Kuinka paljon mielestäsi menestymisestä saa nauttia?

Itsehän olet juuri tuominnut pop-musiikin mielikuvan perusteella. Poppia kuuntelevat ovat typeriä ja alempia ihmisiä. Oletko tuominnut popin hatarien mielikuviesi perusteella, vai oletko yrittänyt 'päästä sisälle' siihen kuuntelemalla ahkerasti ja muuten tutustumalla? Olet oikeassa, eräät ihmiset ovat todellakin kapeakatseisia ja ennakkoasenteisia tuomitsijoita musiikin suhteen, esimerkkinä sinä itse.
Kirjoituksistasi paistaa selkeästi läpi että koet olevasi kaikkien muiden yläpuolella, ihan vain siksi että kuuntelet hienoa klassista musiikkia. Sekä ohessa taistelet markkinavoimien aivopesua vastaan. Onnea vaan siitä.

Pop artistien rikkaudet taasen johtuvat siitä yksinkertaisesta asiasta, että 50miljoonaa albumia myynyt artisti tienaa enemmän, kuin joku ylempää taidetta tekevä artisti, joka myy tuhat levyä. Samoin jääkiekkoilija tienaa enemmän kuin curlaaja, koska lätkää katsoo katsomossa kymmenentuhatta fania, ja telkkarista parhaillaan sadat miljoonat. Sadan miljoonan katsoja spektaakkeli kiinnostaa sponsoria enemmän kuin curlingottelu joka tavoittaa maailmanlaajuisesti kaksi innokasta katsojaa.
Tämä taasen ei mitenkään liity alkuperäiseen aiheeseen, kuten jossittelu siitäkään että 'mitäs jos curling olisikin suositumpaa kuin lätkä'. Sitten Selänne tienaisi miljoonia curlaamalla, ja 71 db ihmettelisi, että miksi hän tienaa enemmän kuin joku tuntematon lätkän pelaaja, ja miksi ei lätkä kaikessa hienoudessaan ole suositumpi kuin curling.

Mikään näistä seikoista ei edelleenkään muuta sitä asiaa että jokainen saa tehdä rahoillaan mitä lystää, eikä mitään velvollisuutta harjoittaa hyvätekeväisyyttä kellään ole. Mikäli minulle esimerkiksi lottopotti tipahtaa, niin ostan bentleyn ja kartanon ja lopetan duunin samantien. Penniäkään en antaisi edelleenkään hyväntekeväisyyteen, mutta sukua ja lähimpiä kavereita voisi jeesailla.

 

Toki jokainen saa tehdä rahoillaan mitä lystää. Tässä ketjussa on kyse lähinnä siitä, että millaisena nähdään ihminen, joka käyttäytyisi esimerkiksi sillä tavalla kuin sinä käyttäytyisit omien sanojesi mukaan lottomiljonäärinä. Onko tällainen ihminen hyvä ihminen? Minusta ei ole ja siihen kuitenkin lienee syy miksi saduissa ja sarjoissa muita kuin itseään kohtaan saidat rikkaat ihmiset usein kuvataan yksinäisiksi, häiriintyneiksi ja jopa vastenmieliksiksi. Anteliaat rikkaat ihmiset, kuten vaikkapa nikkini edustama edesmennyt mies, kuvataan paitsi hyviksi ihmisiksi niin myös onnellisiksi. Elvis itse asiassa kerran tokaisi näin:

Plazan subittajille pakollinen käännös: "mitä itua on siinä, että on rahaa, jos sitä ei käytä ihmisten onnelliseksi tekemiseen".

 

Aikamoinen tapa mitata ihmisen "hyvyyttä".

Ilmeisesti hyvyys on EtP:n mielestä jokin ostettavissa oleva ominaisuus, jonka hinta määräytyy ostajan varallisuuden mukaan.

 

Menestyksestä saa nauttia juuri niin paljon kun vaan huvittaa. Jos itse olisin "menestynyt" niin ostaisin tasan sellaisen auton kun huvittaa, en välittäisi paskaakaan mitä kukaan muu on siitä mieltä.

 

Juu, mutta populäärimusiikkia kuulee vaikka mistä ja paljon joten en ole pelkästään mielikuvien varassa. On olemassa hyvää ja huonoa populäärimusiikkia. Kuuntelen mielelläni laadukasta pop-musiikkia (esim. tanskalainen rock-bändi Kashmir) mutta suuri osa populäärimusiikista on puhtaasti rahastamistarkoituksessa tehtailtua laskelmoitua tuubaa joka sietääkin tulla tuomituksi.

Typeriä ehkä siinä mielessä että eivät tajua tutustua "parempaan" musiikkiin ja ovat täysin levy-yhtiöiden markkinoinnin "armoilla". Ihmisarvo ei kuitenkaan määräydy musiikkimaun mukaan, tietenkään. Jos joku toimii mielestäni typerästi niin ei se sitä tarkoita että pidän kyseistä henkilöä alempana.

Kuten totesin, poppia kyllä kuulee paljon. Mielikuvat ovat siis kaikkea muuta kuin hataria. Loistavaa pop-musiikkiakin tehdään mutta keskimäärin taso on surkea.

Onhan minulla varmasti ennakkoasenteita mutta olen yrittänyt niitä vuosien mittaan hälventää. Koen kuitenkin että asenteeni on keskivertokansalaista selvästi terveemmällä tolalla. Kaikesta ei voi kukaan pitää. Pop-musiikki on kuitenkin lopulta äärimmäisen ohut viipale musiikin koko kentästä (vaikka se mediassa näyttäytyy massiiviselta) että jos nyt edes jotain kuuntelisi myös sen ulkopuolelta. Valinnanvaraa piisaa.

Vähän sama kuin joku söisi vain sopparuokia ja syyttäisi elitismistä jotakuta joka selittäisi että pataruokakin voi olla hyvää. Kaikesta ruuasta ei tarvitse pitää mutta pelkkien soppien syöminen on kapeakatseista. Ruokien kohdalla markkinatalous vaan onneksi toimii paljon terveemmin ja meille ei tuputeta pelkkiä soppia.

En ole kenenkään yläpuolella. Minulla vaan on musiikinkuuntelu harrasteena siinä muodossa että musiikkimaku on keskimääräistä parempi ja laajempi. Haluan valistaa muita ihmisiä. Minua voi sitten valistaa vastaavasti niistä asioista joista en tiedä juuri mitään. Valistuksen puute johtaa sivilisaation ja kulttuurin rappeutumiseen ja sitä ei kukaan halua.

Luonnollisesti. Jos kuitenkin pyrittäisiin edes siihen että pop-artisti myy "vain" 49 miljoonaa albumia ja ylempää taidetta tekevä miljoona levyä. Tuo olisi jo 1000 kertaa parempi tilanne ja pop-artistin tulot tipahtaisivat vain 2 %.

 

Kerro toki mistä moinen tulkinta kumpuaa? Käsittääkseni olen antanut ymmärtää, ettei miljonäärien tarvitse ruveta "köyhiksi". Toki "hyvyys" on käsite, jota on mahdotonta mitata. Jos sille tielle lähdetään, niin eihän tuollaisia käsitteitä voi kukaan määrittää. Nuo käsitteet ovat kuitenkin olemassa, joten kaipa niitä täytyy silloin voida edes jollain tavalla karkeasti määrittää.

 

No vaikkapa siitä lainaamastani pätkästä. Karkeasti ottaen ajatuksesi näyttäisi menevän jotakuinkin näin:

1) Rikkaan ihmisen tulisi lahjoittaa omaisuuttaan esimerkiksi hyväntekeväisyyteen, eikä käyttää sitä ostamalla itselleen turhia ökytavaroita. Jos hän ei näin tee, hän ei ole hyvä ihminen.

2) Kohtuullisen hyvin toimeentuleva, mutta ei missään nimessä rikas henkilö voi ostella elämäänsä ilahduttavia tavaroita eikä hänellä ole mitään velvollisuutta harrastaa hyväntekeväisyyttä. Ökytavaroita ei ole varaa ostaa, joten niitä ei tässä yhteydessä kannata miettiä. Ilmeisesti tällainen ihminen on hyvä, vaikka ei annakaan omaisuuttaan hyväntekeväisyyteen.

=> Rikas joutuu ostamaan hyvän ihmisen tittelin, kun taas köyhempi on sitä automaattisesti tai siihen vaaditaan enintään pieniä panostuksia.

Tällainen mielikuva ainakin minulle on ajatuksenjuoksustasi syntynyt.

Erikoista tässä ajatusleikissäsi on se, että ainakin foorumipersoonasi vaikuttaa hyvinkin materialistiselta, mutta ristiriitaisesti et taida kuitenkaan itse pitää itseäsi materialistina vaan päin vastoin. Materialistiseen maailmankatsomukseen viittaa jo tämän ketjun perusydin, jossa menestymisestä nauttiminen samaistetaan rahan tuhlaamiseen.

 

Minun ei ollut tarkoitus puuttua koko keskusteluun, mutta särähti tämä toteamus sen verran pahasti, että pakko ikuistaa se tuohon quoteen.

Eli et ole kenenkään yläpuolella, mutta silti musiikkimakusi on keskimääräistä parempi ja laajempi:thumbsup:


Kuuntelen itsekin aika monipuolisesti musiikkia, klassista en kuitenkaan paljoa, vaikka olen sitä soittanutkin yli 10 vuotta. Vaikka tiedän musiikista paljon, niin en kyllä silti pystyisi sanomaan, että musiikkimakuni olisi parempi kuin jonkun toisen, kuuntelipa tämä toinen sitten pelkästään dubsteppiä tai grindcorea. Tuo on niin käsittämätön väite, ettei sitä nyt tarvinne enempää rautalangasta vääntää. Lisättäköön, että en voi ymmärtää ihmisä, jotka luulevat olevansa jotain musiikkielitistejä sen perusteella että kuuntelevat klassista, vaikka se onkin musiikinlajeista vaikeinta soittaa sekä säveltää.

 

Niin. Ei kai keskimääräistä paremmat tenniksenpelaajatkaan ole muiden yläpuolella (paitsi pelaajien ranking-tilastoissa). En ymmärrä mitä ihmeellistä tuossa toteamuksessani on. On kai minulla oikeus ylpeyteen jos koen olevani jossain hyvä? Elämä kun on noin muuten pelkkää riittämättömyyden tunnetta kun ei ole tarpeeksi hyvä juuri missään.

Hyvä että kuuntelet monipuolisesti musiikkia. Itse määrität sen minkälaiseksi koet itsesi musiikkimakusi suhteen. Musiikkimakua voi kyllä arvioida, tosin se vaatii sitä musiikkimakua. Ei ole kyse tietynlaisesta musiikista pitämisestä (huono musiikki saattaa olla huonoudestaan huolimatta sympaattista, nostalgista jne.) vaan siitä miten suhtautuu musiikkiin ylipäätään ja miten osoittaa ymmärrystä eri musiikkiesitysten vahvuuksista ja heikkouksista.

Se että media ei rohkaise ihmisiä tutustumaan musiikkiin laajasti aiheuttaa sen että ihmisten musiikkimaku ei kehity. 70-luvulla oli vielä myyntilistojen kärjessä kunnianhimoista progressiivista rock-musiikkia pitkine kokeilevine biiseineen mutta sitten tuli 80-luku ja MTV. Yhtäkkiä musiikkisisällöstä tuli toisarvoista visuaalisuuden kustannuksella. Lyhyet 4 minuutin biisit opettivat ihmiset kärsimättömiksi musiikin suhteen. Tuskin elokuvamakukaan kehittyisi jos ihmiset katsoisivat vain ja ainoastaan aivottomia action-pläjäyksiä.

Minä en nimenomaan halua tulla kutsutuksi elitistiseksi! Ei klassista musiikkia tarvitse kuunnella sampanjalasi kourassa puku päällä.

 

Kyllä tavallisellakin ihmisen pitää huomioida muita ihmisiä, mutta kynnys tähän on suhteellisen korkea, jos puhutaan huomioimisesta taloudellisesti -- ja näin ollen on ymmärrettävämpää, joskaan ei tietenkään koskaan täysin hyväksyttävää, ettei tavallinen ihminen osallistu hyväntekeväisyystyöhön. Suomessa on kallis hintataso ja hyvin toimeentulevien palkat eivät ole niin tähtitieteelliset kuin joissakin muissa maissa. Esimerkiksi minulle 10 euron laittaminen hyväntekeväisyyteen edustaa sitä, että joudun elämään hieman tiukemmin. Miljonäärillä taas tilanne on se, että (kuten täällä on mainittu) raha on menettänyt merkitystään ja muutama miljoona sinne tai tänne ei näy millään tavalla elämässä. Kun tähän lisätään vielä se, että muutamalla miljoonalla on suurempi ja pysyvämpi vaikutus kuin 10 eurolla, niin lienee selvää miksi siirrän vastuuta niin paljon nimenomaan rikkaille.

Mitä tulee itseeni, niin en voi sanoa olevani sinänsä materialisti -- joskin siihen viittaavia taipumuksia minulla jonkun verran toki on. Totta kai sellaisen kuvan siitä helposti saa, kun näillä foorumeilla keskitytään usein nimenomaan niistä hankinnoista kertomiseen. Ostan aika lailla kaiken alennusmyynneistä ja käytän tiettyä tuotegenreä niin kauan kunnes se menee rikki -- en siis kuulu niinkään näihin, jotka kokevat tarvetta ostaa uuden tuotteen täysin toimivan samankaltaisen tuotteen tilalle. Mitä tulee niihin kuubalaisiin sikareihin, niin kannattaa aina muistaa, että kun niitä halvalla ostaa, niin kulutettu rahaa iltaa kohti on yli kaksi kertaa pienempi kuin henkilöllä, joka ostaa ns. mäyräkoiran aloittelujuomaksi.

 

Tuossa on nyt se ero, että urheilussa (tässä tapauksessa tenniksessä) nimenomaan kilpaillaan paremmuudesta ja se paremmuus on ratkaistavissa. Musiikki puolestaan on täysin subjektiivinen asia ja jos joku väittää musiikkimakunsa olevan jonkun toista parempi, kuulostaa se minunkin korvaani ns. elitistiseltä.

 

Ei musiikkikaan nyt täysin subjektiivinen asia ole, todellakaan. Kyllä tässä asiassa 71 dB on ihan oikeassa, itsellänikin kun on myös keskimääräistä selvästi parempi musiikkimaku. Ja tämähän pätee aika varmasti jokaisen esim. progea kuuntelevan kohdalla.

Suurimman osan ihmisistä aivot (ja kehtaan sanoa myös asenne) vaan ovat muokkautuneet sillä tavalla että jos ei heti iske niin sitten ei tykätä. Tähän voi ottaa vertauskuvaksi vaikka matematiikan ymmärtämisen. Suurin osa ei hallitse edes peruspäässälaskua ok-tasoisesti, toiset taas sitten kiinnostuvat ja käsittävät henkisen kauneuden moniulotteisemmin. Mutta tämäkin vaatii siis työtä, eikä todellakaan aukene ekalla kokeilukerralla. Suurimmalla osalla elämisen rytmi on luontaisesti turhan nopea jotta pystyisivät keskittymään johonkin oikeasti syvempään tarpeeksi kauan ja intensiivisesti. Ei siis välttämättä ole kyse elitismistä, vaan ihan luontaisista eroista. Gaussin käyrä jne.

 

Väittäisin, että ihan muut attribuutit pätevät progea kuuntelevien kohdalla...

Sana "parempi" on se mikä hiertää, kun se yhdistetään sanaan "maku". Ainakin oman käsitykseni mukaan ihmisen maku jonkin asian suhteen voi olla esimerkiksi kehittyneempi, vaativampi tai harjaantuneempi kuin jonkun toisen, mutta ei absoluuttisesti parempi.

 

Niinpä, sitä Nissanin ostajaa ei mitä ilmeisimmin autot sinänsä kiinnosta pätkääkään, kunhan on joku kulkuväline. Ja sillä 20 Ferraria joilla ei koskaan aja ostavalla on mitä ilmeisimmin liikaa rahaa, koska kaikille kai on selvää että Ferrarit on nimenomaan tehty ajettaviksi. Mutta jos niitä Ferrareita käyttää säännöllisesti niin tilanne muuttuu, eihän ne kuitenkaan kai identtisiä ole, vaan eri malleja? Silloinhan kyse on asialleen omistautuneesta Ferrari-harrastajasta...

Olisikohan kaikessa tässä valituksessa ja pohdiskelussa nyt sinun kohdallasi pohjimmiltaan kyse kateudesta rikkaita kohtaan (miksi heillä on noin paljon rahaa ja sinulla ei ole...?:weep ja syyllisyyden tunteesta kun yrität kuitenkin rajallisen budjettisi puitteissa emuloida heidän elämäntapaansa, esim ostamalla merkkivaatteita alesta?

Maailmanlaajuisesti menestyvän pop-tähden työ vaikuttaa kuitenkin huomattavasti suurempaan määrään ihmisiä (voisi kai arvioida että pop-tähti tuottaa iloa ja viihdettä sadoille miljoonille ihmisille) kuin yksittäisen lääkärin työ - ellei se lääkäri nyt sitten satu keksimään jotain uutta toimivaa hoitotapaa johonkin sairauteen.

 

Hittimusaa soitetaan formaattiradiossa yötäpäivää jotta ihmiset alkaisivat siitä pitämään, niinkuin mainoksia. Toisto toisto toisto. Ennenpitkää se alkaakin kuulostaa hyvältä. Hittimusaa soitetaan formaattiradiossa yötäpäivää jotta ihmiset alkaisivat siitä pitämään, niinkuin mainoksia. Toisto toisto toisto. Ennenpitkää se alkaakin kuulostaa hyvältä.

Progemusa taas on niin ylevää ja henkevää ettei se aukea heti, vaan sitä pitää kuunnella useasti ennenkuin kappaleen kauneus avautuu.

Itsekritiikki?

 

Eipä siinä siitä ole kyse. En minä ole kateellinen rikkaille ihmisille. Esimerkiksi Herlinit täällä Suomessa ovat kaikkea muuta kuin onnellinen perhe ja tätä nykyä saa lukea mikä meininki Helsingin yökerhoissa on:

Spoiler

enää ei riitä, että mennään bileiden jälkeen Kämppiin jatkoille vetämään kokkelia, vaan nykyään sitä pitää vetää yökerhossakin, jopa kaikkien nähden.

Pitäisihän sinun Super-J tietää minusta se, että tykkään tarkastella kaikenlaisia ilmiöitä. Jos näin tekee, niin ei sitä aina tarvitse kääntää sormea siihen tarkastelijaan tyyliin "jos puhut siitä ja siitä, niin olet vain kateellinen tai muuten turhan henkilökohtaisesti suhtautuva".

Mitä tulee elämäntapojen emulointiin, niin kyllä niitä merkkivaatteita ostetaan muistakin syistä kuin siitä, että ne edustavat jotain statusta. Esimerkiksi minulle merkkivaatteissa merkkaa yksinkertaisesti se, että sopivat paremmin päälle ja ovat sellaisesta materiaalista tehtyjä, jotka tuntuvat mukavalta ihoa vasten. Kyllä minäkin olen Stockeria, Jack&Jonesia yms. merkkejä käyttänyt, mutta innostus niihin lopahti, kun jokaikinen farkkupari tuntui olevan suhteellisen jäykästä ja ikäväntuntuisesta farkkukankaasta.

Joku nokkelista plazaisista saattaa nyt huomauttaa, että menettelen ihan samalla tavoin kuin rikas ehkä menettelee: ostan hitusen kalliimpaa tuotetta, koska pidän sen hinnan tuomasta laatulisästä. Toisaalta se laatulisä tarkoittaa aika monessa ostoskategoriassa maksimissaan 2-3x hintaa siihen perustuotteeseen. Ferrari (jos otamme esimerkiksi F430:n) maksaa noin kuusi kertaa enemmän kuin paremman luokan uusi tavallisten kuolevaisten henkilöauto (jos se maksaisi 30 000 euroa). Tällaiset kertoimet (yhdistettynä siihen, että ostetaan noita Ferrareita kymmenen ja hädin tuskin käytetään niitä) toki tuovat laatulisää, mutta niissä maksetaan myös aivan muista asioista kuin sellaisesta mistä oikeasti hyötyy. Ferrarin huippunopeuksia ja nopeaa kiihtyvyyttäkään ei käsittääkseni pääse noin vain testaamaan missä tahansa ja Selännekin on käynyt autoillaan keräämässä Suomessa sakkolippuja. Pointti on jälleen kerran siinä, että on vähän parempia tuotteita ja tuotteita, joiden hinta on niin korkea, että siinä maksetaan näkymättömästä suorituskyvystä.

Noissa ultrakalliissa autoissa on tietenkin sekin, että ne edustavat jo brändinsa kautta tietynlaista "minulla on kaikkea" statusta. Ehkä olen ylitunteellinen, mutta minusta on hieman ristiriitaista ensin osallistua "Elämä Lapselle" tempauksiin ja sitten hypätä Ferrarin kyytiin. Toisin sanoen: ensin tukee niitä, joilla ei ole mitään, ja sitten itse viestii "minulla on kaikkea".

 

No huhhuh! Meneepäs taas hörhöilyksi. Osoittakaa se mittari, mikä kertoo objektiivisesti, että klassinen, proge, jazz jne. on parempaa kuin mikään muu musiikki. Sellaista ei ole: musiikki on subjektiivista. Jos halutaan asettaa erilaisia alkuasetelmia, niin silloin voidaan sanoa, että joku musiikki on "parempaa" kuin tuo. Esimerkkejä tällaisesta asetelmasta voisi olla musiikin tekemiseen käytetty aika, omaperäisyys, tekninen vaativuus, tekijöiden lahjakkuus, sanoitukset jne.

Vaikka kuuntelenkin King Crimsonia, Pink Floydia, Genesistä, Van Der Graaf Generatoria, Bob Dylania, Miles Davisia, Herbie Hancockia, en silti todellakaan luule, että em. musiikki on objektiivisesti parempaa kuin mikään muu. Minulla on vain erilaiset lähtöasetelmat musiikin kuuntelemiselle kuin perus-popin kuuntelijoilla. Joillakin em. lähtökohdilla kuuntelemani musiikki varmasti on parempaa kuin moni muu, mutta ei objektiivisesti. Taide on aina subjektiivista. Jos ei tykkää Picasson tauluista, niin silloin vain ei tykkää. Picasson taulut eivät ole objektiivisesti sen parempia kuin kenenkään muunkaan taulut, vaikka kuinka joku maalihöyryissään väittäisi.

 

Eikö se nyt ole selvää että jokaisen mielestä se oma musiikkimaku on se kaikkein paras(well duh) ja jätetään ne väittelyt siitä siihen.

ps. kaikki jotka tykkää Lady Gagasta ei ymmärrä musiikista mitään

 

Subjektiivisista mittareista tässä puhutaankin. On kyse arvostelukyvystä, siitä että tajuaa että King Crimson on huonoimmillaankin valtavasti parempaa musiikkia kuin mitä Matti Nykänen on ikinä tehnyt. Mäkihypyssäkin arvioidaan hypyn tyylipisteet ilman mitään objektiivia mittareita eli asioita voi (ja täytyy) arvottaa subjektiivisesti.

Arvostelukyky on juuri kykyä arvioida näitä asioita. Pop-musiikissa on rasitteena usein se että koko touhun päämääränä on rahan haaliminen. Ei edes yritetä tehdä niin hyvää musiikkia kuin ehkä osattaisiin vaan mahdollisimman myyvää. Pop-musiikkia tuottavat tavattoman lahjakkaat ihmiset mutta lopputulos on monasti laskelmoidun lässähtänyt.

Itse löysin King Crimsonin vasta pari vuotta sitten kun aloin netin avustuksella tonkimaan 70-luvun proge-bändejä. Pink Floyd tai Genesis ei niinkään iskenyt mutta King Crimson iski kovaa. Tällainen musiikki pitää kaivaa esiin koska medioissa sitä ei juuri esitellä harvoja erikoisohjelmia lukuunottamatta.

Todennäköisesti myös harjaantuneempi kyky analysoida musikaalisia rakenteita. Tällaista kykyä voidaan testata objektiivisesti kokeilla. Nykyajan kaupallinen musiikki on yleensä rakenteiltaan erittäin yksinkertaista. Monotoninen rytmi, köykäinen melodia, harmoninen naivismi, olematon kehityskaari ja kaiken kruunava uuvuttava kompressoitu äänimöykkä toistoa täynnä. Tällainen ei ilmeisesti sinua viehätä joten kuuntelet jotain muuta.

Niitä objektiivisia mittareita ei niinkään siis ole mutta subjektiivia on. Mitä enemmän harjautuu ymmärtämään taidetta sitä luotettavampia subjektiivisia arvioita tekee. Subjektiivinen arvio on aina vähän epämääräinen mutta kyllä sillä jyvät erotetaan akanoista. Voidaan siis todellakin sanoa että Picasson taide on korkealuokkaista, onhan se kestänyt jo aikaakin!

 

Varmaankin olet jo tutustunut progarchives.comiin. Toimii hyvänä referenssinä, vaikken musiikkiostojani tuon perusteella tekisikään.

Genesikseltä "taiteellisesti korkeatasoisimpina" pidetään yleisesti ainakin Foxtrot ja Selling England By The Pound -levyjä. Ihan kelpo levyjähän nuo. VDGG bändinä taas menee melko samaan kategoriaan kuin King Crimson.