Hakkuripowerilliset laitteet eivät riko muita laitteita virtojen katkaisuhetkellä. Mutta jos samassa jatkojohdossa on kiinni "rekka-auton kokoinen" analoginen muuntaja (HiEnd-aktiivisubi tai -päätevahvistin) niin ison muuntajan virtojen äkillinen katkaisu voi lähettää 230 voltin jännitelinjaan (tässä tapauksessa laitteisiin, ei valtakunnanverkkoon päin) induktiivisen piikin, joka rikkoo kaikki muut laitteet. Riippuu lähinnä siitä, onko joukossa jokin rääkkäystä kestävä ja uhrautuva laite, joka imaisee itseensä ylijännitteet ja suuretkin syöksyvirrat eikä mene rikki. UPS ei ole turvaava laite, se turvaa vain peräänsä liitetyt vehkeet, ei rinnalleen liitettyjä. Turvallisuutta lisää se, että rinnakkain on liitetty öbaut miljardi hakkurilaitetta ja vain yksi analoginen massiivinen muuntaja. Tällöin ne miljardi hakkuria jaksavat imaista muuntajan sylkemän piikin itseensä. Tai sekin auttaa, että häiriköivässä muuntajavehkeessä itsessään on ylijännitteen imaiseva suojalaitteisto, joka imee piikit pois. Suosittelen jakorasiaa/jatkojohtoa, jossa on järeä usean Joulen energian sietävä ylijännitteen imupiiri sisäänrakennettuna (jäähdytyslevy, laitetuuletin tai metallikotelo paljastaa asian). Ei mikään halpahallin muovinen 3 euron mukamas ylijännitesuojattu pelleversio, siinä oleva hiiren viiksikarvan kokoinen suojaelementti hajoaa 1 nanosekunnissa ja sen jälkeen hajoavat muutkin laitteet. Tai että analogiset muuntajat sammutetaan erikseen omin käsin, ihan vasta lopuksi, kun kaikki muut laitteet ovat jo irti katkottu. Ja siis 100% irti pitää katkaista; nolla ja vaihe poikki katkaisten. StandBy-nukutus ei auta mitään, se ei estä ylijännitepiikkiä millään tavalla. Vastaavasti analogiset muuntajat kannattaa kytkeä virta päälle ensin. Vasta lopuksi muut vehkeet eli hakkuripowerilliset virroitetaan. Virran päälle kytkeminen ei ole niin paha asia, koska se aiheuttaa lähinnä jännitteen alenemispiikin, mutta hakkurilaitteita sellainen ei haittaa hölkäsen pölähtävää. Ja mikä hassuinta, hakkurilaite voi aiheuttaa päälle kytkeytyessään SUUREMMAN jännitealeneman kuin analoginen muuntaja. Esim. minulla laukeaa 10 A sulake jos virrat annetaan samalla kerralla kolmelle tietokoneelle ja pikkumonitorille. Vaikka laitteet vievät toimiessaan virtaa vain 1,4 ampeeria. Starttipiikki lienee 15...20-kertainen normikulutukseen nähden. Surkeaa hakkurisuunnittelua. Laadukkaissa hakkurivehkeissä on pehmeä käynnistys, eli ne imevät rajoitettua virtaa verkosta ja lataavat elkonsa usean sekunnin aikataululla. Halvat hakkurilaitteet imaisevat multikilowattiluokan tehopiikin ja lataavat elkonsa silmänräpäyksessä. Alijännitepiikkejä ei voi "korjata" ylijännitesuojalaitteilla. Laitteiden on vain siedettävä vajaajännitteiset tilanteet rikkoutumatta. Audiolaitteissa voi yli/alijännitepiikkien aikana kuulua napsahdus ja videolaitteissa näkyä räpsy kuvassa. Piikki voi kulkea galvaanisesti verkkojohtoja pitkin tai radioteitse, verkkojohdot antenneina toimien. .
Jos kaiuttimissa bi-wire mahdollisuus mutta käyttää yksöisjohdotusta, eli kaiuttimessa silloin se yhdistävä siltapelti liittimien välissä, niin onko väliä kumpiin liittimiin, ylempiin vai alempiin banaanit työntää? Lähinnä sitä että onko teoriassa mahdollista ettei se siltalevy välitä aina yhtä hyvin signaalia liittimistä toiseen?
Eroja on, helposti kuultaviakin. Silloin kun kiristysvoima höltyy tai oksidipinta kasvaa eli signaali alkaa katkeilla. Tilanne A) kaapeli menee suoraan bassokeskiäänisen liittimiin ja metallisilta johtaa siitä äänen diskantille. Jos sillan kontakti alkaa huonontua, diskanttiääni alkaa katkeilla hiljaisilla signaalitasoilla kun elektronien liike estyy oksidikalvon tai ilmaraon vuoksi. Totaalisen äänettömyyden (audiobittidata nolla) seassa oleva hiljaisin mahdollinen äännähdys (nolla käy plus ykkösessä tai miinus ykkösessä ja palaa nollaan volttiin) jää kuulumatta, vaikka ehjällä laitteella kyseinen hento napsahdus olisi kuultavissa. Vakavampi katkos kadottaa hieman kovemmatkin äänet, esim. tuttu vahvistimen pohjasihinä yllättäen katoaa. Tällaista ylimenovastuksen kasvamisen ongelmaa on pirun vaikea korvalla kuulla, koska bassot toimivat normaalisti ja ongelma siis esiintyy vain superhiljasilla äänitasoilla ja vain diskanttiäänillä. Normaalivolumetasoillakin diskanttisignaalin katkeilua kyllä esiintyy, mutta vain niinä hetkinä kun virrankulku diskanttielementin suodinlohkoon on suunnilleen nollassa, ja särö tällöin kuulostaa jonkinlaiselta ylimenosäröltä eli karhentumalta. Mutta vaikea sitä on kuuntelemalla tunnistaa kun basso pauhaa mukana eikä sen äänessä ole mitään ongelmia. Tilanne B) kaapeli menee suoraan diskantin liittimiin ja metallisilta johtaa siitä äänen bassokeskiääniselle. Bassoääni alkaa pätkiä, mutta vasta radikaalin katkoksen aikana. Kotelon mekaaninen tärinä edesauttaa pätkimistä, kotelon koputtelu ja töniminen sekä Miesten Subbarien aiheuttamat tutinat jokaisessa huoneen esineessä. Ongelma alkaa tosiaan kuulua vasta todella pilalle oksidoituneessa tai irrallaan helisevässä sillassa. Ongelmaa ei voi korvalla kuulla varhaisvaiheessa, koska lähes täyden hiljaisuuden tasolla oleva äänenpaine bassotaajuuksilla ei ole kuultavissa ehjälläkään laitteistolla. Ja kun volttimäärä nousee niin suureksi, että korva alkaa bassoja ylipäänsä kuulla, silloin bassosuodinlohkoon tepasteleva jännite ja virta on jo niin suuri, että elektronin käppänä jaksaa läpäistä oksidin tai hypätä mikrokokoisen ilmaraon ylitse. Vika on havaittavissa aiemmin mittalaitteella kuin korvalla. Itse saa päättää kumpaako tilannetta haluaa suosia. Vaihtoehdon A tai B valitsemisen tuskan asemasta kannattaa mieluummin pitää ne kontaktit kunnossa säännöllisellä huoltamisella. Säästääpi hermoja ja korvia kun signaalille ei anneta tilaisuutta alkaa katkeilla ilman lupia. Vastaava ongelma esiintyy myös hapettuvissa paljaissa kaiutinkaapeleissa, jotka puristuvat naparuuviin tai banaaniliittimen ruuviin kiinni. Omakohtaisesti olen huomannut hapettumisen ikävät vaikutukset, ja joudunkin pätkimään oksidoitunutta kuparia pois ja kiristämään liitokset uudelleen. Kerran vuodessa kun käy läpi jokaisen liitoksen (joka helvetin liitin ja kaapeli irti ja takaisin kiinni), signaali ei pääse pahemmin katkeilemaan. Tinatut kaapelinpäät ovat nopeasti hapettuvia ja jousivoimakaan ei niihin kunnolla tepsi; tinasta uupuu joustavuus, se murtuu voiman alla eikä enää palaudu. Paljaat piuhanpäät ovat äänenlaadultaan parempia kuin umpitönköksi tinatut. Huonoksi kulunutta liitosta kun sormella painelee/vääntelee (musiikin tai testisignaalin soidessa) niin äänessä kuulee rahinaa ja se paljastaa pätkivän signaalinkulun. Jos ääni ei mitenkään muutu, liitos on ylimenovastukseltaan vakio eli terveessä kunnossa. Hiljaisuuden kuuntelu myöskin auttaa, etenkin varhaisvaiheen oksidiongelmien paljastamiseen. Väännellään liitosta ja kuunnellaan samalla katoaako/voimistuuko vahvistimen pohjakohina tai kuuluuko rahinoita. .
Jos puristusliitoksessa EI ole mitään kunnollista jousivoimaa eli erillisiä jousiprikkoja tai muuta joustavaa ja kimmoisaa metallia, niin silloin on parempi korvata kiinteä metallisilta taipuisalla johdonpätkällä. Huoneilman lämpötilamuutokset aiheuttavat metalleihin mikrolaajenemisia ja se löystyttää liitoksen auki. Pelkkä kullattu kuparilaatta ei jousta eli se tasan varmasti löystyy irti ajan kuluessa. Samoin pronssiset/kupariset mitkä lie naparuuvit ja muutkaan ruuvit eivät yksinään ole luotettavia. Tavanomaiset sähköä hyvin johtavat metallit eivät nimittäin jousta, ne muuttavat pysyvästi muotoaan eivätkä palaudu. Erillinen jousiteräsprikka tai muu kimmoisa metalliosa tarvitaan väliin. Niissä taas on surkea sähkönjohtavuus, eli kimmojousen pitää sijaita puristusliitoksen "ulkopuolella". Oikea järjestys otuksille on esim. tällainen: - kuparinen kullattu naparuuvin runko-osa M6-naaraskierteineen - kuparinen hopeoitu kautinkaapeli (suora metalli-metalli-kontakti edelliseen) - kullattu hopeinen metallilaatta (suora metalli-metalli-kontakti edelliseen) - järeä M6-kokoluokan jousiprikka - kullattu M6-pultti, jolla edellämainitut puristetaan nippuun tiettyyn vääntömomenttiin, jonka jousiprikka ja kuparin kierteiden lujuus määrittelee. Pultin sähköisillä ominaisuuksilla ei ole väliä, se ei kuljeta sähköä, joten lasikuituinen tai muovinen pultti periaatteessa kelpaa siinä missä teräksinen tai messinkinenkin pulttikin. Jos pelkää eri metallien synnyttämiä paristoilmiöitä eli tasajännitteen syntymistä ja korroosiota, kannattaa pitäytyä yhdessä metallissa sähkönjohteissa (kaikki hopeaa) ja hoitaa puristusasiat sähköä johtamattomin ainein. Kuten huomasitte, kaiutinkaapeli välittää tuolla asettelumenetelmällä energiansa suoraan sekä diskanttipuolelle että myös bassokeskiäänipuolelle. Yhtään ylimääräistä liitospintaa ei ole, bassoääntä ei pakoteta menemään diskanttimetallien lävitse tai päinvastoin. Jokainen liitospintahan absoluuttisella varmuudella vain kasvattaa ylimenovastusta, joten liitoksien kappalemäärä signaalin reitillä täytyy minimoida. Metallisilta saattaa jo valmiiksi olla hieman S-kirjaimen muotoinen mukamas lämpölaajenemistilanteissa joustamaan, mutta yhdessä tasossa loivasti kaarteleva lattametalli ei ole riittävän joustava muoto. Jos metalli on tehty niin ohuesta foliosta että se joustaa riittävästi, se on liian ohut johtamaan suurta virtaa. Latan pitäisi tehdä kokonainen 360 asteen silmukka tai spiraalinen kierto sekä mutka, silloin se joustaisi riittävästi paksullakin metallilla tehtynä. Mutta riittävän joustava ja järeä metallisilta on liian pitkä tai tilaavievä kapistus. Lyhyemmän ja kompaktimman johteen saa aikaan tavallisen kaiutinkaapelin pätkällä. Kaiutinkaapelipätkälle riittää joustovaraksi erittäin loiva kaari eli noin millimetrin ylipituus. Voi myös käyttää PYÖREÄÄ umpilankaa, kullattua hopeaa itse käytän. Se taipuu kaikkiin suuntiin nätisti ja sillekin riittää loivahko kaari, joskin kaarta pitää olla enemmän kuin moninapajohtimessa. Muutaman millin ylipituus. Akustisesti kaiutinkaapeli on paras, se ei "soi" korvin kuultavasti. Yksilankaiset metallit ja lattametallit värähtelevät häiritsevästi jollain taajuudella, asian voi mittalaitteilla todistaa vaikkei korva asiaa kuulisi. Sopii kokeilla näppäillä kynnellä niitä siltojanne/lankojanne/kaapeleitanne kuin kitaran kieltä näppäilisi. Jos kuuluu ding tai ping tai mitä hyvänsä ääniä, se on huono juttu. Mitä löysempi kaari/silmukka tehdään, sitä alemmaksi taajuudessa sointi siirtyy. Korkein resonointitaajuus on suorilla jäykillä lattajohteilla. Samoin Q-arvo on korkea kiintometalleilla, eli sointi kestää pitkään, jopa sekunteja. Monisäikeinen taipuisa kaiutinkaapeli taas on häviöllinen värähtelijä eli Q on niin pieni, ettei jälkisointiaikaa käytännössä ole, ääni kuolee heti kun ulkoinen heräte loppuu. Kaduntallaajahifistit liimailevat kumia ja bitumia ja sinitarraa sun muuta muovailuvahaa ja sorbotaania koteloonsa ja elementtirunkoon, mutta unohtavat kokonaan kaiutinliitännän ja kaapeloinnin (kotelon sisällä JA ulkona) synnyttämät värähtelyt ja jälkisoinnit. Minä olen useiden vuosikymmenten ajan tiedostanut kaikki haittavärähtelyiden osa-alueet ja mätkinyt niitä turpaan helvetinmoisin OverKill-menetelmin, joista en tässä ala luentoa pitää. Kaduntallaajahifistin aivoparkaan pitää paukuttaa BiWire-kaiuttimien johdelattasillan AKUSTINEN särö. Puurokorva varmaan ajattelee, ettei se metallinen ping-kilinä sieltä kaiuttimen takaa korvaan asti kantaudu. Pahvikorvat pankoon vaikka kännykkänsä kaiuttimen taakse soittamaan diskanttipitoista soittoääntä tai triangelin kilinää ja menköön kuuntelupaikalle tutkimaan mitä sinne kuuluu. Ja sen jälkeen luonnollisesti kaikki metalliset johdesillat heiteteään helvettiin tai mieluusti vieläkin kauemmaksi ja niiden tehtävä korvataan joustavalla kaiutinkaapelilla. .
Eli voisiko joku selittää minulle LPF of LFE-säätimen käytön tarkoituksen ja idean? Eikös subin jakotaajuus valita siinä vaiheessa kun valitaan muiden kaiuttimien jakotaajuus? Eli jos pääkaiuttimien jakotaajuus on 40Hz niin kaikki sitä alemmat taajuudet menevät subille. Mutta kun Onkyossa LPF of LFE-säätimen alin valittavissa oleva taajuus on 80Hz niin eikös tämä tarkoita sitä, jos se on valittu niin taajuudet 40-80Hz menevät sekä subille että pääkaiuttimille? Pitäisikö siis molemissa olla sama taajuus? Mihin sitä yleensä siis tarvitaan ja miten sitä pitäisi käyttää?
Uskaltaisin aika isosta summasta lyödä vetoa siitä, että joku täällä tietää vastauksen tähän. Olisin kiitollinen selvityksestä.
Täällä on keskustelua aiheesta: http://www.avforums.com/forums/onkyo-products/988745-what-does-lpf-lfe-actually-mean.html Eli vaikuttaa pelkästään LFE-kanavan toistoon, jossa normaalisti voi olla taajuuksia 120 hertsiin asti, ja joka normaalisti menee sellaisenaan subbarille riippumatta pääkaiuttimien ja subbarin jakotaajuudesta. Tosin tuo ei selvitä, että miksi on mahdollisuus säätää sitä alemmaksi kuin 120 hertsiin.
Onko kellään tietoa mitä pitäisi tehdä, kun näyttö (LG 60" PZ250) räpsyy vähän väliä niin, että pää räjähtää? Pc syöttää 60Hz virkistystaajuutta, mutta paneeli on 200Hz. Onko tässä kenties syy?
Kannattaa Ursus kokeilla vielä 50hz ja 24hz valintoja näyttöasetuksista. BluRay leffathan ovat usein tuolla 24hz nopeudella, vaikka ne kiintolevyltä .mkv muodossa toistaisikin. (Mitään oikeasti 200hz/400hz/600hz telkkaria ei ole olemassakaan, vaikka näiden plasmojen mainoksissa tuollaisia lukuja esiintyykin. Kyseessä on jokin kuvapisteiden "sub field driving" systeemi, eikä suinkaan oikea kuvanpäivitysvauhti.)
Kiitokset avuista! HDMI:ssä ei ole mitään vikaa, mutta virkistystajuuden alentaminen 60Hz --> 24Hz auttoi ongelmaan! Eli välkkyminen katosi! OT: Tietääkseni tässä plasmassa pitäisi olla 200Hz paneeli ja joku 600Hz kuvanpaskannus toiminto.
Meneekö subiprojekti ihan metsään jos sallin 17m/s arvon ylittyvän 18.75hz:n kohdilla vai kikkaillaankos vielä matalimmelle tuo ylitys?
Metsään menee lyhyesti sanottuna. Jos oli tarkoitus pysyä hifimaailmassa. Jos taas hifiääni ei kiinnosta, sitten on turha edes hermoilla tuhinoista, annetaan tuhista rauhassa jos tuhisee. Pum pum pum pum. Tuolta kuulostaa bassorummun tuhisematon ääni noin vertailun vuoksi. Siis suljettu kotelo tai avara refleksiputki tai ihan oikea rumpu. Fum fum fum fum. Tuolta kuulostaa tuhisevaputkinen subbari. Äänen MÄÄRÄ voi jopa hieman lisääntyä verrattuna edelliseen hyvään subbariin/rumpuun, mutta lisääntyminen on pelkkää säröä ja käytännössä puhtaan musiikkiäänen osuus on kompression vuoksi alentunut. Fuf fuf fuf fuf. Tuolta kuulostaa ihan kamalasti tuhiseva subbari mehupilliputkensa kanssa. Oikeastaan kaikki ääni mitä kuuluu, on pelkkää säröä. Jos ei ole vertaillut hyvää ja huonoa subia peräkkäin tai rinnakkain (hyvä subi vasemmassa kanavassa ja huono oikeassa, tai päinvastoin) niin on vaikea ymmärtää soiko oma subi nyt tyylillä Pum, vaiko Fum vaiko Fuf. Tarvitaan vertailukohta tai kokemus ja lisäksi oma mielipide, jotta voi päätellä tuhiseeko subi liikaa oman korvan mielestä. Jos elementti on laadultaan huono (esim. kohiseva ulkoripustus tai puhiseva puhekelatuuletus), ei kannata käyttää avaraa tuhinavapaata putkea, väljä putki päinvastoin pahentaa eli korostaa elementin puutteita. Huonolle elementille ahdas putki sopii paremmin. Mitä alempaan taajuuteen tuhinakohta sijoitetaan, sitä harvemmin tuhina häiritsee, mutta häiritsee silti. Musiikilla subi saattaa vielä olla häiriövapaa, mutta maajäristysleffoista menee maku. Maanjäristys ei saa olla kohisevaa tuhinaa, sen pitäisi kuulostaa jytinältä vailla suuritaajuista suhinakomponenttia. Jos maanjäristysleffan ääni "kuulostaa subbarilta", subbari joutaa kaatopaikalle. Mitään subbaria sinänsä ei saisi kuulua, vaan talon pitäisi pelkästään täristä mystisesti itsekseen. Paras apu on kun ei kuunnella niin kovaa että putki pääsee tuhisemaan. Joko pienennetään vahvistintehoa tai avarretaan putkea hieman. Jos haluaa oppia lisää; etsiä oman korvan ja putken koon ja elementin laadun kompromissia, kannattaa kokeilla tarkoituksella liian ahdasta putkea, että miten kuuluvasti se ääntä muuttaa. Ruipelo putki lisää bassoiskuihin tuhahdukset ja lisäksi kotelo muuttuu suljetun tyyliseksi kun putki totaalisesti ylikuormittuu, eli bassojen määrä on monta desibeliä laimeampi kuin avaralla putkella olisi. Parhaiten erot huomaa kun kuuntelee samanaikaisesti kahdella erilaisella subilla. "Kohiseva" subi on aina se huonompi. Jotta huone ei pääse liikaa pilaamaan ääntä (stereosubit epäsymmetrisessä huoneessa), voisi kaksi monosubia sijoittaa aivan toisiinsa kiinni pääkaiuttimien väliin ja vaihtaa lennossa subia A/B-kytkimen avulla, eli soittaa yhtä subia kerrallaan. Vaikka jokaisen rumpuiskun jälkeen vaihdetaan toinen subi kuuluville, jolloin kuuluu: Pum fuf Pum fuf Pum... Balanssisäätimelläkin vaihto hoituu jos stereovahvistimen eri kanavissa on ne eri subit. Äänilähteen vaihtajallakin vaihto sujuu. Syötetään sama monobassoääni kahteen input-kanavaan. Esim. CD-IN-kanavan vasempaan ottoon, ja lisäksi esim. DVD-In oikean kanavan ottoon. Kun "äänilähdettä" vaihdetaan CD:ltä DVD:lle niin jompi kumpi subeista soi yksi kerrallaan. Langaton kaukosäädin on kätevä valintalaite. Sekin sopii, että on vain yksi vahvistinkanava, jonka perässä kaiutinkaapeleilla A/B-vaihdetaan jompi kumpi subi eli elementti käyttöön. Kummankin elementin miinusnapa saa olla aina kiinni vahvistimessa, mutta vahvistimen plusnapa päästetään vain toiseen elementtiin. Yksinapainen yliheitin on tarvittavan kytkimen tyyppi, siis yksinapainen ON-ON. Valokytkin tai muu vastaava eli 250 V 10 A sietävä keinukytkin tai vipukytkin. Jos vahvistimessa on A/B-kaiutinvalintakytkin, sitä voi hyödyntää. Pitää muistaa varoa kuitenkin sitä, että jos on valittavana myös moodi A+B niin se voi liittää kaiuttimet sarjaan, joka pilaa äänen, se ei sovellu käyttöön. Mutta kun kuunnellaan yksinään joko kaiutinta A tai B, silloin homma toimii. Kaiuttimien mekaaninen sarjaankytkentä onnistuu ääntä pilaamatta vain kokoäänialueen kaiuttimilla (kaikki taajuudet kiertävät kaiutinkaapelissa), jotka ovat identtisiä tai edes impedanssiltaan ideaaleja..
Laitetaas sitten vielä jatko kysymyksiä eli subihan on tulossa leffakäyttöön ja DVB-G:n jutuille haluaisin käytännön läheisemmän verrokki vastauksen. - kuuleeko tuhinaa oikeasti jos leffassa on muutakin mökää? - olikos nyt niin että refleksiputken pituus ei saisi ylittää jotakin raja-arvoa (joka oli muistaakseni 90-100cm välillä) ja toiko ylitys vain putken resonanssitaajuutta alaspäin eli putki alkaisi soida toistettaessa ko. taajuutta. - onko refleksiputken pituutta mahdollista pitää lyhyenä, kuin virityksen muutos ja putken halkaisija?
Itsellä on tietokoneessa kiinni Audio Pron Addon onet ja ylimääräisenä olisi Logitech Z Cineman subwoofer. Pystynkö jollakin tavalla liittämään tämän subwooferin noihin kaiuttimiin?
Pikaisella guuglettelulla _näyttäisi_, että homma onnistuisi yhdistelmällä tietokone-usb --> subwoofer --> subin rca-ulostuloista "2x rca uros - 3,5mm stereoplug" piuhalla Addonen line-in -liittimeen. Volumesäätö tässä hommassa ilmeisesti joko ohjelmallisesti tai sitten logitechin sarjan kaukosäätimellä. Ja oletuksella, että subin rca-ulostulot ovat linjatasoisia.
En nyt keksinyt muutakaan säiettä aiheelle joten menköön tänne. Kissan perkele meni ja oksensi yamahan rx-v3900 vahvarin päälle. Otin samantien vahvarin pois verkkovirrasta. Ennen sitä huomasin että hdmi valo oli sammunut näytöstä. Eli jotain taisi kärähtää. Miten nuo vatsahapot vaikuttaa tinauksiin? Ja miten tästä eteenpäin? Ajattelin aluksi että kuivukoon nyt vaikka vuorokauden ja katsotaan sitten lähteekö päälle. Ja paljonko tuommoisen putsaus nykyään maksaa? En ole ainakaan 20:een vuoteen käyttänyt mitään elektroniikkaa putsauksessa.
^ kehoittaisin kyllä avaamaa laitteen ja puhdistmaan sen välittömästi, lämpimällä suihkulla, hammasharjalla, siveltimellä... Ja sitten kuivaat sen huolellisesti vaimon hiustenkuivaajalla. Elektroniikkalaitteet virrattomina eivät ole yhtään niin herkkiä vedelle kuin yleisesti luullaan. Jos päästät katin yrjöt kuivumaan, ne eivät lähde kuin taltalla ja vasaralla ja laite on lähes taatusti piloilla. (huom. yleiseen elämänkokemukseen perustuvaa tietoa, jolle ei anneta minkäänlaista takuuta)