Django Unchained (2012) (Quentin Tarantino / Leonardo Dicaprio, Samuel L. Jackson, Christoph Waltz, Kerry Washington, Jamie Foxx, Don Johnson)

Sinä et taida ollakaan vielä listallani, vaikka ehkä pitäisi, niin voin jopa vastata.

1) Mitä minun pitäisi ottaa opikseni? Toin esim. jälleen tähänkin ketjuun uutta lisäarvoa, joten ei ainakaan "jankutusta".
2) Millä perustein sinä leimaat minut jatkuvasti trolliksi? Et ole ikinä tätä perustellut. Populisti.
3) Et tunnu osaavan kirjoittaa asiasta enää yhtään. Nytkään et vastannut kirjoittamaani asiaan ollenkaan. Ok, palstan (osallistumis)taso on vajonnut alemmas mutta ei se vielä oikeuta tuollaista. Katso vaikka EtP:stä esimerkkiä, silloin kun kirjoittaa niin kirjoittaa edelleen asiaa, omalla tyylillään. Sinä et ole tuonut itseäsi juurikaan esiin enää aikoihin?

 

En tiedä miten sinua pitäisi lukea. Huumorilla vai naamapalmulla. Leffoja et näköjään katsele, joten vaikea päättää oletko vaan pihalla vai trollailun kruunamaton kuningas.

 

Hieno elokuva tämä oli, vaikka seuraamista hieman haittasi känninen puliukko näytöksessä ja se että oli tungettu tiistaina Plevnan pieneen näytössaliin joka oli viimeistä paikkaa myöten täynnä. Onneksi tuo isompi haiseva haitta poistettiin jossain vaiheessa näytöksestä. Niin mitä itse lopetukseen tulee, niin olisihan se voinut olla erilaisempi, muttei minua haitannut kaikkien lahtaaminen yhtään. Ehkä se hevostelu olisi voitu jättää leikkauspöydälle, mutta muuten ei pahasti moitittavaa. Niin ja, en kiinnittänyt erityisempää huomiota ruudulla näkyvään penikseen, vasta kohtauksen lopussa hoksasin että kappas muna näkyy. Ehkä se vaikuttaa jos on joku fiksaatio Jamie Foxxin penikseen

Mutta mutta, ehdottomasti Tarantinon parhaita Reservoir Dogsin ja Pulp Fictionin kanssa. Nämä Kill Billit eivät minulle hirveän hyvin kolahtaneet ja Inglorius Basterdsin sekavuudessaan jää jalkoihin. 5/5 tähtee helposti.

 

Kill Billin ohi tämä ei minun kirjoissani mene, mutta saattaa hyvinkin nousta ohjaajan toiseksi parhaaksi leffaksi. Leffa oli alusta loppuun kertakaikkisen loistokasta katseltavaa. Odotankin jo toista katsomiskertaa sitten aikanaan Blu-Raylla.

 

Olihan tämä audiovisuaalisesti hieno elokuva, mutta elokuvassa oli ärsyttävyyksiä loputtomiin noin tarinan ja hahmojen osalta.

Elokuva alkoi tylsästi, muuttui hyväksi Leonardo di Caprion tullessa mukaan ja lässähti 1. Candyland tulitaistelukohtauksen jälkeen, jonka jälkeen koko homma oli Shaft-tasoista blacksploitaatiota. Hammaslääkärin lässytys alkoi ärsyttää jo elokuvan ensimmäisessä kohtauksessa. Waltzille on nyt näissä Tarantinon elokuvissa tarjolla tällainen lässyttäjän rooli, tosin IGB:ssa hänen hahmonsa oli vähemmän ärsyttävä. Itsekin olisin pitänyt enemmän, jos elokuva olisi loppunut siihen 1. tulitaisteluun. Loppu elokuvasta oli suorastaan vaikeaa katseltavaa.

Miksi ensimmäisen kohtauksen orjia kuljettavista ratsumiehistä toinen, näyttelijä James Remar, esittää kahta eri roolia? Hänet nähdään myöhemmin Candien 1. pyssymiehenä. Asian voi tarkistaa IMDB:stä, itse juuri niin tein.

Mitään perusteita Djangon ylivoimaisille pyssymiehen kyvyille ei annettu, muuta kuin että hän oli "luonnonlahjakkuus".

Muuten elokuvassa ei annettu ymmärtää, että Djangon vaimoa olisi raiskattu, vaan hänestä oltiin tekemässä "comfort girl" eli vasta tulevaisuudessa näin tulisi käymään. Vaimo siirretään elokuvan loppupuolella taloon, jossa hänen oletetaan suorittavan tätä tointaan.

Tarantinon luotaantyöntävä amerikkalainen "liberaalisuus", suomalaisessa kontekstissa vasemmistolaisuus ärsyttää ja ei uppoa minuun. Death Proofissa, IGB:ssa, Kill Billeissä ja tässä, kaikissa murhataan ja kidutetaan pääasiallisesti valkoihoisia miehiä. Sovinismia vastaan hän taistelee Kill Billeissa ja Death Proofissa, Tarantino on ilmeisesti feministi, ja IGL:ssa ja Djangossa hän taistelee rasismia vastaan. Tarantino menee siis sieltä mistä aita on matalin. Hän ottaa yleisesti muodissa olevia aatteita kuten feminismi ja anti-rasismi ja mässäilee näillä. Hänen elokuvissaan sankareita ovat naiset ja juutalaiset ja mustat miehet. Eikö tämä ole aika mustavalkoista ja kun tätä paskaa tuputetaan joka tuutista tänä päivänä, niin samaa ei viitsisi enää mennä omilla rahoillaan katsomaan elokuvateatteriin. Toki Tarantino rikkoo Djangossa tätä peruskuviota niin, ettei esim. Django ole absoluuttisesti hyvä vaan enemmänkin opportunisti, joka on valmis syöttämään "veljensä" koirille saadakseen omat tavoitteensa läpi. Peruskuviota rikotaan myös Candien hovimestarin roolilla. Onneksi näin, muuten elokuva olisi ollut katselukelvoton. Hammaslääkärin saksalaisuus on varmaan tietoinen valinta, viime leffassa kun Tarantino teurasti saksalaisia niin nyt asetelma käännetään päinvastoin jossa saksalainen on sankari ja pahikset amerikkalaisia. Elokuvasta löytyy myös keskitysleiriviittaus mistä miinusta. Elokuvan yliammattu "nigger"-huutelu myös menee vähän yli, alleviivaa liikaa.

Candien ja hovimestarinsa roolit olivatkin kaikista mielenkiintoisimmat. Harmittavasti heidän ruutuaikansa oli hyvin vähäistä näiden kahden pökkelön seuraamiselta. Don Johnson episodin olisi voinut leikata huitsin helvettiin kokonaan. Aivan turha oli sekin. Alun huumoripuoli ei muutenkaan uponnut (heh heh). Tarantinon oma näyttelijäsuoritus oli tietysti alta riman, en tiedä miksei hän tajua pitää typerän näköistä naamansa pelkästään kameran toisella puolella.

Tarantinon leffoista paras on yhä edelleen Pulp Fiction ja sellaiseksi se myös tullee jäämään.

Kuitenkin antaisin sen *** tyylistä, kuvauksesta ja olihan elokuvasta osa jopa mielenkiintoista katsottavaa.

 

CleverIndeedin veli?

Kyllä ne saakelin ihmisoikeudet, samanarvoisuudet sun muut paskat saisi tosiaan unohtaa. Potkitaan jokaista naamaan kunhan kerkeää! :hitme:

 

Tarkoitit varmaan sanoa, että Tarantino on fetisisti. Jalkafetisisti.

 

Kyllä hyvin pitkälti näin silloin kun elokuvaa tehdään. Tarantino on hyvä elokuvaohjaaja, mutta surkea yhteiskuntakriitikko. Jos hän jättäisi tuon poliittisen paskan väliin olisivat hänen elokuvansa paljon viihdyttävämpiä. Näinhän oli esim. Pulp Fictionin, Reservoir Dogsin ja Jackie Brownin kohdalla.

 

Paitsi ettei mies tee yhteiskuntakritiikkiä. Django on historiallisessa ajankohdassa tapahtuva satu, Kill Bill ns. morality play siinä samassa missä Pulp Fiction oli. Se, että sinulla menee herne nenään kun joku kehtaa puhua samanarvoisuudesta ei ole ohjaajan vika.

 

Kyllä se on ihan ohjaajan vika jos hän päättää yhtäkkiä alkaa promoamaan "girl poweria" & feminismiä ja anti-rasismia tai mitä tahansa ismiä. Minä en pidä auktoriteeteista valistamassa, en ole riittävän tyhmä siihen.

 

Et suinkaan, älyköltä selkeästi vaikutat. Varsinkin kun girl power on ollut Tarantinon isoimpia teemoja aika pitkälti Pulp Fictionistä lähtien.

 

Mitä girl poweria Pulp Fictionissa, Reservoir Dogsissa ja Jackie Brownissa on? Jackie Brown esitetään voimakkaana aikuisena naisena tyylikkäästi. Se on eri asia kuin nämä myöhemmissä elokuvissa esiintyvät kikattelevat pikkutytöt pätkimässä isoja ukkoja päähän.

 

Mitä kikattelevia pikkutyttöjä näissä myöhemmissä on?

 

Kill Billeissä Uma Thurman ja Deathproofissa ihan konkreettisesti 3 kikattelevaa pimatsua. Deathproof oli ilm. Tarantinon girl-power kauden kliimaksi, jos sen oletetaan vielä alkaneen maualla Jackie Brownissa. IGB ja tämä uusin on sitten rasismi-settiä, mutta enköhän mä ole sanonut sen mitä tästä asiasta tarvii sanoa. Eli se siitä.

 

Kävin katsomassa tämän viime sunnuntaina ja oli loistavampi kuin osasin odottaakaan. Täynnä mahtavia näyttelijäsuorituksia (lukuunottamatta itse Tarantinoa, ainoa asia joka jäi leffassa häiritsemään ), DiCaprion roolihahmo parhaimpana. Musiikit taas taattua Tarantinoa ja visuaalisesti aivan mahtava, mestariteos. Tarjosi myös monet hyvät naurut. Mielestäni parasta Tarantinoa, ja menee muutenkin lempileffojen listalla parhaimpien joukkoon. :thumbsup:
Helppo arvostella:

5/5

(Tuli laitettua jo Discshopista Blu-ray Steelbook ennakkotilaukseen, ilmestyisiköhän huhtikuussa.. )

 

Ihan ok 3/5. Omaan makuuni hieman liikaa komediaa mutta veri roiskui kiitettävästi en muista missään muussa länkkärissä tähän malliin punaisen aineen roiskuvan. Musiikit olivat välillä lännen elokuvaan valittu ärsyttävästi kun jokin ihme nykymusiikki soi välillä kohtauksissa. Välillä taasen oli ihan asiallista musiikkia

 

Kyllä täällä on kaikki oleellinen jo kerrottu. Loppu oli kyllä ihan eri tyyliä kuin muu elokuva ja näkisin mielelläni version vaihtoehtoisella lopulla, josta viimeinen näytös on saksittu pois.
Vähän provosivasti voisin jopa miettiä, että pelkääkö Tarantino seistä kantaaottavan aiheen takana, ja siksi tekee "vitsikkään" lopun, joka ikään kuin vesittää kannanoton, sillä lopun perusteella voikin sanoa, että "vitsi vitsi".

Kuitenkin, alkupuoli täyttä rautaa, hyvä länkkäri. Loppukin oli hyvä, mutta ihan eri tyylinen kuin alku. Olisi tehnyt sitten kaksi eri elokuvaa, kaksi erilaista.

 

Tarantino ei hallitse kokonaisuutta koska hän haluaa maanisesti liikaa. Ehkä hän ei yritäkään tehdä pesunkestävää mestariteosta, mutta turha näitä on muidenkaan sellaisina mainostaa. Youtubestakin varmasti löytää eheämpiä pastisseja.

 

Waltzin ja Samun show hyvinkin pitkälti. Näiden mainioiden herrasten kautta toimitettiin ne tämän elokuvan nautittavimmat hetket ja muut yrittivät pyristellä siinä sivussa. Elokuva oli tosiaan liian pitkäilevä ja rytmihäiriöinenkin, mutta minkäs sille. Tietynlainen rosoisuus ja paskaisuuskin tästä puuttui, vaikka oltiin mukamas lännen äärellä. Liian nätiksi näperreltyä länkkärimeininkiä noin omaan makuuni.

Kyllähän tämä siltikin sen viihdyttävyysriman yli heijasi ja isosti siis jo noiden mainituksi tulleiden sankareiden takia. Tarantinon raapustamaa kilometritekstiä jaksoi kuunnella heidän suupielistään hymyä herkässä. Siihen päälle vielä ne maukkaasti ilmennetyt ei-verbaalisuudet, niin hommahan toimi. Ei siis parasta mahdollista Tarantinoa todellakaan, mutta passaavaa sellaista kuitenkin. Humalluttavin viskipaukku oli saluunassa loppu.

 

En tarkempaa historiaa tunne, mutta mielestäni CI kirjoittaa varsin osuvasti Tarantinosta. Ja kun elokuvista alkaa etsimään syvempiä merkityksiä/tarkoituksia/tulkintoja kuin musiikin ja kuvan yhteensovittaminen tai pastissiarvot alkaa Tarantino ohjaajana vajoamaan kohti keskinkertaisuutta. Tämän takia ymmärrän hyvin "Kangasjärveläiskriitikoiden" näkemykset. Mutta ei nämä puutteet vielä elokuvia yksin huonoksi tee ja niistä voikin nauttia puhtaana satuina. Itsekin rakastan myös juuri niitä genre-elokuvia, joille Tarantinolla on pakonomaisesti tarve jatkuvasti kumartaa.