Nyt olen menossa kolmannen kirjan, Miekkamyrsky, ensimmäisessä osassa. Kovin paljon hienompaa lukuelämystä ei kyllä voi kuvitella. Kaksi kirjaa vielä tuon jälkeen ja sitten pitääkin jäädä odottelemaan seuraavia osia. Tänä vuonna kuulemma tulisi viides osa. Muutama huono puoli sarjasta kuitenkin löytyy. Spoiler Vaikka kirjoissa on paljon hienoja ennalta arvaamattomia juonenkäänteitä niin ensimmäistä kirjaa lukuunottamatta pääosien esittäjät (joita on monta) ovat melkein kuolemattomia, varsinkin pahikset. Monet kohtaukset menevät ihan piloille, kun tietää jo etukäteen, että henkilö ei kuole. Jostain kumman syystä ainakin noissa kolmessa kirjassa mitä olen lukenut, pahikset ovat niitä jotka aina selviävät hengissä. Pahin ongelma on kuitenkin se, että kaikkien henkilöiden suunnitelmat menevät joka kerta ihan uusiksi. Joka ikinen kerta, kun joku henkilö suunnitelee tekevänsä asioita jollainen tavalla tai menevänsä jonnekin väliin tuleekin muita henkilöitä ja asiat yleensä menevät vielä henkilön kohdalla huonompaan suuntaan. Tympäisee välillä, kun henkilöt tekevät suunnitelmia, jotka kuitenkin kusevat AINA jollain tavalla. Varsinkin silloin, kun kyseessä on ns. hyvis niin hommat menevät ihan persiilleen. Ärsyttävää, koska asia toistuu kirjasta toiseen poikkeuksetta. Luulisi, että edes kerran asiat onnistuvat suunnitelmien mukaan, vaan ei. Kolmas asia on vittumaiset cliffhangerit eli jännittävään kohtaukseen päättyvät kappaleet. Välillä cliffhangerille ei tule selitystä edes kyseisessä kirjassa. Jännittävän kohtauksen jälkeen, kun seuraavan kerran käsitellään ko. henkilöä, hän onkin jossain muualla ja enintään saattaa miettiä, että hui kun oli jänskää. Eli aina ei kerrota, että kuka oli se salaperäinen henkilö joka tuli paikalle tai mitä helkkaria tapahtui. Ja pahimmillaan cliffhangereiden selvittäminen on siis siirtynyt seuraavaan kirjaan. Pahoittelut kirosanoista. Olipas siinä avautumista. Kirjat ovat kuitenkin aivan helkkarin hyviä, mutta eivät kuitenkaan täydellisiä vaikka läheltä liippaa.
Lämpimästi suosittelen Stieg Larssonin trilogiaa: Miehet jotka vihaavat naisia Tyttö joka leikki tulella Pilvilinna joka romahti Näitä ei olisi malttanut käsistään laskea. Sääli että enempää ei ole tulossa...
Pitkästä aikaa lueskelen Terry Pratchettia ja häneltä juurikin Making Money-kirjaa, ei ehkä ole aivan parasta Pratchettia, mutta laadukas teos tämäkin. Neil Gaimanin Graveyard on listalla ehkä seuraavana tai sitten jokin muu...
Lukasin juuri Eric Claptonin omaelämänkerran. Jos kyseistä kaveria fanittaa tai muuten vaan kiinnostaa oikeasta blues/rock-elämästä lukeminen, suosittelen kirjaa. Hyppii välillä vähän ikävästi asioista toiseen, mutta hyvin on silti Erkki saanut elämänsä tiivistettyä.
Viime aikoina olen taas innostunut kirjoista. Itsellä lukuinto vaihtelee yleensä sen mukaan, kuinka paljon koulukirjoja täytyy päntätä. Nyt, kun opiskelut on tältä erää ohi, niin on taas lukuintokin palannut. Jeff Longin upea Helvetin piirit on mukaansa tempaavaa scifiseikkailua. Suosittelen lämpimästi kaikille. Kirjaan on ilmestynyt myös jatko-osa hiljattain. Helvetin sydän on ehdottomasti myös lukemisen arvoinen, sillä vaikka maailma kirjoista onkin jo tullut tutuksi ensimmäisessä osassa, niin myös tämä toinen osa osaa yllättää. Longin scifi ei ole sitä perinteistä avaruudessa seikkailua, vaan erittäin mielikuvituksellista. Hän tuo lajiin jotakin aivan uutta. Linkki Helsingin sanomien arvosteluun. Khaled Hosseinin kirjat ovat myös aivan fantastisia. Mies kertoo Afganistanista, ystävyydestä ja naisten sorretusta asemasta teoksessa Tuhat loistavaa aurinkoa. Leijapoika puolestaan kertoo elinikäisestä ystävyydestä ja sovituksesta. Molemmat upeita kirjoja.
Itsekin olen nämä lukenut aivan äskettäin (taitavat kirjaston kappaleet vieläkin lojua tuolla hyllyssä odottamassa poisvientiä). En ole yhtä vaikuttunut teoksista, mutta kyllä Helvetin piirit sentään ihan keskinkertainen oli. Jatko-osa sitten olikin selvästi heikompi. Kirjojen suurimmat ongelmat olivat henkilöiden motiivien puuttuminen ja kirjailijan vaikeus päättää kirjoittaako hän scifiä vai fantasiaa (toisinaan yhdistelmä toimii, mutta nyt fantasiaelementit olivat kirjojen heikointa antia). Lisäksi maailman siirtyminen kirjasta toiseen ei tuntunut luontevalta. Helvetin piirit oli rehellinen, kevyt seikkailukirja ja edellä mainitut viat korjaamalla se olisi voinut olla jopa hyvä. Helvetin sydän taas oli monin osin epäonnistunut yritys tehdä jotain syvällisempää, jotain mihin kirjailijan rahkeet eivät riittäneet. Helvetin piirit 2½/5 Helvetin sydän 1½/5
Nyt viime aikoina olen alkanut lukemaan taas enemmän.Nuoruus vuosina tuli koluttua kirjaston ja divareitten fantasia kirjat puhki.(Tolkienit,Eddingsit ym.)Nykyään vaan ei oikeen se genre enää sytytä samalla tavalla.Harmi sinällään,mutta onhan tuo maailma pullollaan hyviä kirjoja. Viimeksi luettu:Albert Camusin-Sivullinen(tykkäsin kirjasta.Oli helppo lukuista tekstiä.Ja tykkäsin kirjailijan aika minimalistisesta kirjoitus tyylistä.Pitää tutustua miehen muuhunkin tuotantoon.Olikohan joku Rutto ainakin yksi kirja minkä voisi lukaista. Tällä hetkellä luennassa Mikael Niemen-Mies joka kuoli kuin lohi.(Tähän mennessä vaikuttaa erittäin oivalta kirjalta.Jos tykkää Niemen muista kirjoista voin suositella myös tätäkin.):thumbsup:
Rakkaudella, Hynynen on aivan saatanan asiaa. Loistavia oivalluksia naisista, ilmiöistä ja asioista jotka ärsyttävät. A-L Härkösen Heikosti positiivinen ja Jos joku kysyis multa olivat taasen pettymyksiä. Saatana kun hän osaa olla narsistinen, nariseva ja mahdoton. Kirjailija kerran valitti että kun miehet kirjoittavat se on muka älyllistä tilitystä ja kun naiset kirjoittavat se on muka turhanpäiväistä narinaa. Ei, kun sinä kirjoitat, niin se on turhanpäiväistä narinaa. Uusimman Ei kiitos-romaanin aiheena on pariskunta jossa nainen haluaa seksiä mutta mies ei. Siis mitä vtua? Tuoko muka ongelma jolle pitää omistaa kokonainen vakavasti otettava lukuromaani? Jos mies ei halua parisuhteessa seksiä, niin se johtuu joko siitä että hän käy huorissa koska he ovat kauniimpia kuin hänen vaimonsa tai sitten siitä että hän on homo.
Dan Brown - Kadonnut symboli. Noetiikasta, vapaamuurareista, enkä Washingtonista tiennyt paljoa ennen lukemista (noetiikasta en mitään), mikä pitikin kiinnostusta yllä. Brown kirjoittaa mielenkiintoisista asioista ja se, ettei tiedä, onko tekstin sisältö täyttä totta tekee siitä kutkuttavan - tosin samalla tämä hieman syö tekstin uskottavuutta, mutta siltikin teksti on lennokkaan sulosointuista ilotulitusta. Onhan Kadonnut symboli näitä kaikkien huulilla olevia kirjoja ja siksi se onkin pakko lukea, piti siitä tai ei...
Sain Rakkaudella Hynynen kirjan joululahjaksi ja olen samaa mieltä kanssasi. Mielenkiintoisia ajatuksia naisista niin hyvässa ja pahassa, suomalaisen miehen elämästä, alkoholinkäytöstä jne... Melkeinpä tuota voisi kutsua suomalaisen juntin käsikirjaksi Viihdyttävä ja helppolukuinen teos. Iso käsi kansitaiteesta Samoin tuli luettua kolme ensimmäistä teosta Juha Vuorisen Dikrek sarjasta, käsittäen osat Nokimusta seikkailu, Veljekset vaselin sekä Kakkonen. Kaikki on melko samanlaista meininkiä. Lyhyesti tiivistettynä sarjassa seikkailee entinen alkoholisti Tapsa Mäkilä joka toimi aiemmin portsarina. Erinäisten kommellusten kautta Tapsa päätyy töihin asianajotoimiston yksityisetsiväksi ja joutuu selvittämään mitä erikoisempia tapauksia. Kirjasarja on erittäin kaksimielinen, viihdyttävä sekä hauska. Eräänlainen dekkariparodia. Tällä hetkellä työnalla on Lee Childin Viides matkustaja. Kirja on vielä alkuvaiheessa mutta vaikuttaa hieman Ilkka Remes tyyliseltä kirjalta.
Työmatka piteni, pari tuntia/päivä tulee istuttua julkisissa. Tässä kahden kuukauden saldo: - Helvetin Enkelit - Hunter S. Thompson - Kuumana bändiin -bändärin tunnustukset - Pamela Des Barres - Iivana Julma - Henri Troyat - Mullova ja minä - Jyrki Koulumies - Pratchett - Maanalainen elefantti - Pratchett - Aikavaras - Raid x3 - Harri Nykänen Lisäksi yksi kirja jonka nimeä en nyt muista, mutta se kertoo Venäläisten suhteesta Vodkaan. Teeskentelemättömän ilon maa, tai jotain sinnepäin. Luvussa: - Jäänpuskijat - Alastair Reynolds, vaimo yritti tyrkyttää Stiik Larssonin trilokiaa, mutta minäpä aloitinkin tämän, ähäkutti
Juha Vuorinen: Juoppohullun päiväkirja tuli lueskeltua melkein kokonaan. Ei iskenyt. Hämmästyttää nuo kirjan myyntiluvut. Tosin jos kirja olisi tiivistetty noin 200 sivuun selkeällä juonella, niin olisi kirjasta voinut jäädä parempikin maku. 360 sivua on tämmöiselle tekstille liikaa.
Antikvariaatista löytyi pari kirjaa. Olen yksinkertainen, ennakkoluuloinen ihminen ja jos en ymmärrä kirjailijan ajatuksenjuoksua se voi raivostuttaa minua. Mitä nopeammin kirjan lukee, sitä miellyttävämpi se yleensä on. Jos lukee liian nopeasti voi käydä siten ettei oikeasti ymmärrä kirjailijan ajattelutapaa ja menee monia sivuja hukkaan ellei sitten palaa takaisin alkukohtaan ymmärtämään mitä vittua kirjailija oikein yritti selittää. Ja jos lukee hitaasti, niin kirjan saa luettua noin kahdessa vuodessa. Tänä vuonna olen lukenut yli 20 kirjaa ja syy miksi luin loppuun kyseiset kirjat suhteellisen nopeasti on se että kirjailijassa oli joitakin asioita jotka kiinnostivat minua. Esim. moraalinen inho tiettyjä asioita kohtaan. Jos kirjailija ihailee Jasser Arafatia ja vihaa esim. George Bushia, tunnen että kirjailija on täynnä paskaa vaikka hänellä on ajatteluvapaus. Minusta ajattelu on korkeimmillaan sitä että näkee väärinä pitämiään asioita ja tuomitsee ne älyllisesti, moraalisella integriteetillä.
Olen samaa mieltä, kannattaa kuitenkin pinnistää ja kokeilla kakkos osaa sillä loput juoppikset on paljon kirjamaisempaa luettavaa ja meno paranee huomattavasti.
Pitää harkita tulevaisuudessa noita Vuorisen muita kirjoja. Kuitenkin lukulistalla muita nimiä moneksi kuukaudeksi eteenpäin - kiitos Suomalaisen 3 kirjaa 10 eurolla tarjouksen...
Kirja on vihdoinkin luettu, jäi hieman muiden kirjojen ja harrastusten jalkoihin. Kirja on tyyliltään hieman samaa tyyliä kuin Ilkka Remeksen teokset, hieman yksinkertaistettuina vain. Kirjojen pääosassa seikkaileen entinen armeijan sotilas poliisi majuri Jack Reacher. Yhden kirjan perusteella kirjan hahmo tuntuisi tietävän ja osaavan kaiken, onnistuu kaikessa ja meno on muutenkin melko viivasuoraa. Suuria kuvioita, salaliittoja ja isokenkäisiä vaikuttajia. Vaikka liiallinen viivasuoruus ja päähenkilön tökeryys välillä häiritsivät, viihtyi kirjan parissa kuitenkin melko hyvin.
Onkohan The Whisperers: Private Life in Stalin's Russia tulossa tai peräti jo julkaistu suomeksi? Vai hankinko englanninkielisen?
Viimeksi M. John Harrisonin Valo. Saman herran Nova Swing tuli jo luettua aiemmin mutta ei tämä käänteinen lukemisjärjestys haitannut tippaakaan, vaikka tuttuja nimiä vilahteli. Seuraavaksi pitäisi saada käsiin Alastair Reynoldsin Prefekti ja Aurinkojen huone.
Nyt on tuokin trilogia luettu. Kun ei anna kaikkien (esim. tietotekniikkaan liittyvien) aivopierujen häiritä, ihan sujuvaa viihdettä. Näiden lisäksi luettu ainakin (ihan kaikkia ei jaksa muistaa): - Super Cannes - Sydämen muotoinen rasia - Hyperion - Hyperionin tuho - Endymion - Endymionin nousu - W.A.R. (W. Axl Rose elämänkerta) - Cyrano ja hullu koira - Luoja varjelkoon teitä herra Rosewater (tai jotain sinnepäin) - Kerro minulle Zorbas - Yövartiosto Luvussa: Taivaan syvyydet
Olen itsekin viimeisen vuoden sisällä lukenut Hyperionin, Hyperionin tuhon, Jääpuskijat sekä Taivaan syvyydet. Kolme ensimmäistä ovat hyviä, varsinkin Jäänpuskijat oli aivan loistava. Taivaan syvyydet ei meikäläiseen iskenyt, vaikka monet sitä kehuvatkin. Vernor Vingeä ja Alastair Reynoldsia kehutaan paljon, mutta jostain syystä heidän kirjansa eivät oikein ole meikän mieleen. Ainoastaan Reynoldsin Jäänpuskijat oli hyvä. Reynolds on tuon Jääpuskijoiden lisäksi tehnyt kirjasarjaa, josta olen pari osaa lukenut. Jossain vaiheessa pitänee lukea loputkin osat, vaikken kauheasti sitä lukukokemusta odota. Toivoa kuitenkin voi, että loput osat pelastaisivat edes vähän.