Roman Polanski pidätetty Sveitsissä - syytetään sekaantumisesta 13-vuotiaaseen tyttöön

Keskustelu osiossa 'Elokuvantekijät' , aloittajana ForAnAngel, 27.09.2009.

  1. Resurssi

    Resurssi Vakiokasvo

    Liittynyt:
    09.07.2004
    Viestejä:
    665
    Saadut tykkäykset:
    0
    Miten suhtaudutte tämän Polanskin tapauksen myötä jatkossa Polanskin elokuviin? Entäs elokuva-alan henkilöihin (ja heidän tuotoksiin), jotka allekirjoittivat adressin Polanskin vapauttamisen puolesta? Itse annoin oman Pianisti -elokuvan (Polanskin ohjaus) dvd:n pois, ja he, jotka ovat allekirjoittaneet vetoomuksen saivat itseltäni pitkän miinuksen, joukossa mm. Lynch suosikkiohjaajistani, mutta heidän tuotoksistaan en kuitenkaan aio luopua. Silti tulen kyllä muistamaan vetoomuksen allekirjoittaneiden nimet. Esimerkiksi loistavan Wrestler -elokuvan ohjannut Aronofsky sai tästä pahan särön. Kun muistelen loistavaa Wrestler -elokuvaa, niin samalla muistan, että sen ohjaaja puolusti Polanskia allekirjoittamalla vetoomuksen, joka vaati vapauttamaan henkilön, joka sekaantui 13-vuotiaaseen.

    Onko kukaan näistä listan allekirjoittaneista (tyyliin Scorsese) kertonut motiiveistaan, miksi allekirjoittivat vetoomuksen?
     
    Viimeksi muokattu: 19.10.2009
  2. ElvisThePelvis

    ElvisThePelvis Lähes henkilökuntaa

    Liittynyt:
    05.05.2004
    Viestejä:
    11 669
    Saadut tykkäykset:
    179
    o ne leffat silt iha jees vielä musta ne sen kaiffarit jotka tukee sitä o varmaa neki iha jees

    Ei minusta tällä tulisi olla vaikutusta siihen missä valossa miehen elokuvat nähdään. Täytyy kuitenkin ottaa huomioon, että ko. elokuvia tekemässä saattoi olla joku muukin ehkä kuin Polanski :rolleyes: ja jo pelkästään tämän takia olisi järjetöntä tuomita monen ihmisen arvokas työ yhden ihmisen henkilökohtaisen elämän töppäilyn takia.

    Jos nyt vaikkapa nikkikaimaani Elvis Presleytä ajattelee, niin eihän mies ollut mikään pyhimys. Hän teki aviorikoksen ja muutenkin petti lukemattomia kertoja, ja hän oli tunnettu piireissään äkkipikaisuudestaan ja uhoamistarpeestaan vihaisena. Silti se rakkaus mikä miljoonilla on hänen musiikkiaan kohtaan on säilynyt. Sama homma koskee vaikkapa Michael Jacksonia. Tosin Polanski tietenkin eroaa näistä sillä tavalla, että hänen kohdallaan paha teko on todistettu ja myönnetty. Toisaalta eihän hän taparikollinen ole (viimeistään nyt kun Polanski on kiinni, niin luulisi muiden uhrien tulevan julkisuuteen, mikäli niitä olisi), vaikkei se tietenkään tee hänen teostaan mitenkään lievempää.

    Entäpä ne julkisuuden ihmiset, jotka ovat Polanskin puolella? No jokaisella on varmaan omat syynsä miksi he niin tekevät. Tuskin kuitenkaan heitä kannattaa tuomita, sillä kuitenkin sieltä löytyy niin monta tunnettua nimeä, että tuntuisi oudolta yhtäkkiä tuomita heidät kaikki "pahoiksi" ihmisiksi. Uskoisin heillä kaikilla olevan kuitenkin yksi samankaltainen motiivi: tukea suurta elokuva-alan hahmoa. Eivät he henkilökohtaisesti varmasti väitä, että Polanskin teko oli oikein tai edes harmiton. Kyllähän rikollisten perheetkin tuppaavat yleensä tukemaan heitä, ja ehkä tässä vain Polanskin Hollywood-perhe häntä tukee samalla tavoin.

    EDIT: Tosin onhan se pakko ymmärtää sellaisia ihmisiä, jotka ottavat tällaiset tapaukset, jotka ovat luonteeltaan varsin inhottavia, itseensä ja kovin tunteella. Jos kuitenkin siis järjellä ajatellaan asiaa, niin tuskin on mitään perustetta sille miksi Polanskin elokuvia tai edes hänen kannattajiaan pitäisi tuomita.
     
    Viimeksi muokattu: 19.10.2009
  3. Professional

    Professional Stirlingite Tukijoukot

    Liittynyt:
    09.08.2004
    Viestejä:
    11 394
    Saadut tykkäykset:
    646
    Niin, Polanskin tapauksesta on kulunut jo yli 30 vuotta, joten mihin vidduun sen suhtautumisen pitäisi muuttua enää vuonna 2009. Hieno ohjaaja joka on tehnyt kasan hienoja elokuvia. Se siitä miksikään muutu vaikka kiinni jäikin... :hitme:
     
    Viimeksi muokattu: 19.10.2009
  4. Resurssi

    Resurssi Vakiokasvo

    Liittynyt:
    09.07.2004
    Viestejä:
    665
    Saadut tykkäykset:
    0
    No täällä ainakin muutama myönsi, ettei tiennyt aiemmin (ennen kuin tästä ketjusta luki) kyseessä olleen niin pahan teon, kuin se oli. Minäkään en tiennyt, enkä tiennyt tapauksen yksityiskohtia (huumaaminen jne.)
     
    Viimeksi muokattu: 19.10.2009
  5. brr

    brr Tunnettu käyttäjä

    Liittynyt:
    15.08.2005
    Viestejä:
    430
    Saadut tykkäykset:
    0
    Yhtä syvältä ne on kuin aiemminkin.
     
  6. niiles

    niiles Sugar plum fairy Tukijoukot

    Liittynyt:
    20.10.2003
    Viestejä:
    3 969
    Saadut tykkäykset:
    1
    Jahas, ja perustelut...
     
  7. brr

    brr Tunnettu käyttäjä

    Liittynyt:
    15.08.2005
    Viestejä:
    430
    Saadut tykkäykset:
    0
    Perustelut: henkilökohtainen mielipide kyseisistä tekeleistä.
     
  8. niiles

    niiles Sugar plum fairy Tukijoukot

    Liittynyt:
    20.10.2003
    Viestejä:
    3 969
    Saadut tykkäykset:
    1
    Olisin toivonut pikkasen tarkempaa perustelua. Miehen filmografia on yli 20 "tekeleen" laajuinen, joten oletko nähnyt ne kaikki? Ja jos/kun olet niin mikä niissä erityisesti on syvältä?
     
  9. Hurricane

    Hurricane vaikeemmil tasoil Tukijoukot

    Liittynyt:
    24.07.2002
    Viestejä:
    2 175
    Saadut tykkäykset:
    11
    Polanskin omasta kirjasta selviää, että ainakin Nastassja Kinskin kanssa ohjaaja oli seksuaalisessa kanssakäymisessä Kinskin ollessa alaikäinen. Huumaamisesta tai muusta Polanski ei kirjassaan puhunut edes tämän tuomioon johtaneen tapauksen puitteissa, vaikka kohtuullisen suoraan tapauksen vaiheista kertoikin.
     
  10. PeeVee79

    PeeVee79 Lähes henkilökuntaa

    Liittynyt:
    12.10.2005
    Viestejä:
    1 042
    Saadut tykkäykset:
    17
    Yllätyksekseni huomasin, etten ole ainuttakaan Polanskin leffaa katsonut kokonaan, lukuunottamatta muistaakseni Yhdeksättä porttia. Pianistin oon meinannut monesti katsoa, mutta meinaamiseksi on jäänyt. Mutta eipä tuossa filmografiassa mitään kovin kiinnostavia tekeleitä tunnu olevan. (O-ou, bensaa liekkeihin...)
    Kyllähän jokainen saa miehestä olla mitä mieltä tahtoo, ei vaikuta leffavalintoihini Polanskin puolustelijoiden mielipiteet. Voin olla asiasta eri mieltä, mutta silti pitää kyseisten henkilöiden - ainakin osan heistä - töistä.

    Samalla tavalla, kuin esim. Tom Cruise, joka yksityiselämässään popsii istukoita ja perustaa elämänsä huuhaa-uskonnolle. Silti pidän hänen elokuvistaan ja arvostan häntä näyttelijänä.
     
  11. kuutti

    kuutti Guest Guest

    Liittynyt:
    15.04.2004
    Viestejä:
    112
    Saadut tykkäykset:
    0
    Mielipideasioita, mutta laitetaan nyt omia suosikkeja, jotka kannattaa katsastaa, jos on jäänyt näkemättä: Cul-de-sac, Chinatown, Bitter Moon, Repulsion, Rosemary's Baby. Näiden lisäksi Pianisti, Tess, Vuokralainen ja Veitsi vedessä ovat muita kärkipään nimiä.
     
  12. PeeVee79

    PeeVee79 Lähes henkilökuntaa

    Liittynyt:
    12.10.2005
    Viestejä:
    1 042
    Saadut tykkäykset:
    17
    Nyt alko raksuttaa. Bitter moonin olen nähnyt nuorempana parikin kertaa telkkarista ja tykkäsin, kun siinä oli paljasta pintaa.
    Chinatownia oon joskus katsonut, mutta ei jaksanut pitää otteessaan.
     
  13. CeeLo

    CeeLo Guest Guest

    Liittynyt:
    10.06.2006
    Viestejä:
    1 122
    Saadut tykkäykset:
    0
    No tämä kertoo jo riittävästi elokuvamaustasi...

    Mutta Polanski on tehnyt hyviä elokuvia, eipä sitä mikään muuksi muuta. Ja sillä, sattuisiko niitä olemaan minun tai jonkun muun hyllyssä ei ole tämän asian kannalta mitään merkitystä. Ikävä temppu, mutta harva meistä on täydellinen. Oikeuden pitäisi tietysti koskea samalla tavalla kaikkia, ja Pertti Perusinsinöörillä tuskin olisi ollut ihan yhtä helppoa lähteä asustelemaan Eurooppaan tiukan paikan tullen.
     
  14. PeeVee79

    PeeVee79 Lähes henkilökuntaa

    Liittynyt:
    12.10.2005
    Viestejä:
    1 042
    Saadut tykkäykset:
    17
    Nää lakoniset kuittailut on aina yhtä hienoja, mutta jotta nyt mentäisiin oikein kunnolla ooteen puolelle, niin et viitsisi vinkata, että mitä se kertookaan?
     
  15. beddis

    beddis Guest Guest

    Liittynyt:
    08.12.2005
    Viestejä:
    387
    Saadut tykkäykset:
    0
    Olen kyllä tapauksesta tiennyt aina, mutta Vuokralainen, Inho ja Rosemaryn Painajainen ovat niin korkealla kaikkien aikojen (kauhu)jännäreiden parhaimmistossa, ettei niitä sieltä pysty tipauttamaan vaikka sitä haluaisikin.
     
  16. Jarkko G.

    Jarkko G. Samppa ja Hurricane :| Tukijoukot

    Liittynyt:
    13.08.2001
    Viestejä:
    13 050
    Saadut tykkäykset:
    104
    Anttilassa käydessä käännän aina jokaisen Polanskin DVD:n nurinpäin hyllyssä!
    Siitä saa hyvä ohjaaja opetuksen jota ei hevillä unohda!
     
  17. marlan

    marlan Lähes henkilökuntaa Tukijoukot

    Liittynyt:
    10.06.2004
    Viestejä:
    2 454
    Saadut tykkäykset:
    265
    Tiesittekö, että kun Polańskin elokuvia katsoo takaperin, niin sieltä tulee kehotuksia pedºfiliaan!

    Miksi Leo Meller ei tee mitään??
     
  18. CeeLo

    CeeLo Guest Guest

    Liittynyt:
    10.06.2006
    Viestejä:
    1 122
    Saadut tykkäykset:
    0
    Suunnilleen saman kuin tämä:

    "Bitter moonin olen nähnyt nuorempana parikin kertaa telkkarista ja tykkäsin, kun siinä oli paljasta pintaa."
     
  19. CeeLo

    CeeLo Guest Guest

    Liittynyt:
    10.06.2006
    Viestejä:
    1 122
    Saadut tykkäykset:
    0
    Varo hyvä mies, ettei kohta Natti Mykänen, Panne Ohtamo ja Pihko Tahkala allekirjoita vetoomusta Sinun saamiseksi telkein taakse hienon miehen legaatin turmelemisesta!
     
  20. Resurssi

    Resurssi Vakiokasvo

    Liittynyt:
    09.07.2004
    Viestejä:
    665
    Saadut tykkäykset:
    0
    Se on hauskaa, että Jakke G. osaa laittaa aina asiat huumoriksi, jopa tämmöisessä Raiskaaja Pedofiili -jutussa.:hitme:
     
    Viimeksi muokattu: 20.10.2009