Olen huomannut että varsinkin imdb top-250 listalta löytyy hirveä määrä elokuvia jotka ovat alussa todella tylsiä, mutta huikean hyvä loppu jättää katsojalle hyvän mielen ja ehkä se alun tylsyys unohtuu arvosanaa antaessa. Saadaanko hyvällä lopulla elokuvalle klassikko-status vaikka ensimmäinen puolikas olisikin vain tylsää jaarittelua? Mikä on oikea tapa arvostella elokuvaa? Yleinen viihdyttävyys vai elokuvan jälkeinen tunnetila? Omalta kohdaltani voin sanoa että Shawshank Redemption on kaikin puolin loistava elokuva. Se ei ole missään kohdassa tylsä ja siinä on hyvä loppu. Idean tähän ketjuun sain kun huomasin että melkein kaikki elokuvat joiden katsomisen lopetan kesken, ovat top-250 listalla. Tavallaan niissä tietää jo puolivälissä että loppu tulee olemaan huikaiseva, mutta ei vaan jaksa katsoa sinne asti. Ajanhukkaa.
Opettele pikakelaamaan. Sanotko pari esimerkkiä tällaisesta tylsistä leffoista, joiden loppu kuitenkin pelastaa. Kuudes aisti, kenties? Tarkoitat ehkä tietynlaista mind-blow -efektiä, joka asettaa elokuvassa kaiken edellä näytetyn uuteen valoon ja vie elokuvan aivan uusiin, odottamattomiin sfääreihin. Tuntuu, että oma suhtautumiseni leffoihin eroaa melko paljon tästä sun kirjoittamasta yleistyksestä. Hyvä elokuva kantaa läpi kestonsa ja mikäli katsomiskokemus on sellainen, että jäät pitkästyneenä vain odottelemaan yllättävää loppua, niin kannattaa tosiaan lopettaa sellaisten elokuvien katsominen. Tuo on minusta huonon (tai ainakaan ei hyvän) elokuvan merkki. Tietenkin mikäli se loppuratkaisu todella palkitsee ns. hukkaan heitetyn ajan, niin se vähän vinouttaa äskeistä kehoitustani. Mä en yleensä painota loppuratkaisua katsomiskokemuksessa. Niin elokuvissa, tarinoissa kuin elämässäkin matka on usein määränpäätä tärkeämpi.
Kyllähän se loppu on itselleni elokuvan tärkein osa. Huonon alun tai keskiosan kyllä kestää, mutta jos loppu kusee tai on muuten vaan lattea, niin siitä jää kyllä huonot fiilikset. Hyvällä lopulla on myös pelastettu monta huonompaa tai muuten keskinkertaista pätkää. Ja jos loppu on erityisen hyvä, niin se nostaa jo muutenkin hyvän elokuvan aivan uudella tasolle. Esimerkkinä voisin sanoa vaikka The Orphanagen, jossa on yksi parhaista lopuista.
Itselle tulee mieleen lähinnä lopun pilaamia leffoja, joiden mestari on Spielberg. Hyvällä lopulla jotkut herran tuoreemmatkin tuotokset olisivat jonkin asteen klassikoita (esim. Minority Report) mutta nyt feel good loput pilaavat muuten ihan mukiin meneviä leffoja.
Tai sitten vika on katsojassa jonka omat nihilistiset toiveet ovat ristiriidassa elokuvan teeman, tarinan tai alkuperän kanssa?
Minulle loppu on nimenomaan vailla merkitystä, jos ei katso koko elokuvaa. Elokuva on yleensä kuitenkin teos, jonka jokainen minuutti vaikuttaa jollain tavalla seuraavaan. Henkilökohtaisesti en ymmärrä niitä ihmisiä, jotka esimerkiksi pikakelaavat elokuvia tai katsovat vain tietyn osan siitä. Miksi yleensä edes vaivautua moiseen, jos on niin herkkä tylsistymään ja se tylsistyminen tuntuu niin kauhealta? Kuvitellaan vaikka, että istut rannalla ottamassa aurinkoa ja satut kuulemaan, kun viereisen porukan vitsinikkari on kertomassa jotain roisia tarinaa, jonka lopussa on vitsi. Kuulet sen ja naurat itseksesi. Kuitenkaan et välttämättä saanut siitä yhtä paljon irti kuin ne, jotka paitsi kuulivat sen tarinan alusta saakka niin myös tunsivat tämän vitsinikkarin. Ehkä tämä vitsinikkari on todella tylsä tyyppi, mutta myös se millainen hän on vaikuttaa osaltaan siihen mitä kaikkia nyansseja hänen jutustaan kukin saa irti. Ehkä hän on sellainen tyyppi, jolle tuppaa tapahtumaan sellaisia asioita mitä hänen tarinassaan oli. Ehkä hänelle on nuorena sattunut jotain mikä tekee siitä tarinasta juuri hänen kertomaan todella ironisen. Tietenkin makujakin on myös monia. Osalle kelpaa vain hienot toimintakohtaukset ja puhekohtaukset tuppaavat menemään yli hilseen. Osa taas saa enemmän irti juuri noista puhekohtauksista. Esimerkiksi itse arvostelin Pandorum-elokuvan vasta, ja oli mielenkiintoista huomata, kuinka joku tykkäsi nimenomaan ko. elokuvan keskiosasta ja lopusta Spoiler joka oli suhteellisen epälooginen ja kliseinen , kun taas itse pidin alkua lupaavimpana osana elokuvaa.
Ainakin itse katson elokuvan imdb-pisteet ennen kuin katson sitä, ihan vain välttyäkseni pahimmalta roskalta. Siispä jo puolivälissä tiedän, että jos kyseinen elokuva on ollut tylsä, niin siinä on pakko olla todella hyvä loppu koska mitenkään muuten se ei olisi saanut niin hyviä pisteitä IMDb:ssä. Ainakin tämän kuvan olen saanut niistä elokuvista, jotka olen jaksanut katsoa loppuun asti (reilusti suurin osa). Jotenkin vain tuntuu että liian moni elokuva tylsistelee alussa liikaa ja sitten palkitsee katsojan lopussa. En tarkoita tällä sellaista The Usual Suspects tyylistä mysteeriä, joka todella koukuttaa ja hiljalleen rakentuu mahtavaan loppuunsa. Minä katson mieluummin vaikka sitten 3/5 tähden perushömppää joka kuitenkin on alusta asti tasaista laatua ja jaksaa pitää mielenkiinnon yllä. Sitten taas jos puhutaan loistavasta alusta, mutta loppuosasta joka pilaa kaiken, niin Crash tulee ensimmäisenä mieleen. Miten voikaan pilata niin hyvän lähtöasetelman niin täydellisesti? Crashin taso alkoi tosin laskea jo ennen puoltaväliä joten se ei ole ehkä paras esimerkki. Toisaalta sen alku oli aivan poikkeuksellisen hyvä.
Kyllä loput ovat todella tärkeitä elokuvissa, tosiaan loistava loppu voi nostaa itselläni tähtiä mestariteosluokkaan, tai ainakin loppu voi tehdä huomattavasti paremmaksi, ja on isossa osassa, nouseeko tähdet esimerkiksi 3½:sta tähtimäärään 4- (vähintään). Komedioissa loput eivät ole niin tärkeässä osassa itselläni. Sitten on taas tullut petyttyäkin, ettei elokuva ole noussut huippuluokkaan huonon lopun takia. Happy ending -loput ovat usein pettymyksiä omalla kohdallani. Esimerkiksi The Wrestlerille annoin tähtiä 4+, mutta olisi voinut hipoa vitosta, jos loppu olisi ollut parempi, tavallaan se oli hieno loppu, mutta Spoiler olisi selvitetty, kuoliko se Rourke siinä vai ei. Olisi laitettu edes alternative ending dvd-extroihin, josta olisi selvinnyt Rourken kohtalo. Tai voisi ohjaaja edes sanoa jossain, miten se loppu meni (vai onko jossain sanonutkin?). Nyt jäi liikaa tulkinnanvaraa.
Jännä juttu, omalla kohdallani tuo nimenomaan NOSTI pisteitä, ja yleensäkin sellainen yksityiskohtien pakkosyöttäminen joissain elokuvissa korpeaa ja laskee pisteitä. Mutta kuten joku tässä ketjussa jo totesi, "ei niinkään se määränpää, vaan se matka".
Samaa mieltä. On hienoa jos leffassa ohjaajalla on uskallusta luottaa myös katsojaan ja katsojan mielikuvitukseen.
Voitko Tilt-type mainita joitain elokuvia, jotka ovat tylsiä, mutta loppuvat hyvin (ja loppuratkaisu täten "pelastaa" elokuvan)? Avasin IMDB Top 250 -listan ja kävin silmäilemään elokuvia. Otetaan top 10:stä vaikkapa Lumet'n 12 Angry Men (1957). Elokuvassa valamiehistö pohtii syytetyn syyllisyyttä ja lopussa päätyy ratkaisuunsa, joka Spoiler oli elokuvan maailmassa odottamaton alkuasetelmiinsa nähden. Voin hyvin kuvitella jonkun sanovan tätä elokuvaa tylsäksi. Pelastaako sitten elokuvan loppuratkaisu aiemman tarinan? Mielestäni tämä on malliesimerkki elokuvasta, jossa matka eli se miten asiat, tunteet, kohtaukset ja juoni etenee, on paljon merkityksellisempi kuin määränpää eli se, miten elokuva lopetetaan. Seuraavan kymmenen elokuvan joukosta poimitaan Raiders of the Lost Ark (1981). Indiana Jones metsästää Liiton Arkkia kilpaa natsien kanssa. Väitän, että kukaan, joka tykkää tästä leffasta, tykkää siitä nimenomaan sen takia, kuinka tarina etenee ja kuinka määränpäähän päädytään. Loppuratkaisu on toki huipennus, kuten sen pitää tämän tyylisessä leffassa ollakin, mutta tuskin kukaan tätä alkaa mainostamaan kaverilleen loppuratkaisunsa tähden. Entäpä Citizen Kane (1941)? Se, että salaperäinen Rosebud Spoiler onkin kelkka, ei ole mitään verrattuna siihen, kuinka elokuvan ajan tutkitaan ja muistellaan Charles Foster Kanen elämää. Midnight Cowboy (1969). Ratson ja Joe Buckin matka New York Cityssä vs. elokuvan loppu. Aikoinaan melkein vitutti katsoa tätä loistavaa elokuvaa, kun tiesi, että loppu ja loppuratkaisu koittavat ennen pitkään. Mielestäni elokuvan loppu on tietenkin tärkeä, mutta ellei elokuva palkitse millään tavalla ennen sitä, niin ehkä tällaisia leffoja ei tosiaan kannata katsoa. Sanoisin, että kyse on omasta mieltymyksestä ja tavasta, jolla elokuvia katsoo ja ymmärtää. Ei siitä, että on "hyvä" elokuva, mutta ainoastaan sen loppu tekee siitä hyvän ja ns. top 250 -leffan. Itse asiassa leffa, jossa vain loppu on hyvä, kuulostaa melko huonolta leffalta. Edit. Eli ei se miten elokuva loppuu, vaan se, miten loppuun päädytään, esim. Memento, Adaptation, Star Wars: Jedin Paluu, Up, Saló, 2001: Avaruusseikkailu, Lola rennt yms. yms. yms. Toki sellaisiakin leffoja on, joissa on ainoastaan hyvä lopetus, mutta itselleni ei tule yhtään tällaista mieleen, että pitäisin ainoastaan hyvän lopetuksen takia sitä hyvänä elokuvana.
Omasta mielestäni elokuvan loppu on varsin tärkeä osa, koska sehän siinä jää aina päällimmäisenä mieleen kun elokuva loppuu. Ja huono loppu voi pilata hyvän elokuvan, mutta huono alku ei pilaa muuten hyvää elokuvaa jos vain jaksaa katsoa loppuun asti. Ja toisaalta hyvä loppu voi myös nostaa muuten huonon elokuvan unohduksen suosta kun taas hyvä alku menee yleensä ihan hukkaan jos elokuva on muuten huono. Se miten alusta päästään loppuun on toki tärkeää mutta lopetus on se osa joka viimeistelee kokonaisuuden, se on kuin sokeri pohjalla tai kirsikka päällä, tai paskanokare... Esimerkkejä en nyt jaksa ruveta hirveästi keksimään, maittakoon nyt vaikka Muumion paluu, se oli ihan viihdyttävä leffa mutta mikä se atk-apukoulu tasoinen Scorpioni Kuningas siinä lopussa oli? Vähänkö tunnelma lätsähti...
Melko hämmentävää tekstiä.. Miten ihmeessä vain top-250 -listan elokuvat voivat olla niitä jotka lopetat kesken? Ilmeisesti ne 3-4 pistettä saaneet leffat katsot viihtyisästi loppuun asti vaikka tiedät alusta asti että roskaa se on loppukohtausta myöten. Ja mitä tulee tuohon top-listaan niin voi toki olla eri mieltä yksittäisten sijoitusten kohdalla ja on toki monia hyviä elokuvia jotka kuuluis listalle, mutta tuosta sinun kommentista tulee sellainen vaikutelma, että listalla olisi valtavasti roskaa, jotka jollain huikaisevalla lopulla saa pisteensä. Olisi ehkä syytä antaa esimerkkejä näistä tylsistä leffoista.
Spoiler Minusta tuossa on juuri se pointti, että ei ole väliä kummin se loppuu. Oikea Wrestleri vetää joka tapauksessa täysillä loppuun asti (kuoleman uhasta välittämättä).
Menköön tähän ketjuun (arvontaa tämän ja kelausketjun välillä). Eli joillekin elokuvan kuin elokuvan loppuun katsominen tuntuu olevan lähes kunnia-asia. Haluaisin kuulla näiltä ihmisiltä miksi näin? Minulle elokuvat ovat viihdettä eikä väen väkisin pari tuntia tapitettu kikkare ainakaan itseäni viihdytä. Maksavana asiakkaana minulla ei ole mitään velvollisuuksia tekijöitä kohtaan (yleensä palvelun tarjoaja vastaa palvelun laadusta eikä asiakkaan ole hampaat irvessä kestettävä mitä vain). <sarkasmi>Tarinan piste oli? Meinaatko, että tämän kokemuksen jälkeen sinulla on velvollisuus ystävystyä kyseisen henkilön kanssa ja viettää vuosia ymmärtääksesi kyseisen vitsin nyanssit?</sarkasmi> Kettuilun pääasiallinen sisältö lienee se, että vertauksellasi ei ole mitään tekemistä tai rinnastusta aiheeseen. Minusta pitää erottaa kaksi eri asiaa: 1) informaation pakkosyöttö ja 2) tarinan kertominen kokonaan. Spoiler The Wrestlerin tapauksessa ongelma on lähinnä numeroa kaksi eikä ainakaan minusta mene kuvailemasi asian piiriin. Sinälläänhän tuo loppu on toki teemallisesti perusteltu, mutta ymmärrän täysin jos se häiritsee jotakuta. Jos seuraa elokuvaa nimenomaan tarinana päähenkilöstä, loppu jättää katsojan tyhjäksi; jos taas näkee päähenkilön pelkkänä välineenä, alisteisena elokuvan teemoille, niin hänen kuolemansa tai elämänsä on samantekevää.
Loppu on elokuvissa selkeästi yliarvostettu. Tämä selittää osaltaan monien leffojen suosiota, katsojalle jää se loppu ikäänkuin päälle, ja tunnemuistoissa tämä osa-alue korostuu suhteettomasti. Itse suhtaudun elokuvaan kokonaisuutena, ja loppu on vain yksi osa. Se täytyy tietysti myöntää, että on helpompaa tehdä hyvä alku, kuin hyvä loppu, puhumattakaan erinomaisesta. Kuitenkin kaikkein vaikeinta on se kokonaisuuden hallinta. Hyvä loppu voi nostaa pisteitä, ja loistavassa elokuvassa sen oikeastaan täytyy olla myös jollain lailla ikimuistoinen. Kuitenkin muistan yhtälailla upeita alkuja, ja muutenkin kohtauspainotteisesti. Eihän siinä tosiaan mitään järkeä ole, että leffa on ekat puolitoista tuntia tylsä ja kiinnostamaton, ja lopussa täräytetään taju kankaalle tms. Itse en tällaista osaa oikein arvostaa, vaikka siinä voi jotain viihdearvoa ollakin: ainakaan ei aika mennyt täysin hukkaan. Enkä suhtaudu elokuviin sillä lailla, että petyn näkemääni jos loppu on jollain lailla, erikoinen tai jotenkin odottamaton. En kaipaa lopulta mitään erityistä: aika harvoin sitä mitään todella ainutlaatuista on keksitty. Muistan paljon enemmän huonoja elokuvia, kuin huonoja loppuja. No yksi esimerkki tulee kyllä ainakin mieleen, nimittäin: Spoiler Identity. Leffa on hyvä esimerkki surkeasta lopusta, koska se vesittää kaiken aiemman näkemän, jossa oli ihan jännitettävääkin ja mietittävää. :hitme: Eli kyllä lopun pitäisi jossain linjassa olla kaiken muun kanssa. Suurimmat heikkoudet lopuissa taitaa olla tuon lisäksi ylivenytys/hitaus, kliseisyys, typeryys eli katsojan aliarviointi. Yksi hyvä esimerkki ainakin noista kahdesta ekasta on Spoiler LOTR: Kuninkaan paluu. Ihme etten nukahtanut siihen pitkäpiimäiseen vetistelyyn leffateatterissa, vähempikin alleviivaus olisi riittänyt. Arvioinnissa loistoloppu nostaa pisteitä arviolta yleensä vain puolen pisteen, joskus harvoin kenties jopa kokonaisen verran. Mutta jos leffa on esim. muuten 3 tähden tasoa niin ei se kyllä neloseksi pelkällä lopulla nouse. Niin ja mitä sitten lopulla ylipäänsä käsitetään? Esim. Spoiler Kummisedässä käsitän lopun olevan se viimeinen dramaattinen n. puoli tuntia, mikä nostaa elokuvan mestariteokseksi. Mistään Shyamalan-kikkailuista en oikein innostu, että leffa pitää melkeinpä katsoa uudestaan jotta voi käsittää sen täysinäisesti. No, tästä pari vastakkaista esimerkkiä: Spoiler Memento. Loppu on tarkoitettu huipennukseksi elokuvalle, mutta ei oikein toimi kun koko aika on odottanut että miten tässä käy leffan rakenteen takia eli pedattiin ihan liikaa vain lopetusta. Epäillyt: loppu on jotain niin dramaattista kuin pystyi aavistamaankin, silti tarpeeksi luonteva koko tarinaan ja iskevä. Niin ja erityisesti miellyttää hyvin tehdyt kaksoislopetukset. Varsin toimiva konsepti. Ja kyllähän elokuvan tulisi (draamallisesti) kuitenkin nousta loppua kohti, joko tasavarmasti tai ilmiselvästi. Kotimaisissa elokuvissahan logiikka menee lähes aina toisinpäin: panostetaan alkuun joka on yleensä paras osa, ja sitten taso vain laskee loppua lähestyttäessä mikä jättää katsojalle todella ikävän jälkimaun.
Muutama omasta mielestäni mainio loppu, jossa palaset ovat napsahtaneet kohdalleen: - The Others - Sixth Sense = Kuudes aisti - Tiikeri ja Lumi - Butterfly on a wheel - Blade Runner