Jenni on kyllä plussaa. Ja ketä kiinnostaa mistä mitäkin lähettelet. Niinistö on turvallisen vähemmän idealistinen. Tuo "vihreä älymystö" on kieltämättä hassu myytti.
Tapsin äsken erään Saulin, joka sanoi, että munaa pilluun. Kun aloin hekumoida tuota ajatusta, niin paikalle pörhälsi volkkarilla Pekka, jonka mukaan asia ei ole välttämättä näin. Olen enemmän kuin ymmälläni. Ja miten tämä liittyy ensi viikon vaaleihin?
Presidentti edustaa Suomea kansainvälisissä suhteissa. Edustaminen kannalta sukupuolisella voinee olla merkitystä (en väitä, että on tai ei ole, mutta seikan sivuuttaminen kokonaan merkityksettömänä on ihan yhtä typerää kuin tehdä siitä kynnyskysymys). Lähetetty kotisohvalta iPad2:lla Safari-selaimella, telkka auki ja aavistus krapulaa painaa vielä päälle. Seikka, joka kiinnostaa ketään ihan yhtä vähän kuin se, mistä ja millä sinä lähettelet. Ota asetuksista se allekirjoitus pois tai lopeta se Tapatalkin käyttö.
En äänestäisi Niinistöä vaikka hän olisi homo. Äänestän henkilöä sen perusteella miten hän hoitaisi presidentin tehtäviä ja Suomen ulkopolitiikkaa. Homoudella tai sukupuolella ei ole sen asian kanssa mitään tekemistä.
Tuolla ei ollut mitään mainintaa Pravdasta. Tosin se taitaa olla jo lopetettu lehti. (tiedän, että käytit "hauskaa" homma-kieltä, mutta vitsi ei jaksa naurattaa)
Tästä homokysymyksestä on tullut vaalien ykkösteema. Hyvänä kakkosena tulee ehdokkaiden nuoret elämän kumppanit. Muita eroja näiden kahden porvarin välillä ei ole vielä löytynyt.
Olihan Aamulehdessä ihan ok vertailu joku päivä sitten. http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/119...le nama mielipiteet erottavat ehdokkaita.html
Mielipiteen perusteleminen Homma-foorumilla Alkaa tulla jo aika kuolematonta tavaraa. Mielestäni näiden vaalien parhaita puolia on se, että kakkoskierroksella on vain hyviä ehdokkaita. Kummastakin kaverista Suomi sa hyvä presidentin. Sikäli mikäli sillä nyt mitään merkistystä lopulta edes on.
Ton perusteella, jos pitäisi pättää, niin on oikeestaan ihan sama puhua pelkästään seksuaalisesta suuntautumisesta ja elämänkumppaneista.
http://www.iltalehti.fi/presidentinvaalit/2012013015143873_pd.shtml?ref=telkku Siis voiko puolueellisempaa ja epäpätevämpää olla?! :hitme: :OI Tänne tästä jo kerran huomautin ja sama homma jatkuu. Kyllä tekivät äänestäjänsä tyhmän valinnan! 12 vuotta tuollaista... :sick: Tervemenoa maaliskuussa. EDIT: Olisiko sittenkin pitänyt äänestää Bideetä. Varmaan kuitenkin sopivin jatkaja tuon punatantan jälkeen. Olisi vienyt propagandan ja häröilyn vielä aivan uudelle tasolle, perhana kun olinkin tyhmä.
Kerrotko nyt ihan vaikka rautalangasta vääntäen, että miten se Halonen on nyt niin hirveän huono ja epäpätevä presidentti ollut?
Odotatko ihan vakavissasi CleverIndeediltä vastausta, jossa on jotain muutakin logiikkaa kuin hänen oman kuplansa sisäistä sellaista?
Halosella on pieni mutta erittäin äänekäs vastustajajoukko joka löytää jokaisesta hänen sanomisestaan jotain moitittavaa. Toivotan jaksamista kaikille Halosen vihaajille... Ei ole helppoa kun sellainen henkilö mitä voi syyttää kaikesta, ei ole enää vallassa. Pitää keksiä uusi paholainen.
My bad. Seuraa lisää pr.. totuutta. Tarja Halonen on ollut loistava presidentti. Hänen johdollaan ovat vähemmistöt juhlineet, ei vähäisimpänä Yhdysvaltain presidentti Obama, ja joka vuosi hän on heitä puheissaan muistanutkin. Halosen aikakaudella talous on kukoistanut ja lätkässäkin tuli taas MM-kultaa. Tämä totuus on sikäli itsestäänselvä, että edes google ei viitsinyt valaista asiaa enempää hauilla: "Tarja Halonen on mahtava" ja "Tarja Halonen on upea". Siispä yksinkertaisesti: Tarja Halonen on ollut hyvä presidentti Halonen muutti Suomen! Haavisto muuttaa maailman! Totuus Pekka Haavistosta Äänestäkää kaikki Haavistoa! (sekin tykkää Suomifilmeistä.. tai jotain) Pekka Haavisto on niin...
Olin kieltämättä erittäin naiivi ja perusteeton kritisoidessani (peräti kahdesti!) Halosen puuttumista seuraajansa valintaan. Unohdin peruslogiikan toimimisen ihan kokonaan. Koska Halonen on ollut loistava presidentti, oikea äiti aurinkoinen, hänellä on toki täysi oikeus ja tieto parhaasta valinnasta seuraajakseen. Häntä eivät siis luonnollisestikaan koske muinaisjäänteet, kuten poliittinen korrektius, presidentin puolueettomuusperiaate, ja sen sellaiset joita vähemmän edistyksekkäiltä sopiikin odottaa (Pekalla nämäkin ovat varmasti hallussa..), eli eteenpäin on taas menty! Aini, ja Haaviston Pekka on lisäksi niin tyylikäs homo. Olikos muuta. Niin muistakaa ihmiset äänestää, täysillä toinenkin kierros. TOINENkin. Vähän niin kuin KAKSI, mutta TOINEN. Ei siis esim. kierros numero ... no eihän muita olekaan.
SS: Biaudet aikoo äänestää Haavistoa. Eli Haaviston peli on menetetty. RKP:n puheenjohtaja Stefan Wallin taas kertoo äänestävänsä Niinistöä. Saattaa olla niin, että Haaviston mahdollisuuksien kannalta olisi parempi, jos Bideen kaltaiset, pientä marginaalia edustavat julkkikset eivät mainostaisi julkisuudessa olevansa kannattajia. Toki molemmilla saattaa olla sellaisia julkkiskannattajia, jotka vievät enemmän ääniä, kuin tuovat. Lisäksi kaikenlaiset SDP:n puoluevaltuuston puheenjohtajat sun muut ohjeistavat nyt äänestämään vihreätä ehdokasta, eli ei-kokoomuslaista. Vaikka on kyse henkilövaaleista, tai ainakin pitäisi olla. Sellainen ylhäältäsanelu tod.näk. saa monet ihmiset toimimaan juuri päinvastoin (vrt. jytky). Myös Jussi-gaalan puheissa annetut äänestysohjeet olivat monen mielestä asiattomia, hekin Haaviston kannattajia. Ultra Brakin synnyttää - ainakin joissain hieman vanhemmissa kuulijoissa - hieman ikäviäkin muistoja. Sillä tyylihän muistuttaa niitä taistolaiskommunistien lauluja, joissa sinisilmäisesti ihannoitiin Neuvostoliittoa ja kommunistista järjestelmää. Tosin nuorempia kuulijoita moinen tuskin paljoakaan haittaa, useimmat eivät varmaan ole edes tietoisia tuosta historiasta. Ja ihan vain musiikkiahan se UB kait valtaosalle on, eiväthän ne sanoitukset samoja sentään ole. Mitä nyt joissain sanoituksissa mainitaan jopa vastustettava puoluekin nimeltä. Mutta useimmissa kappaleissa ei niin suoraviivaista toimintaa taida olla. Haaviston kampanjapäällikkönä olisin kuitenkin valinnut tässä tilanteessa varmuuden vuoksi jotain muuta musiikkia, mikäli tavoitteena todella on presidenttiys. Juuri nyt veikkaan kannatuksen olevan kääntymässä entistäkin selvemmin Niinistölle. Mutta sunnuntainahan se sitten selviää, että olivatko olettamukseni oikein. Kumpikaan ehdokkaista ei saa minua aplodeeraamaan, mutta eipä kumpikaan näiden vaalien inhokkienikaan joukkoon kuulu. Joten suurta draamaa ei omalla kohdallani ole sunnuntaina odotettavissa. Mitä kannattajiin tulee, niin olen paljon selvemmin Niinistön kannattajien puolella. Saas nähdä, että onko useampikin hurmoksesta todellisuuteen tipahtanut äänestäjä sunnuntai-iltana jälleen muuttamassa pois tästä huonogeenisten kapitalistijunttien paskamaasta. Homokohukin olisi jo korkea aika kääntää joksikin muuksi, jos se nyt enää ylipäätään on mahdollista. Sillä saturaatiopiste lienee jo saavutettu. Lisäjankkaaminen ei ainakaan paranna Haaviston tilannetta. Vaan tuskinpa hän itse on kannattajiltaan netissä raivoamista ja mustavalkoista vaahtoamista toivonut. Niinistön puolella tilanne vaikuttaisi olevan paremmin kontrollissa. Hyvä juttu hänen kannaltaan.
Eikös tuosta homokohusta nyt kuitenkin ole enemmän vastuussa ne yleisönosastojen tädit ja sedät jotka kauhistelevat tulevaa Suomen "emäntää" jne. En ole kannattajien asiasta kohisevan ollenkaan niin paljon kuin hommaforumilaisten vastustajien...