitäisi ostaa pojalle edullinen tallentava digiboksi lahjaksi. Onko Procaster muita huonompi? Näitä keskusteluryhmiä selailessani bugit tuntuvat olevan arkipäivää merkistä riippumatta. Poika omistaa ulkoisen kovalevyn. Olisiko järkevää ostaa vaikkapa tämmöinen http://http://www.verkkokauppa.com/popups/prodinfo.php?id=6238 niin ei harmittaisi niin paljoa jos huomaa ostaneensta täyttä roskaa...
Boksi sammuu automaattisesti vain jos se ei ajastetun tallennuksen aikana saa mitään komentoja käyttäjältä. Jos olet katsellut muuta tms niin silloin itse painettava sammutusnappulaa kesken nauhoituksen ja jätettävä se kysymysloota näkyviin jolloin boksi sammuu tallennuksen lopuksi.
Itsellä 6300C:ssä, sekä vanhemmillani 6101C:ssä käytössä versio päiväykseltä 14.03.2008 eli versio 209B ja ei ole kertaakaan jumittanut tai tallennus epäonnistunut. Tuohan on se viimeinen ennen kuin tuli hakusanatallennus.
Minullakin sama ongelma. Ensin luulin, että boksi on rikki ja kävin vaihtamassa uuteen. Valittelin siinä huoltotiskillä, ettei vehkeellä tee mitään kun ei siihen pysty lainkaan luottamaan, johon asiakaspalvelija meinasi, ettei mihinkään näistä digibokseista voi luottaa. Tämä on siis kuulemma ominaisuus joka pitäisi vain hyväksyä. Sain sitten kuitenkin toisen samanlaisen boksin ja yllättäen tässäkin sama vika... Lisäksi hakusanatallennuskin ontuu hieman, yleensä nauhoittaa vain viikon tai kaksi jotain sarjaa tietyllä hakusanalla. EPG:n mukaan ohjelman nimi ei ole muuttunut, joten kyse ei ole siitä etteikö hakusana enää pitäisi paikkansa. Samanlaisia kokemuksia? Onko näitä siis semmoisiakin yksilöitä jotka eivät tekisi tätä haamutallennusta ja täten jättäisi nauhoittamatta ohjelmia? Pitäisikö siis yrittää vielä käydä vaihtamassa uuteen, vai pitääkö luovuttaa ja katsella muun merkkisiä? Edit: Täsmennetään vielä, että olen päivittänyt laitteen versioon 209D.
Uutta boksia hakemassa ja 6102C kiinnostaa, onko tässä mallissa skaalainta? :hitme: Vaihtoehtona Topfield TF500PVR