Pepperoni Calabrese on selkeästi parempi kuin tuo onneton kinkkuherkkusieniräpellys. Calabrese on myös noista kolmesta Rusticasta ainoa, jota olen ostanut useamman kuin yhden kerran (tähän mennessä varmaan kymmenisen kertaa). Big One oli hyvää vielä joskus viime vuosikymmenen alkupuolella, mutta sittemmin sen maku on heikentynyt ja koko kutistunut. Pirkan salami- ja tonnikalakiviuunikänkyt ovat silti edelleen hinta/laatusuhteessa ylittämättömiä ja niitä tulee edelleenkin ostettua ylivoimaisesti eniten. Joskus tulee vaihtelun vuoksi napattua myös sitä mozzarellaversiota, mutta americanan olen jättänyt vähemmälle kun se ei pohjan osalta ole samanlainen kuin nuo kolme muuta - pakettipahvikin on erilainen joten se tullee eri tehtaalta.
Perse, näiden kahden välillä arvoin ja väärän lipun ilmeisesti nostin. Sieniä kun teki vaihteeksi mieli. No, ehkä vielä kokeilen tuota toistakin. Pirkan tonnikalakin on tosiaan herkkua, vaikka harvemmin tuleekin syötyä.
Olette kaikki väärässä, ylivoimaisesti paras pakastepizza on Dr Oetkerin Salame Mozzarella Pesto. http://www.oetker.fi/fi-fi/monipuol...nacks/ristorante/salame-mozzarella-pesto.html
Yhdyn sinuun. Oetkerin pelkkä Mozzarellakaan ei ole hassumpi, ja myös Pirkka-salamipizza on hyvää (onkos Rainbow'n salamipizza samanlaista kuin Pirkan?) mutta eivät voita tuota.
Oetkerin ohutpohjaisissa on se ongelma, että pohjan rakenne on turhan murenevaa. Ikiaikainen Prontonikin savuttaa ärhäkästi tuommoisen paistamisen jälkeen, mikä ei ole kiva juttu... Casa di Maman pohjaan taas tarttee hieroa hieman vehnäjauhoa, ettei se pala kiinni Pronton pizzakiveen. Muuten kyllä maullisesti Casat ovat pakastekänkkyjen parhaimmistoa, mutta eipä niitä oikein raaski kuin lähinnä tarjouksesta ostaa, kun normihinta kipuaa jatkuvasti lähemmäs neljää euroa.
Ostin ja maistoin juuri Lidlin Infernon kun muistin että täällä kai joku sitä kehui. Helvetin tulista oli, mutta mitään tekemistä hyvän kanssa sillä ei ole.
Väärinkäytä Infernoa kuten minä teen, eli pane sen päälle joku muu pizza antamaan varsinaista makua. Täytepuolet vastakkain. Helpompi syödäkin kun voi sormilla koskea taikinaosuuksiin ja täytteet jäävät sisään kuin hampurilaisessa tai hodarissa. Monista pizzoista puuttuu tulisuus kokonaan ja Infernosta taas puuttuu maku totaalisesti, mutta suu kyllä palaa kun vain ajatteleekin Infernoa. Liiterin maukkain tekele eli salamipizza taimikäsenyton meetvurstisiivuilla peitetty läpyskä, se voisi hyötyä Infernon kaveruudesta. Ainakin jos tykkää "tulisesta makkarasta", jollainen oli xx vuotta sitten myynnissä ollut suuta polttava Chorizo-lenkki.
Muistan vielä vuosien jälkeen hyvin oman Inferno-kokemukseni, josta tännekin taisin kirjoittaa. En oikeasti ole heittänyt viimeisen 5-6 vuoden aikana roskiin mitään ruokaa paria hedelmäkulhoon mädäntynyttä appelsiinia ja banaania lukuunottamatta, mutta tuon pizzan kohdalla oikeutin sen itselleni. Syöminen aiheutti epämiellyttäviä tuntemuksia kehossa. Se tunne suussa oli ihan hirveä ja tuntui ettei sitä saa mitenkään tukahdutettua ja sen lisäksi nenä vuosi hirveästi, silmätkin taisi vuotaa ja pizzaa oli luovutusvaiheessa jäljellä muistaakseni vielä n. puolet. Hieno tuote kyllä tavallaan, sillä kaikenlaista "tulista" on tullut ostettua mutta mikään niistä ei ole ollut edes puoliksi noin tulista. Pizzan päällä menee mielellään perinteiset vihreät pepperonit, enkä ole koskaan pitänyt itseäni mitenkään herkkänä tulisuudelle vaikken mikään chilejä harrastava tulisuusfani toki ole.
^ Itse nautin Infernosta.. sitä toki pitää höystää peperoneilla ja itse kasvatetuilla habaneroilla ja tulisella kukkoketsupilla... Kanaa tulee myöskin huiskittua siihen vielä lisäksi. Helvetin hienoa että kerrankin joku tulinen on oikeasti tulinen.. Eikä mikään tyttöjen herkistelyjuttu.
Tulipa himo inferno pizzaa kohtaa kun viimeaikaisia kommentteja luki & toivottavasi löytyy Lidln valikoimista niin pääsee kokeilemaan pitkästä aikaa!
Testasiko kukaan muu Lidlin Italia-valikoimaa (ainakin viikko sitten oli myynnissä)? Itse tuli testattia Diavola-pitsa ja pakko myöntää, että vähän jäi syömättä. Tulisuus puski hien pintaan tuliseen tottumattomalta.
Täytyy antaa pisteet Prisman Rainbow -pitsalle. Siis se mikä maksaa 1,49€. Varsinkin se Hawaii -pizza. Herkullinen, juustoinen ja hyvä pohja. Suosittelen.
2 kpl testasin. Toisen sellaisenaan, ja kun kovin mitäänsanomattomalta maistui, seuraavaan panin makkarasiivuja ja juustosiivuja peitoksi, eli omat lisukkeet ottivat päävastuun maun tuottamisesta. Liian kallis tuote syötävään määrään ja maun puutteeseen verrattuna. Minulle siis. Jokainen maistakoon itse, onko hintansa arvoinen frisbee tämä otus. Nämä pienet naisten/lasten pizzat (330 g) ovat liian pieniä himomättäjän suuhun. Pelkkä alkupala. Vartin päästä pitää panna toinen samanlainen uuniin lämpiämään. Mieluummin syön yhden ison (750 g tms.), että selviää yhdellä lämmityskerralla. Toki voisi 2 hintelää pizzaa kerrallakin uunissa lämmittää, mutta kun eka niistä on syöty, toinen on liian kylmä. Eikä kannata jättää sitä kakkospizzaa uunin jälkilämpöön odottamaan, koska se hiiltyy ja kuivuu ruskeaksi sitkeäksi korpuksi; makukin muuttuu aivan erilaiseksi kuin pitäisi. Kaksi erillistä lämmityskertaa on parempi metodi, kumpikin pizza saadaan rakenteeltaan ja maultaan identtisiksi.
Pirkan salamikiviuunipizzaan viehtyneenä päätin testata Pirkka-uutuuden, ison pepperonikiviuunipizzan. Vaikka lähtökohdat olivat lupaavat (suosin pepperonia, pizza on isompi ja kuvan pizza näyttää yleensäkin todella herkulliselta), niin todellisuus oli toista: normaalikokoiseen salamipizzaan verrattuna tämä iso pepperonipizza oli mauttomampi jotenkin muovisella tavalla, vain hitusen isompi (en huomannut eroa siinä, kuinka paljon vatsa täyttyi), eikä niin houkutteleva livenä kuin kuvassa. Kun ottaa huomioon, että tämä pepperonipizza maksaa nelisen euroa siinä missä Citymarketista on nyttemmin saanut salamipizzoja kaksin kappalein 4.5 eurolla, niin on todella helppo jatkaa vanhan ja varmaksi todetun parissa. Näissä Pirkan pizzoissa on muuten se hyvää verrattuna esim. Grandiosaan, että ne paistuvat kauttaaltaan huonommillakin uunilla, siinä missä esim. juuri Grandiosan pizzat jäävät usein raaoiksi ja taikinaisiksi pohjasta, vaikka kuinka laittaisi ylimääräistä lämpöä ja kokeilisi eri sijoituspaikkoja heikommanlaatuisissa uunissa.
^ Mites EtP:lle ne muut Pirkat, tonnikala ja Americana? Salami on kyllä omakin lemppari, mutta myös nuo kaksi maistuvat tosin hyvin ainakin minulle. Kyllä se Mozzarellakin, vaikka ei oikein tule ostettua.
Onkos joku maistanut noita Papa Dennis Rafkinin pakastepizzoja: http://www.apetit.fi/papa-dennis-rafkin/ ?
Olen niin henkeen ja vereen salami- ja pepperonimies, etten noita muilla täytteillä varustettuja versioita ole testannut. Tuunaan tuota salamipizzaa yleensä niin, että heitän päälle ananasta ja punasipulia sekä uunin jälkeen valkosipulia.