Eiköhän niistä teksteistä käy ilmi kuinka paljon hän noita vääristelee. Esim .tuo Harlinin & Stallonen juttu niin hommahan menee niin että joku kommentoi että Stallone yritti ohjata leffaa. Sitten juttu jakaantuu kahdeksi, riippuen siitä mikä on ennakkoasenne Harlinista. Ja sitten Jussilla jo tarina muuntuu niin että Stallone ohjas elokuvan. Niinkuin sekin kuinka moneen kertaan tuo on käyty läpi että Kurkunleikkaajien saari ei kaatanut yhtiötä. En muutenkaan oikein tykkää asenteesta että ulkomaille lähtevä ja siellä yrittänyt ja kotiinpalaava olisi jotenkin 'luuseri'. Samasta syystä porukka ei oikein halua lähteä presidenttiehdokkaaksi kun imho on aika selvää että Niinistön tuki on vahvaa ja jos hänellä häviää, muistettaisiin sitten häviäjänä. Niinkuin Al Gore. Silti hän oli nro 2. jos pistetään koko maan 300 miljoonan väestö jonoon väestö siitä kuka olis valittu pressaksi.
On totta että tuossa Rennyn tapauksessa (ja muussakin) näkyy tietysti kirjoittajan tuntema inho ihmisten falskiutta kohtaan yms. On kuitenkin myös mielenkiintoista tuo tarve kiistää täysin hänen juttunsa "koska hullu, koska idiootti". Eihän ne asiat siitä miksikään muutu. Mutta totuushan on ankara eikä sitä haluta katsoa silmiin saati sen sanojaa koska sitähän saattaisi vaikka samaistua. No kyllähän Rennykin nämä asiat tietää: http://www.mtv3.fi/viihde/uutiset/elokuvat.shtml/1343471/renny-harlin-ilta-sanomissa-hollywoodissa-kaikki-valehtelevat
Miksi ei kiistäisi, kun suurin osa "huru-ukon"kirjoituksista on täyttä fuulaata, todistetusti. Suurin syy kyseisen ihmisen kirjoitusten kiistämiseen/arvosteluun on se, että henkilö on hullu(ja sen tietää kaikki), henkilö haluaa julkisuutta keinolla millä hyvänsä(itsemurha yritykset/erot 7. päivän lehden välityksellä.) ja se että katkeruus elämää/itseänsä, ja lähestulkoon kaikkea kohtaa korostuu hänen blogi kirjoituksista. Onhan se totta, että itsehän hänen kirjoituksiin kiinnitin huomiota ja tänne siterasin häntä, perkele!
Sinäkin nyt tuossa todistat samasta ilmiöstä mistä juuri kirjoitin... Mutta ymmärrettäväähän tuo. Ja sama ilmiö toki esiintyy muuallakin. Leimaaminen poistaa asian mietinnästä. En nyt sinänsä tiedä onko hänen toimintatavoissaan puolustelemista, mutta kyllähän nuo juorut luultavasti suurimmaksi osaksi pitävät paikkansa. Se ydin niissä on ilmeisen totta. Kuten sekin että on miten hullu, katkeroitunut yms. vaan niin ei se älyään ole vielä poistanut. Tämä sanottuna, kyllähän se Renny varmaan on ne arvostetuimmatkin leffansa suurimmaksi osaksi kuitenkin työstänyt jäljestä päätellen. Siinä menestyksessä on epäilemättä ollut suuri osa näillä tähdillä.
Renny Harlin: After I had just done A Nightmare on Elm Street 4, one of the first people to call me was Steven Spielberg, and he asked me, “So is there a movie of your dreams you want to make?” “Seriously?” I said, “Tintin.” So I gave him a pile of those books, and his company went after the rights. At that point, the creator was still alive, and he said absolutely not. So it didn’t work out, and Spielberg and I went our separate ways. Then, years later, the creator died, and Spielberg went after the rights again, and he got them. So now there’s a movie.
Kyse voi toki olla myös jostain perikunnasta tai vastaavasta, jota Renny on luullut Hergéksi. Pointtina siis, että aika randomhuijaus olisi kyseessä, tuskinpa tuosta suurta hyötyä olisi Rennyn uralle vaikka Tintti nyt ajankohtainen onkin
Tuskinpa sekään pitää paikaansa, sillä Spielberg on omistanut Tintin filmatisointioikeudet vuodesta 82 (vai oliko jopa 83) asti. Hergén ja Spielbergin piti jopa tavata filmatisointi puheiden äärellä, kunnes Hergé äkillisesti kuoli. Tästä on infoa maailmalla vaikka muille jakaa, mukaanlukien Hergén läheisin ystävä, joka kirjoitti tämän elämänkerran, jossa juurikin mainittiin miten vakuuttunut artisti oli Spielbergin kyvyistä toteuttaa onnistunut versio hänen tarinoistaan. Ihmetyttää siis entisestään Rennyn ilmiselvä randomhuijaus.
Jep, aika älyttömältä vedolta tuntuu, kun kerran faktat on noin pahasti ristiriidassa ja oikeat vuosiluvut helposti tarkastettavissa. Tosin, jos on tarkoitus keksiä joku legenda leffansa promoamiseksi, niin varmaan äkkiä keksisi vähän vaikeamminkin tarkastettavan tarinan, se tässä lähinnä ihmetyttää.
http://www.movieline.com/2011/08/st...to-make-the-movie-of-renny-harlins-dreams.php http://www.theatlanticwire.com/ente...teven-spielberg-didnt-steal-tintin-you/41498/
Kai se olisi ollut ihan perinteinen elokuva. Paitsi että siinä olisi ollut runsaasti bensaräjähdyksiä.
Poikkeuksena tietenkin Suomen lippu sekä se että Tintti, jota esittäisi Leonard di Caprio, kuolisi elokuvan ensimmäisen 10 minuutin aikana.