Siinä on mukana värit ja ääni. Sen ovat atk-koneillaan kirjoittaneet lättähattujen suosikit ohjailija Dome Karukoski ja kirjailija Tuomas Kyrö. Kyllä ovat minulle vieraita nimiä. Itseäni näyttelee Litjan Antti, hänestä olen aina enemmän pitänyt kun ei ole mikään tyhjännauraja. Minustahan se kertoo. Kahdeksankymmentä olen jo täyttänyt ja aina kotonani asunut. Verkot pitää katsoa, perunat nostaa ja hommat hoitaa. Puhumattomuudella Sysi-Suomessa on aina pärjätty. Mutta sitten loukkaan jalkani ja joudun lähtemään pääkaupunkiin muka johonkin vysioperatiaan. Taksipirssin kyydissä viedään sinne missä on raitiovaunuja eikä kukaan käytä päähinettä. Poikani jää kotiin, koska jonkun käytävä syöttämässä emäntä. Hänellä on herra Alshaimerin tauti ja sen takia joutui Kuusikodin vuodeosastolle. Isoa taloa joudun nykyään asumaan yksin. Meitin poikaa näyttelee semmoinen kuin Iikka Forss. Kyllä en tiedä kumpi siinä on etunimi ja kumpi sukunimi. Minun pitää mennä ensin miniän tykö. Kovasti on tämä Mari Perankoski niin kuin miniän pitää olla. Se pelkää minua ja minä vähän häntä. Enemmän on hänessä nättiä näköä kuin työihmisen näköä. Kyllä en löydä viikonlopun aikana miniän kanssa yhteistä kieltä. Olen tottunut syömään eläimen kieltä ja miniä on enemmänkin opiskellut kieliä. Kuten esimerkiksi neuvostoliittoa. Paljon on pääkaupungissa toisella tavalla kuin kotona. Emännät käyvät töissä ja isännät koulussa. Ihmisiä ja liesiä hipaistaan eikä naksautella tai kolauteta niin kuin minun maailmassani. Mutta talon ulkopuolella on hommat tekemättä. Rännit pitää putsia, välikaivo tyhjentää ja kyllä tarvitsee miniä apua tärkeässä neuvottelussa venäläisten kanssa. Koetan näyttää kuinka asiat tehtiin silloin kun kaikki oli hyvin. Nimittäin vuonna viisikymmentä ja kolme. Ei onnistu, tulee ongelmia ihmisten välille. Ja kansakuntien välille. Ja puun ja Voortti Eskortin välille. 5.9.2014 kaikki pahoittavat mielensä. Katso elokuvan trailer Ensi-ilta Suomessa 05.09.2014
Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun ei ole kukaan viitsinyt tätä arvostella. Kyllä varmasti on elokuvaa katsottu, muttei viitsitä edes paria riviä kirjoittaa. No, minäpä kirjoitan. Olen pitänyt mielensäpahoittaja-kirjoista. Niistä löytää helposti itsensä, tuttavansa ja sukulaisensa. Suomi on mielensäpahoittajien maa. Kirjoista miniän "vauhdikas" tarina on otettu elokuvan pohjaksi. Mielensä pahoittaa Antti Litja ja tekee sen vakuuttavasti. Muutenkin näyttelijät onnistuvat mielestäni ihan hyvin. Leffaseurueessa muut odottivat jotenkin komediallisempaa otetta elokuvalta, mutta mielestäni kirjoillakin on sellainen haikea ja lämmin pohjavire, joten elokuvan tunnelma osui kohdalleen ainakin minusta hyvin. Jokin taika tästä kuitenkin puuttuu. Elokuvaa vaivaa sama kuin kaikkia Dome Karukosken leffoja. Kaikki on periaatteessa hyvin, mutta jokin viimeinen silaus uupuu ja lopputulos jää hieman vaisuksi ja hengettömäksi. Ehkä Dome vain on ikuinen kolmen tähden ohjaaja.
Mielensäpahoittaja on suorastaan häpeilemättömän nostalginen katsaus menneiden vuosikymmenten maailmankuvaan ja sukupolvien väliseen juopaan. Tarina on sujuvasti kerrottu, ja näytteljöistä Litja ja Perankoski muodostavat kipinöivän parivaljakon: kaksi erilaista maailmaa joutuu realistiselle törmäyskurssille. Dialogi on sukkelaa, mutta tapahtumat käyvät joiltakin osin uskottavuuden rajoilla (kauppaneuvottelut, joihin kverulantti sekaantuu). Pihapuu tuo mukaan farssia. Kokonaisuus on hauska ja viihdyttävä, mutta jotenkin siinä on myös sellaista sileyttä, että katsomiskokemukseen hiipii mukaan lopulta hiukan yhdentekevääkin vaikutelmaa. Silti tämä on viime aikojen kotimaisen tuotannon parhaimmistoa. 3½/5
Tämä lienee tyhmä kysymys, mutta on leffassa kai ruotsinkielinen tekstitys, jos sen käy Plevnassa katsomassa? Kysymys heräsi enkä ollut varma, eikä Finnkinon nettisivuiltakaan löytynyt vastausta.
Helsingin-esitys oli varustettu med svensk text, mutta tämähän ei tarkoita, että tekstitys olisi käytössä yksikielisillä paikkakunnilla.
Vallan loistava elokuva on tämä, helposti löytää omista sukulaisista tai tuttavista samanoloisia henkilöitä... Avajaisviikonloppuna kävin ja silloin jo totesin että saattaa olla vuoden katsotuin kotimainen. Näin näyttäisi myös käyvän.
Pitkästä aikaa kotimaisen parissa valkokankaan kera ja eipä todellakaan tarvinnut mieltään pahoittaa. Ohjaustyö ja näyttelijäsuoritukset kestävät vertailun aivan minne vaan, joten kelpailee kyllä näyttää siellä ulkomaisillakin markkinoilla. Hyvinhän tämä jo näyttääkin sinne uponneen. Elokuva tarjoilee huumoritilanteitaan varsin hyvällä onnistumisprosentilla, mutta suuremman yllätyksen tarjoaa se tarinasta huokuva surumielisyys, johon saadaan kosketusta esimerkiksi sieltä menneisyyteen haikailevista muistelojaksoista. Antti Litjan työskentely etenkin näissä hauraammissa hetkissä on pysäyttävän hienoa katsottavaa. Vuoden parhaimmistoon siis ja aivan ehdottomasti näin. Koskettava ja hauska tapaus, joka jättää lämpöisiä tunnelmia ajatelmiin.
Kirjat eivät ole tuttuja, mutta ainakin elokuva onnistui hyvin ikäpolvikuvauksessaan. Raskassoutuisuuteen vajottiin koskettavuuteen tarkoitetuissa kohtauksissa ja varsinkin takaumissa mainoselokuvamainen kuvakieli häiritsi.
Öh, miksi pitäisi olla ruotsinkielinen tekstitys, vaikka Tampereella asuvista vain 0,5 % on ruotsinkielisiä? Tosin olen huomannut, että käytännössä täysin pelkästään suomenkielisillä paikkakunnilla on elokuvateattereissa ulkomaisissa leffoissa tekstitys sekä suomeksi että ruotsiksi (suomeksi yllä, ruotsiksi alla), mikä on häiritsevää ja idioottimaista. Kun tässä ei Ruotsissa asuta, niin tekstitys suomeksi pitäisi riittää, varsinkin käytännössä täysin pelkästään suomenkielisillä paikkakunnilla. Ja Helsingin seudullakin suurinosa suomenruotsalaisista osaa sujuvasti suomeakin.
Kyllä nyt oli niin persumainen mielensäpahoitus, että on pakko kysyä, että mikä pahoittaa eniten - se että oli ruotsinkieliset tekstitkin vai se että joku puhuu äidinkielenään ruotsia ja olemme kaksikielinen maa. Ehkä persujen pitää perustaa kalifaatti sinne jonnekin, niin saatte olla rauhassa häiritsevyyksiltä ja idioottimaisuuksilta. Katso nyt, sait minutkin pahoittamaan mieleni.
Ihan viihdyttävä leffa tämä oli, ja kotimaisia tulee katseltua mielellään. En ole kirjaa lukenut, mutta tuntuu että kirjana tämä olisi toiminut paremmin - sen verran lennokkaita ja kaukaa haettuja jotkut jutut olivat. Roolitus oli onnistunut. Tiedä sitten onko kuuloni herkentynyt, mutta tuntui siltä että tässä kotimaisessa ei tarvinnut äänenvoimakkuutta nostaa ylettömän paljon saadakseen dialogista selvää :thumbsup: 3/5
Kotimaiseksi kuvaus ja äänet ok. Muuten elokuva oli huono, mielensäpahoittajan uusavuttomuutta alleviivattiin niin paljon, että se vaikutti jo vajaaälyiseltä. Näyttelijöiden suoritukset huonoja, niin kuin melkein aina kotimaisissa, johtuu pitkälti ohjaajien taidoista varmaankin. 1,5/5
Litja on tosiaan lähes 80-vuotias, joten uusavuttomuus on jopa sangen realistista. Meitsi diggas tästä leffasta ja ihan hyvät naurut tämä kutkutti.
Eipä ollut kummoinen. Oli hieman sellasta Mr.Bean meininkiä. Alku oli ihan katsottavaa, mutta venäläisten tultua meni jo heikon puolelle. Tässä on hyvä esimerkki siitä, että päälle puhuttu ajatuksen kulku on monesti hankala toteuttaa ja nyt se meni jo melkein äänikirjan kuuntelemiseksi. Lisäksi tosiaan uusavuttomuus oli aika päälleliimattua. 2/5
Kyllä mina niin mielen... Joo, ei jaksa samaa paskaa. Lyödään heti fakta pöytään, elokuva oli paljon huonompi kuin kirjat. Litja oli hyvä roolissaan, eikä noista muistakana näyttelijöistä pahaa sanaa viitsi sanoa. Elokuvan ongelma oli, että Mielensäpahoittajan päänsisäistä maailmaa ei pystytty avaamaan riittävästi. Kirjoissa luvut / tarinat ovat yksittäisiä hetkiä, jotka toki nivotaan yhteen isompaan tarinaan. mutta kirjoissa tuo tarina ei ole pääosassa niin kuin tässä elokuvassa. Kirjoissa avataan päähenkilön mielenmaisemaa ja se on surullisen hauskaa. Elokuva taas oli juonivetoinen, vaikka se olikin typerä ja värkätty kasaan ainoastaan siksi, että siinä pohjustettiin tilanteita joissa voidaan heittää eri maailmankuvat omaavat ihmiset vastakkain. Ei oikein kanna. Eli ihan kelvollinen kertakäyttöelokuva, mutta kirjat lukeneena tama oli paha pettymys. Karukosken huonoimpia leffoja. 2/5
Ensi vuonna jatko-osa. Tiina Lymi ohjaa ja pääosassa Heikki KInnunen. http://m.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/201703222200089398_tw.shtml
En minä mieltäni pahoittanut, kun tämän elokuvan viimein katselin. Hahmosta toki ennenkin kuullut ja jotain tiennyt vaikken kirjoja ole tavuakaan lukenut. Litja oli kyllä mainio grumpynä pappana jolle nykyaika ei kauheasti napostele. Perankoski komppaa hyvin taisteluparina. Hauska ja paikoin koskettavakin vaikkei tässä nyt tarinaa kauheasti ollutkaan. Karukoski tiimeineen saanut paikoin myös hienoa ja tunnelmallista kuvastoa aikaiseksi. ***½