Ehkä näinkin. Anvian kaapelissa ainakin YLE HD tallennukset epäonnistuvat käytännössä joka kerta. Ylen normaalikanavilta tallennukset onnistuvat. Tämä vaiva on ollut alusta asti, eli noin kuukauden päivät. Asiakkaan näkökulmasta on suhteellisen pieni lohtu, jos boksi toimii jollain operaattorilla, mutta ei itsellä. Olisi kohtuullista, että tällainen perustoiminto kuin tallennus ja sen katseleminen sujuisi, mutta ei näköjään.
Mulla on temppuillu Anvian kaapelissa myös TV2:n tallennukset, viimeksi "Haven" sarjan eka jakso pätki ja nyki puolet ajasta, äänessä oli jotain ihme räsähtelyjä myös. "Madigan" elokuva YLE HD:lta tallentui kokonaan mutta pätkimistä ja nykimistä siinäkin. Nämä ongelmat siis tallennuksia katsottaessa, en tiedä oisko ollu samat viat jos ois kattonu "livenä". Reilun kuukauden käytön jälkeen en ostaisi tätä boksia uudelleen.
Nopeasti ajateltuna tuollainen vika ei voi johtua laitteesta. Epäilisin ennemmin antenniverkossa olevaa häiriötä. Sellaisia voi aiheuttaa esim. iso määrä taulutelkkareita (kun kaikilla naapureilla on TV:t samassa verkossa) tai joku kone joka menee tuohon aikaan sähköverkossa päälle. Osaan häiriöistä auttaa antennijohto jossa galvaaninen erotin. Kannattaa tarkistaa myös mitä tasoja digiboksi signaalille näyttää. Molemmat: laatu ja taso pitää olla melkein maksimissa.
Kannattaa tässäkin tapauksessa tarkistaa signaalin taso ja laatu. Tosin asian pitäisi näkyä myös "live" kuvalla. Ajoittain operaattorilla on myös verkoissa ongelmia kanavien kanssa.
Sivulta http://www.hdthunder.fi/ löytyy blogi kuluttajille johon päivitämme ajankohtaisia asioita antenni- ja kaapeliverkoista. Sivuilta löytyy myös viimeisin HDThunder ohjelmisto ja käyttöohjeet. Olisimme kiitollisia jos antaisitte palautetta sivustosta.
Signaalin taso ja laatu yhtä vaille täydet joka kanavalla. Tosiaan Anvia syytti sillon muita kun olin kuulemma ainut joka on valittanut asiasta(Yle HD kanavan temppuilusta).
Olisi hyvä kuulla, jos täällä on joku, jolla boksi toimii kunnolla myös Anvian kaapelissa? Edit. Singnaalitaso on täälläkin yhtä vaille täydet. Galvaanisen erottimen asensin, kun näin maininnan sen mahdollisesta hyödystä.
Tuleeko vanhemmalle ei-SR sarjan USB-portille käyttöä muuhunkin kuin firmispäivityksiin eli USB-Copy ominaisuus? Jos ei niin miksi?
Onko tuosta uudesta pienestä lisä kaukosäätimestä kenelläkään vielä käyttökokemuksia ja saako sitä lisävarusteena näihin vanhoihin malleihin? Tuollaiselle helppokäyttöisemmälle säätimellevoisi olla käyttöä ainakin lapsiperheessä.
Muuten ihan ok, mutta äänenvoimakkuutta en ole onnistunut toistossa sillä säätämään. Meillä käytännössä kaikki ohjelmat katsotaan tallennuksen kautta, joten pikkusäädintä ei oikein voi käyttää.
Minä taas olisin kiitollinen jos vaivautuisitte vastaamaan Tuotetuki-kohdassa lähetettyihin kysymyksiin. Pari kertaa jo lähettänyt samasta asiasta kysymystä, mutta eipä vaan kuulu mitään. Mitä pidätte tuollaista siinä, jos sillä ei mitään tee?
HD420 tuli taloon. Welhon verkossa ollaan, ja jostain syystä taajuus 186 MHz näyttää laaduksi 0 tai vähän päälle. Signaali on 99. Tämä meinaa sitä, että FOX ja FOX HD pätkivät koko ajan. Muut kanvat tuntuvat pelaavan hyvin. Ajatuksia? EDIT: Unohtui sanoa, että töllön viritin näyttää molemmat kanavat ongelmitta. EDIT2: Näköjään boksin virtajohto aiheuttaa häiriötä kyseiselle taajuudelle. Kun nosti antennikaapelin irti virtajohdosta, laatu pomppasi 99 prosenttiin Laitetaans kokemuksia parin päivän intensiivisen testauksen jälkeen. 1. Kuvanlaatu OK myös SD-kanavilla. Väittäisin, että miellyttävämpi kuin töllön omalla virittimellä (UE46C8705). 2. Käytettävyys ja kake eivät mielestäni ole niin JÄRKYTTÄVÄN huonoja kuin voisi kommenteista pelätä. Toki olisi mukavaa, jos boksin saisi sammumaan automaattisesti tallennuksen jälkeen, säännöllisissä tallennuksissa näkyisi seuraavan tallennuksen ajankohta (ja ne näkyisivät myös guidessa), tallennuskonflikteista tulisi tarkempi selitys jne. Toivottavasti tulevassa päivityksessä on jotain näistä mukana. 3. Olen testimielessä tellennellut useita ohjelmia HD-kanavilta Welhon verkossa. Muuten OK, mutta yksi CMORE First HD:n tallennus päätyi sellaiseksi, että toistaminen jumitti boksin joka kerta. Vain virtajohdon tuuletus auttoi. 4. Lopuksi vielä kummallinen kuriositeetti. YLE1 SD:llä näkyy vasemmassa reunassa kaikkien ohjelmien aikana välkkyvä valkoinen piste (muutaman pikselin kokoinen). Ohjelmien välillä (juonnot ym.) sitä ei näy. Myöskään telkun viritin ei moista poimi lähetyksestä. Millään muulla kanavalla ei ilmiötä ole.
Ovatko muut huomanneet seuraavaa ilmiötä: Kun katselet hd tallennetta boksilta samaan aikaan kun boksi tallentaa, kuvan liikkeessä näkyy pientä epäsäännöllistä nykimistä. Itse tulkitsisin tämän niin, että boksin tehot eivät riitä kahden päällekkäisen toiminnon (etenkään hd) moitteettomaan suorittamiseen. Ja ettei tämä menisi pelkästään moittimiseksi todettakoon että sd singnaalin boksi skaalaa varsin mallikkaasti - Jos nyt joku hd boksilla sd kanavia isommasti sitten katselee.
Olen huomannut saman asian ja tullut aivan samaan johtopäätökseen, prosessointiteho ei kerta kaikkiaan riitä. Kuvanlaatuun olen itsekin ollut kaikinpuolin tyytyväinen...
Huomannut myös em. takertelun kuvassa. Tosin eilen katselin Mentalistia MTV3 HD:lta tallennettuna ja samalla tallennus First HD:lta, eikä tökkinyt. Liekö johtuu siitä, että MTV3 HD on vain 720p.
Samaa kuvan takertelua/nykimistä tääläkin, mut mielestäni vain Ylen kanavilla(HD ja SD). Näkyy sekä "livenä" katsottaessa että tallennuksia katsoessa. Nämä viat näkyvät vaikka ei tallenna samalla. Samoten jumittamista on tapahtunu muutaman kerran ja käynnistäessä ei kuvaa eikä ääntä, takapaneelin katkaisijasta virrat pois ja takas auttanu asiaan.
Nyt näyttää hieman huolestuttavalta. Molemmat viime yön ajastetut First HD:n ohjelmat vetävät boksin heti juntturaan. Yllättävästi molemmat pyörivät esikatselun pikkuruudussa normaalisti. Virransäästö on pois päältä. Welhon kaapeli siis edelleen käytössä.
Näistä YLE HDn tallennusten epäonnistumisista. Olen saanut pari ajastettua tallennusta onnistumaan siten, että olen jättänyt boksin päälle ennen ajastustallennuksen alkua. Voi olla toki sattumaakin.