Vahvistimellahan tuo onnistuu näppärästi. Mutta jos et omista vahvistinta, niin sitten taitaa olla eväät vähissä. Toisaalta uudella pleikkarilla en ole vielä kokeillut...
Kaipa sitä pitää jotain itsekin kommentoida vaikka ei ole mitään negatiivista sanottavaa. Laite ensinnäkin on paljon paremman näköinen kuin nettikuvat antoivat ymmärtää. Vaikka syvyyttä löytyy niin huomattavasti pienempi kuin entinen. Jokunen leffa ja muutaman tunnin pelisessiot slimillä takana eikä äänekkyys ole missään nimessä ongelma. Laite on mielestäni jonkin verran hiljaisempi kuin edellinen malli muttei tosiaan kovin isoa eroa. Omien kokemuksien pohjalta täytyy sanoa että ainoastaan ensimmäinen 60Gt versio on oikeasti äänekäs laite. Tämän jälkeiset versiot niin itsellä kuin tutuilla joita kuullut, ovat kaikki varsin hiljaisia. Itselläni pleikkari on aina ollut laitetason päällä vapaassa tilassa. No tästä on jauhettu jo aikaisempien mallien kohdalla niin paljon että se siitä. BD-aseman levyn otto-/ poistomekanismi on selvästi äänekkäämpi kuin aikaisemmin mutta toiminta taas tuntuu hyvällä tavalla jämptimmältä. Pienen koon vuoksi en tiedä näyttäisikö tuo edes paremmalta pystyssä mutta on sen verran hutera etten ilman tukea pystyyn laittaisi. Sitä olikin postisetä tuonut Watchmenin joten oliskos se leffailta taas tänään. :thumbsup:
Mikäs tässä nyt mättää. Eli PS3 Slim on kytketty Yamahan RX-V463 vahvariin HDMI:llä ja siitä telkkariin toisella HDMI:llä. Kun DVD:tä alkaa katsomaan skaalain päällä, kuva vain vilkkuu ja lopulta menee mustaksi. Kun skaalaimen ottaa pois käytöstä, homma toimii kuten pitääkin. Bluray toimii ihan hyvin vaikka tuo skaalain olisi käytössä eli mitäs hemmettiä tässä nyt pitäisi tehdä, jos haluaa katsoa DVD:itä 1080p:ksi skaalattuna?
Oletko kokeilut ottaa vahvistimen pois siltä varalta, että kyseessä olisi yhteensopivuusongelma noiden kahden välillä? Entäs oletko kokeillut toista HDMI-kaapelia?
Joo jäi sanomatta eli toimii ilman vahvistinta ihan normaalisti. Onko tuossa nyt sitten mitään muuta tehtävissä kuin vahvistimen vaihto? :OI
Vahvistimen tietty omistan ja ihan kohtuu sellaisen, mutta juuri sopivasti aikakaudelta ennen HDMI:tä. Enkä viitsisi tämän takia alkaa uutta ostamaan, varsinkin kun kahdella HDMI-outilla varustetut ovat aika hyvissä hinnoissa. Joten olisiko kenelläkään intoa kokeilla saako uudesta PS3:sta kuvan ulos samaan aikaan sekä HDMI:stä että Multi-AV -liittimestä?
Laitetaan omat kokemukset tänne, kun lueskelin tuossa että äänekkäitä yksilöitä pidetään legendana. Mulla on ollut yhteensä 5 pleikkaa. Yksi 60gb, kolme 40gb ja nyt slimmi. 60gb oli hieman turhan kovaääninen leffakäyttöön, mutta meni vielä ok kuulokkeiden kanssa. Kaksi 40gb mallia suht hiljaisia ei häirinnyt yölläkään hiljaisuudessa harratettua leffan katsomista/pelaamista millään tavalla. Yksi 40gb malli nosti kierrokset noin 10 min. jälkeen todella kovaksi ja väittäisin, että meteli häiritsi jo naapuriakin. Verkkokaupan huolto totesi laitteen spekseissä olevaksi ja palautti tuollaisenaan.. En menisi tuota hiustenkuivaajaksi sanomaan, ainakin vaimon kuivain on kyseistä pleikkaa hiljaisempi. Eilen tullut slim on kaikkein hiljaisin ja pysyy todella hiljaisena tunnin pelisessionkin jälkeen :thumbsup: Mulla on paketissa vielä toinen slimmi jonka testailen tänään, katsotan onko noiden välille sattunut eroja, mutta kyllä niitä äänellisiä eroja ps3:ssa on.
Nyt tuli ps3 jo takaisin pelimieheltä. Sony oli ilmoittanut heille että jos levy jää jumiin niin pitää jotain ruuvia säätää niin alkaa taas toimimaan. No he sitten sen tekivät ja sain oman koneeni takaisin. Voisi joku laittaa tämänkin niksin nettiin niin säästyisi moni vaivalta. No onneksi tuli oma todella hiljainen kone takaisin ja ei kestänyt viikkotolkulla huollossa.
Täällä ainakin selkeät kuvat niille, jotka innostuvat jo laitettaan purkamaan. Ja tässä ohjeet levyn manuaaliseen ulos veivaamiseen. The process of manually ejecting stuck disks from the new G-chassis, 120GB PS3 console. The new PS3 120GB console houses a feature which will allow users to manually eject disks that have become stuck due to power failures, faulty drives etc. This new feature should eliminate stuck disk issues and can be executed as below: Before attempting this procedure, please ensure that the system has been turned off and the power cord been removed. 1) With the front of the console facing towards you, carefully turn the console over so that the reverse side is now facing upwards. Locate the HDD screw cover 2) Lift and remove the HDD screw cover and insert a cross headed screwdriver into the location on the right. The screw on the left holds the HDD in place. This should not be opened if attempting to eject a disk. 3) Once the corresponding groove is found, turn the screwdriver anti-clockwise (see below) to begin the release mechanism. The disk will slowly be ejected: 4) Remove the disk and replace the HDD screw cover.
Oma tilanne taas päivittyi perjantaina kun uusi Slimmi tuli huollosta. Soitin siis viikko sitten huoltoon ja kerroin että tuo uusi malli pitää meteliä enemmän kuin vanha. Ja nostaa tuulettimen kierrokset viiden minuutin sisällä viidennelle pykälälle. Ääni oli suurinpiirtein sama kuin olisi ollut hiustenkuivaaja tuossa tv-tasolla. Ystävällinen henkilö puhelimen toisessa päässä neuvoi että eikun kone takaisin GS:n myymälään ja huoltoon tarkastettavaksi. No sinnepä sitten seuraavana päivänä ja samat tarinat GS:ssä. Soittivat huoltoon ja ei niin ystävällinen henkilö toisessa päässä oli kuulemma erittäin nihkeänä että ottavatko koko laitetta. Noh,lupaus oli kuitenkin aikaisemmin annettu,joten sinnehän se lähti. Perjantaina oli sitten kone tullut huollosta ja eikun hakemaan. Myyjä toivottelikin jo onnea uuden aparaatin kanssa ja jännityksellä sitä kotiin testaamaan. Olin ottanut edellisen koneen numeron ylös ja nopealla vilkaisulla minulle olikin laitettu täysin uusi kone. Miellyttävä yllätys oli että konsoli ei enää ollut hiustenkuivaaja vaan uusi PS3. Eli ääni ei enää ollut niin kauhea ja tuulettimen tasot pysyivät alhaalla. Tosin 3.0 päivityksen jälkeen tuntui että taso nousi heti pykälällä. Voi kyllä johtua myös siitä että kone oli jo hetken siinä surissut ja sattumalta tuuletin pärähti samaan aikaan yhden asteen kovemmalle. Noh,mutta on se silti hiljaisempi kuin tuo minkä julkaisupäivänä sain. Sitten lisää havaintoja äänekkyydestä. Laite ei todellakaan ole mikään äänetön. Ääni on tosiaan erilainen mikä vanhassa Fattyssä, mutta eiköhän tuo ole vain tottumuskysymys. Ja henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että tuo vanha Fatty (40GB) oli kyllä hiljaisempi. Ei paljon,mutta hivenen. Pieni pettymys itselleni. Silti olen tyytyväinen tuohon vaihtoon. Omaan silmään uusi malli on paremman näköinen,eikä hyppää silmille niinkuin vanha. Mutta tämä on tosiaan jo makukysymys Hieman silti harkinnassa josko tuon laittaisi jonnekin vähän piiloon puhisemaan. Tällä hetkellä laite on ihan tuossa silmien edessä,avoimessa tilassa. Testata ainakin varmaan täytyy miten viihtyisi kaapissa. Vanha kun ei tykännyt siitä yhtään,niinkuin täälläkin on tullut monille selväksi Silti vieläkin kummastuttaa miten tuosta äänekkyydestä on niin paljon puhetta täälläkin. Toki kaikilla on varmasti omat näkemyksensä mikä on äänekästä ja mikä ei,mutta silti. Ehkä jonkun pitäis järjestää jotkut PS3 kokoontumisajot jossa pääsisi vertailemaan ihan vain sitä omaa ja muiden konsolien ääntä
Mikäs mahtaa olla todellinen saatavuustilanne? Gigantin sivujen mukaan "tuote on tilapäisesti loppu verkkokaupan varastosta."
On muuten jännä juttu, että itse vain vein äänekkään slimin gamestoppiin ja sain heti uuden tilalle. Ei tarvinnut käydä huoltoruljanssia läpi. Itseasiassa tuli vaihdettua kaksi slimiä äänekkyyden takia, ja nyt kolmas on vihdoin hiljanen, kaikessa käytössä. Eli kyllä se taitaa olla aika tuuripeliä. Itse olen nyt vihdoin tyytyväinen
Verkkokaupasta ps3 slim 298.90 ja heti saatavissa http://www.verkkokauppa.com/popups/prodinfo.php?id=0731
Palautusoikeuden saamiseksi tuo pitänee tilata netistä haettavaksi? Gigantin tarjous on kyllä siinä mielessä houkuttelevampi, että meluisan koneen voisi palauttaa takuuvarmasti ilman ongelmia. Noh, oma Slim jo puhisee nurkissa - nopeat maksavat extraa. :OI
Tänään hain Gigantista 49 takaisin kun kävin omani hakemassa sieltä 1.9. hintaan 348. Sieltä on kyllä hyvä hakea kun on tuo 30 päivän vaihto/palautusoikeus.
Tämä menee nyt aiheen ohi, kun päivitän tietoa äänekkäästä fatsostani, pahoittelut siitä. Sama paskahan sieltä tuli takaisin. Ilmeisesti jonkun kanssa puhelimessakin tuttavuutta tehnyt Hra Nihkeä Herra oli päässyt puurokorvineen tarkistamaan laitteeni. Tuli saatteella: "Laite on toiminut aivan asianmukaisesti ja moitteetta, joten näin ollen palautamme laitteen takaisin teille." Enpä tiedä jaksanko vääntää asiasta. Voisin kai kettuillakseni lähettää takaisin niin kauan, että tulee kunnollinen tilalle. Tai sitten pistän paskan Nordisk Filmin toimitusjohtajan osoitteella, jos se vaikka keksis jotain käyttöä sille. Itse taidan siirtyä pöytäsoittimiin blu-rayn katselussa. Ja jonkun muun merkin kuin Sonyn. Sen verran paska maku jäi suuhun. Sori vielä off topicista.