Minulla ei vanhassa kaapelitalossa näy hd-kanavilta (yle, nelonen, suomitv) muuta kuin analogiajan lumisadetta vastaavia sekalaisia laatikoita. Kaiuttimista kuuluu toisinaan jokin erotettava sana, muuten ääni on kuin hiekkapuhallettua cd-levyä yrittäisi saada kuulumaan. Tekstitykset myöskin näkyvät. Taloni antenniverkko on siis toisin sanoen hd-kelvottomassa kunnossa. Tämä on varmaankin monilla hd-vioista tai temppuiluista valittavilla se todellinen ongelma, eikä itse laitteet joita helpommin syytetään (toki oikeita laitevikojan on nykyään valitettavan usein). Johan sillä tismalleen samalla antennilla aikoinaan vaari-vainaakin katsoi mustavalkokuvia, niin miten siinä antennissa voisi mitään vikaa olla.
Vika on varmaan sitten tässä taloyhtiön antenniverkossa.. Tuolla telkun haulla ei pääse kokeilemaan kun vaatii varmaan sen conax sovittimen siihen..
Nyt tosiankin ohjelmistopäivityksen jälkeen pystyy kopioimaan tallenteita USB-muistitikulle ja myös YouTube toimii jopa HD-laatuisena! Tietääkö kukaan, pystyykö noita tallenteita toistamaan millään ohjelmalla Windowsissa? Yhdestä tallenteesta muodostuu näköjään kolme tiedostoa tiedostojärjestelmään, ja VLC Media Player ei ainakaan toista rec-tiedostopäätteen tallennetta kuten aiemmin toisti vanhemman Topfield digiboksin osalta.
Tosiaankin ohjelmistopäivityksen jälkeen USB-muistitikun / ulkoisen kovalevyn tiedostojärjestelmä saa olla esim. FAT32 tai NTFS. Tallennusta en ole onnistunut noille suoraan tekemään, mutta kopiointi näyttää toimivan. Eipä tuosta kyllä paljon ole iloa, kun ei noita tallenteita pysty muilla vehkeillä toistamaan. Varmuuskopioita näin nyt onneksi pystyy ottamaan.
Lueskelin tossa päivityksestä aiempia vastauksia. Onko tosiaan niin vammaista edelleen, että firmiksen päivitys on tehtävä USB tikulla eikä saa suoraan laitteesta päivitettyä LAN:n kautta?
Vanhempien Toppyjen *.rec tiedostojen katselu TRC-2400:lla? Onko kukaan kokeillut? Mulla on TF 5100 PVRc ja -PVRt HDMI Toppylla taltioitua materiaalia tallessa ja lisää tulee koko ajan. Tuli mieleen, että mahtaako TRC-2400 osata toistaa niitä suoraan usb-levyltä ja/tai laitteen omalle levylle kopioituna? (Tällä välttäisi filejen Altair siirtojumpan takaisin vanhaan toppyyn).
Joutuu muuton takia vaihtamaan boxia kaapeli-versiosta antenni-versioon.. Nykyisellä procasterilla on pystynyt nauhottamaan useaa kanavaa (3-4) ongelmitta ja lisäksi vielä katsomaankin yhtä. Joten: Mitkä käyttökokemukset tästä topparista teillä on? Pystyykö se nauhottamaan "normikanavia" useampaa samanaikaisesti ongelmitta? Päätellen keskusteluista ja käyttökokemuksista, monet ongelmat tuntuisivat jotenkin liittyvän aina joko HD-kanavaan/kanaviin tai lisäkortteihin. Samoin oletteko huomanneet osaako laite pitää oikean kellonajan esim sähkökatkon jälkeen vai nollautuuko kello tehdasasetuksille (GMT0 tjsp)? Onko markkinoilla mitään muuta topparia (minulle kelpaisi vaikka ei-hd-tuellinenkin ), joka pystyy 3+1 tallennukseen? Jotenkin tuntuu että nuo kilpailevien valmistajien tuotteet (finnsat, humax, handan..) ovat varsinaisia hyppyjä tuntemattomaan, joten ei kiitos niille. Harmi että casteria ei enää saa, sitä olisi ehkä voinut harkita. Kiitokset etukäteen..!
Procasterin kaapeliversiosta minäkin vaihdoin antenniin muuton takia, ja nimenomaan tuo 4 kanavan tallennus oli minulla kriteerinä (muita samaan pystyviä en markkinoilta silloin löytänyt). Se on toiminut tässä toppyssä mainiosti, ehkä jopa vakaammin kuin procasterissa (ei ole vielä juminut kesken tallennusten niinkuin joskus kävi procasterissa). Toki antenniverkon kanavanippujen suppeus hieman rajoittaa tuota kanavien tallennusta (esim. ylen kanavat ja maikkari/nelonen eri kanavanipuissa toisin kuin kaapelissa ne oli samassa). Taannoiset sähkökatkokset eivät tuottaneet ongelmia, kun sähköt tuli päälle, boksi käynnistyi ja päivitti itsensä. Tosin jäin kaipaamaan procasterin ominaisuutta, että sähkökatkon jälkeen boksi olisi myös sammunut automaattisesti käynnistyksen jälkeen takaisin valmiustilaan. Kysymys: Kuuluuko teidän laitteistanne käynnistyksen jälkeen erittäin korkeaa ininää? Minulla, kun boksi on ollut pitkään valmiustilassa, ilmeisesti kovalevy ääntelee, vähän samaan tyyliin kuin tinnituksen aikana. Tämän saa häviämään kun boksin käynnistää pienen ajan "lämpiämisen" jälkeen uudestaan...
Kuulut siihen harvalukuiseen joukkoon, jolla kuuloalue on yläpäästä kunnossa, tuo on nimittäin virtalähteen hakkurin vinkunaa ja voi pitemmän päälle olla aika __ttumaista... Voisi olla myös merkki niitten kiinankonkkien laadusta.... T: Vesku
Tarkoitus olisi hankkia ensimmäinen HD boksi ja harkinnassa ovat Humax HDPVR-5000T tai tämä aiheen Topfield TRC-2400. Tallentamisen varmatoimisuus ja laitteen vakaus ovat ykkös prioriteetteja minulle. Humaxissa on kuulemma ilmennyt hyppimisongelmaa ja korvaavaa firmistä ei ole vieläkään tullut. Tiedä sitten tuleeko milloinkaan. Muutenhan laitetta on kehuttu mutta tuo hyppiminen häiritsisi minua liikaa joten taidan jättää väliin kyseisen mallin. Tähän Toppyyn on jo ymmärtääkseni tullut päivitetty firmis joten voisi kuvitella että niitä jatkossakin saataisiin lisää ja sen myötä toiminta vakaaksi. Onko jollain kyseisen Toppyn omistajalla ollut ongelmia tallenteiden kanssa eli onko boksi jättänyt tallentamatta jotain tällä uusimmalla firmiksellä? Entä onko boksi muuten vaan jämähdellyt jollain? Asiaa jo aikasemmin täällä kyseltiin mutta vastausta ei tullut niin onko usb päivitys ainoa tapa päivittää laite vai onnistuuko päivitys myös LANin kautta? Laitteesta kuitenkin löytyy muut verkko ominaisuudet joten luulisi päivityksen onnistuvan myös suoraan netin yli. Toppyn kakessa näyttää olevan eri ohjelmalähteiden valinta joten onko kyseessä jonkin sortin yleiskake? Humaxin kake toimii kuulemma ainakin yleiskakena ja tämä olisi kyllä suotava ominaisuus.
Mikä siinä kakessa on niin huonoa, näppäintuntuma, asettelu, epäherkkyys? Kuitenkin vielä alkuperäiseen kysymykseeni niin onko kake jonkun sortin yleiskake?
On se yleiskake, ohjekirjasta voit lukea lisää: http://www.topfield-finland.com/tiedostot/File/ohjeet/TRC-2400_Fin_web_10282011.pdf Naksuttimella viittasin juurikin näppäintuntumaan. Ei tuo nyt maailman herkinkään ole ainakaan digiboksia ohjatessa, mutta ihan riittävä.
Itselläni käytössä Logitechin yleiskake, paljon miellyttävämpi kuin topparin oma jo todettu naksutin. Tallennukset ovat minulla onnistuneet erinomaisesti, mitä nyt joskus lähetyksen laadun ollessa hieman heikompi, ei tallenteiden kuvakelaus suju laadukkaasti= kuva hyppii eteenpäin huomattavasti enemmän kuin sen 2x 4x etc. Tosin yksi iso moka on päivitettyyn firmikseen päässyt! Jos on ajastanut kaksi peräkkäistä ohjelmaa samalta kanavalta ja sulkee boksin ensimmäisen ohjelman aikana (eli boksi jää odottamaan kyseisen ohjelman loppumista ja sammuu sitten itsekseen), niin boksi kyllä sammuu, mutta sammuu tämän ensimmäisen ohjelman päätyttyä, EIKÄ osaa käynnistää seuraavan ohjelman tallennusta! Tämä ei tapahdu, mikäli joltain toiselta kanavalta on tallennus menossa, kun seuraava ohjelma alkaa. Onko muut huomanneet saman asian? No, tämä on kierrettävissä niin, ettei laita boksia sammumaan silloin jos on tulossa kaksi perättäistä nauhoitusta samalta kanavalta.
Kuulostaa hyvältä jos ongelmia ei ole ilmennyt tuota enempää ja jos tallennukset toimivat eikä laite jumittele muutenkaan. Katselin tuota ohjekirjaa ja tuli mieleen että eikö EPG:stä saa näkymää jossa näkyy vain yhden kanavan ohjelmatiedot kerralla kuten vanhemmissa Toppyissä sai? Tuo usean kanavan näkymä on mielestäni aika sekava.
Saa näkymään yhden kanavan tiedot, mutta sekin on toteutettu sekavasti. Siinä näkyy ohjelman nimen lisäksi myös ohjelman "kuvaus" eli onko se urheilu/uutisohjelma etc. ohjelman nimen päällä. Vaikeuttaa listan nopeaa selausta... Mutta paremman puutteessa tuokin menettelee.
Ok eli sama kuvaus mikä tuli vanhempiin Toppyihin jonkun firmispäivityksen mukana. Ärsyttävä ja hyödytön kuvaus tosiaan. Kai sitä pitää kuitenkin hankkia kyseinen laite kun ei taida olla oikein muita varmatoimisia HD bokseja markkinoilla. Kyseinen malli näyttäisi olevan edullisin Expertillä hintaan 429e vai onko joku löytänyt jostain halvemmalla tätä?
Experteiltä tuli tarjouskirje ja hinta muistaakseni 329 €, itse erehdyin ostamaan ensimmäisten joukossa ja maksoin 490 €!!. Mokomasta vehkeestä! Harmia on ollut koko rahan edestä, nyt jo yli kaksi viikkoa takuuhuollossa, kun lakkasi toistamasta tallennettuja ohjelmia. Onneksi sain suurimman osan niistä siirrettyä ulkoiselle kovalevylle. Muuten kyllä ominaisuudet ovat ihan ok, mutta tässäkin taitaa päteä se sääntö ,että kuluttajat testaavat alkusarjan laitteet.
Ostin itse kyseisen laitteen Sellon Expertiltä reilu viikko sitten ja sain sen hintaan 415e kun ovh oli 429e. Expertin tarjouslehti tuli kyllä sen jälkeen mutta mielestäni siinä ei kyseistä laitetta ollut tarjouksessa. Oletko ihan varma että kyseessä oli sama laite ja tuohon hintaan? Omat havainnot laitteesta. + Hyvä kuvanlaatu SD/HD + Tallennukset ja toistot toimineet ongelmitta + Suht nopea kanavanvaihto SD kanavilla + Itse laitteen sekä kaukosäätimen ulkonäkö + Selkeä käyttää - Todella ärsyttävä taustasurina kun laite on äänettömällä. Surina kuuluu siis telkan kaiuttimista kun boksin mykistää tai on valikossa missä ei vaan kuulu ääntä. Kokeiltu kahdella eri HDMI-kaapelilla ja kahta eri telkkarin porttia mutta ei mitään vaikutusta tähän. Tämä ei varmaan ole normaalia vai onko muilla käyttäjillä esiintynyt vastaavaa? Ilmeisesti huollon paikka.. - YouTube palvelu ei toimi. Ilmoittaa että "Tämä video ei ole enää saatavilla" vaikka päivittää kyllä uudet videot alkuvalikkoon. Muut verkkopalvelut toimivat normaalisti. Laitteelle tehty kerran töpselibootti ja kokeiltu kahta eri verkkokaapelia eikä mitään vaikutusta. Onko tätä ilmennyt muilla käyttäjillä? - Kaukosäädin ei suostu ohjaamaan LG 42LH3000 telkkaria ja Sony BDP-S480 bluray soitinta eli tuosta yleiskaukosäädin toiminnosta ei ole mitään hyötyä minulle. Kake on mielestäni muuten melko selkeä joskin näppäinmerkinnät eivät näy hämärässä kovin hyvin. Jo täällä mainittu näppäinten naksunta ei minua taas ole ainakaan vielä häirinnyt kun tavallaan ääni kertoo että painallus on mennyt perille. LG:n telkkarin navigointinäppäimet pitävät samanlaista naksutusta joten olen tottunut ääneen jo siinä. Olisin laitteeseen ihan tyytyväinen jos vaan pääsisi eroon tuosta taustasurinasta ja olishan se ihan mukava saada se YouTube myös toimimaan kun sellainen toiminto kerrran on.
Tuo youtube sovellus ainakin on softaongelmaa. Kaveri sai vastauksen kun kyseli huollosta asiaa boksi oli crc-2400 mutta käytännössä sama kuin tämä trc... "Mainitut ongelmat esim. youtuben kanssa liittyvät ohjelmistoversioon ja uusi päivitys pyritään saamaan mahdollisimman nopeasti. Youtube lakkasi toimimasta palveluntarjoajan ohjelmointirajapinnassa tehtyjen muutoksien takia. Valitettavasti kolmannen osapuolen tarjoamat viihdepalvelut voivat vaihdella ohjelmistoversiosta riippuen, koska palveluntarjoaja voi tehdä yllättäen joitain teknisiä muutoksia, jotka vaikuttavat muiden valmistajien laitteisiin. Kuten käyttöohjeessa sanotaan, Topfield jatkaa edelleen käyttöohjeen kuvaaman digitaalisen vastaanottimen kehittämistä. Siksi jotkin selitykset ja kuvat voivat poiketa varsinaisesta digitaalisesta vastaanottimesta. TM" elikkä voi korjaantua seuraavissa päivityksissä tai sitten ei..