Noniin nyt on vihdoin onnistuneesti saatu Samsung HD103UI 1TB EcoGreen 5400rpm SATAII-kovalevy toimimaan topparissa (5100PVRc). Ensin tuli kokeiltua delock sata-ide adapterilla mikä on sillä marvellin piirisarjalla, mutta ei lähtenyt toimimaan. Kokeilin toistakin levyä tuon adapterin kanssa, mutta ei auttanut. Eli tuohon sata-ide adapterin marvell piirisarjaan ei missään nimessä kannata luottaa. Joku voisi tuonne wikipediaan muokata hiukan ettei muilla tule turhia ostoksia. Noh, vahingosta viisastuneena tilasin dealextremesta sen halvan adapterin jolla lähti toimimaan heittämällä. Asennuksestakin sai siistin kun alkuperäinen virtajohto yltää ja itse tekee vähän pidemmän 40pin IDE kaapelin. Hieman tuo resonoi enemmän kuin muut levyt mitä laitteessa on ollut, eli pitää vielä selvittää mistä se johtuu.
Kun sulla kerran on jo ollut "konehuone" auki, niin varmaan huomasit siinä näyttöpaneelin takana poikittain olevan peltilevyn. Sehän on kiinni vain alareunastaan muistaakseni osittain levykelkan ruuveilla. Niinpä sen yläreuna pääsee vapaasti resonoimaan boxin kuorta vasten. Eli yläreunan pokkaukseen vain muutama liuska esim. huonekaluille tarkoitettua huopatarraan, niin johan hiljenee.
Minulla alkoi Masterpiecen alkuperäinen kovalevy päästelemään sellaisia ääniä, että päätin hankkia siihen uuden levyn. Ostin Samsungin 200GB:sen tilalle Western Digitalin 320GB WD3200AAJB:n. Levyn vaihto näytti ensin onnistuvan ongelmitta, mutta jonkin ajan päästä boksi alkoi kaatuilla satunnaisesti ja kadotteli kovalevyä. Sen lisäksi, että levy kävi melko kuumana, powerin jännitteet oli vähän mitä sattuu. Vaihdoin siihen uudet elkot ja sen jälkeen jännitteet palasi normaaleille tasoilleen. Sen jälkeen kaatuilua ei ole enää tapahtunut. :thumbsup: Levy käy edelleen melko lämpimänä. Nostin jo boksin laitepinon päällimmäiseksi, mutta tarkoitus on laittaa kotelotuuletin. Mittailin, että perus 80mm kotelotuuletin mahtuu juuri sopivasti kovalevyn alle. Pitää vaan porata kotelon pohjaan ja kovalevyn asennuspeltiin isompaa aukkoa, että ilma pääsee kunnolla kiertämään. Paikallisessa liikkeessä sattui olemaan yksi hitaasti pyörivä hiljainen ja vähävirtainen tuuletin. Sen voi kätevästi kytkeä suoraan kovalevyn tehonsyöttöliitäntään, joten siihen ei tarvitse alkaa tehdä mitään muita virityksiä. Eiköhän tästä tule vielä ihan kelpo boksi.
Taitavat olla jo maailmaltakin loppu (ainakin uutena). Kaikki Google-haulla löytyneet nettipuljut myyvät ei-oota. Itse hankin vastikään kyseisen 750GB:n PATA-levyn käytettynä kun en jaksanut ryhtyä temppuilemaan SATA-adapterien ja -levyjen kanssa.
Hei! Mikäli jotakuta kiinnostaa niin minulla jäi ylimääräiseksi noita dealerxtremen sovittimia joilla saa laitettua SATA kovalevyn esim topfieldiin. Käytetty sen verran että todettu toimivaksi, testasin Topfield 5100 Masterpiecessa. Mikäli osto kiinnostaa niin laita postia osoitteeseen: mate*_*1974@hotmail.com Poista osoitteesta tähdet *. HP 10 +pk. Edit: vielä löytyy (päivitetty 7.12.2010) EDIT2: uudempi, helpommin löytyvä ajantasalla oleva versio löytyy: https://www.dvdplaza.fi/forums/showpost.php?p=1407141&postcount=2 https://www.dvdplaza.fi/forums/showthread.php?p=1407141 Lisäksi: Myydään Topfield TF4XX0/TF5XX0/TF6XX0 sarjan virtalähteisiin sopivia kondensaattoreita. Mukana tulee 6 kpl sanyon laadukkaita hakkurikäyttöön suuniteltuja low esr konkkia, jotka toimii ja sopii hyvin alkuperäisten kondensaattoreiden tilalle. Lisäksi mukana tuloste alla olevasta sivustosta, jossa on hyvä ohjeistus. Toppy Power Board Circuit Diagram Vaihdettavat kondensaattorit ovat: C17, C18, C19, C22, C23 ja C25. HUOM: Laitteessa on sisällä verkkovirta, eli elä avaa mikäli et tiedä mitä teet. Itse vaihtotyö on simppeli kun kolvi pysyy kädessä. Lisätietoja: https://www.dvdplaza.fi/forums/showthread.php?t=78342 HP 10 +pk. Noin kymmenen korjatun boksin jälkeen kaikki ovat tulleet kuntoon kondensaattoreiden vaihdon jälkeen. HUOM! Huonot kondensaattorit nostavat kovalevylle menevää jännitettä ja joissakin bokseissa on kovalevy mennyt rikki sen vuoksi. Sijainti Oulu/Kiiminki/Pudasjärvi Kerään tähän alas yhteensopivuuslistaa tuon dealextremen, kovalevyjen ja boksien suhteen: Boksi, kovalevy, ylsikö alkuperäiset johdot, toimivuus. Dreambox 7025, WD3200BEVT, hyvin ylsivät alkuperäiset johdot ja hyvin toimi. Topfield, WD5000AACS, ei tietoa johtojen yltämisestä, "Hyvin lähti toimimaan ja on hiljainen. Hieman viileämpikin kuin vanha Seagaten 7200.9." Topfield, Samsung EcoGreen F1 DT 1TB, uusin noin 15 cm lattakaapelin ,josta jouduin repimään piuhat erilleen, koska kaukosäädin toimi milloin sattui. Entinen kaapeli ei yltänyt. Boxina on Tf 5100T hdmi. Nyt kaikki toimii oikein hyvin. Jatkoin vielä kokeilua ,poistin alkuperäisestä ide kaapelista vedonpoistajan molemmista päistä,silloin alkuperäinen kaapeli ylettyy ,silloin jää se ferriittirengas myös paikalleen .Samalla kaukosäädin pysyy myös yhtä nopeana kuin ennen. TF5100PVRt MasterPiece, Samsung EcoGreen F2 1TB SATAII 5400rpm 32MB (HD103SI), MP:ssä on sisuskalut sen verran fiksummin järkätty, että ei tartte kikkailla johtojen kanssa, vaan alkuperäiset johdot riittävät oikein hyvin. Ainoa ongelma on adapterin korkeus, joka aiheuttanee pientä kanitusta, kun kantta laittaa päälle. En kuitenkaan ole vielä kantta laittanut. Adapteri toimii hienosti. Alkuperäinen kaapeli ylsi kun poistin ferriittirenkaan, muuten ei. Levyksi tuli Seagate ST31000533CS Pipeline HD Pro 1-TB Hard Drive. Boksi on vanha hyvin palvellut 5101C Nyt ois kovo vaihdettu, Eli boxi on Toppy TF5100PVRt ja kovo Samsung EcoGreen F2 1.5TB 32MB - SATA 3.0 Gbit/s k (Verkkokaupasta #31711) ja sovittimen tiedätkin. Jouduin tekemää pitemmän johdon!! virta johto riitti, vaikka oli puhaltimien väliliitin välissä!! Uudella lyhyellä piuhalla ei suostunut toimimaan, vaan jouduin erottelemaan säikeet ja sitten vielä laitoin alkuperäisestä piuhasta ferriitti renkaan!!! Toivotaan että toimii pitkään!! Specsigiboxi - Topfield TF5100PVRt hdmiKovalevy vanha - 250gt seagateKovalevy uusi - WD Caviar green 1tb, lisätietoa http://www.westerndigital.com/en/products/products.asp?driveid=336Vanha ide-kaapeli ei riittänyt mitenkään joten ostin uuden(normi pitusen) ja boxi toimii kuten ennenkin. TF5100t, Western Digital Caviar Blue 500GB IDE (WD5000AAKB). Poksilla ikä n. 4 V. Pieniä jumittumisia satunnaisesti, saattaa tosin tapeistakin johtua. Mutta seurataan uusilla konkilla, jospa nuo loppuisivat kokonaan. TF5100C MP Hei! Ostin Verkkokaupasta WD Caviar Green 1TB kovalevyn. Asennus adapterin avulla ok. Kaapelit ok. Tilaa boxissa hyvin. Ei mitään ongelmia. Toimiikin - toistaiseksi ainakin. WD vaikuttaa olevan hiljainen levy. Kiitos vielä kerran. LEvyn sain vasta tänään ja nyt paikoillaan. Western Digital green jotain. 5400rpm WD10EADS Laitoin pidemmän idekaapelin. Ei mitään jumpperointeja. Lähti alustamaan heittämällä. Katseluajan siirto ainakin pelaa ja Topfield näyttää tilaa olevan 1 tera Laitoin terasen, koska sille on paremmin käyttöä, jos tämä vaihto ei ala toimimaan. Katsotaan nyt miten nauhotukset lähtee pelittämään. Levy on aika hiljainen. Hiljaisempi selvästi kuin alkuperäinen. Leikkasin vielä vanhasta luottokortista palan sovittimen ja levyn väliin varmuuden vuoksi, koska IDE-liittimen taustapuolen juotetut piikit ottivat melkein kiinni levyn runkoon. Timo -------------------------------------------------------------------------- Tinasin noi konkat kiinni tänään. Laitoin adapterin kiinni Seagaten Barracuudaan 1000Gbytes (st31000340as, +5V 0,65A, +12V 0,6A) ja toimi kuin Buickki.. Alutustus lähti heti käyntiin ja meni läpi asti. Siirtelin vielä vanhalta kovolta 240Gbittiä ohjelmia. Nyt on taas tilaa recata recata lisää 650Gbytes Voi olla että haen vielä 1,5 terrasen kovon ja kokeilen sillä. En vielä uskaltanut ostaa mitään, vaan otin pöytäkoneesta "sisäänajetun kovalevyn" testiin. Tuntuu jotenkin, että kaukosäädin reagoi nopeammin ja kuvakin näyttää terävämmältä.. Mene ja tiedä. Mulla menee hdmi signaali muuntimen kautta cat5 parikaapelilla toiselle seinustalle missä töllö on (vetoa noin 30m, kun kiertää kytkimen kautta). Voi olla että vanha virtalähde ei jaksanut enää puskea tarpeeksi voimaa hdmi-lähtöön... No, hyvä mutta toimiva siitä tuli kuitenkin Kiitos näistä, --------------------------------------------------------------------------- 20.3.2010 onnistunut kovalevyn vaihto - Topfield 5100 PVRt (HDMI) - SATA->IDE adapteri (mate_1974:lta) - kiintolevy Western Digital 640 GB, Scorpio Blue, 2.5", 5400 rpm, SATA (malli WD6400BEVT) - konkkia ei vaihdettu, jännitteet toistaiseksi kunnossa Hiljainen on, ja kapasiteettikin on ok. --------------------------------------------------------------------------- Viimein oli aikaa vaihtaa nuo konkat ja isompi SATA-levy.Konkkien vaihto ei varmaan olisi ollut tarpeen, koska jännitteet oli varsinhyvin kohdallaan, mutta tulipahan tehtyä sekin homma.SATA-levy Western Digital Caviar Green 1Tb SATA II Verkkokaupasta (tuote 35901) ja tuo adapteri niin homma pelaa.Toppari Masterpiece c-malli, ostettu tammikuu-07.Vanhat johdot riittää oikein hyvin tuossa mallissa.Piirilevyn saa kokonaan irti pöydälle, eli juottaminen sujuu helposti, kun vaan löytää oikeat juotoskohdat.Vanhalta levyltä tietojen siirto uudelle TFTOOLsin avulla.Ei ainakaan vielä mitään ongelmia.Kiitoksia osista. --------------------------------------------------------------------------- Heip! Kiitokset - osat tulivat perille kirjeenä päivässä! Mittasin varoiksi jännitteet ennen operaatiota ja jännitteet olivat 3..5% sisällä oikeista arvoista. Se on melko hämmästyttävää, kun laite on kuitenkin ollut kovassa käytössä umpinaisessa kaapissa jo neljä vuotta ja näytti virtalähteen konkkasettinä olevan Samxonin heikkolaatuisia 85C konkkia! Vaihdoinpa konkat silti uusiin ja homma kävi parissa vartissa Wellerin tinaimuasemalla ja juottimella, lähinnä etsiessä juotospisteiden paikkoja levyn juotospuolelta. Muutosten jälkeen jännitteet eivät käytännössä juurikaan muuttuneet, joten oikealla hehtaarilla ollaan. Kun kerran purkki tuli avattua, vaihdoin samalla kiintolevyn isompaan ja päädyin verkkokaupan 1.5TB WD Caviar Greed (WD15EADS) kiintolevyyn. Kaapelit riitti hyvin, kun nipsasi varovaisesti vedonpoistajat lattakaapelin molemmista päistä pois ja varovaisesti käsitellen oikaisi ylimääräiset kaapelin mutkat suoraksi. Levy lähti käyntiin, mutta Topfield 5100t ei tunnistanut kiintolevyä laisinkaan. Kokeilin järjestelmän täyttä tehdasasennusta, mutta sillä ei ollut asiaan vaikutusta. Vasta kun ymmärsin kokeilla kiintolevystä jumppereilla erilaisia toimintatiloja, osoittautui että Spread Spectum modessa kiintolevy löytyikin ja alustaminen oli nopeasti tehty. Kun alustaminen oli päättynyt, levyltä löytyi 1430781MB tyhjää tilaa, joka on noin dekaadin enemmän kuin entisellä 160GB alkuperäislevyllä. Kun koje palasi olohuoneen kaappiin, hetken luulin että värkki ei toimi laisinkaan mutta pelasihan se, mutta siitä ei lähde enää käytännössä mitään ääntä! Todella hiljainen kieputin entiseen verrattuna. Eli tulipa näin huolto suoritettua ja tältä osin homma kunnossa... Toppari toimii taas. Homman laukaissut Topparin ylimääräinen tahmaaminen johtui ilmeisesti alkuperäisen kiintolevyn väsymisestä. Se kun ei tahdo jaksaa kerätä vauhtia tietokoneessakaan pitäen ajoittain aika ikävää ääntä. Pitänee siirtää kamat sieltä talteen ja päästää entinen levy eläkkeelle. --------------------------------------------------------------------------------------------- 14.11.2010 Hienosti toimii, Topfield 5100 Seagate Momentus 5400.6 500GB 2.5" SATA2 8MB Levy meni alkuperäiseen kelkkaan poikittain kun toisen reunan väänsi tongeilla suoraksi. Kiinnityksessä käytetiin "jeesusteippiä" kun sopivia ruuvin reikiä ei löytynyt. Tuntuu kuitenkin toimivan hyvin ja pysyy paikoillaan. IDE kaapelin vaihdoin pidempään lattakaapeliin kun sellainen sattui löytymään laatikosta. Alkuperäinen kaapeli olisi ollut vähän niukka mutta varmaan riittävä. Virtalähteen konkkia ei ole vaihdettu. Hyvin ovat toimineet eikä päällepäin näkynyt mitään vikaa. --------------------------------------------------------------------------------------------- 15.12.2010 Moi! Nyt on uudet palikat paikoillaan. Kiitos adapterista! Kovona on Samsung HD154UI 1,5T. Toimii alkuperäisellä Idellä, ei alustanut lyhennetyllä teeseitse kaapelilla. Alkuperäinen Ide riitti hyvin kun leikkasin levykelkasta adapterin kohdasta parin sentin suikaleen ja siirsin kovon eteenpäin etupeltiä vasten, huopatassut väliin. Uusi levy erittäin hiljainen, raksuttaa käynnistyksessä, sitten miltei äänetön. Kovin homma oli siirtää 460G vanhaa matskua uudelle kovolle. --------------------------------------------------------------------------------------------- 16.12.2010 Moi, No niin, posti toi kaivatun kirjeen torstaina! Kolvin lämmitin eilen ja tinailin kaikki 11 konkkaa paikalleen. Aluksi meinasin että vaihdan ensin vain 6 kpl, mutta kun kolvi oli sopivan lämmin vaihdoin kaikki samaa kyytiä. Ensin kokeilin vanhalla kovalevyllä Maxtor DiamondMax Plus 9 200GB ATA/133HDD 23Jul2004, jolla toppari on pelannut moitteetta 2 vuoden ajan marraskuun alkuun asti. Vanha Maxtor tuli vaihdettua. kun laitteen alkuperäinen Samsung 160GB lopetti toimintansa, eivätkä tilalle hankitut Seagate Barracuda 250GB (ST3250620A) eikä Seagate Barracuda 320GB (ST3320620A) toimineet (aina kun levy meni nukkumaan tiedostot hävisivät, eikä levy lähtenyt uudelleen käyntiin ilman töpselin tuuletusta) Marraskuussa boxini alkoi siis oireilla: Tallennus ei toiminut ja ohjelman taaksepäin kelaaminen aiheutti jumituksen ja yhden pisteen sammutuksen. Muutamia kertoja myös kanavat olivat hukassa. Kaikki levytoiminot tapahtuivat järkyttävän naksutuksen saattelemina. Ainakin jos tallennus ja katsominen olivat yhtäaikaa päällä. Ensimmäisenä ajatuksena oli että kovalevy alkaa hajota joten tilasin uuden levyn WD 250GB AVJB. Levy ei kuitenkaan tunnistunut, eikä näin ollen myöskään alustunut. (Konkkien vaihdon jälkeen levy löytyi heti ja toimii kuin junan vessa. Erittäin hiljainen ja viileä levy!) Vanha Maxtor toimi konkkien vaihdon jälkeen aivan moitteetta, eikä minkäänlaista naksutusta kuulu. Mutta koska uusi levy oli ostettuna ja tallennustilaakin on vähän enemmän se saa jäädä toistaiseksi koneeseen. SATA/PATA sovitin jää vielä hyllyyn odottelemaan sopivaa levyä. Niin laite on TF5100 PVRt vm 2005. Vielä kerran iso KIITOS! --------------------------------------------------------------------------------------------- 2.2.2011 Moi, kiitos nopeasta toimituksesta. Levy vaihdettu, ja ainakin nopealla testauksella toimii.Laite on TF 5100 PVRt HDMI,uusi levy WD Caviar Green 1.5TBKaapeli aluperäinen vedonpoisto poistettu ja käännetty toisinpäin.Uusil levy kävi sisällön kopioimisen(TFtool disk to disk) aikana huomattavasti viileämpänä kuin alkuperäinen samsung. Konkat olen vaihtanu jo ennen levyn vaihtoa. Toiseen boksiin vaihdan levyn kun tästä saan hiemanpitempää käyttökokemusta. ---------------------------------------------------------------------------------------------
Osaakos joku kertoa mikä muu voisi olla rikki kun kovalevy ei lähde toimimaan vaihdon jälkeen kunnolla. Vanha kovo jumahti ja raksutteli aikansa mutta ei käynnistynyt kunnolla. Laitettuani sen PC:hen kiinni kovo toimi normaalisti ja sain otettua osan ohjelmistakin pois TFtoolilla. uusi kovo asennettu sata adapterin kanssa. Alustus rupes heti takkuilemaan tallennus luettelo tuli kyllä näkyviin alustuksen jälkeen mutta levyn tiedot kohta oli tyhjänä. Pari kertaa käynnistettyäni uudelleen alustus onnistui ja levyn tiedot tuli näkyviin tallennus luettelossa. Tallennus onnistui mutta katsominen ei, toppy avasi tallennuksen sekunniksi ja meni takaisin tv tilaan. Nyt on uus kovo taas toimimattomana, eli ei näy tietoja lainkaan ja tallennusluettelo ei tule näkyviin. Western Digital Caviar Green 500GB WD5000AACS Dealextreme sata adapteri 5100PVRc
Ihan varmasti vika on kiintolevyssä tai sata-adapterissa tai molemmissa. En jaksa uskoa, että vika olisi jossain muualla. Ja nyt en vialla tarkoita välttämättä sitä, että tuotteet olisivat rikki, vaan että ne eivät ole yhteensopivia.
Kuulostaa samalta vialta kun itsellä oli. Vanha raksutteli eikä lähtenyt kunnolla käyntiin. Uusi levy teki samaa. Tuskin 2 kovoa hajoaa samantapaisesti yht'aikaa. Veikkaisin vian olevan jossakin Toppyn levyhjaimessa? Korjasin ongelman hommaamalla uuden samanlaisen Toppyn.
Minun veikkaukseni on Toppyn virtalähde. Runsaasti on ollut eri palstoilla juttua siitä, että 2-3 vuoden ikään ehtineistä boxeista ovat virtalähteen kondensaattorit "kiehahtaneet". Siksi virtalähteestä ei enää lähde speksien mukaista jännitettä eri paikkoihin ja kovon epämääräinen toiminta on usein seurausta riittämättömästä tai liian suuresta virtasesta. Jos kolvi pysyy kädessä, niin noiden konkkien vaihto ei paljon maksa.
Pakko laittaa vielä tännekin palautetta. Eli kahteen boksiin laitetut yllä olevat kovalevyt eivät sitten toimineetkaan kunnolla, vaan sekoiluja ja tiedostojärjestelmän vioitumisia ilmenee säännöllisin väliajoin. Toppyn poweri taitaa nitkahtaa noiden levyjen kanssa aina silloin tälööin. 18 W :n käynnistysvirta on liikaa Toppyn powerille tai sitten on kyseessä joku muu yhteensopimattomuus... http://www.digilelut.fi/foorumi/ind...k3p6ffvn9pj7v63cq4&topic=40.msg26209#msg26209 ELI välttäkää WD500AAKB :tä
Ensimmäinen SSD kovolla varustettu Topfield on nähnyt päivänvalon Ide / sata adapteri ja 128mb Super Talent kovo naitettuna. Äänekäs? ei Kuumenee? ei Toimiiko? toimii Kovon koko aika rajoilla, kunhan 256m hinta vähän tippuu, vaihtuu kyll. :king:
Sinäpoika se jaksat sivustoasi mainostaa. Hauska huomata, että joka postauksessasi on nykyään linkki sivullesi. Jotenkin tuntuu aika epätoivoiselta kalastelulta. Eikö foorumin uusiminen Plazan kopioksi onnistunut vai hukkuivatko kävijät muuten vaan?
Olisikohan ihan sama vika kuin muissa toppyissa. Elkojen vaihto edessä. Aiemmin "kovalevyviat" johtuivat vain ja ainoastaan elkojen tehojen heikkenemisestä (=hitaasta tuhoutumisesta). -> http://fi.wikibooks.org/wiki/Topfield_TF5X00/Kondensaattorien_vaihto