Tulipas testattua tänään tuota Limited Edition -statuksella kulkevaa Coca-Cola Cherryä. En tosin ole vuosikausiin juonut sokeripitoista colaa (no ehkä muutaman pikkupullon grilliruokaa syödessä tms.), mutta pitihän tätä testata. Maku oli yllättävän hyvä, sillä en ole koskaan pitänyt esimerkiksi Dr. Pepper Cherrystä erityisemmin. Verrattuna Dr. Pepperiin tämä Cokis Cherryn kirsikka-aromi oli jollain tavalla laadukkaampi eikä niin vahva. Tämä jopa voittaa normi-Colan maussaan, mutta suosin edelleen Zeroa ihan sen takia vaan, että sokeriliemestä tahtoo tulla pöhöttynyt olo.
Tuli itse törmättyä vahingossa tuohon Cherryyn, kun kävin ohimennen Helsingissä Mikonkadun Pick n' Delissä. Oli niin suolaisen hintainen siellä, etten raaskinut ostaa, mutta yllätyin totisesti kun huomasin sen olevan Suomessa valmistettu. Nyt sitten heitetäänkin kysymys, että mistä kaupoista/ketjusta olette tuota löytäneet? Ainakaan Helsingin Sokoksen alakerran isossa S-marketissa tuota ei ollut myynnissä. Sivuhuomautuksena toivoisin, että juomayhtiöt lanseeraisivat light-versiona noita erikoisempiakin makuja. Nykyiseen toimintatapaan on tietenkin syynsä. Veikkaan, että yksi iso on se että sokeri on halvempaa kuin makeutusaineet. Jotenkin sitä kuitenkin kuvittelisi, että Suomessa nuo lightit myy jo vähintään yhtä hyvin kuin sokeriversiot eli kysyntää kyllä olisi. Nimimerkillä ai kun saisi Suomestakin mm. Cherry Coke Zerot. Pitääkö tässä itse alkaa tuomaan Jenkeistä niitä! Lisäyksenä vielä: Tuo Suomi-version etiketti on kyllä aneemisuuden huippu!
Aika yllättävä paikka kaikista mahdollista! Meiltäpäin ei noita näytä löytyvän. Pitää siis jalkautua etsimään. Luulisi sen kyllä tulevan laajaankin jakeluun kevään myötä. Pitää nyt vain sitten juoda sitä runsaasti kesän mittaan, niin Koffilla katsovat Excelissä käppyrää ja saavat jo syksyksi ulos Zero-version! :thumbsup:
K-Kaupoista saa Cherry Cokiksen suomiversiota. S-kaupoista ei. Pienet aatokset: Coca-Cola Company on jo jonkun aikaa kerännyt mainetta jonkinlaisena nuorten suosikkijuomana. Syynä lienee universaalinen makeus joka vetoaa sekä mustiin että keltaisiin. Ameriikan Yhdysvalloissa on monenmoisia makuja tähän alkuperäiseen kolajuomaan yhdistetty, mutta Suomessa ei laiskat paskat näitä jaksa valmistaa. No nyt on ilmestynyt vihdoin Kirsikkainen Coca-Cola suomen kauppoihin, tosin ilmeisesti vain K-Ryhmän kauppoihin. No mites tämä toimii? Kokeillaanpa. Ostin pullon kaupasta ja pidin sitä kylmässä. Avasin korkin ja pullo sihahti (hiilihappoa!). Kaadoin lasiin (McDonaldsista saatu Coca-Cola lasi, sininen) pienen määrän ja katsoin helmeilyä. Haistoin ja totesin hajun Dr.Peppermäiseksi .. kenties aavistuksen laimeammaksi. Makuhan on tärkein,eikö? On! Kyllä! No mille se maistuu kysyy moni, minäpä kerron. Maku on hyvä, oikein hyvä .. Aikalailla sama kuin Suomalaisen Dr.Pepperin, mutta häviää siis "kirsikkamaisuudessaan" original Dr.Pepperille. En tiedä oliko hampaissani paskaa, mutta jälkimaku tuntui olevan tyly. Tätä asiaa tutkin, mutta tuskin palaan asiasta kirjoittamaan. Toivottavasti Cherry Coca-Cola ei ole vain Limited Edition, kuten etiketti kertoo. Tätä pitäisi aina saada jos haluaa.
Tuosta keksinkin hyvän määritelmän. Coca-Cola Cherry maistuu kirsikanmakuiselle cola-juomalle ja Dr. Pepper maistuu kirsikka-juomalle (sattuneesta syystä en pidä Dr. Pepperistä, vaikka Cokis Cherrystä pidän -- se kirsikan maku ensimmäisessä on mielestäni liiallinen). Kyllähän se Coca-Cola Cherry Zero olisi tervetullut lisä ehdottomasti, sillä eipä tuota sokerilitkua oikein haluaisi alkaa juomaan vakituisesti -- tyydynkin siis vain maistamaan, jos joku muu tuota ostaa.
Juuri näin. Kampin K-kaupasta satuin eilen löytämään itsekin. Maku omaan makuuni ehkä liiankin kirsikkainen eli maku on lähes Dr Pepper eikä Coca-Colasta tietoakaan. Fiilis, että jenkkiversio ei ole näin kirsikkainen? Hirvittävän vaikea väittää varmaksi, kun ei ole verrokkipulloa vieressä. Mutta tervetullut uutuus jota tulee ostettua joskus vastakin. Tosin paljon useammin tulisi ostettua, jos olisi zero-versio. Erittäin harvoin tulee juotua sokerilimuja tätä nykyä.
Dr. Pepper Cherry on ihan eri juomansa. Normipepperi ei niin kirsikkaista ole, vaan aivan omanlaisensa jumalten nektari "23:n maun yhdistelmä". Cherry-kokis ei erityisemmin vaikutusta tehnyt.
Onkos tiedossa nettikauppaa, joka myy ja toimittaa Suomeen Coca-cola Vanillaa? Pepsiä, Dr. Pepperiä yms moskaa olis tarjolla, mutta Cokista en löytänyt.
Meikeläisen mielestä oli ennemminkin yllätys, että julkaistiin oikea versio Cherrystä eikä sokeritonta. Mun mielestä nämä speciaali maut ovat aiemmin olleet nimenomaan niitä sokeroimattomia, minkä vuoksi en ole niitä ostanutkaan. Dr. Pepperiäkin sai aluksi vain sokerittomana, onneksi nykyään sekin on sokerillista. Juon melko harvoin limppareita mutta kun ostan putelin niin kyllä sen tulee sokerillista olla. Makeutetut ei vaan maistu niin hyvälle eikä niissä ole jälkimakua laisinkaan. Jälleen kerran pitää kysyä että juoko porukka näitä oikeasti niin jumalattomia määriä (useita pulloja viikossa) että tuolla sokerin määrällä on väliä? Ymmärrän kyllä että kaikessa vähän kaloreja tinkimällä "säästyy" loppupeleissä sitten suurelta määrältä ylimääräisiä kaloreita.
Vähän hyvää mieluummin kuin paljon paskaa, on minun mielipiteeni kanssa. Etenkin jos laihduttaa, niin "make every calorie count", eli jokainen kalori jotain hyvää, vaikka sitten vähemmän, kuin vähän enemmän jotain no-sugar-no- calories-no-taste paskaa, tai jotain "light" lisäainepommia.
Whaaat?? Dr Pepperiä tehty joskus sokerittomana Suomessa ja lopetettu!? :OI Nykyään tulee vastaan vain sokeriversiota, mutta hienoa sinänsä, että sitä saa nykyään myös 1,5 litran pullossa. Mulla ei sokerittomista (siis vain sokerittomista) spessumauista tule mieleen kuin jotkut Fantan maut. Mikäs se yksikin oma suosikkini oli pari vuotta sitten, olikohan ananas-greippi. Mikä sitten on jumalaton määrä, mutta kyllähän tuollaisia 0,5 litran pulloja menee kevyesti vaikka kuinka monta viikossa, jos sille päälle sattuu. Ehkä oma kulutus on aktiivisimmillaan sellaista pari 1,5 pulloa viikossa. Se on aivan siitäkin kiinni, että mihin on (makumielessä) tottunut. Sokerilimuissa on taas aivan järjetön määrä kaloreita ja se näkyy sitten viiveellä hammasterveydessä ja läskin määrässä.
Väitän, että hammasterveyden kannalta ei ole merkittävää eroa onko sokeria vai ei. Molemmat aiheuttavat yhtäläisen happohyökkayksen. Ei hyvä hampaille kumpikaan.
Discshopista nähtävästi löytyy aika kattava valikoima Amerikan herkkuja. Kuten myös tuota Vanilla Cokee. Tällä hetkellä tosin tilapäisesti loppu.
Muistattehan, että näissä Amerikan herkuissa ei ole edes sitä sokeria, vaan näitä kivoja high fructose corn syruppeja, joiden terveysvaikutukset ovat yhtä hämäränpeitossa kuin noiden Light tuotteidenkin.