Googlen kontrolli ja se että Googlen sovellukset kilpailevat suoraan Nokian vastaavien kanssa. Esimerkkinä kartat. Tosin MS:llä on ihan vastaava ellei isompi kontrolli WP:ssa. Toisena syynä lienee se, että ainoa joka tällä hetkellä tekee tervettä liiketoimintaa Androidilla lienee Samsung ja Google. Muutkin pyristelee mukana vain sen vuoksi, että markkinat kasvavat niin nopeasti. Mutta kysymyksen voisi esittää päinvastoin, mitä uutta ja ihmeellistä Nokia voisi tuoda lukemattomien Android luurien sekaan tällä hetkellä? Vaikka omasta mielestä kumpikin vaihtoehto on huono, en näe Androidia minään taikakaluna Nokian nostamiseksi takaisin ykköseksi. Mutta ei sellainen ole eikä tule olemaan myöskään WP. Nokia on tappanut brändinsä parissa vuodessa, eikä Nokia sano nykyisille Android puhelinten ostajalle sen enempää kuin vaikka Asus tai Acer, kuin ehkä euroopassa ja aasiassa.
Googlen kontrolli Androidissa = urbaani legenda. Ei mitään verrattuna Microsoftin kuristusotteeseen WP:ssa. Android on open sourcea, siitä voi vääntää oman versionsa halutessaan. Nokia voisi käyttää omaa karttasoftaansa ja omaa kauppaansa. Kaikki elopshit millä WP:n valintaa perusteltiin on pelkkää jaskaa. Microsoft on täysin pihalla WP:n ja Windows 8:n kanssa. Laitteiden myynti lähtee markkinoinnista. Kuka haluaa ostaa laitteen, jonka näytöstä vain puolet on hyötykäytössä mainoskuvissa? Ja se hyötykäytössä oleva osa on yksiväristä, elotonta ja yksiulotteista. Vrt WP ja W8 launcher-näkymät Androidin ja iOS vastaaviin. En kertakaikkisesti tajua, miksei WP:n launcheria saa kustomoida, vaikka MS:n näkemys asiasta kusee pahasti. Samoin WP:n valmisohjelmat loistavat idiotismillaan. Microsoftin WP-tuotekehitys on samantyyppistä kuin Symbianin aikoinaan. Hirveä määrä porukkaa vääntää samaa jaskaa vuodesta toiseen ilman mitään järjellistä lopputulosta. Aivokuollutta touhua.
Mistä ihmeestä tämä tomppa1:n katkeruus Nokiaa kohtaan oikein kumpuaa? Mieletöntä tilitystä päivästä toiseen. Eihän kenenkään ole pakko käyttää Nokian tai Microsoftin tuotteita. Niitä Android-kapuloita on markkinoilla pilvin pimein.
Katkeruutta siitä, että Suomen lippulaiva on ajettu karille? Minustakin olisi mukavaa, jos ihmiset taas ostaisivat Nokian puhelimia. En ymmärrä kännyköiden tekniikasta mitään, mutta minäkin ajattelisin, että Nokialla olisi tietoa ja taitoa erottua muista Android-valmistajista. Nokia oli kuitenkin selvä markkinajohtaja aikoinaan, joten varmaan jotain tekivät oikein. Voi olla, että Windows-puhelimet ovat hyviä puhelimia, mutta se ei lohduta, jos ihmiset haluavat Androidin.
Katkeruusko sitten auttaa asiaa? Ei vaan usko firman strategiaan. Minä ainakin uskon. Meillä ei ole mitään todisteita siitä etteikö Lumia 920 menisi hyvin kaupaksi jenkkilää myöten.. ..kärsivällisyyttä vähän.
Surface ei suinkaan ole ainoa Windows 8 -tablet ja joukkoon mahtuu aika villejäkin form factoreita kuten kahdella Full HD näytöllä varustettu tablet/läppis -hybridi, jonka näyttöjä voi käyttää joko peilaamaan saman sisällön tai erikseen. Myös kosketusnäytöllisiä läppäreitä on julkaistu. Mielenkiintoinen tilanne - OS kehittäjistä Microsoft innovoi ja yrittää luoda jotain uutta, kun taas Apple ja Google luottavat samaan vanhaan ikoni-pohjaiseen UI:iin mikä on ollut käytössä ainakin 80-luvulta lähtien - sitähän IOS, Android (ja myös symbian ja MeeGokin) ovat pohjimmiltaan siitä huolimatta, että niitä käytetään sormin hiiren sijaan.
Noh, Nokian vahvuuksia ovat mielestäni hyvin optimoitu valmistusketju ja kartat. Kartoissa tärkeää on se, että tavalliset tallaajat tuottavat sisältöä karttaan. Googlen karttojen kohdalla tämä toimii fantastisesti. Koska Windows Phone 8:ssa on Nokian kartat, karttapalvelujen käyttö tavoittaa laajemman käyttäjäkunnan, ja täten sisältöä tulee tuottamaan enemmän ihmisiä. Jos Nokia menisi Android-leiriin, niin se olisi yksin karttojensa kanssa. Tällöin olisi vaikea saada kriittistä massaa käyttäjien tuottamalle sisällölle. Näin Nokian eduksi jäisi pelkkä hyvä rautavalmistus, jonka Samsung ja kiinalaiset valmistajat osaavat ihan yhtä hyvin. Lyhyellä tähtäimellä Android-luureista tulisi kyllä Nokian kipeästi tarvitsemaa rahaa, mutta ne kannibalisoisivat sitten Nokian Microsoft-luurien markkinoita ja haittaisivat pitemmän linjan strategiaa. Kyllähän Nokia tässä riskillä menee, mutta mielestäni Nokialla ei kovin paljon ole valinnan varaa, jos se ei halua hiipua pienellä katteella rautaa tekeväksi geneeriseksi matkapuhelinvalmistajaksi.
No ei tuossa Windowsissa OS-tasolla kovinkaan innovaatisia asioita ole. Joku Chromebook ja Chrome OS ovat uudenlaisia ja omalla tavalla innovatiivisia (joskin rajoittuneita). Niissäkin tukevasti Linux-kernelinä. Windows 8 on erilainen lähinnä sen takia, että se haluaa olla erilainen. Koko sopassa käyttöjärjestelmällä on enää hyvin vähän merkitystä. Ja niin se pitää ollakin. Käyttöjärjestlemä ja sen käyttöliittymä on onnistunut, jos se pysyy pois tieltä EIKÄ ole se itse asia. Metro UI on lähinnä launcheri ja guidelinet. Ja desktop-puolella (näppis ja hiiri) tuo erilaisuus on vain häiriötekijä. Mutta epäilemättä tuollekin on kannattajansa. Itse pidän myös Ribbon-käyttöliittymäratkaisuja täysin epäonnistuneena.
Julkaisisivat saman luurin kummallakin käyttöjärjestelmällä. Let the fittest win. Ei se Samsungiakaan kannibalisoi. Jokainen myyty puhelin on Nokialle myyty puhelin. Ihan sama mikä käyttis niissä on.
Samsungilla ei ole mitään merkittävää omaa softaa kännyköissä, joten sille on ihan sama, mikä käyttis niissä on. Samsungin etuna on se, että se valmistaa paljon komponentteja itse. Monet valmistajat ostavat Samsungilta esim. näytöt. Samsung saa myymistään kännyköistä huippukatteet käyttämällä omia osia. Nokialla ei ole tätä etua. Nokian kannalta ei ole kovin hohdokasta ryhtyä uudeksi ZTE:ksi (tai vielä pahempaa, HTC:ksi, jonka tuotot ovat heikentyneet kilpailun kiristymisen takia).
No on se Samsungin Bada enemmän myynyt kuin Windows Phone. Ja Samsungilla on myös kehitteillä Tizen-laitteet.
Nokiahan on nimenomaan uusi HTC. Eli 100% MS kumppani, kuten HTC:kin aikanaan. Ja ennen kaikkea, Nokia olisi voinut olla Samsung.
Nokian bisnesstrategia jostain 90-luvun alusta alkaen on ollut Samsungiin verrattuna täysin päinvastainen. Kaikki mikä ei kuulu ns ydinliiketoimintaan on myyty pois. Kaikki eivät sitä ehkä tajua mutta Samsungilla on sormensa pelissä melkein kaikessa mahdollisessa, niillä on oma vakuutusyhtiökin telakoiden ja öljynjalostamoiden ohessa, se ei todellakaan ole pelkkä elektroniikkatehdas. Samsung on aito megakorporaatio, Nokia siinä vieressä pelkkä itikka.
Toki tarkoitin kännykkäbisnekseen rajattuna. Nykyisin Nokialla on entistä vähemmän tekemistä enää raudankaan osalta. Ja tehtaita lakkautetaan. Jostain Taiwanista tilataan referenssi-design, Compalin tehtaissa duunataan laitteet ja softakehitys Microsoftilta. Ei siinä enää paljoa toimintoja jää. Marko valitsee color-pickerillä värejä. 808 jäi viimeiseksi häivähdykseksi siitä, mitä Nokian olisi pitänyt olla.
Windows 8 Pro päivitys maksaa vain 30 euroa (latausversio, XP-Vista-7). Mielenkiintoisen edullinen hinta. Jos XP:n käyttäjät innostuvat joukolla päivittämään halvan hinnan huokuttelemina, voi se tietää hyvää myös oheistuotebisnekselle (mukaanlukien Windows Phone).
Mitenhän lie vanhat xp-koneet jaksaa pyörittää kasia? Itse ajattelin Visvan päivittää kasiin, kun kerran noin halvalla saa.
Tuo vaikuttaa kyllä jo hieman epätoivoiselta myynninedistämiseltä. Tosin ilmeisesti tuo on vain rajoitetun ajan voimassa oleva tarjous.