Parhaat armeijamuistot

Täältähän puuttuu parhaat armeija muistelot thread! "Hauskat linkit" kettingissä oli haiskahtava linkki, jossa joku yön sankari oli paskonut kännipäissään kissanhiekkalaatikoon. Tästä tuli mieleen tällainen tarina alokasajoilta;

Alokasaikana pari tupakaveria tuli iltavapaalta rankasti myötälaitaisessa -ja myöhässä. Jotenkin pääsivät tästä tilasta ja tilanteesta huolimatta keploteltua itsensä lopulta tupaan tutimaan. Sitten hieman myöhemmin joskus aamulla 3-4 aikaan koko tupa heräsi karmeeseen huutoon: "voi vittu vitun vittu!! " ja sitä rataa. Toinen oli luullut menneensä vessaan mutta olikin kävellyt vastapäiselle sänkyriville ja kussut ton toisen iltavapaakaverin päälle. Eikä siinä vielä kaikki; tyyppi oli jäänyt tämän jälkeen vielä nukkumaan sikiöasentoon kusetetun punkan jalkopäätyyn. Parasta tossa oli että itse kusetettu ei ollut herännyt ko. toimituksen aikana, vaan sitten vasta kun sille oli tullut kylmä joskus myöhemmin. Kauhee härdellishän siitä tuli päivystäjä ja alikit pörräs huoneessä huutamassa vuoronperään. Taisi siinä käväistä joku ylempikin. Tilanne sitten lopulta rauhoittui ja päästiin takas nukkumaan. Heti kohta koitti sitten varsinainen aamuherätys. Pissapoikaa hävetti niin ih-an-vi-tus-ti, ei kehdannut tulla peiton alta edes heti pois, vaan veti peittoa naamalle. Loppuajan kutsuttuuiin sitten pissa-Salmiseksi Jos joku tunnistaa itsensä tuosta tuvasta, niin ilmoittautuu. Vuosi oli 1991 (tai 1992), paikka Upinniemi.

 

Tätäkin ketjua olisi moiseen periaatteessa voinut käyttää.

Minulla ei ole mitään armeijan käynteitä ihmisiä vastaan (olenhan itsekin siellä piipahtanut). Toisaalta onhan se mielenkiintoista, että paasatessa vaikkapa "armeija vs. sivari" aiheesta usein kuulee puhuttavan arvojen vaalimisesta ja sodassa kuolleiden (sukulaistensa) muiston kunnioittamisesta, ja sitten kuitenkin parhaat muistot aina liittyvät touhuihin, joka saavat EtP:n pylväisiin potkinnat Oulun yössä vaikuttamaan Vuoden Oululainen -meriittiin oikeuttavilta.

 

Koska tämä on kotiteatteri/hifi-foorumi.

 

Velipoika kertoi: Se oli hauskinta, kun kessu alkoi selittää, miten oli käynyt hakkaamassa somaleja. Jätkä samanaikaisesti tärisi ja hikoili, sai varmaan stondiksen. Silloin käsitti millaista valkoista roskasakkia päätyy armeijan palvelukseen. Toinen samanarvoinen idiootti jäi kiinni 10-vuotiaan pojan kourimisesta.

 

http://www.lintukoto.net/viihde/inttijutut.php

http://www.youtube.com/watch?v=C-KyMc6HKT8

 

Jäikö itseltä käymättä kun pitää velipojan juttuja kertoa? Jos yleistämään käydään, niin montako somalinpotkijaa löytyy ns. tavallisista duunariammateista esim. armeijan kantahenkilöstöön verrattuna?

Mukavaahan siellä armeijassa oli näin jälkeenpäin muisteltuna. Toki se vitutti välillä ihan perkeleesti. Morttikaudella ensimmäisten iltalomien jälkeen oli ikimuistoinen herätys puoli tuntia ennen normaalia. Mentiin pihalle sulkeisiin ennen aamupalaa. Tammikuu 1993 ja pakkasta oli toistakymmentä astetta ja oih miten ihanalta se Haminan ainainen mereltä puhaltava tuuli krapulaisessa päänupissa tuntuikaan. Alokaskauden loppupuolella -25 asteen pakkasessa Utissa leirillä vitutti ehkä vielä enemmän. Kaikki kamat märkinä tetsauksen jäljiltä ja yöunta kipinävuorojen takia max 5 tuntia. Ei se kauheasti aamulla hymyilyttänyt jäisestä pakista kaurapuuroa lapioidessa. Ja olihan niitä muitakin paskanakkeja ja vittumaisia leirejä, mutta en minä niitä jälkeenpäin pahalla muistele, päin vastoin.

Kesän tullessa osa sai tarpeekseen ja pää ei kuulemma enää kestänyt olla armeijassa, kun ulkona oli niin hyvä keli ja kaljaa olis ollut kivempi olla ryystämässä rantsussa. Tilkan kautta läksivät pois, liekkö antenniosastolta saaneet vapautuspaperit vai menneet lopun ajaksi sivariin. Ei minulla mitään sivarin suorittaneita vastaan ole. Se päinvastoin osoittaa että oma vastuu on kannettu.

Mutta en minä suostu häpeämäänkään sitä, että itsestä tuntuu jälkeenpäin hyvältä, että tuli se armeija moitteettomasti suoritettua. Kestin sen kaiken paskan ja turhalta tuntuneen vouhotuksen, sain hyviä ystäviä ja jälkeen päin metsäleiritkin olivat oikeastaan mukavia. Lisäksi 19 vuotiaana jousi hyvin äidin helmoista vajaaksi vuodeksi sinne kasvamaan.

 

Millaistahan kasvua noilla "ravinteilla" sitten tapahtui? Tosin p#skallahan ne potutkin kasvaa siellä pellolla, että siinä mielessä tuo kuulostaa ihan loogiselta.

 

No en uskonutkaan että sinä tätä asiaa ymmärtäisit.

 

Mun alokastuvassa kävi samalla tavalla yhdellä taistelijalla samalla tavalla. En vaan tajua miten joku voi noin tehdä vaikka olis kuinka kännissä, empä olo ite taikka kaverit mun luona nurkkiin koskaan kuseksinu vaikka kuinka sekaisin oltaisiin oltu.

 

Kyllä minä sen ymmärrän, että p#skan kestäminen kehittää henkistä malttia ja kestävyyttä ja auttaa ymmärtämään, mikäli se ei ole teini-ikäisenä jo tarpeeksi selväksi tullut, että asioista voi selviytyä muutoinkin kuin huutamalla iskää ja äiskää avuksi -- nimittäin yksin ja pitämällä jalat tukevasti maassa. Siinä kohtaa minulla sitten ilmenee ymmärtämisongelmia, kun yritän käsittää millä tavoin armeija muutoin kuin nimellisesti on sodassa kaatuneiden ja ylevien periaatteiden kunnioittamista.

En tässä kuitenkaan siis yritä haukkua armeijankäyneitä sillä jos ko. ratkaisu tuntuu oikealta, niin oli se kuinka vastenmielinen kokemus sitten loppujen lopuksi, lopussa voi kuitenkin todeta itselleen, että "kävinpä sen kuitenkin ja kestin".

Tämä nyt meni vähän OT:ksi minulta, joten on kai aiheellista kertoa omat parhaat armeijamuistoni. Mitään Band of Brothers -tyyppistä fiilistä siellä en kauheasti kokenut, joskin syynä lieni oma asenteeni. Parhaat muistot liittyvätkin näihin fyysisiin suorituksiin sillä oli jopa tunnelmallisen mukavaa hiihtää pimeässä raskaat varusteet päällä ja kuntotestin juoksusuorituksen kärkitulos on aina mukava muisto -- etenkin kun puhetta oli toisinaan siitä kuka suomalainen tunnettu henkilö juoksi/suoritti sen ja sen verran.

 

Vika bussimatka varuskunnasta kohti kotia...Ja ylipäänsä viimeinen viikko.
Joitain yksittäisiä valopilkkuja sitten löytyy, viileän raikkaat kaakaohetket pakkasleirillä, rankka kaatosade läpi yön toisella syksyleirillä, hätäjuoksut "täyspakkaus" selässä hälytyksen tullessa, sotilastovereiden totaaliset hajoamiset, lukuisat markan sotilaskotimunkit, yms. yms. yms. Tässähän alkaa melkein tulla hymyä korviin! Ei silti, yhtä kärsimystähän tuo todellakin oli.

 

IMO maanpäällinen helvetti, mutta tulipahan koettua ja kokeiltua miten hyvin tuon voi suorittaa.

Paras muisto on vikalta leiriltä kotiin lähteminen, otin tähytyspaikan pasissa ja aurinko paistoi.

Palveluksen aikana mieleen jäivät:

- Mustilla ampuminen
- Leiri jolloin pääsin olemaan pst komppanian päällikkö
- Suurten leirien käskynjaot, joissa pääsi ymmärtämään asioita suuremmassa mittakaavassa

 

Parasta oli viimeinen päivä. Ampuminen oli kanssa ihan ok. Suuri luontokokemus kaupunkilaiselle oli kun jossain keskellä-ei-mitään oli niin pimeää ettei nähnyt edes omaa kättään naaman edessä.

Hauskinta kuitenkin on, kun edelleen kuulee nykyisiltä varusmiehiltä niitä samoja kaverin-kaverilegendoja mitä itsekin armeija-aikana.

 

:thumbsup:

 

Parasta oli aina viikonloppuloman alkaessa ensimmäinen kylmä olut riihimäen rautatieaseman baarissa junaa odotellessa ja jukeboksia soitellen ja joukkuekavereiden kanssa turisten..

Huonoimmat muistot liittyy lakun vetämiseen suomaastossa...

 

Valokaapelirulla mahassa ja puolentoista kelan mittainen purettava linja Niinisalon suoryteikössä, miespulan vuoksi vieläpä yksin eli ilman apumiestä, on ehkä huonoimpia yksittäisiä hetkiä. Koko Niinisalon reissu, siis Maanvyöry -harjoitus eli välisotani, oli muutenkin melkoista kuraa. Pahempaa oli ainoastaan Itä09 -harjoitus eli loppusotani, kun koko leirin alusta loppuun asti oli pakkasta välillä 22-27C.
P-kausi ja Auk olivat ihan ok, vaikka aukkiin en ihan omasta vapaasta tahdostani päätynytkään. Johtajakaudella sitten motivaatio lopahti täysin ja kyrpiinnyin koko hommaan.
Hyvä kuntokoulu armeija kyllä oli, aukin lopussa olin kirkkaasti elämäni parhaassa kunnossa. Johtajakaudella en sitten harrastanut liikuntaa tai liikkumista suunnilleen kertaakaan, makoilin vain kaikki illat tuvassa perunalastuja mutustaen. Siinäpä sitten tuli melko tehokkaasti nollattua kaikki siihen astiset saavutukset kunnon kohottamisessa.

Eräillä henkilöillä on kummallinen tarve kännissä virtsata mihin sattuu. Esimerkiksi iltavapailta saavuttaessa portilla koirankopin seinään. Ja tuvissa omaan sänkyyn, käytävillä aserautoihin, tai vessassa aivan keskelle vessan lattiaa. Suunilleen viikoittain tuli sanomista tupakan polttamisesta tykkihallissa ja/tai tv tuvassa.
Eräältä kokelaalta eräänä iltana tv tuvassa pataljoonan valvoja kävi takavarikoimassa kaksi rommipulloa. Valvoja saapui tarkastukselle, huomasi pullon, takavarikoi sen, piti puhuttelun ja komensi kokelaan tupaan. Kokelas saapui vartin päästä uudelleen tv tupaan. Parin minuutin päästä pataljoonan valvoja tuli uusintakäynnille. Kokelaalla oli uusi vasta korkattu pullo mukana, jonka valvoja takavarikoi, piti puhuttelun kaikille ja sulki tv tuvan kokonaan. Tv tupa pysyi suljettuna parisen kuukautta ja avattiin vasta joulugineksen päättymisen kunniaksi tammikuussa, jolloin minulla oli palvelusaikaa jäljellä viikko.

(Tarinat voisi vääntää semmoiseen muotoon jotta niitä kävisi selville palvelusaika ja suunnilleen aika, ehkä paikkakin.)

 

Kait se oli parasta kun pääsi luovuttaan ekoja varusteita, silloin tiesi että se pelleily on kohta päättymässä. Ja en tiedä parhaasta, mutta se kun vahingossa huitaisin itseäni omalla rynkyllä silmäkulmaani.

 

No yksi tulee erityisesti mieleen. Meitä oli muutama tyyppi kun jouduimme jonnekin hevon perseeseen puomivartiomiehen rooliin, kopissa piti päivystää kun oli ampumaleiri jne. Kun pesti oli ohitse, meidän piti mennä teltta-alueelle etsimään teltoista vapaita nukkumapaikkoja, kun seuraavana päivänä lähti linja-auto takaisin kasarmille meitä viemään. Kiertelimme pienen porukan kanssa ja tuntui ettei mistään oikein löytynyt vapaita tiloja. Päätimme sitten että vitut, antaa olla, valvotaan koko yö. Teltta-alueella oli nuotiopaikka, jossa oli älytön kasa puita ja meille sanottiin, että ne puut saa siitä polttaa pois. Kokoonnuimme sitten pienen porukan kanssa nuotion ympärille polttelemaan puita melkein jo kokoksi asti, napostelimme loppuja sissi ym. ruokia mitä oli jäänyt jäljelle ja puhuimme sitä sun tätä koko yön. Aamulla joku vieras alikersantti tuli sanomaan, että pitäisi purkaa teltat ja laittaa kamat kasaan. Totesimme ykskantaan, että mehän ei niihin telttoihin kosketa kun me ei olla 1) pystytetty niitä ja 2) edes nukuttu niissä. Ei jouduttu purkamaan yhtään mitään. Linja-autossa sai sitten torkkua pari tuntia.

Mutta siinäpä oli ikimuistoinen ja tunnelmallinen yön vietto inttikamujen kanssa ilmaan mitään vitutusta, stressiä, kimpoilemista paikasta toiseen tms.

Tietty se viimeinen päivä ja matka kotiin koko paskan loputtua oli sellainen onnen hetki, ettei toista.

 

Hirveä kiire aina odottamaan.

Lomabussi ja litterit, aivan mahtavaa joka kerta. Paitsi tietysti takaisin tullessa. Sotkun munkit ja appelsiinimehu myös helkutin hyvää. Ampumaratatouhutkaan ei koskaan olleet kurjia, vaikka kylmä joskus olikin.

 

Kerran muistan kun tupakavereiden kanssa vai olikohan joku muu niin mentiin metsään ja siellä piti rynnäkkökiväärin kanssa kävellä ja joskus juostakin piti mutta missä vaiheessa virke loppuu en tiedä mut kun siellä mentiin niin sit alko satamaan vettä ja muutaman tunnin päästä kerrottiin että vesi tuli taivaalta eikä sitä sopinut ampua mutta me ammuimme taivaalle ja osuimme hanhiparveen ja missähän vaiheessa lopetin huolehtimasta virkkeistä kun kappale on jo näin pitkä ja sitten sanottiin ettei niin saa tehdä ja jotkut joutui laittamaan korvatulpat koska ammuttiin vääriä sorsia ja se nauratti niin kovin kunnes piti laavu rakentaa ja se tehtiin ja mitenhöhän pitkään tätä jaksan jatkaa kun aika pötkö on jo kasassa mut sitten kessu tuli ja sano et jarrubaariin ja mut ei siitä menty minnekään kun oli kova kiire poteroon konekivääritulen vallassa.

Tuota kyllä muistelen lämmöllä. Ah, armeijja.