Toisin kuin Djangossa, Hateful Eight ei heittänyt joka toisella musiikkivalinnalla ulos tarinasta. Ainoastaan Tarantinon lyhyet kerronnat saivat hieman lipsumaan.
Ei hullumpi. Pidin tästä kyllä enemmän kuin edellisestä Djangosta. Näyttelijät tekivät hyvää työtä, mutta pituus alkoi kyllä hieman jo vaivaamaan. Olisi tätä voitu varmaan vähän lyhentääkin. Väkivalta tuntuu olevan nykyään Tarantinon leffoissa aika sarjakuvamaista. En tiedä vaikuttaako se nyt ainakaan omaan arvosanaan, mutta satuin vain kiinnittämään siihen huomiota. 4/5
Kävin katsomassa toistamiseen (Flamingon isossa ykkössalissa), ja leffa toimi toisellakin katsomiskerralla erinomaisesti - oli hauska huomata kuinka sitä kiinnitti huomiota ihan eri asioihin kun tiesi miten tapahtumat etenevät. Näyttelijätyön erinomaisuus paistoi edelleen silmään, etunenässä Jennifer Jason Leighin upea suoritus.
Itse asiassa Hateful Eightissä oli muutenkin pitkästä aikaa todella eheä maailma ja hahmot. Kill Billit, Basterds ja Djangohan ovat vähän remix-meiningillä tehtyjä, joissa tyylit ja tunnelmat vaihtelevat melkoisesti. Tässä uudessa saavutettiin kuitenkin tietynlainen yhdenmukaisuus, jossa oikeastaan mikään osa-alue ei vienyt elokuvan maailmasta pois mihinkään itsetarkoitukselliseen popkulttuuriviidakkoon. Kyllä, toinen katselu paljastaa käsikirjoituksen hienovaraiset liikkeet. Esim. Spoiler Kun Ruth ja Daisy saapuvat ensimmäistä kertaa puotiin sisään. Miltei heti Daisy alkaa hölöttää, kuinka Ruthilla on mukanaan "uusi seriffi" ja "neekerimajuri" - ensi alkuun otin tämän vain suunsoittona, mutta hänhän selvästi varoitti omaa liigaansa siitä, ettei vielä kannata hyökätä koska Ruth ei ole yksin. Samoin Madsenin hahmon (Joe Gage) käyttäytymiseen kiinnitti huomiota. Kohtaus jossa Hangman Ruth nakkaa aggressiivisesti sopat Domerguen naamalle. Kuvan taka-alalla näkyy, kuinka Gage nousee äkkiä ylös kuin varmistaakseen, ettei tuosta tule mitään tilannetta koska onhan hän Daisyn kanssa samaa liigaa. Samoin kohtaus, kun Warren ja Ruth vievät yhteispelillään Gagen aseen. Gage siirtyy sängyltä huoneen keskellä olevaan pöytään istumaan - ja sinnehän tuo liiga piilotti yhden vara-aseen, joka paljastetaan vasta myöhemmin. Kaikkea tällaista pientä, joka tekee hahmojen liikkeistä ym. entistä enemmän perusteltuja. Nyt kun kolme katselua on takana, ihmettelen yhä enemmän kriitikoidenkin nihkeää suhtautumista. Mielestäni tämä on kaikinpuolin loistava elokuva millä tahansa mittarilla. Edelleen 4,5/5
On kyllä nimensä veroinen elokuva tämä. Paskamaisten pirulaisten mökkibileissä käy pannu kuumana oikein olan takaa. Verbaalisen että fyysisen satuttamisen tyylipisteitä jaellaan huippupistein. Vaikka elokuva nyt varsin pitkäkestoinen onkin, niin mitenkään pitkästyttävältä se ei kyllä oikein missään vaiheessa tunnu. Asiansa osaavilla näyttelijöillä (Goggins etenkin väläytteli hienosti) ja kutkuttavan arvaamattomalla ilmapiirillä pidetään kyllä siitä katsomisvalppaudesta huolta. Huumorikin mitä nyt oli otettu mukaan toimi hyvin. Se perkeleen ovi! Tarantinon ansioluettelossa arvuuttaisin tämän jonnekin sinne keskipaikkeille. Sinne aivan huipulle kun ei enää taideta edes päästä. Liian kovia leffoja siellä ysärissä. 3½/5
Eilen kävin tämän katsastamassa. Pidin kyllä enemmän Djangosta, sen voisin katsoa uudelleenkin. Tätä tuskin jaksaa katsoa kestonsa vuoksi (22min pidempi kuin tuo Django). Alku oli hieman tylsähkö, ja alkupäästä tätä olisi voinut leikellä kunnollakin. Loppua kohden tämä parani huomattavasti ja esim. Samuelin kertomus oli kyllä aivan timanttia. Parempi kuin bastards, joten olisko noin 3/5
Spoiler Mutta oliko kertomus kuinka värikynällä kyllästetty, että sai yllytettyä kenraalin siihen aseen vetoon? Hahmohan oli sellainen luikurityyppi (presidentin kirje...).
Spoiler Mielestäni on ihan selvää että se oli täysin keksitty juttu, hahmo saattoi kuulla koko pojasta vasta majatalossa. Aiemminhan Samppaa kiellettiin ampumasta vanhusta hirttämisen uhalla, joten tapolle piti saada "tekosyy". Nythän kyse oli teknisesti vain itsepuolustuksesta. Tarinan tarkoitus oli siten vain ärsyttää, jotta vanhus tarttuisi aseeseen jonka Samppa jätti pöydälle tätä tarkoitusta varten.
Tarantinon CVssä sieltä heikoimmista päästä, ehkä jopa huonoin. Ensimmäinen tunti oli oikein sujuvaa ja onnistunutta, jossa jännitystä kasvatettiin tehokkaasti epäilyksien ja jatkuvan utelutulvan osalta. Pikkuhiljaa lankoja olisi kuitenkin voinut tiivistää, esim. yksi takauma-chaptereista tuntui kovin turhalta täytteeltä. Samoin lopun hurmesista pirskeistä olisi saattanut vähemmälläkin päästä. Ymmärrän kyllä niitäkin jotka tästä pitivät. Hienot musiikit olivat yhtä äkillistä kohtausta lukuunottamatta kovin päälleliimatun oloisia. Parasta antia tässä silti ovat aivan huikeat näyttelijät, joista monien kehuma Goggins oli todellakin vireessä. Itse en Samuelin kertomuksesta pitänyt, vaikka motivaattoriaspekti varmasti tappiin vietiin, varsinaisena limanuljaskana hahmo oli aika hyvä, kuten koko poppookin. Saattaa vaatia yhden tai useamman katselukerran, ehkä sitten saa enemmän irti. Nyt kuitenkin "vain" 3/5
Alku oli aika lupaava ja tykkäilin ylilyödystä näytelmätyylistä, mutta jälkimmäinen puolisko leffasta ei tarjonnut oikein mitään muuta kuin satunnaisia ihan kivoja juttuja. Varsinkin vika kolmannes tuntui laahaavan ja kestävän ihan helvetin pitkään, eikä elokuvassa muutenkaan oikein olisi ollut tarinaa kerrottavaksi kuin ehkä 1,5 tunniksi. Tämä ei olisi mikään ongelma jos dialogi olisi rautaa, mutta eipä sekään oikein lähtenyt tällä kertaa. Ei tämä nyt vituttamaan pistänyt, mutta eipä herättänyt oikein mitään muitakaan tuntemuksia. Pitkät lähes kolme tuntia, mutta hienoja kuvia sentäs ja totutusti hyvät näyttelijät näyttelemässä hyvin (varsinkin Jennifer Jason Leigh) ja tosiaan voittopuolisesti ihan viihdyttävä. Kaukana ollaan silti vaikkapa jostain Jackie Brownista, joka on ehkä jopa Tarantinon paras, siinä missä tämä ehkä huonoin. 2,5 / 5
Carpenterhan ei käyttänyt The Thing elokuvassa Morriconen tekemää musiikkia kuin vain alkuteemassa. Hateful Eight elokuvassa soi siis "Bestiality" niminen sävellys jonka herra sävelsi alunperin The Thing:iin.
Nämä Quentin kaksi viimeistä länkkäriä ovat palauttaneet mun uskon miehen tyylitajuun ja tekemiseen. Tarantino on melkoinen taikuri, jotta näin pienellä tarinalla ja teatterimaisella paskanjauhannalla saa katsojan viihtymään leffateatterissa yli 2h 30min ilman että perse puutuu. Itselleni leffasta tulee monellakin tapaa mieleen Reservoir Dogs. Roolisuorituksista Samuel L. Jackson oli täysin oma itsensä, kuten myös Tim Roth. Kovasti kehutun Jennifer Jason Leighin roolisuorituksen hienous ei auennut meikäläiselle, tosin ei nähdyssä esityksessä mitään vikaakaan ollut. Upea oli myös Bruce Dernin kenraali. 4+/5 -- JP
Kaksi tuntia meni kuin siivillä ja lopussa tapahtui pieni notkahdus - aivan kuten edellisenkin elokuvan kohdalla. Mielestäni viimeinen episodi (vai oliko toiseksi viimeinen) Spoiler eli kohtaus, jossa käytiin läpi aamun tapahtumat ja "paljastettiin" jo paljastuneet roistot oli väärässä paikassa tai liian pitkä tai jotain, mutta mielenkiinto hiukan siinä kohtaa jo herpaantui, koska tiesi mitä tulevan pitää. 10-15 minuuttia loppupuolelta tiivistämällä tämä olisi ollut tarantinon toiseksi paras elokuva, mutta samat ajatukset minulla oli myös Djangon nähtyäni. Jackson oli erittäin hyvä, ja kaikki muutkin joita on jo kehuttu, Russel ei vakuuttanut täysin. Käsikirjoitus oli todella simppeli, ja arvostan kyllä että näin köykäisestä tarinasta saadaan elokuva, joka kantaa niinkin pitkälle. Valitettavasti, vaikka suoritus oli nyt melko eheä (toisin kuin esim. Paskiaisissa tai Kill Bill -elokuvissa, jotka olivat mielestäni muuten kiinnostavampia), niin alkaa kyllä tuntua siltä, ettei Tarantino enää sitä toista mestariteosta Pulp Fictionin lisäksi saa aikaiseksi. 4/5 kuitenkin helposti tällekin, eli ei tämä mitenkään pettymys ollut missään nimessä.
Vi..n idiootit... Näyttelijälegenda tuhosi mittaamattoman arvokkaan kitaran The Hateful Eightin kuvauksissa
Vähän viivyttelin tämän leffan kanssa, kun ajattelin, että se ei ehkä kovin iske. Mutta iskihän tuo. Elokuva tuntui pitkältä, mutta se ei haitannut. Helposti meni Kill Billien edelle, ja myös sen natsileffan, jonka nimeä en edes muista. Tiesin etukäteen tuosta kitaran hajottamisesta, joten osasin odottaa sitä. Jenniferin reaktio oli kyllä aika kova ja imdb:n mukaan ihan oikea, koska hän tiesi, että kitara on aito. Onneksi pysyi roolihahmossaan niin otos meni suoraan leffaan. Mutta helposti neljä tähteä.
Pidin leffasta kovasti. Vähän hirvitti leffan pituus, mutta ei tullut kyllä missään vaiheessa haukotusefektiä. Vähän ihmettelin itsekin, että miksi pitää käyttää aitoja arvokitaroita, jos replikakin oli olemassa. Ei sitä olisi mitenkään pystynyt erottamaan aidosta kameran taltioman kuvan kautta. Ei edes 65mm kameroiden tallentamasta "superkuvasta". Tiesin etukäteen, että leffa oli kuvattu harvoin käytetyllä 65/70 mm filmikalustolla, mutta enpä hoksinut, että kuvasuhde olisi valkokankaalla upean leveä 2.76:1 ennen kuin näkyi letterbox palkit scope-kankaalla. Leffasta näyttää olevan pidempi Roadshow -versio (187 min), jossa on sisääntulo- ja väliaikaosuudet, mutta lisäksi myös lisäkohtauksia normiversioon verrattuna. Onko tietoa mitä ylimääräiset 6 min sisältää? http://akas.imdb.com/title/tt3460252/alternateversions?ref_=ttspec_ql_trv_5
Enpä olisi uskonut, että Tarantino enää tähän yltäisi, mutta tekipä temput kuitenkin. 5/5 mestariteos, pakko se on myöntää. Dialogi, tarina ja sen kerronta, näyttelijät, Morriconen score... huippuluokkaa. Ja alusta alkaen piti otteessaan. Jokainen katsokoon ja hämmästyköön.
Alun puoli tuntia vaikutti tylsältä sitten parani, katsoin kahdessa osassa. Mielestäni Tarantinon 3 parhaan joukossa eli Reservoir, Jackie Brown ja tämä. Ei sellaista epämukavaa fiilistä kuten muissa,
Tämähän oli varsin hyvä ja iljettävä elokuva. Netlixissä pyörii nyt jos jollakin kahtomatta. Alku oli hidas mutta mukavasti pääsi vauhtiin loppua kohti.