Erinomaisen hyvä viesti, vaikka olenkin eri mieltä siitä, että budjettimalli itsestäänselvästi tarkoittaisi suurempaa riippuvuutta valtapuolueista, kuin esimerkiksi nykyisen pääosin valtapuolueiden poliitikoista koostuvan hallintoneuvoston tapauksessa. Muutenkin Ylen budjetti, olkoonkin että tulopuoli koostuu nimenomaan kerätyistä maksuista, on jo nyt aika pitkälti valtapoliitikkojen säätelemä, koska eduskunnassa päätetään maksun suuruudesta ja jopa maksutulojen käytöstä (joskin periaate tulojen ohjaamisesta Ylen toimintaan on melko vakiintunut). En sinällään epäile, etteikö budjettimallissa voi myös piillä riski itsehallinnon murentumisesta, mutta itsestäänselvästi pelkästään budjettimallin valitseminen ei minusta tuohon johda.
Huomautan, että on ajettuja ylinopeuksiakin moninkertainen määrä saatuihin sakkoihin verrattuna. Esittämäni vertaus on täysin pätevä. Vanha ohje, että pitää vapauttaa vaikka 10 syyllistä jos joukossa on yksikin viaton, on parempi kuin tuomita kaikki kymmenen.
Koko ajatus budjettimallin "sidonnaisuuksista" on minusta puhdasverinen tekosyy tai yritys jopa käännellä keskustelua täysin väärään suuntaan. Tottakai verotuksen yksinkertaistaminen jo yksin vaatisi normaalia budjettimallia, ihmettelen koko keskustelua asiasta. On hämmentävää miten laajalti asiaa pidetään peräti hyvänä. Ehkä ihmiset on menneet vipuun kun maksu näennäisesti on alempi kuin vanha lupamaksu. Todellisuudessahan YLEn rahoitus kasvaa kymmenillä miljoonilla ja sama kansa maksaa, eri muodossa vain. Käytännöllä vielä luodaan verotukseen jälleen uusi monimutkaistava elementti, tosin hoidoltaan ei ehkä ihan niin monimutkainen kuin nykyinen lupamaksumalli ja sinänsä yksityiskohtana pieni mutta olkoon mitä on, kaikkien pääprinsiippien vastainen. Paljon olennaisempi kysymys lopulta on alkuperäinen keskustelu. Eli tilaajasuhteen täydellinen katoaminen. Jos lupamaksutilaaja saa valita, myöhemmässä mallissa - oli budjetti tai maksumalli - valintaoikeus otetaan pois. Ja vielä perustelujen perusteella vaikuttaa pysyvästi siltä, ettei ns. yhteisötilaajakaan saa päättää mitä ostaa, riippumattomuus päinvastoin varmistetaan maksimaalisesti. Tämä tuntuu pieneltä asialta joiltain mutta vertaisiin sitä tuohon keksittyyn sidonnaisuuteen. Yle olisi "muka riippuvainen" riippumattomuuden sijasta budjettimallissa. Kuitenkin, kenelle tahansa on nykymallissa oikeus kapinoida kukkarollaan. Se jos jokin pakottaa tietyllä tapaa katsojien huomioimiseen. Meidän katsojien kannalta ei ole olennaista YLE:n teoreettinen puoluesidonnaisuuden vahvistuminen, katsojien kannalta on huomattavan olennaista, että Ylen on nyttemmin pakko kunnioittaa katsojia ja myöhemmin pakkoa ei lainkaan ole. Voidaan tarjota mitä tahansa ja laskuttaa siitä mitä tahansa. On kuitenkin niin, että tavalla tai toisella lupamaksu kyllä poistuu, eikä sitä sinänsä ainakaan mielipidekirjoittelu pahemmin muuksi muuta. Olen kiinnittänyt huomiota radion uutissa eräisiin erikoisuuksiin uutisoinnissa. Kun uutisoidaan sanotaan esimerkiksi "Kansan 58% vastustaa uutta mediamaksua, vaikka maksu on lupamaksua pienempi." Samassa lyhyessä uutisessa, jota päivänmittaan toistetaan, ei kukaan muista sanoa miksi vastustava osa kansaa vastustaa sitä. Pienuus on kyllä korostettu. Monikaan ei varmaan vastusta budjettirahoitusta periaatteena, monikaan ei vastusta pinnareiden kuriin saamista mutta ainakin omilla aivoillaan ajattelevat toivottavasti vastustaa siksi, että kansa ei vaan pidä uusista nänneistä, joita heihin vallan kehät asentaa eri osiin kehoa.
Itse asiassa se ei nimenomaan ole mikään tekosyy vaan siinä on kysymys ihan periaatteellisesta prinsiipistä. Kysymys siitä onko YLE itsenäinen toimija itsenäisellä rahoitusmallilla vai onko sen vuosittain noustava budjetinlaatijan arvoasteikossa sille tasolle että tärkeämmäksi katsottavat asiat eivät kiilaa jonossa ohi aina kulloisenkin budjettiministerin arvopohjasta riippuen. Outoa olisikin että asia, mikä on ollut yleisradioyhtiöiden yleinen perusta ja periaate muuttuisi pelkäksi tekosyyksi yhtäkkisesti. Se on myös ihan oikea keskustelun suunta ja kuuluu ehdottomasti debattiin yleisradiotoiminnan rahoituksesta aivan elimellisesti. Yle on kansan medialaitos ja kuuluu kansan valvontaan ja siihen toimii parhaiten kansan valitsema edustus. Mistään tilaajamallista ei ole koskaan ollut kysymyus eikä saakaan olla. Jos olisi, niin silloin YLE tekisi mahdollisimman suurta massaa miellyttävää tuotantoa ja karsisi tuotannosta kaiken vähemmistöjä palvelevan ja kaiken ristiriitaisen tuotannon tai tuotannon mille on suuri vastakarva mutta hiljainen tarve. Vähän sama kuin kunnallinen kirjastolaitos ostaisi vain sellaisia bestsellereitä ja aikakausilehtiä mitä varmasti saisi lainattua ja jättäisi suosiolla ikävän harvaankysytyn tietokirjallisuuden ja harrastepuolen kalliit mutta huonosti menestyvät teokset pois . Ylen on kunnioitettava kansalaisia mutta ei sillä tavalla mitä tuossa kuvauksessa edellytettiin.
Huomasithan toki, että en tuolla ensimmäisellä kappaleellani pinnareiden määrästä millään tavalla perustellut sakkopointtisi epävalidiutta. Sen perustelun tein viestini seuraavassa kappaleessa ja vertauksessani kirjastotoimintaan. Edelleen, Ylen rahoittamisessa ei ole kysymys mistään syyllisten rankaisemisesta, eikä tämä ole mikään oikeusopillinen kysymys. Ylen rahoittamisessa on kysymys julkisen palvelun rahoittamisesta, samanlaisen julkisen kulttuuripalvelun kuin esimerkiksi kirjastotoimintakin on. Korostan edelleen, että tällaisessa tapauksessa ei makseta palvelun käytöstä, vaan sen olemassaolosta ja mahdollisuudesta käyttää palvelua milloin tahansa. Tämä on julkisen palvelun toimintaperiaate, piti siitä tai ei.
Kun nyt tässä kirjastomaailmassa ollaan ja tätä esimerkkiä käytetään, niin se sopii itse asiassa tähän erinomaisesti. Koska kirjastopalvelut nimenomaan ovat jo nyt budjettirahoitteisia (tosin kuntien budjetista, mutta periaate on sama), on tämä juurikin yksi peruste sille, miksi en välttämättä usko myöskään Yleisradiotoiminnan puoluesidonnaisuuden lisääntyvän, vaikka budjettirahoitukseen siirryttäisiinkin. Jos kulloinenkin valtapuolue todella pyrkisi aktiivisesti vaikuttamaan budjettirahoitteisten kulttuuripalvelujen tarjontaan, niin eikö tämä näkyisi nimenomaan jo nykyään kirjastosektorilla niin, että kirjastoihin tilattaisiin lähinnä kunnassa vallalla olevalle puolueelle mieluisaa materiaalia ja kaikessa hiljaisuudessa poistettaisiin valikoimista "epäsopivaa" tarjontaa? Henkilökohtaisesti en ainakaan usko, että näin Suomessa tällä hetkellä tapahtuu, mutta toki saa osoittaa uskomukseni vääräksi, jos päinvastaisesta on esittää todisteita. Olen edelleen sitä mieltä, että verotuksen osana kerättävä rahoitus ei itsessään ole se tekijä, joka poistaisi Ylen toiminnasta puolueettomuuden. On olemassa runsaasti toimia, joita käyttämällä yksittäisen ministerin tai valtapuolueen valtaa Ylen rahoitukseen voidaan merkittävästi suitsia, vaikka rahoitus budjetista otettaisiinkin. Kysymys on ainoastaan halusta säätää sopivat lait ja asetukset, joilla rahanjako ja riippumattomuus turvataan.
Kunnanhallitukset ja -lautakunnan kootaan eri periaatteella kuin valtion toimielimet. Kunnanhallitus on kokoomushallitus mihin kootaan kaikkien valtuuston ryhmien jäseniä voimasuhteiden mukaan. Samoin jaetaan lautakuntapaikat. Analogia ei oikein sovi. Budjettirahoituksen alaisena on lyhyessä ajassa muutettu radikaalisti terveydenhoidon rakenteiden perusteita ja liikennepolitiikassa ja koulutuspolitiikassa on voimakkatia ideologisia voimia missä sopivassa raossa ollaan valmiita melko radikaaleihin muutoksiin yhteiskunnan palvelurakenteessa ja sosiaaliturvassa. YLE budjettirahoitteisena myytäisiin sopivassa hallituskoalitiossa hetken hurmassa ja halvalla parille suomiberluskonille joilla on nytkin jo melkoinen verkko kotimaisessa hallintoneuvostojen perheessä. Sasi koetti edellisen sinivihreän hallituksen viimeisinä viikkoina viimetöikseen yksityistää VR:n. Niin että minua ei ihan hevillä saa vakuutettua siitä että budjettirahoitteinen YLE olisi "ihan sama" kuin itsenäisen rahoitusmallin YLE
Paitsi, että nykyinen käytäntöhän on juuri sellainen, mihin viittasinkin. Nykyään ihminen todellakin voi valita. Kirjastoesimerkki yllä Unrealin esiintuomana on aika hyvä. Kirjasto koetaan tarpeelliseksi ja sille on määrätty rahoitus. Rahoitus ei kuitenkaan ole rajaton, eikä mitenkään erityisen automaattinen. Heikosti pärjäävät kunnat voivat vähentää tätä palvelua kunnes ajat joko paranevat tai edustuksellisen valintansa mukaan tyyliin aina minimillä mennään. Olettaisin kuitenkin kuntalaisten, Ylen tapauksessa kansalaisten, alati haluavan tietyn 'vähimmäisylen' - 'keskitasoylen'. Heille (= kansa) tämä valinta pitäisi kuitenkin kuulua, oli se suoraa tai epäsuoraa. Nyt se on suoraa. Missään nimessä Ylestä ei saa eikä pitäisi tehdä peruuttamatonta vakiota. Tätä vakiota nyttemmin minusta ollaan puuhastelemassa, jopa kieroillaan samaan pottiin sinne kuulumattomia yrittäjien varoja.
Eipä tässä kait ketään vakuutella, lähinnä tuodaan erilaisia näkökulmia asiaan. Ehkä olen sinisilmäinen hölmö, mutta minusta tämän asian tiimoilta luodut uhkakuvat ovat edelleen paikoittain räikeää kärjistämistä. Ei välttämättä täällä ja tässä keskustelussa, mutta välillä tästä asiasta puhuttaessa todellakin pidetään itsestäänselvänä, että kaikki yleisradiotoiminta ilman muuta tuhoutuu heti, koska poliitikot vain odottavat tilaisuuttaan hyödyntää täysin kansan tahtoa vastaan budjettirahoituksen "mahdollisuuksia" ja näiden myös annetaan niin tehdä kenenkään siihen puuttumatta. Itse kyllä uskon, ettei kenenkään, oli missä asemassa tahansa, anneta tuosta vain järjestelmää romuttaa ja olen myös edelleen sitä mieltä, että tarvittavat lait ja asetukset on mahdollista säätää toiminnan turvaamiseksi budjettirahoituksellakin. Ajatteluni edustaa ainakin omasta mielestäni lähinnä keskitietä: asiaan ei pidä suhtautua olankohautuksella, enkä missään nimessä lähtisi sanomaan, että rahoitusmalli on "ihan sama", mutta toisaalta ylenpalttinen uhkakuvien maalaaminenkin menee pahasti yli. Samalla tapaa suhtaudun nykymaailmassa myös skeptisesti tiettyihin puoluepoliittisiin yleistyksiin, kuten siihen, että oikeistopuolueet haluavat kaikissa asioissa polkea heikompituloisten asemaa, mutta jokainen toki saa ajatella, kuten haluaa. Kärjistykset vain eivät kokemukseni mukaan vie asioita eteenpäin, vaikka ne keskustelua tai lähinnä väittelyä aiheuttavatkin. Sinällään oman ajatusmaailmani pääpointti toki ei välttämättä ole se, että rahoitus kerätään nimenomaan veroista ja määrärahat päätetään vuosittain budjetin yhteydessä, vaan nimenomaan se, että maksu olisi kohtuullinen jokaiselle maksajalle. Verotusmalli tuo tämän luonnostaan, joten siinä mielessä olen tätä vaihtoehtoa kannattanut esillä olleista malleista, mutta yhtä lailla malli voisi olla muulla tavalla kohtuullinen niin, että kenellekään ei tulisi maksusta kohtuutonta taloudellista taakkaa. Kuten olen monesti toistanut, verotusmalli olisi meidän taloudessa varmasti euromääräisesti kallein ratkaisu, mutta ei siltikään sellainen, että se varsinaisesti meidän taloutta heilauttaisi mihinkään suuntaan. Samoin toivoisin olevan kaikkien talouksien kohdalla, mutta esimerkiksi mediamaksuehdotuksessa tämä ei missään nimessä toteudu.
En minäkään pidä mitään yhteiskunnallista (valta)ajattelumallia perustaltaan vihamielisenä, mutta kaikki budjetissa oleva on vuositttain uudelleenarvioinnissa ja kaikki siellä joutuu aina rinnastuksiin erilaisten arvioiden kanssa. Verotusmallissa klassinen yövartioajattelu ei ole niin kaukana tänä päivänä ja julkinen tuloverotukseen perustuva rahoitus on jatkuvassa paineessa. Taantuma, seuraava väkivaltainen kriisi jossain koulussa ja persaukiselle budjettipäällikölle laitetaan vastatuksin PikkuKaakkonen kontra 40 puuttuvaa koulupsykologin virkaa ja valtava paine printtimediassa ja niin siinä Ransu saa mennä (mutta koulupsykologi tuskin saa tulla) Toisaalta, niinkuin monesti on tullut jo esitettyä, maksuperusteinen rahoitusmalli ei sulje implisiittisesti pois mahdollisuutta ottaa huomioon tulontasausmahdollisuutta. Tosiasiallisesti alimpien tuloluokkien kohdalla mitkään veropoliittiset aktiot eivät tuo mitään apuja vaan ne tuet valuvat aina väestöryhmille joilla on vähintään kohtuullinen tulotaso; vain suorat tulonsiirrot tai palveluiden tai infrastruktuurin tuottaminen aikaansaa sen. Mediamaksu olisi sosiaalipoliittisesti suhteellisen helppo ottaa suoraan kontrolliin ja tehdä se vahvasti, huomattavasti verovälinnttä paremmin (nyt puhutaan jo sosiaalipolitiikasta laajemminkin kuin pelkän mediamaksun kannalta)
Eikö kuitenkin ole niin, että jos yhteiskunnassa on äärimmäisiä kustannuspaineita, myös säästöt siitä seuraten ovat äärimmäisiä. Nykytilanteessa Yleäkin voi rahoittaa hyvin samaten kuin sairaanhoitoa mutta jos nämä kaksi ikinä asettuvat rinnakkain, on pelkästään hyvä jos myös Yle voi olla karsinnan kohteena. Otetaan teoreettinen skenaario vaikkapa sikaflunssan kaltainen kriisi kaataa miljoona suomalaista petiin kolmeksi kuukaudeksi ja tappaa vaikkapa kymmeniä tuhansia. Talous laskee 30% ja kaikesta pitäisi säästää mutta sairaanhoito ei juuri silloin mitenkään säästöihin taipuisi. Tottaihmeessä sellaisessa vastakkainasettelussa ääripäässä Yle voitaisiin jopa supistaa yhdeksi kanavaksi kapealla tuotannolla ja kaupallinen yritys hoitaisi sirkushuvit. Toisaalta kauhuskenaariota lievemmässäkään lamavaihtoehdossa mikään toimija, jota kansa viimekädessä rahoittaa, ei saisi olla koskematon kun rahoittavien kansalaisten omatkaan työpaikat ei sitä ole.
Juuri tuollaiset pohdinnat alleviivaavat sitä syytä miksi YLE tarvitsee itsenäisen rahoituksen. Kiitos Kansantalous ei toimi tuolla tavalla eikä yleisradioyhtiön kaltainen laitos voi olla mikään ilmapuntari mihin suhdanteiden mukaan pumpataan rahaa yhden hätäradiokanavan verran tänä vuonna ja parin tv-kanavan ja muutaman aluetoimituksen verran ensi vuonna.
Miksi? Sinähän esität tässä toisinsanoen, että oli tilanne mikä hyvänsä, Ylellä on tehtävä joka ajaa ylitse. Siis yle rinnastetaan tieverkkoon, puhelinverkkoon, rautateihin, viemäreihin, puolustusvoimiin jne. Minä en nykyistä Yleä vastusta, pois se tästä mutta on erikoista pitää yhtä julkisen palvelun tarpeisiin kehitettyä organisaatiota itseään niin tärkeänä. Olennaistahan on lopultakin palvelun tai toiminnan sisältö viimekädessä. Maailmassa on paljon kohtalaisen sivistyneinä pidettävinä maita, joissa väitetysti tiedonvälityspelaa oikeinkin puolueettomasti ilman yhtä pääroolissa tuettuna olevaa palveluntarjoajaa. Myös toki siinä vastakysymykset on sitä oikeutetumpia, mitä isommaksi henkilökohtainen ja yhteisöllinen panos kasvaa ja aivan erityisesti mihin muuhun panosta tarvittaisiin. Sairaalaesimerkki yllä on kärjistetty mutta lievennettynä pointti on hyvin kohdallaan. Jos sairaalat tinkii vähentämällä palvelua ja lisäämällä asiakasmaksuja, miksi myös ulkomaisten sarjaohjelmien ilmaistarjonnassa ei voitaisi tehdä samoin - maksajan omalla päätöksellä tietysti. Samaten jos hinta myöhemmin nousee, jos oletetaan nykytason palvelupiirteet täysin välttämättömäksi kuten väite oli, sanotaanko vaikka tonniin ja tuloerot kasvaisivat siten, että köyhimmät jää nykytasolle, vieläkö tarjottua rahoitusmallia pidettäisiin sopivana? Mielestäni näistä näkökulmista asiaa on täysin kohtuullista kyseenalaistaa.
Alat päästä kärryille, YLE:llä on kansallinen tehtävä ja sitä ei ainoastaan rinnastetaan infrastruktuuriin vaan se on osa sitä. Mahdollisten poikkeusaikojen aikana kansallisen tehtävän merkitys korostuu entisestään. Ulkomaisten sarjojen tarjonta ei ole mikään merkittävä tekijä YLEN budjetissa eikä sen vetäminen tuohon sinun viimeiseen viestiisi ole mitenkään linjassa ???? Koeta olla johdonmukainen.
Ei suinkaan. Olet todella käsittänyt Ylen roolin täysin väärin. Heidän ns. "kansallinen" viemäririnnastuksensa ollessaan tottakin maksaisi korkeintaan muutaman miljoonan vuodessa em. hätätilanteessa. Muinakin aikoina huomattavasti vähemmän kuin 440-600 miljoonaa, jota nyt kritiikittä vaadit heille piikki auki periaatteella. Ole hyvä itse johdonmukainen ja perustele mm. noiden ulkomaisten sarjojen verovaroin rahoittamisen tarve.
Kansa ei lämpene raivokkaasta debatista huolimatta ylemaksulle. Sensijaan budjettirahoitus pysyy suosikkina. Ihme.
No epäilemättä tietysti ne, jotka katsovat täysipainoisesti Yleä ja yleensäkin TV:tä, jotka maksavat nykyistä TV-lupamaksua ja joita näyttää kommenttien valossa kaivelevan erityisen paljon se, että on mahdollista jättää TV-lupamaksu maksamatta ilman minkäänlaisia seuraamuksia. Se heidän argumenttinsa ilmeisesti on se tuttu "siipelijät kuriin", mutta uskaltaisin epäillä, että syitä on kaksi: että joutuu itse maksamaan tulevaisuudessa vähemmän ja ettei harmita niin paljon, kun itse maksaa ja jotkut eivät. Tietenkin tämä on vain spekulointia, mutta herättäähän se vähän epäluuloja itsekkyyden suuntaan, kun kuitenkaan esimerkiksi warettamisen vääryydestä ei tehdä yhtä suurta numeroa kansalaisten keskuudessa. Kyllä tuo mediamaksu olisi varmasti aiheuttanut aikamoisen myrskyn, jos se olisi toteutunut -- tai jos toteutuu. Esimerkiksi itse tunnen muutaman opiskelija-tyypin, joille ei opintotuesta jää pakollisten kulujen jälkeen käteen kuin muutama hassu kymppi ja joille esimerkiksi seitsemän euron keikkalippu on voinut olla liikaa. Nämä tyypit eivät katso televisiota (eivät omista esimerkiksi antennijohtoa jne.). Olisi se eittämättä "mielenkiintoista", jos tällaisille tyypeille sitten lätkäistäisiin se 175 euron lasku vuodessa kouraan. Joidenkin ratkaisu heille tietenkin olisi (ottamatta huomioon heidän olosuhteitaan ) "menkää töihin ja muuttakaa moniasukkisiin soluihin" -tyyppinen. Toisaalta eikö tämä jo viimeistään kertoisi Yle-maksun kohtuuttomuudesta, jos nimenomaan sen takia pitäisi vaikeuttaa ja monimutkaistaa elämäänsä.