Asioita joita en voi ymmärtää

Minusta taidetta voi hyvällä syyllä sanoa ymmärtävänsä tarpeeksi jos siitä pitää.

 

Pirun rumia tauluja. Etenkin tuo viimeinen, jota täällä on hehkutettu. En oikeasti valehtele kun sanon että se on rumin näkemäni taulu ikinä. Nyt on pakko katsoa heti vähän Gallen-Kallelan maalauksia, jotta syke tasaantuu ja usko taiteen hienouteen palautuu.

 

Näin on. Tuommoinen iso parin neliömetrin taulu on melkoisen komea ilmestys seinällä ja tuo tilaan voimakkaan tunnelman. Hintaa vain näillä töillä on miljoonia joten joku Bill Gates pitää olla jos näitä seinälleen haluaa.

 

No jo on "taidetta".. Muistuttaa kummilapsen piirroksia. Ikä 5v.

 

Entäs kummilapsesi ikä? Mielestäsi nämä taulut tulisi viskata Rothkoon?

Oli ihan pakko, sori vaan nyt.

 

Paskaa, edelleen.

 

Yksinkertainen on joskus kauneinta. On paljon näennäisesti monimutkaista kamaa, josta ihmiset vaikuttuvat ennen kaikkea kokemustasolla. Kuinka luoda vaikuttavuutta helpon oloisesti, siinä se yhdenlainen nerous on. Ja nuo taulut jos mitkä ovat "helppoja". Oma ihmetys on tosiaan siinä, miksi jollekin tuollainen kokemus on muka kymmenien miljoonien arvoinen. Mutta ei kai sitä narsismin määrää rahassa voi mitata, paitsi henkilö itse. Eli heille tuollaiset taulut ovat kuin huume, jonka hinta on täysin toisarvoinen asia kunhan sitä saa. Ajatelkaa nyt vaikka jos jokin noista tauluista putoaisi seinältä alas ja menisi rikki, siinä olisi ne kymmenet miljoonat tuhkaa. Tunne määrää ihmisillä, ei järki. Tietokoneet varmaan luovat sitten tulevaisuudessa omanlaisensa taidehierarkian.

 

Eikös se mene niin, että ensin todistaa osaavansa maalata teknisesti vaikeita maalauksia ja sen jälkeen voi alkaa suoltamaan hirveätä tuubaa, ja maalaukset silti menevät kaupaksi. Onko tämä Rotko maalannut joskus jotain muutakin kuin näitä parin värin maalauksia? Jotain potretteja tai maisemia esim. ?

 

Niin meni vielä perhana kuolemaan ennen kuin on taiteilijapätevyys plazalla vahvistettu.

 

Tekninen vaikeus ei ole mikään "välttämättömyys" taiteesta. Oleellisempaa on se että pystyy välittämään omia tuntemuksiaan ulos itsestään vaikkapa tauluksi niin että muut ihmiset kokevat sen nähtyään jotain samankaltaista (Mark Rothkon maalausten kohdalla ajatonta tyyneyttä). Vaikeus on henkistä laatua. Jos katsoja ei ymmärrä tiettyä taulua ja pitää sitä lapsen tekeleenä niin voi tietysti olla vaikea uskoa että sen takana on suuri määrä henkistä työtä (ja taiteellista lahjakkuutta).

Täällä esitetyt taulut ovat Rothkon myöhäisempää tuotantoa. Ennen näitä "lapsen töherryksiä" hän maalasi vaikeamman näköisiä tauluja, vähän Picassomaisia. Tässä esimerkki:

katso liitettä earlymarkrothko.jpg
The Omen of the Eagle,1942

40-luvun aikana hänen tyylinsä alkoi muuttua abstraktimmaksi, kohti sitä tyyliä jota täällä on ihasteltu ja vihasteltu:

katso liitettä middlemarkrothko.jpg
Untitled,1948

Sitten päästään näihin "helppoihin maalauksiin". Aluksi kirkkain värein ja synkistyvin värein ajan myötä.

Mark Rothkon kohdalla kehittyminen taiteilijana on siis tarkoittanut maalausten muuttumista "yksinkertaisempaan" suuntaan. Tämä ei ole edes harvinaista taiteilijoiden keskuudessa. Vuosien kokeilujen jälkeen taiteilijat löytävät pikkuhiljaa ytimen omasta taiteestaan ja saavat karsittua turhat kilkkeet pois. Tämä ytimen etsintä on taiteilijoille se "pakkomielle" joka saa maalaamaan samankaltaisia tauluja yksi toisensa perään. Rahaa taiteilija saa näistä tälläkin tasolla sen verran että leipää riittää pöydässä. Eihän taiteilija näistä miljoonia saa vaan kuoleman jälkeen mirjardöörikeräilijät alkavat haistamaan hyviä sijoituskohteita ja huutokaupat kiittävät massiivisista provikoista.

 

http://fi.wikipedia.org/wiki/Valkoista_valkoisella

 

Tai Mustaa samalta taiteilijalta...

 

Itse en kylläkään koe noiden teosten äärellä niinkään tyyneyttä, vaan hyvinkin voimakkaita tuntemuksia! Eikä epäilytä yhtään etteikö Rothkokin ole käynyt vaikka mitä läpi ennen ja jälkeen.

Ja hauskasti nuo aiemmat taas ovat enemmänkin sitä lapsellista töherrysosastoa, yksinkertaisemmat "Rotkot" toimii paremmin. Mutta kuka nauraa millekin jne. Enpä itsekään pahemmin modernin taiteen ystäväksi lukeudu, mutta ei se kaikki totaalista roskaa ole.

Luulisin kanssa, että vaikeinta taiteilijana on lopulta karsiminen, tiivistäminen, ytimekkyys. Perikunta toki kiittää jälkikäteen eri versioista.

 

Kaikki nuo "taideteokset" = VMP.

 

Luulin jo kaikkien maalaustaidottomien poropeukaloitten alkaneen videotaiteilijoiksi. Mutta olin väärässä.

 

Taiteen hyvä puoli on se, että jokaiselle löytyy mistä tykkää. Itse olen käynyt kerran kiasmassa katsomassa nykytaidetta ja 90% senkerran näyttelystä oli minusta VMP tasoa. Mutta oli siellä pari jotka olivat mielenkiintoisia, kuten "hajut?" niminen teos, jossa nuuskittiin erilaisia hajuja ja tuoksuja purkeista ja niistä tuli mielikuvia, kuten korvapuusteja, metallisorvi ja myös paskaa. Olen sitä mieltä, että siis taidetta saa ja pitää olla ihmisten iloksi, mutta se mitä en voi ymmärtää on se, että jonkun korkeakultturipiirin(tm) taidetta pitää tukea, että sitä saadaan näkyville. Kaikki taidetuet pitäisi poistaa! Ooppera etunenässä. Lievennetään sen verran, että tottakai koulutusta ja taideaineita tuetaan ja annetaan kaikille mahdollisuus hakea sitä omaa unelmaa, mutta sitä, että joku saa laulaa oopperaa minun verorahoillani. En ymmärrä. Savolinnassa on oopperajuhlat, jonka rahoituksesta valtion osuus on vain 6.5%, on muuten suurin tuensaaja rahamäärissä, mutta varmasti pyörisi ilman tuotakin! Ja oopperatalo sitten. Halvempaa olisi jakaa kaikille oopperaa halajaville reittiliput businessluokassa tallinnaan ja takaisin sitä katsomaan. Hirveetä tuhlausta.

 

Minäkin kävin kerran Kiasmassa. Oli siellä tosiaan pari ihan hyvääkin teosta esillä mutta eniten jouduin ihmettelemään että miten vähän nähtävää niin isossa talossa loppujen lopuksi oli. Siis sehän on aivan helvetin iso talo ja 95% tyhjää täynnä, käytäviä ja saleja joissa olisi vapaata pinta-alaa (ja kuutiotilavuutta) taiteelle vähintään kansallismuseon verran (joka on muuten vierailun arvoinen paikka jos joku ei ole käynyt).

 

Itsekin olin silloin noita hajuja haistelemassa ja mieleenpainuvan voimakas taide-elämys tuokin oli. Oli siellä paljon muitakin mielenkiintoisia töitä jos nyt ei joka ikinen työ lyönyt ällikällä neroudellaan

Tukeminen on aika välttämätöntä koska muuten ei olisi yhtään mitään. Taide on erittäin tärkeä asia yhteiskunnassa mutta valitettavasti vain erittäin harvoin taloudellisesti kannattavaa. Kyse on oikeastaan vain siitä kuinka paljon tuetaan.

Ööh, siis jos taidetta ei tuettaisi yhteiskunnassa niin mitään Kiasmoja ei olisi ja et olisi ikinä kokenut niitä hajuja... ...sellaista elämääkö haluat pienen rahansäästön vastineeksi? Yhteiskunta ilman taidetta on tuomittu tuhoon koska ihmiset kadottavat inhimillisyyden. En voi ymmärtää ihmisiä jotka luulevat että taloudellisesti kannattava markkinatalous tuottaa yhteiskuntaan tarpeeksi (hyvää) henkistä lisäarvoa. Katselisimme pelkkiä Hollywood-äksönleffoja päättömine "juonineen" ja bensaräjähdyksineen jos taiteen tukeminen lakkautettaisiin.

Oopperan vastustus on ihan naurettavaa, oikein tyyppiesimerkki siitä että tietyn hölmön mielikuvan perusteella tuomitaan 400-vuotta vanha taidemuoto. Aivan kuin oopperaan suollettaisiin miljardeja. Ilmeisesti keltaista lehdistöä on tästäkin vastakkainasettelusta (eliitti vs tavallinen kansa) syyttäminen.

Montako oopperaesitystä olet itse kokenut? Voitko olla satavarma että vaikka Puccinin Turandot ei tekisi sinuun vaikutusta?

Kenen verorahoilla itse teet työtäsi? Oletko varma että mitään yhteiskunnan subventaatiota ei tule? Minunkin verorahoillani lauletaan oopperassa ja hiihdetään laduilla mutta mitä sitten? Hyvä vaan että yhteiskunta pyörii ja toiminta pyrkii elämänlaadun kohottamiseen. Eikö se kaikki tule kerroinvaikutukseen takaisin paremman yhteiskunnan muodossa?

En tunne Savonlinnan rahoituskuvioita enkä kommentoi tuota. Yhteiskunnassa on kuitenkin varmasti paljon pahempiakin tuhlauksen kohteita kuin ooppera mutta niistä ei ole vain tehty numeroa joten kansa ei jaksa välittää.

 

Subjektiivisina näkemyksinä kuraa-, lapsen tekele-, pirun ruma-, paskaa- ja VMP-mielipiteet on tietysti hyväksyttävä, mutta pitäisi ymmärtää että ihmiset kokevat ja ymmärtävät eri asiat ja taiteet hyvin eri lailla. Runouskin saattaa olla plazalaisille myös vaikea aihe.

Supermaistaja maistaa ruuan eri lailla kuin muut koska kieli on erilainen. Jotain ainetta tippa kielelle muuttaa introverttien kielen siniseksi, mutta ekstroverttien kieli ei muutu miksikään. Naiset ja miehet näkevät värit eri lailla. Olikohan täällä kun joku "tulisen ruuan ystävä" julisti sääliään niitä kohtaan jotka eivät pidä tulisesta ruuasta. Kannattaisi miettiä kumpaa kannattaa sääliä, häntä jolla on enemmän makureseptoreita vai häntä jolla on vähemmän.

Rothkon maalauksista tuli mieleen eräs joskus tuntemani nainen. Hän näki varsinkin musiikin väreinä, mutta oli muutenkin selvä synesteetikko. Hän harrasti soittamista ja tanssimista ja kun hän laittoi ryhmänsä improvisoimaan keltaista niin meikä häipyi. Pidin erittäin fiksuksi tietämääni ihmistä hetken sekona kunnes tajusin että aistimukset olivat hänelle aivan todellisia aivojen rakenteesta johtuen. Hänellä ainakin soittaminen oli muuttanut aivoja.

Teemalta on tullut sarja "Mestarin siveltimestä", 10 min jaksoja josta olen katsellut joitain. Asiantuntijan selostus auttaa kummasti näkemään miksi jokin taulu on niin hyvä. Suosittelen sarjaa jos se jatkuu tai uusitaan joskus. Näistä Rothkon maalauksista olisi mielenkiintoita nähdä yksi jakso.

Täällä esiin tulleista maalauksista saattaisin tältä istumalta hyväksyä seinälleni tämän, tämän ja tämän.

Olen kyllä samaa mieltä. Koulutus, harrastus ja omat ominaisuudet saattavat silti vaikuttaa paljon taiteen kokemiseen. Uskon että hyvän sävel- tai rytmikorvan omistava ja musiikkia tai tanssia harrastava ja koulutusta saanut pystyy nauttimaan kuulemastaan ja näkemästään enemmän kuin muut. Hän myös kärsii raskaammin kuin muut kuullessaan tai nähdessään laulettavan, soitettavan tai tanssittavan pieleen.

Menin edellä mainitsemani naisen perässä kuuntelemaan hänen pitämäänsä luentoa varhaisesta kirkkomusiikista. Vaikka nautin siitä ennestään ilman sen kummempaa "ymmärrystä", nosti asiantuntijan selitykset kuuntelun uudelle tasolle.

Vaikeus on toki henkistä, mutta olen päätynyt siihen että tekninen taito tuppaa olemaan välttämätöntä vähän kaikessa. Ilman sitä touhu tahtoo olla töhertelyä tai sähläämistä.

 

Mm. Sibeliuksella oli kertomansa mukaan sama kyky. Ainolassa on mm. taulu, jota katsoessaan Sibelius oli sanonut, että hänelle tulee taulusta heti mieleen joku tietty sävelläji (en enää muista mikä).