Yksi hyvä juttu HDThunderissa on ohjelman nimen näkyminen laitteen näytössä kun tallennettua ohjelmaa katsoo, vielä kun sen saisi live ohjelmienkin kanssa toimimaan samoin, uutta softaa en ole vielä asentanut. Joko siitä on positiivisia kokemuksia käyttäjillä? itsellä on hiukan vanhanaikaista ajattelutapaa joten en suin päin toimivaa laitetta päivitä
Noin kävi kaksi kertaa eilen minulle 2.61 softalla Elisan kaapelitaloudessa yrittäessäni toistaa tallennusta HDMI-ulostulon kautta projektorilla (CSI:New York oli tallennus). Jouduin katkaisimesta boottaamaan laitteen. Korjaantui kun ensin toistin esim. YleHD tai NelonenHD kanavalta jotain, pysäytin toiston ja käynnistin MTV3HD tallennuksen heti perään poistumatta PVR-hakemistosta. Luulin ensin HDMI-kättelyongelmaksi kun kuvaa ei tullut projektorista, mutta kun boksi oli täysin jumissa.... Edellisessä laitteessa 2.6 softalla ei kertaakaan tuota tehnyt. Nykimiset jatkuvat kuitenkin sekä live-lähetyksissä että tallennuksista HD-kanavilta. Tallennuksissa nykiminen ei ole aina tallentaessa tullutta vaan tapahtuu toiston aikana. Kokeilin toistamalla useaan kertaa samaa kohtaa ja n. joka toisella kertaa nykimistä esiintyi. Nykiminen on selvästi vähäisempää kuin aiemmin, mutta poistunut se ei ole. Tekstitykset Ylen HD-kanavalla ovat toimineet moitteetta sekä livessä että tallennuksissa.
No joo, näin se on mutta todella epäkäytännöllistä. (ainakin kun on tottunut vanhalla boksilla että tallennettavaa ohjelmaa voi samantien kelata taaksepäin.) Kiitos kuitenkin vastauksesta niin ei tarvi miettiä teenkö jotain väärin.
Eipäs toimineetkaan. Viime torstain 'True Blood'-jakso YleHD kanavalta ei aluksi näyttänyt tekstityksiä, mutta kun pysäytti toiston eli "pause", otti DVB-tekstitykset pois päältä ja laittoi takaisin, niin sain houkuteltua ne esiin tallennuksesta. En tiedä tarvitseeko noita kaikkia tehdä, mutta noin itse sain tekstityksen näkymään. Yhtaikainen HD-tallennuksen toisto ja tallennus aiheuttaa pientä nykimistä toistossa silloin tällöin, mutta ei enää ole jumitellut. Satunnaisesti, kun toiston aikana alkaa tallennus niin kuvantoisto voi pysähtyä 1-5s ajaksi. Ääni kyllä jatkaa katkomatta.
Olettehan huomioineet että MTV3 HD on Elisan verkossa salattu. Pyysin testilabraa kokeilemaan tänään asian ja totesivat että hyvin toimii tuolla softalla ja laitteella. Mistähän mahtaa olla kyse. Itse katselen antennista josta kanava näkyy salaamattomana Digitan verkosta ja slattuna DNA.n verkosta.
Uusi softa laitettu: Ensimmäinen heti näkyvä muutos on että kovalevy/tuuletin pyörii jatkuvasti (virransäästö pois päältä) vaikka laitteen sammuttaa. Tämä tuntuu vähän ärsyttävältä kun se ennen kiltisti sammui. Näyttö on nyt kirkkaampi kuin ennen, mikä onkin hyvä.
Ajansiirtoa on mahdollista käyttää vaikka tallennat kanavaa samaan aikaan. Kun tallennus on käynnissä niin vaihdat kanavan toiselle ja takaisin kanavalle jota tallennetaan niin ajansiirto alkaa toimimaan. Tämä siis toimii vain jos on yksi tallennus yhtäaikaa menossa.
DNA Welhon kaapeli. Jäänyt mielikuva, että kuukausia sitten, kun laitteen hommasin, kanava toimi ihan hyvin. Jossain vaiheessa kun jumitteli, laitoin tallennukseen tavallisena ja teräväpiirtona samaan aikaan, niin sai varmistettua, että näkee varmasti ohjelman. Ongelma siis lähinnä kasvanut koko ajan ja nyt ei viitsi koko kanavaa käyttää, koska kaatuu liian helposti. Voisi tietenkin ajatella, että tehdasasetukset ja formatointi voisi auttaa, muttei viitsi, koska boksin täyttöaste on yleensä niin suuri, ettei tahdo alkaa siirtorumbaa.
Ja uudessa softassa onkin ikävä bugi: Eteenpäinkelaus joka ennen kelasi 3min eteenpäin (juuri sopivasti) kelaa nyt 43min eteenpäin kerralla. Miten näin yksinkertainen asia on voinut hajota päivityksessä???
Minulla taisi kerran, tai kaksi tehdä tuon pitkän kelauksen heti alussa, mutta sen jälkeen toiminut. Pienensin tosin sen kahteen minuuttiin samoihin aikoihin.
Totta, pienensin tuon nyt itsekkin 2min:iin ja se rupesi toimimaan. Nähtävästi uusi ohjelmisto korruptoi tuon ajan 43:een minuuttiin, mutta kun sen laittaa itse uudestaan oikeaksi niin se toimii.
Huomasin äsken että jos "vahingossa" menee kanavalle joka on lukittu eikä laitessa ole korttia niin tulee Info ruutu laitessa ei ole korttia. Info ruudusta pääsee pois painamalla ok tai CH (channel) ylös tai alas tai i näppäin ja tämän jälkeen ok'n nuoli näppäimet ylös tai alas.
Pitämällä nuoli nappi pohjassa hetken niin scrollaus lähtee pyörimään nopeasti ja oikea kanava löytyy aika nopeasti ja vaivattomasti.
Mikäs on plazalaisten kokemus uudesta softasta? Itse en ole vielä päivittänyt eikä ole oiken ollut tarvettakaan päivitykseen koska laite on toiminut moitteettomasti. Toki vois päivittää jos kokemukset on hyviä...
Tänää tein kanavahaun uudestaan ja kaikki ajastetut tallennnukset katosivat . Onko ominaisuus vai bugi? En muista tapahtuiko tuota 2.60 softalla. Nyt on muutaman kerran tapahtunut sellaista että kake käyttäytyy omituisesti: kun selaan kanavia ylöspäin niin laite tulkitsee sen alaspäin ja muutama muukin ohjaus toimii juuri päinvastoin. Tämä tapahtuu jos suuntaan kaken hieman sivuun laitteesta, jos suoraan laitetta kohti ei ongelmia. Voisiko paristot olla tyhjiä, ed. laitteen mukana tulleet on kakessa, käytetty 3 kk. Toivoisin sellaista ominaisuutta, että ajastettuja tallennuksia pystyisi muuttamaan suoraan ohjelmaoppaasta. Nyt pitää hypätä pois oppaasta ja mennä ajastettujen tallennusten listaan. Vanhassa Topparissani tuon pystyy tekemään. Joskus kanavat ihan kiusallaankin muuttavat hieman ohjelmien aloitusaikoja, 5min sinne ja tänne, ja huomaan tuollaisen oppaassa selatessani, mutta en suoraan voi muuttaa ajastusta oppaan kautta.
Se on totta että joskus vois olla ihan hyvä päästä muuttamaan tallennus ajan ja se olisi helppo jos se hoituis ohjelma oppaan kautta. Esim. Kuin painetaan punainen tulee info ruutu ja varaus siitä nuolilla ylöspäin niin pääsisi käsiksi aikaan. Toki PVR asetuksissahan saa lisä aikaa laitettu sekä eteen että taakse ja sekä että.... Toki se ei ole sama asia kun että pääsisi helposti muokkaamaan ajan oppaan kautta.
Onko muuten uudessa softasta muutettu lisä ajan vaihtoehdot tässä minun nykyisessä on nollasta alkaen 5min välein aina 30 minuuttiin. Ja funktiohan löytyy PVR napin takaa ja PVR-asetukset.
Käytän usein kelausvaihtoehtona nuoli näppäimet, "kelaus" kiihtyy kun pitää nuolinäppäimet pohjassa ja ylös ilmestyy time liene missä myös % luku kuinka paljon on katsottu. Toki se 3min hyppäys on myös aika kätevä, mistä sitä saa säädetty siis se kuinka monta min se hyppää eteenpäin ja taaksepäin. Mulla nyt 1min taaksepäin ja 3 min eteenpäin lienee vakio säätö
Totta puhut mäkin tykkään siitä toiminnoista että tulee ylös oikealle info ruutu mistä näkee ajan kuinka paljon on katsonut näkee punainen nauhoitust ympyrä kun nauhoittaa joku ohjelmaa jne. Joo vanhan liiton miehiä ollaan enkä minäkään halua päivittä laitetta "turhaan" niistä kun on ollut joskus huonojakin kokemuksia siis muiden laitteiden kanssa.