Kuinka rajoittuneet säädöt tuossa pc-tilassa on? Ja eikös tuota pelitilan lagia korjattu jossain päivityksessä, vai puhunko nyt jostain toisesta töllöstä?
Moi. Aikeissa olisi ostaa uusi 55" tv. Samsungin 2013 malleja f7005/8005 olen jo katsellut että josko jommankumman ostaisi. Ulkomaisista lehdistä olen lukenut monta testiä, joissa ko. mallien kuvanlaadun sanotaaan olevan hyvä. Sekä sd että hd. Kotimaisissa testeissä taas tuntuu että aina Samsungin kuva on joko pehmä, suttuinen tai jotenkin muuten huono..!? Gigantissa yritin käydä ko. malleja katsomassa, mutta sd-kuvaa ei ainakaan sillä hetkellä saanut kytkettyä Samsungin kyseisiin telkkareihin. Nyt olisikin mukava kuulla ko. mallien omistajilta miltä normaali antenniverkon sd-lähetykset näyttävät. Itselläni suurin osa katselusta on kuitenkin normaali tv-lähetysten katselua. Onko suosiolla siirryttävä vähän kalliimpaan Sony w905 malliin tai johonkin muuhun???
F8005: SD kuva on mielestäni käypänen. Kunnollisella bittivirralla tulevat ohjelmat paikoin jopa lähellä HD kuvaa, muutoin tietty näkyy hieman SD:n puutteet. Erityisen tärkeä SD kuvan kannalta tuntuu minusta olevan "terävyys" säädön pudottaminen jonnekin 10 tienoille (0-100). Jos katsoisin kaupassa kuvaa, tekisin vähintään tuon säädön ennen SD kuvan lopullista arvioimista. Muuten, esim terävyydellä 50, SD kuvan virheet näkyy omaan silmään paikoin jopa häiritsevästi (46", katseluetäisyys 2,5m).
Menin sitten päivittämään tuon F8005:n uusimpaan juuri tulleeseen 1109 softaan. Näyttää siltä että telkun oman virittimen SD kuvanlaatu heikkeni hieman samalla. Humax 9200T on kytkettu scartilla(!) F8005:een ja siitä saa parempaa kuvaa. Outoa. Tosin tuo F8005 on aina näyttänyt tuon scart liitännästä tuluvan kuvan suorastaan yllättävän hyvällä laadulla. Mutta nyt se on siis jopa parempi kuin tv:n oma viritin, käsittämätöntä. Muilla kokemuksia tuosta 1109 päivityksestä?
No onhan tilassa tietysti jotain säätöjä rajoitettu. Pikaisella vilkaisulla perus kontrastit ja taustavalot nyt ainakin pystyy vielä säätämään.
Samaa mieltä ja SD-kuva n. 3v vanhaan TV:hen verrattuna huomattavasti parempi ja n. 5v vanhaan TV:n erittäin paljon parempi. Itse olen muistaakseni pitänyt terävyyttää jossain 20-30 tienoilla.
Päivitin myös. En kyllä huomannu kuvanlaadun heikkenemistä, mutta kun poistuin selaimesta katsomasta yle areenaa niin TV:n kuva oli viallinen. Ihan kuin lomituksen poisto olisi ollut pois päältä ja vaakajuovat vielä olivat siirtyneet sivulle. Tosi vaikea kuvailla virheellistä kuvaa, jokatapauksessa se oli katselukelvoton. TVO resetti auttoi asiaan. Jostain syystä samsungin sivuilla on ladattavana versio 1110.2 ja julkaisupäivä 26.9.2013 ?
Mahtaiskohan Giganteissa olla kytketty HD/SD kuva jonkun keskitetyn systeemin kautta kaikkiin TV:eihin (oisko sitten scartin komponentti inputtiin), joten TV-kuvaa katseltaessa ei liene käytössä laitteen oma viritin
Jep, huomasin kanssa tuon 1110:n ilmestyneen juuri tuonne, mutta ei TV löytänyt eilen sitä. Jos en kauheasti väärin muista niin 1109 päivityksen päivämäärä samsungin sivuilla oli myös hyvin lähellä tuota samaa 26.9. ellei jopa sama. Saas nähdä milloin TV tuon 1110:n löytää ... Eilen illalla kuvanlaatu oli TVssä kyllä taas hyväoloinen, pitää vielä vähän tarkastella asiaa. Aikaisemmin mainitsemani kuvanlaatuero Humaxiin oli tosi pieni, mutta juuri havaittava. Tiedä vaikka päivityksestä oli jäänyt joihinkin parametreihin uuteen softaan sopimattomat arvot tms.
Otin tuon 1110.2:n USB tikulle ja heitin telkkuun. Päivitys ok. Nyt kun vilkasin ohjelmistopäivitystä niin ilmoittaa versioksi 1109
Samsung 32" Smart LED-TV UE32F5305 + Wlan tikku 369€ Gigantista. Haussa olisi pieni vierashuoneen töllö ja tuossa näyttäisi olevan jopa antenniverkon hd-viritin mukana. Onko MTV3 Katsomo -applikaatiosta käyttökokemuksia?
Jonkun verran on tullut katseltua tuolla F8005:lla. Katsomo toimii ihan OK, ja kuvanlaatu on välttävää SD tasoa, joka riittää mielenkiintoisen ohjelman katsomiseen muttei HDn tasoiseenkuvanautintoon. Kuva on onneksi jotenkin tasaisen välttävää jonka virheet ei pistä samalla lailla silmään kuin huonossa antenni SD lähetyksessä, eli summaroisin kuvanlaadun "menettelee paremman puutteessa". Linjana mulla 8/1 ADSL, tehollinen jossain 6+ MB paikkeilla, joka pystyisi kyllä parempaakin kuvanlaatuun. Todennäköisesti Katsomo suoltaa ulos tavaraa aika alhaisella bitratella.
Gigantti tarjoaa mallia UE46F7005 hintaan 999eur. Eikös tuossa ole hinta ja ominaisuudet hyvin kohdallaan? Vai onko jokin syy miksi pitäisi jättää hankkimatta?
Tulipa ostettua 55" f8505 härveli. Joo tiedän, ensinnäkään ei sinänsä järkeä kun samat sisuskalut kuin f8000 mallissa, mutta aattelin että laitetaan nyt "huippumalli" Naama vähän venähti kun valovuoto joka kulmasta on aikas tolkuton. Ei auta taustavalon säätö eikä juuri mikään. Vanha töllö oli Sony w4000 52" jossa oli yksittäinen "soihtu" vasemmassa reunassa jota ei kumminkaan oikein missään elokuvassa huomannut. Tässä nyt taas pimeissä kohtauksissa kulmat hohkaa valoa ihan kunnolla. Onko tämä nyt kunnon maanantaikappale vai onko tuommoisia muissakin LED telkkareissa? Kun katsoo taustalevyä niin vaikuttaisi, että ruuvit on vedetty melko piukkaan koska alumiini on hiukan taipunut. Voiko tuo olla vaan kasattu päin... Pakko sanoa myös, että on tuo katselukulma tuohon wanhaan Sonyyn verrattuna aika vaatimaton. Melko haaleaksi menee jos siirtyy ehkä sen 30 astetta sivuun. Onhan tuossa kuvassa toisaalta sitä jotain mitä Sonyssa ei ollut. Perkeleen skarppi, värit, kontrasti edestä jne. Pirusti on säätämistä ja ei tajua miten tuo kuvan prosessointi menee. Nimittäin jos laittaa "natural" kuvatilan, niin tuo valovuoto on pienempi vaikka taustavalo on isommalla. Sitten taas "movie" jossa on kaikki säädöt käytössä niin hohkaa enempi. Jos on Smart-TV puolella kattoo Netflixia, niin suuri osa säädöistä ei ole käytössä riippumatta siitä mikä tila on käytössä. Samoin jos siellä avaa säätövalikon, niin kuva menee ihan miksi sattuu ja vasta kun valikon sulkee niin taas näkyy "normaalisti" Edit, SD kuva: tuossa oli valmiina 1109 ja kuva ihan roskaa. Sonylla kattelin kuvaa Yamahan vahvarin 1080p skaalauksen läpi ja oli ihan jees. 1110 päivitys tikulta paransi, eli kyllä siinä softassa oli tosiaan jotain vikaa. 1110 myötä viitsi säätää tuon SD kuvan kohdilleen ja alkaa olemaan samaa tasoa kuin Yamahan skaalaus... Ota näistä nykyhärveleistä sitten selvää...
Jonkinlaista taustavalon epätasaisuutta on esiintynyt varmaankin jos ei nyt aivan kaikissa, niin varmaankin melkein kaikissa LCD-televisioissa. Tai oikeammin x prosentissa kutakin tuotantoerää. Joissain tietyissä malleissa varmaan enemmänkin, joissain taas ei juuri lainkaan. Jos ilmiö näkyy hämärän huoneen lisäksi myös ns. kaupan valaistuksessa, niin sitten änkyrinkään huoltoliike/myyjä ei varmastikaan kehtaa asiasta ryhtyä vääntämään. Muutoin kyllä saattavat julistaa samantien ns. "ominaisuudeksi" (jota ei esitteissä kylläkään mainita...). Ja näin siis on sekä ledeillä (EdgeLED, DirectLED), että myöskin jo poistuneilla loisteputkilla (CCFL, HCFL). Kenties on kuitenkin keskimääräistä todennäköisempää nykyisissä ohuissa EdgeLED-malleissa? Asiaan liittyvät tilastot vain taitavat olla sen luokan salaisuuksia, ettei edes NSA tiedä niistä mitään. Useampikin ihminen on tosiaan kertonut päässeensä vaivasta eroon, tai on ainakin saanut huomattavasti lievennettyä ongelmaa löysäämällä ja uudelleenkiristämällä ruuveja. Eli ilmeisesti liian tiukkaan ruuvaamisesta on aiheutunut ylimääräisiä jännityksiä LCD-paneliin. Jos kylmästä sisään tuodun LCD-töllön käynnistää suhteellisen pian, niin silloin ei kannata tehdä vielä lopullista johtopäätöstä juuri mistään. Vaan vasta päivän tai parin päästä. Toki jos ilmiö on todella paha, niin tuskinpa se silloin koskaan tulee kokonaan poistumaan ihan vain pelkällä odottamisella. Oman töllöni kevyt pilveily kuitenkin katosi varsin pian ihan itsekseen. Olisikohan ollut jotain lämpölaajenemiseen liittyvää jännityksen lieventymistä. Tai sitten jotain aivan muuta. Toisaalta, on todistettavasti olemassa myös sellaisia LCD-töllöjä, joiden taustavalo on säkkipimeässäkin täysin tasainen (= tasaisen harmaa, koska kaikki LCD-panelit aina vuotavat valoa, siis joko täysin tasaisesti, tai vaihtoehtoisesti enemmän tai vähemmän epätasaisesti). Siis tosiaankin vailla yhtään minkäänlaisia taustavalon epätasaisuuksia, kuten soihtuja (flare) tai pilveilyä (clouding). Esim. oma wanha LCD-töllöni on sellainen (Sony X4500: DirectLED, Local Dimming). Mitään prosentteja on kuitenkin salailun vuoksi mahdotonta arvioida. Mutta se on kuitenkin varmaa, että monilla muillakin on pilveilemätön LCD-televisio, kuin vain minulla. Kokomustalla kuvalla osa LCD-töllöistä sammuttaa koko taustavalon, mutta ainoastaan silloin. Jo hiiren kursori, kanavalogo tms. pakottaa taustavalon päälle. Jos töllössä on ns. Local Dimming (käytännön nimitykset vaihtelevat), niin sen kytkeminen menusta päälle saattaa lieventää ongelman häiritsevyyttä. Tosin se kyllä lienee oletuksena käytössä, jos moinen kerran töllöstä sattuu löytymään. Myös Eizo-merkkisen LCD-monitorini taustavalo vaikuttaa hämärässäkin täysin tasaiselta (CCFL). Käytännön erona on ainoastaan se, että tuo harmaan sävy ei ole aivan yhtä tumma harmaansävy, kuin mitä televisioni "musta" on. Eli nyt on siis ainakin jo kaksi taustavalonsa osalta tasaista laitetta pongattuna. Muistelen, että täällä on pitkä ketju, jossa joku väänsi LCD-televisionsa pilveilyyn liittyen liikkeen ja huollon kanssa siitä, mitkä kaikki ovat LCD-television ns. "ominaisuuksia". En enää muista että miten siinä kävi. Ja se oli muistaakseni Sony. Mutta kenties siitä ketjusta kuitenkin löytyisi jotain vinkkiä, mikäli jollakulla täällä meinaa merkkiin katsomatta mennä vaikeaksi noiden "ominaisuuksien" kanssa.
Itse tuli ostettua Mustan Pörssin verkkokaupasta tuo UE-40F6805 -malli: https://www.mustaporssi.fi/samsung-...d-400-hrz-cmr-smarttv-3d-dual-core-/129480/dp Ollaanhan tässä toki eri luokassa kun threadissa muuten käsitellyt telkkarit, mutta tämä nyt on kuitenkin 2013-malli, niin arvelin laittaa
Joo ei muuta ku ruuvaamaan. Kyllähän tuollainen vika nimenomaan lienee mekaaninen. Jos TV:n edessä on valoa, niin tuo kiiltävä etupaneelihan hämää eli "tummentaa" mustaa ja silloin tuota valovuotoakaan ei huomaa. Jos olen ymmärtänyt testit oikein, niin Euroopan malleista puuttuu mikälie local dimming ultimate, joka Jenkkimalleista löytyy. Siitäkin on vähän ristiriitaista tietoa, että onko oikeasti vaikutusta koska miten semmoinen voi reunavalaistussa periaatteessa toimia. Käsittääkseni sen pitäisi vähentää pilveilyä jota tuossa omassa rakkineessa ei sitten kyllä ole. Vertailut ovat tarina sinänsä. Parissa suomalaisessa lehdessä on moitittu kuvaa pehmeäksi. Taas käytännössä kaikissa netistä penkomistani on kuvaa kehuttu äärimmäisen skarpiksi, mutta esim. kontrasti/musta häviää Sonyn W9 vehkeelle. Muutenkin kun luin pari suomalaista "älytelkkari" arvostelua, niin oikeastaan niistä ominaisuuksista saatu mitään irti. MPC joka käytti suurimman osan vertailusta haukkuakseen koko konseptin. Ihmettelin myös, että sanoivat koko telkkarin olevan mahdoton kalibroitava. Nettiarvioissa yleensä todettu että kuva hyvin lähellä standardia jo valmiiksi. MB:n arvostelu taas oli hyvinkin vaatimaton sisällöltään. Nämä kaikki siis F8000 mallista joka lienee käytänössä sama vehje.
Se on micro dimming ultimate ja kyllä löytyy euro-versiostakin. Se ei kuitenkaan ole käytössä movie-asetuksella, eli kuva-asetuksen tulee olla jokin muu, jotta tuo toimii. Siksi varmaan sen pilveilynkin huomaat parhaiten elokuva-asetuksella. Enkä tiedä millä logiikalla tuo toimii, kun local dimming on mahdoton reunaledillisissä. Kuitenkin, jos kuva on muuten musta, mutta jossain kohtaa on joku teksti / kuva, niin se musta on HUOMATTAVASTI mustempaa ominaisuuden ollessa päällä. Eli esimerkiksi vakio -ja elokuva-tilojen välisen eron kyllä huomaa em tapauksessa selkeästi. Muutenkin mustan taso on tuo päällä useimmissa kohtauksissa parempi. Toisaalta se on tuo movie-asetus, joka on tehtaalta lähtiessä lähimpänä kalibroitua kuvaa, eli valintoja valintoja. Itse olen vähän vaihtelevasti käyttänyt noita vakio- ja elokuva-tiloja, kun periaatteessa "oikea" kuva on se mitä haluan, mutta vakio-tilassa tuo mustan taso vaan on huomattavasti parempi. Omassa f8005:ssa ei muuten ole melkeinpä lainkaan valovuotoa, että kyllä näissä ilmeisesti on huomattaviakin eroja. Onhan noissa ihan naurettavia eroja eri julkaisujen välillä, joka mielestäni kertoo enemmän arvostelijoista kuin arvosteltavista. Elokuva-asetuksella kuvan tosiaan pitäisi olla melko hyvin standardien mukainen, joskin yksilökohtaisia (tuskin kovin suuria) eroja tietysti on. Ja tuon lisäksi on ulkomaisissa julkaisuissa yleisesti kehuttu säätöjen määrää ja sitä, kuinka hyvin kuvan saa säädettyä kohdilleen. Ei varmaan taas olla paneuduttu asiaan... Mutta sen käsityksen olen minäkin saanut, että w9:ssä on hieman parempi mustan taso ja f8:ssa hieman paremmat katselukulmat, jotka varmaan sitten w9:ssä on aika hirveät, kun f8:ssakin ne on juuri ja juuri hyväksyttävän rajoissa omassa olohuoneessani.