Kuulokkeiden taajuusvasteet heittelevät paljonkin toimintaperiaatteeteen, pään muodon ja koon sekä kuulokkeiden tiiveyden mukaan. Ei ole myöskään olemassa yhtä yleisesti hyväksyttyä ja toimivaa taajuusvastetavoitetta kuulokkeille, koska pään ja korvan muoto muokkaavat ääntä (HRTF). Itse asiassa jopa kiistellään siitä pitäisikö käyttää vapaakentän vai diffuusin kentän mittauksia. Ainoa käytännöllinen tapa tutkia kuulokkeiden taajuusvastetta on kuunnella vuorotellen kuulokkeita ja neutraaleja kaiuttimia. Siis kuulokkeita verrataan kaiuttimiin, ei toisin päin.
Ehkä kaapelihifistit komppaavat ^. Perus kotiteatteristilla tuollaisilla mahdollisilla eroilla ei ole relevanssia. Neutraaleja kaiuttimia ei myöskään ole kuin kaiuttomassa huoneessa, jossa niitä taas ei ole suunniteltu käytettäväksi.
Niin, täällä aloittelija kysyy palstalla voi parinkymmenen desibelin heitot bassoalueella olla vielä aivan hyväksyttäviä . Pidemmälle edenneet harrastajat yleensä kuitenkin pyrkivät tasaisempaan vasteeseen.
No niin, nyt sitä sitten tömistiin jo jonnekin järjen toiselle puolen. Ensinnäkin, koko tässä "vertaa kuulokkeisiin" on jo se rakenteellinen ongelma, että edelleen ollaan haparoimassa pusikossa niiden epätarkkojen korvien kanssa. Kuulokkeilla korvin kuultua verrattaan kaiuttimilla korvin kuultua. Ongelmana edelleen ne korvat. Jos sen homman meinaa hoitaa korvin, riittää ihan hyvin, että kuuntelee sitä subwooferia. Siihen mitään kuulokkeita tarvita. Jos taas ollaan hakemassa tarkempaa metodia, kannattaa suosiolla ostaa edes edullinen analogi-mittari, joka maksaa vähemmän, kuin edes siedettävät kuulokkeet (analogi-mittari 50e). Kerro toki, mitkä, niin käyn ostamassa iPodin kaveriksi matkakäyttöön. Onhanhan nappikuulokkeet? Hirveitä bassoboostereita kaikki, mitä viime vuosina on korvissa ollut. Taitavat defaultina kompensoida jotain pakkauksessa menetettyä - ALACista 320 kiloiseen AAC:hen konvertatusta ei bassoa puutu. Äsken oli kyse bassotoistosta, nyt olet sotkemassa tähän koko kuuloalueen? Bassotoiston saa pysymään 2db sisällä suorana 20-80hz - tyypillisellä kotiteatterisubbarin toistoalueella - AntiModella ja sijoittelulla suhteellisen helposti. Eli käytetään toki säätämiseen epätarkkoja korvia, epätarkkoja kuulokkeita ja mutuilua - se, mitä lopputulokseen jää virhettä, on merkityksetöntä muille, kuin kaapelihifisteille. Pääasia, ettei mittaria tarvittu. Anna mun kaikki kestää...
Moikka olisi ongelma! Mihin kohtaan subwoofer pitäisi sijoittaa? Minulla ainut mahdollinen sijoituspaikka on oikea nurkka etukaiuttimen läheisyyteen. Paljon pitäisi olla väliä lähempään seinään? Subwooferissa ei ole jakosäätöä ollenkaan vaan se tapahtuu vahvistimen valikosta. Tästä jakotaajuus jutusta kysyisinkin mikä on oikea jakotaajuus musiikille ja elokuville? Kaiutinpakettina minulla on Jamon s406 lattiakaiuttimet ja pienet Jamon surroundit ja keskiääni. Subwooferina minulla on Yamahan yst 030w. Ja mistä näitä hyviä testi levyjä saa? Entäs mistä mikrofonin millä voi alata mittaileen sitä parasta paikkaa?
Superluksit maksoi paljon vähemmän kuin mittarisi. Jos saitin suositukset ovat pahasti metsässä, en voi mitään. I poden kaveriksi en suosittele. Taitaa mennä ylihintaisen lelusi vahvari kyykkyyn. Selkeä ero kun siirtää Spotify Premiumin diginä AV-viriin ja sen kuulokeliitännästä kuuntelee. Antimodeen säästäminen on minusta järkevämpää kuin mittariin sijoittaminen. Samalla saa pienellä lisäpanostuksella sen mittarinkin, kun käyttää antimoden mikkiä. Täällä lienee muitakin joiden subbari ei pääse lähellekään 20 Hertsiin. Silti musan bassot ja basarit potkii napakan iloisesti ja elokuvillakin lasivitriinit helisee. Joilla on varaa napakkaan ja alas ulottuvaan tai kahteen subbariin yms., heittäköön viiskymppiä yhden illan käytettävään mittariin. Kaltaisllani persaukisilla, hankintojen priorisoijilla pitäisi olla rauha pitää "uskontonsa" ilman irvailua. Säätämättömään tai huonoilla ohjeilla säädettyyn nähden pääsee näinkin huomattavasti nautittavampaan tulokseen.
1. Ylihintainen tai ei, vaihtoehdot näissä 100GB musiikkia haukkaavissa ovat vähissä. 2. Sen lisäpanostuksen hinta on sitten se sama sinulle kohtuuttoman suuri 50e MicAmpiin. Eli mittariin sitä ei voi käyttää, mutta mikkivahvistimeen voi?? 3. No voi Jeesus sentään, jos sen toiston saa suoraksi 20hz saakka, niin ihan yhtä lailla se on suora vaikka subwoofer lakkaisi toistamasta jo 40hz kohdalla. Mikä tässä taas oli pointti? Lasivitriinit saa kilisemään vaikka AudioPierulla, kun vaan ruuvaa riittävästi liikaa bassoa. Mitä ikinä se sitten todistaakin..
Mulla osi vähän kysyttävää tosta lfe kanavan voimakkuudesta. Mä olen säätäny rewillä ja mikillä subbarin äänenvoimakkuuden suht balanssiin musiikilla. Mutta leffoilla bassot puuttuu täysin. Eli mä joudun leffoilla nostamaan tasoa sen 10 debbiä, enneku alkaa bassot kuulumaan. Mä tiedän sen, että lfe-kanava on just sen 10 debbiä kuumempana ku muut kanavat, mutta eikö toi vahvari automaattisesti nosta sitä tasoa leffoilla? Vahvarina jammun rx 810a.
Kertokaapas viisammat onko vika nyt allekirjoittaneen korvassa vai missä? Olen nyt yrittänyt saada kotiteatteria ees jotenkin säätöihin, mutta bassopuoota en saa millään toimimaan.. Eli tilanne siis tämä: Edessä aw25i rakennussarja, keskellä ja takana aw6i, subina audiokit X2, 400w hypexillä. Vahvistin onkyon TX-NR808, etukanavat bi ampattu. Jakotaajuus kaikilla viidellä kaiuttimella 80Hz, subbasen jakotaajudeksi säädetty tuosta hypexistä n100Hz. Ensimmäisen säädön tein tuolla vahvistimen omalla audussey mikillä, jonka jälkeen tein vielä tarkistusmittauksia vahvistimen testikohinalla (mittarina pelkkä ipadin spl mittarisovellus, oikeaa mittaria odotellessa) mitausten mukaan kanavat on mielestäni erinomaisessa(?) tasapainossa (kaikki 5+1kanavaa välillä 71,5 -72db) Ongelma esiintyy lähinnä musiikkia kuunnellessa, tuntuu että bassot jää uupumaan ihan tyystin noilla asetuksilla. Korvakuulolla säädin subia mieluisalle tasolle, ja nyt testimittauksessa noiden muiden kanavien taso on tuo aiemmin mainittu, ja subin n80db, missä menee metsään vai meneekö missään?
Et kertonut kuuntelutilasta ja sen akustiikasta mitään. Melko usein tavallisissa olohuoneissa on niin, että bassovaste on hirmuista vuoristorataa. Usein sieltä pahimmasta päästä lienee pieni kerrostaloasunto tms. "betonibunkkeri", varsinkin jos on melkein kuution mallinen tila. Ja paremmasta päästä on vaikkapa puurunkoisen omakotitalon suuri olohuone. Puhumattakaan hallitusti akustoidusta kotiteatterihuoneesta. Tavalliset akustointilevyt kiinni seinässä, verhot yms. eivät valitettavasti vaikuta bassoihin mitenkään. Jos laitat testikohinan sijaan tulemaan pistetaajuuksia, saat paremman kuvan akustiikasta. Ja ihan korvallakin kuulet helposti, että onko suuria korostuksia ja vaimentumia, mikäli soitat aivan aluksi esim. 150 Hz:stä tasaisesti 20 Hz:iin laskevaa testiääntä. Jos ääni välillä voimistuu todella hurjasti ja välillä lähes täysin katoaa, on se selkeä merkki siitä, että taajuusvaste on melkoista "vuoristorataa". Testiääniä löytyy esim. Genelecin kotisivulta. Jos vahvistimien automatiikka on asettanut subbarin vaiheen täysin väärin, tai se muuten vain on keturallaan, on jakotaajuuden tienoilla todennäköisesti syvä kuoppa taajuusvasteessa (koska subbari ja pääkaiuttimet toistavat siinä kohtaa ääntä vastakkaisvaiheisesti). Kaikki automaattikorjaimet eivät osaa käsitellä subbaria. Osa korjaa myös subbarin, mutta korjaukset tehdään puoliksi "arpomalla". Varsinkin subbari vaihe menee usein väärin, eli tulee suuri vaimentuma jakotaajuuden tienoille. Esim. ilmaisella REW:llä voi vasteita tutkiskella. Paljon kätsympää ja nopeampaa, kuin se perinteinen pistetaajuuksien yksi kerrallaan mittaaminen dB-mittarilla. Akustiikan lisäksi kaiuttimien ja kuuntelupaikan sijoitus vaikuttaa suuresti. Anti-Mode tai joku muu vastaava, subbarille tarkoitettu ja aidosti toimiva automaattikorjain on varsinkin kumisevassa "betonibunkkerissa" usein lähes välttämätön. Sillä saa ainakin yhteen kuuntelupaikkaan - akustiikkaahan mikään korjain ei voi parantaa... - usein todella dramaattisenkin parannuksen äänenlaatuun. Nykyisten AV-vahvistimien korjaimet (MCACC, YPAO, Audyssey) saattavat saada jopa subbarinkin kanssa enemmän hyötyä kuin haittaa aikaiseksi. Parhaimmillaan ne ovat jopa varsin hyviä, ainakin jos on hieman tuuria. Tosin keskitason malleissa ja halvemmissa olevat versiot eivät joko tee yhtään mitään subbarille, tai sitten vain pahentavat ongelmaa entisestään.
Tosiaan, kuuntelutila jäi mainitsematta. Kyseessä siis rivitalon olohuone ~15-20neliötä, toiselta sivulta osittain avonainen keittiöön ja ruokailuhuoneeseen. Vinokatto (laskee edestä kuuntelupistettä kohti) seinät kipsilevyä. Täytyy vaikka huomenna kokeilla tuota subbarin vaiheen säätämistä vielä, jos saisi asiaan parannusta sillä. Anti moden hankkiminen kiinnostaisi kyllä kovasti, voisi olla melkein seuraava hankinta kunhan lakkaa köyhtymästä
Viimeisimmässä Hifimaailman testissä edes parin tonnin Yamaha & Denon eivät saaneet vaihetta automaattisesti oikein. Väärä vaihe voi aiheuttaa pahankin vaimentuman jakotaajuudelle ja sen ympäristöön. OT-ish: Spoiler Et satu asumaan pääkaupunkiseudulla? Mulla on todennäköisesti tarpeettomaksi jäävä AM, muistaakseni 8033B eli ensimmäistä revisiota. Lupasin lahjoittaa tuon yhdelle frendille, mutta voin myydä sen sulle sopivaan hintaan ehdoin, että myyt sen mulle sitten samaan hintaan takaisin. Eli pääsisit kokeilemaan laitetta ennenkuin teet ostopäätöksen. Annat järkevän hinnan pantiksi, siis. Noissa kun on se bypass-namiska, niin on kohtuullisen helppoa pyytää avoketta/kaveria napsuttelemaan korjausta päälle/pois samalla, kun itse on kuuntelupisteessä havainnoimassa, tuleeko korvin havaittavaa parannusta.
Näinhän se on. Mittarilla saa kohdalleen ja ainakin halvoissakin Jammuissa korvinkin, koska viive/etäisyyssäätö toimii kakesta reaaliaikaisesti seuraavilla ohjeilla:
En valitettavasti siellä päinkään, Kuopion kupeessa Siilinjärvellä Anti mode kiinnostaisi kyllä joka tapauksessa, ja luulen että tuollaisen voisi uskaltaa ostaa testaamattakin, tuskin ainakaan huonontaa tilannetta. Et haluaisi myydä sitä minulle vaikka postin välityksellä ja paljonko olisi käypä hinta?
No alihooferi nyt on ainakin numeroitten mukaan 8 - 8,5 dB liian kovalla. Oikea asetus on 71,5 - 72 dB. Huonevasteen lanttupeltoefektit saattavat vaikuttaa tulokseen vääristävästi, tosin. Siitä lisää kohta. Kaiuttimet ovat omatekoiset. Onko basson suodinhaaran - ja + navat VARMASTI koko matkalta oikein l. samoinpäin kaikissa kaiuttimissa? Koko matkalta = liittimistä suotimelle ja suotimelta elementille. Oliko suodin valmiiksi kasattu? Jos ei ollut, kytkentävirheen mahdollisuus nousee aika paljon (n. 1000%:ia). Alaäänikato voisi johtua jossain kohtaa kytkennöissä väärinpäin lipsahtaneesta napaisuudesta. Kannattaa tarkistaa fyysisesti kaiuttimista ainakin 5 + 1 kertaa. Se ei näy SPL-mittarilla kanava kerrallaan mittaamalla. Kuseksiiko bi-amp -kytkentä? Kannattaa saada ensin toimittamaan oikein ihan tavallisena hetero amp -kytkentänä siltausjohdot paikallaan kaiuttimien persliittimissä. Jos kaiuttimet ja kytkennät ovat kunnossa, vika on akustiikassa. Sen sotkun selvittäminen on netin välityksellä mahdotonta: kuuntelutiloista kertominen on turhaa. Sinun pitää itse opiskella huonevasteen mittaaminen, hankkia tarvittavat välineet ja löytää ongelma. Ei onnistu nopealla guuklauksella, kuten nykyään on tapana kaikki tehdä. Joutuu istumaan alas ja opettelemaan asioita.
Kas näin... Tarkastin vielä varmuuden vuoksi kaiuttimien kytkennät, kaikki oli niinkuin pitääkin (tottakai, itsehän olen ne kasannut ) lisäksi koitin tuota subbarin vaiheen säätöä, sain sillä tilannetta hitusen paremmaksi, loppu taitaa sitten mennä akustiikan piikkiin täytynee perehtyä asiaan vielä lisää
OT: Spoiler Valitettavasti en. Kyseessä on kuitenkin kohta kuusi vuotta vanha laite, joten käypä hinta lienee jotain 70-100e (enintään) eli rahallinen intressi minulle on olematon ja tosiaan lupasin tuon frendille ilmaiseksi.
Uus vahvari saapui ja tällä viikolla testataan audyssey multeq xt32, että onko se todellakin niin hyvä, kuin foorumeilla on kehuttu (tai haukuttu). Minulla on siis 5.1 kaiutinjärjestelmä. Kysymys kuuluu takakaiuttimista. Mulla on takana monitor audio rsfx kaiuttimet ja ne on sijoitettu senkin päälle sohvan taakse just niin kuin tässä kuvassa on nuo surround back kaiuttimet. Kannattaako nuo kaiuttimet kytkeä silti surround right ja left kanaviin, vai pitäisikö ne olla surround back kanaviin kiinnitettyinä? Oletan, että ne pitää silti olla kiinnitettyinä surround left ja right kanaviin vahvistimessa "virheellisestä" sijoittelusta huolimatta. Jos nuo takakaiuttimet laitetaan surround back kanaviin, niin tarkoittaako se sitä, että vahvari (onkyo tx-nr818) ei laita alkuperäisen 5.1 ääniraidan surround ääniä automaattisesti sinne surround back kanaville, vaan vahvistin generoi ne muista kanavista, vähän samalla tavalla kuin PLIIx luo 5.1 äänistä lisä-äänet 7.1 systeemissä, tai jotain sinne päin (termistö ei nyt oo ihan hallussa, mutta toivattavasti saatte asian ytimen tästä kiinni)?
5.1 järjestelmään kuuluu surround-, ei surround-back kaiuttimet. Backit on kaiuttimet 6 ja 7. Todennäköisesti, jos kytket ne backit ilman, että surroundeja on, jotain menee raskaalla kädellä pieleen: pahimmillaan 5.1 raidalla jää surround-ääni toistumatta lain, parhaimmillaan se ohjataan väärään kanavaan ja toistetaan väärästä sijainnista. Oikea ratkaisu on kytkeä ne surroundeiksi ja siirtää ne oikeaan paikkaan 90'-110' kulmaan kuulijasta (suoraan sivulla tai hieman takaviistossa).
Ok. Tuo 90-110 asteen sijoittelu surroundeille taitaa jäädä haaveeksi. Olohuoneen mallista johtuen ei ole riittävästi tilaa, että saisi sohvan sivulle/taakse kaiuttimet järkevästi jalustalle. Seinäkiinnityskin onnistuu vai toiselle puolelle. Täytyy siis surroundien kanssa tehdä tuo kompromissi, että ovat sijoiteltuna surround back:ien mukaisesti.