Hieno satuseikkailu Burtonilta. Puitteet ja rytmitys on kunnossa ja huumoriakin on mukana juuri sopiva ripaus. Mia Wasikowska on erinomainen valinta päärooliin, hauskin hahmo taasen on isopäinen punainen kuningatar. Pari pientä asiaa tässä oikeastaan vain häiritsi. Se kerrassaan typerä tanssi ja lopputekstien päällä soinut kammottava elokuvaan mitenkään sopimaton Avril Lavigne -biisi. Ei käy kieltäminen, etteikö Burton olisi jumiutunut tekemään täysin sellaisia elokuvia, kuin mieheltä osataankin odottaa, mutta toisaalta mikäs siinä, kun tyyli on näinkin hyvin hallussa.
Melkoisen tylsä ja ennalta arvattava. Alkaa pikkuhiljaa kääntymään minun mielestä jo Burtonmaisuus miestä itseään vastaan. Saisi siihen itse tarinaankin keskittyä vaihteeks kunnolla. Näyttelijät sentään vetivät roolinsa hienosti. 1,5/5.
Leffassa ei sinällään ollut mitään vikaa. Hyvä rytmitys, näyttelijäntyö, hahmot, musiikki, graafinen maailma...jokin tässä silti hieman mätti. Tarina oli liian varman päälle pelattu ja yllätyksetön. Visuaalinen maailma ei sekään tarjonnut mitään ahaa-elämyksiä vaikka ihan hieno olikin (tuli American McGee's Alice-peli mieleen). Tennarin ykkössalin vitosrivi oli 3d-versiossa ihan hyvä etäisyys. Nopeat kohtaukset blurrautuvat mutta sama vika vaivasi mm. Avatarissakin. 3,5 jänistä viidestä.
Ensimmäistä kertaa Burton petti ja suuresti. 3D oli elokuvassa 100%:sti turha. 3D ei tuonut juuri mitään esille, ja nekin kohtaukset joissa sitä käytettiin, menivät huvipuistotyyliseksi pelleilyksi. Itse tarina oli tylsähkö, ja varsinkin loppuratkaisu on nähty jo monessa elokuvassa. Näyttelijöistä Mia Wasikowska oli ehkä hyvän näköinen Lisan rooliin, mutta näyttelijänlahjoilta tyttö oli väärä valinta. Jos miettiin joitain Narniankin lapsinäyttelijöitä, niin nekin pesee Wasikowskan mennen tullen. Elokuvan ainoa suhteellisen hyvä roolisuoritus oli Helen Boham Carterilta, joka ainakin minusta oli hauskin ja mielenkiintoisin hahmo (ellei "avaruuskattia" lasketa mukaan). Depp oli mitä oli, kuten Anne Hathaway. Äänipuolella Alan Rickman ja Christopher Lee olivat väärissä rooleissa, ja he eivät tuntuneet sopivan elokuvaan... Varsinkin Rickmanin ääni oli 100%:sti sama mitä Potterissa on tottunut kuulemaan, joten elokuvan aikana tuli tunne että Kalkaroshan se siinä puhuu... Elokuvan yksi ongelma oli myös ulkoasu. Burton ei tunnu enää pystyvän luomaan mitään uutta, vaan käyttää samoja juttuja mitä on aikaisemmissa teoksissaan jo useaankin kertaan käyttänyt. Esimerkiksi elokuvan puut sun muut ovat kuin jostain Sleepy Hollow ja Painajainen ennen joulua -elokuvista kopioituja. CGI puolestaan oli liian havaittavaa koko Ihmemaa-osuuden ajan, mikä sai elokuvan näyttämään vähän ajan päästä enemmän videopeliltä kuin elokuvalta. Yhteenvetona: Burton petti odotukset. Nyt Burton on vain heittänyt tuntemattoman tytön green screenin eteen, ja lisännyt sitten tietokoneella kaiken muun käyttäen hyväksi aikaisempien elokuvien tyylejä. Lopputulos muistuttaa ennemmin videopeliä kuin elokuvaa. Eihän tämä surkea elokuva ole, mutta Burtonilta odotti paljon enemmän. Arvosana: 2/5
No Alan Rickman on nyt aina se sama puinen ja yksiulotteinen Alan Rickman, oli roolina sitten Die Hardin 'Hans' tai Love Actuallyn mainosjäbä.
Kumman suosittu tyyppi silti vaikuttaa olevan. Mistä luulet tämän johtuvan? Pienenä triviana käsittääkseni Rickman oli ainoa näyttelijä, jonka J.K. Rowling kutsui luokseen antaakseen vinkkejä hahmoon ja paljastaakseen tulevia tapahtumia, jotta juuri tämä roolisuoritus olisi hieno. Miksi tehdä näin puiselle ja yksiulotteiselle näyttelijälle? Mitä mieltä muuten olet Leonardo DiCapriosta? Miehenhän voisi mieltää tuolla logiikalla samankaltaiseksi, sillä kaikissa rooleissa hänellä on aina identtinen ääni (Blood Diamondissa ehkä vähän muunneltu) ja kaikissa rooleissa hän on aina tällainen kiltti ja reipas poika, jolla on pimeä puoli, mutta joka lopuksi aina on ikuinen hyvis.
Tulevana sunnuntaina pitäis mennä Vantaan Flamingoon katsomaan 3-D:nä, ihan mukava ekaa kertaa nähdä leffan kunnolla 3-D:nä teatterissa. Kokemukset on kotisohvan pahvirilleinä katsottuna ennen tätä, tai olenhan mä "3--D":tä ennenkin nähnyt teattrissa. Silloin se tosin oli vähän eri luokkaa, Nightmare on elm street 7.
Ei ole kyllä paras mahdollinen leffa aloittaa nämä uudet 3D kokemukset, sillä tässä ne ovat harvinaisen turhia ja onnettomia.
Toisella katsomiskerralla parani entisestään ja vakuutti siitä, että 3D oli parempaa kuin Avatarissa yllättäen. Ainoastaan jäniksenkoloon putoaminen aiheutti päänsärkyä ja oli suttuista katsottavaa. Mutta esim. Jappervokkia vastaan taistelu oli todella huikea. Huumori toimii, musiikki upeaa ja tälläisenä live action piirrettynä luokassaan parhaita.
Toivottavasti ehdin tuonkin käydä katsomassa vielä kun se pyörii kunnon teatterisaleissa. Trailerissa näyttivät ei-cgi hahmot jäävän latteiksi (3D mielessä), samalla lailla kuin vanhoissa viewmaster kuvissa. Elokuvaa ei ole kuvattu 3D kameroilla, efekti on lisätty jälkikäsittelyssä. Tietokoneella kokonaan luodut hahmot ja taustat lienevät kuitenkin aidosti 3D:tä. http://www.popularmechanics.com/technology/industry/4348135.html
Kyllä 3D tässä tuntui toimivan aivan siinä missä Avatarissakin (eli tuollaisena lähinnä tämän kaltaisiin animaatiohin soveltuvana kivana pikku lisäkikkana, ei 3D tällaisenaan ole elokuvan nykyisyys, tulevaisuudesta puhumattakaan). Suomen Kuvalehden Kinnunen mm. kertoo Liisan 3D toteutuksen olevan aivan parhaasta päästä näkemistään -> linkki
Tämä oli kyllä huono. Tai ehkä pikemminkin keskinkertaisuudessaan kova pettymys kun vertaa muihin Burton-leffoihin. Tarinassa tai kerronnassa ei ollut mitään erityisen mielenkiintoista. Oikeastaan tylsä leffa. 3D oli paikoiteillen erittäin huonoa, paikoitellen melko hyvää. Se ei vaan minusta tunnu toimivan oikeiden ihmishahmojen kanssa. Erityisesti nopeasti liikkuvissa kohdissa tuntui kuin olisi läpinäkyviä paperinukkeja vilistänyt irrallaan taustasta.
En kyllä todellakaan allekirjoita tätä. Molemmat olen käynyt katsomassa Tampereella Plevna 1:ssä. Paikotellen tuli etenkin noissa 3D kohdissa kokeiltua lasien signaalin katkaisua ja siinä missä Avatarissa huomasi kuvan suttusuuden ilman 3D:tä, tämä topicin leffa näytti ihan samalta 2D leffalta. Makuasia mutta neljästä 3D leffasta nähtynä tämä on ylivoimaisesti heikoin. Ja tylsin.
Kolme 3D-elokuvaa on nyt katsottu vähän eri puolilla teatteria. 3D tuntuu paremmalta jos on lähellä kangasta, niin että kankaan reunat ovat näkökentän rajamailla tai ainkin tarkan näön ulkopuolella. Jos jokin hahmo/esine "katkeaa" valkokankaan reunaan ja sen näkee tarkasti, se pilaa 3D-tunnelmaa. Kuvaajilla on vielä oppimista 3D:stä, 3D:ssä saisi syväterävyys olla aika laaja kun taas perinteisessä kerronnassa tarkennuksella voidaan tehdä ikään kuin kaksi eri otosta tarkennusta vaihtamalla. Tämä samainen efekti tuntuu 3D:ssä melkeinpä häiritsevältä.
Kyllähän nuo jälkikäteen tehdyt 3D-efektit toimivat ihan kohtalaisesti suurimassa osassa elokuvaa, mutta niiden teknisen toteutuksen sijaan niiden käyttö häiritsi - kolmiulotteisuuden tarkoitus tuntui olevan lähinnä tavaroiden heittäminen kohti katsojaa. Sekö sen kolmiulotteisuuden pointti on, että voidaan laittaa Johnny Depp heittämään kangasrullia / Bonham Carter lyömään siiliä / perhosia lentämään kohti kameraa? Koin vaikutuksen hieman samanlaiseksi kuin elokuvan lopun "tanssikohtaus", jossa yhtäkkiä Johnny Depp tanssii hip-hopin tahtiin. Molemmat veivät pois "elokuvan maailmasta", joko irrallisuutensa vuoksi (ehkä tanssi oli voinut toimia sopivammalla musiikilla tai ilman) tai koska elokuvantekijät tietoisesti käyttävät kolmiulotteisuutta heittämään esineitä "katsojaa" kohti. Ehkä mainion Sweeney Toddin jälkeen odotukset sekä Burtonilta että Deppiltä oli turhan korkealla, mutta mielestäni Alice kuuluu samaan Burtonin keskinkertaisten elokuvien joukkoon kuin Jali ja Suklaatehdas tai Apinoiden Planeetta. Elokuvan keskellä oli ihan tyylikkäästi toteutettu flashback, jossa Alice muisteli ensimmäistä käyntiään ihmemaassa. Tuli hieman sellainen olo, että sitä elokuvaa oisin katsellut mieluummin. Burton oli kritisoinut aikaisempia ihmemaa-elokuvia kokonaisvaltaisen juonen puuttesta, ja siitä että ne ovat vain irrallisia eriskummallisten hahmojen kohtaamisia. Nyt uuden maailman löytämisen ihmeellisyys ja taikuus oli kuitenkin vaihtunut päättömään toimintaan. Onko Liisa Ihmemaassa -elokuvassakin pakko olla "suuri lopputaistelu"?
Tim Burtoneita on ilmeisesti olemassa kaksi. Toinen on ohjannut Sweeney Toddin, Sleepy Hollow'n ja muut mestariteokset, ja toinen Apinoiden planeetan ja Mars Attacks'n kaltaiset pökäleet. Tämä elokuva oli selvästi jälkimmäisen Burtonin tekeleitä, vaikka jotenkin hän oli nyt saanut houkuteltua toisen Tim Burtonin luottonäyttelijät Johnny Deppin ja Helena Bonham-Carterin mukaan. Aika tyypillinen nykyelokuvahan tämä oli, eli juonta (sitä vähää mitä sellaista oli mukaan mahtunut) kuljeteltiin pitkäti takaa-ajo ja muiden rymistelykohtauksien kautta, eikä muulle juuri jäänyt tilaa. Elokuvassa oli paljon päälleliimattuja elementtejä, jotka eivät sopineet sen aihepiiriin ja tunnelmaan lainkaan. Loppu melkeinpä kokonaisuudessaan on tähän kategoriaan luettavissa. Spoiler Hirveää myötähäpeää aiheuttivat erityisesti hatuntekijän tanssi, täysin puskista tullut Kiinan mielistely ja Avril Lavignen järkyttävä rääkyminen lopputekstibiisissä
Spoiler Kiinan mielistelyä ei ole nähnytkään elokuva, sillä aika pitkälti tarkkaan mentiin historian mukaan. Mitä nyt se pieni fantastinen aspekti, että nuori tyttö oltaisiin päästettyä matkaamaan yksin mihinkään. Ja Mars Attacks on nerokas.