Surround-kuulokkeet, onko niistä mihinkään?

Keskustelu osiossa 'Kotiteatterin äänentoisto' , aloittajana toke, 26.08.2015.

  1. John-117

    John-117 Vakiokasvo

    Liittynyt:
    06.09.2015
    Viestejä:
    611
    Saadut tykkäykset:
    30
    Passiivisten RLC-häröpallokytkentöjen vasteita kihartavia vaikutuksia ei tarvitse perustella, koska sitten pitäisi seuraavaksi perustella myös ympyrän pyöreys ja veden märkyys. Kyseessä on sen verran tunnettu juttu elektroniikassa.
    Passiivikytkentöjen ainut hyvä puoli on halpa hinta ja (tietynlainen) yksinkertaisuus. En oikein ymmärrä miten kukaan hifistisesti suuntautunut henkilö haluaa (itselleen tehdessään) luuriensa eteen sellaisen kikkara-generaattorin vapaaehtoisesti pistää.

    71:nkin kannattaisi kääntää diplomilla terästetty insinöörikatseensa aktiivipuolelle. Kun kerran osaamista, innokkuutta ja aikaa askarteluun tuntuu olevan.
     
  2. 71 dB

    71 dB Lähes henkilökuntaa

    Liittynyt:
    19.01.2005
    Viestejä:
    11 697
    Saadut tykkäykset:
    879
    Joo, keväällä 2014 tämä jenkki vonkasi minua tekemään hänelle crossfeederin systeemiinsä, jota eräällä klassisen musiikin foorumille arvostelin crossfeedauksen puutteesta. Maksoi laitteesta 300 taalaa, joten ei mikään 15 euron härpäke. Jenkeillä on rahaa, ainakin rikkailla jenkeillä.

    Miten niin ei saa selvää? No, äitini ei saa siitä mitään selvää, mutta ei hänellä insinöörin papereita olekaan.

    liitteessä UPOCin (Universal Phones Output Crossfeeder) vasteet. Kaksi eri crossfeedaustasoa. UPOCin suunnittelin jokapaikanhöyläksi, eli sen voi iskeä melkein mihin tahansa kuulokeantoon (viis impedanssista) ja se toimii joten kuten. Ei mitään superhifiä. X-akselillä taajuus, Y-akselilla desibelit. UPOC.png

    Ei vedä. Jos tutkit kuulokkeiden impedanssikäyriä, niin ne ovat "sileitä". Mitä muutakaan ne voisivat olla? Kiharat kuuluvat audiotekniikassa akustisiin vasteisiin, koska ääniaallot käyttäytyvät kaoottisesti. Sähköiset piirit (myös passiiviset) ovat hyvin käytökseltään sileitä ja hyvin käyttäytyviä, koska käyttämämme komponentit ovat audiotaajuuksilla täysin keskitettyjä. En käytä crossfeedereissäni kilometrien pituisia vastuksia!

    Hifisti ja hifisti... ...monet hifistit pistävät rahaa kiinni käärmeöljykaapeleihin. Meitä on moneen junaan. Jos itse olet kiinni aktiivikytkennöissä niin sitten olet ja elät sen mukaan. Äitini, 70 vuotias kuulo-ongelmista kärsivä eläkeläinen ei uutisia crossfeederilläni kuunnellessaan varmaan välitä passiiviratkaisusta piiruakaan. Kehuu vain aina, miten hyvin kuulee kuulokkeillaan.

    Ai nyt puhun väärällä foorumilla? Missään vaiheessa en ole väittänyt ratkaisuasi vääräksi. Miksi väittäisin? Siinä ei ole mitään väärää. Sinulla taas on kova vimma leimata minun ratkaisuni vääräksi kuvittelemalla ties mitä passiivikiharoita...
     
  3. John-117

    John-117 Vakiokasvo

    Liittynyt:
    06.09.2015
    Viestejä:
    611
    Saadut tykkäykset:
    30
    Onko tuo simulaatio vai oikea mittaus luuri kytkettynä? Mikä luuri tuossa on kiinni ja millä mitattu?


    Siis mitä? Kun "sopivat" reaktanssit tanssahtelevat sopivan sekaisin sarjaan + rinnan kytkettynä häröpallona, yhdessä itsekin reaktiivisen kuulokekuorman kanssa, niin voi olla vähän aaltoilevaa aaltomuotoa tuloksena kun vastetta (jännitettä) mittaillaan kuorman (tässä tapauksessa sen kuulokkeen) navoista. Verrattuna siihen tilanteeseen kun luuria syöttäisi vain vahvistimen nollaohminen lähtö ilman RLC-lisukekytkentöjä.
    Ei nyt mitään akustisten vasteitten näköistä totaalikaaos-rytöpeltoa mutta esim. joittenkin desibelien verran nousua/laskua audiokaistalla. Sellaisia aidon putkivahvistimen näköisiä vastekäppyröitä siis...
     
    Viimeksi muokattu: 08.03.2016
  4. 71 dB

    71 dB Lähes henkilökuntaa

    Liittynyt:
    19.01.2005
    Viestejä:
    11 697
    Saadut tykkäykset:
    879
    Mittaus, luuri (Sennheiser HD-598) kytkettynä. UPOC kiinni NAD 302 vahvarin kuulokeannossa (220 Ω). Sinipurskeita oktaavin välein, ja kuulokkeiden navoista äänitetty Olympus LS-5:llä. Nauhoitus analysoitu Audacity-softalla ja data koottu excelillä.

    Sinun kuvaamasi tanssit vaatisivat korkeita hyvyyslukuja (sanotaan nyt yli 1) resonanssipiireissä, mutta todellisessa elämässä hyvyysluvut ovat paljon pienempiä vallitsevien resistanssien takia. Ei voida edes puhua resonanssipiirestä. Sinulla pyörii nyt päässä jotain radiotekniikan piirejä, joilla FM-radiokanavat suodatellaan tiukasti toisistaan. Nämä crossfeeder-piirit ovat ihan toista maata, mutta ethän sinä sitä usko vaikka kuinka asiaa jauhaa.

    Putkivahvistintasoa tosiaan on tuo UPOC. Se on sellainen telttareissulle mukaan otattava linkkuveitseen verrattava pieni apuväline että siellä korvessakin saa kuunneltua musansa ilman spatiaalista säröä. Jos tosiaan otat herneen nenään siitä, että tuollaisia suunnittelen harrastuksena itselleni, niin mene hoitoon.
     
  5. John-117

    John-117 Vakiokasvo

    Liittynyt:
    06.09.2015
    Viestejä:
    611
    Saadut tykkäykset:
    30
    Aika alkeellinen mittausmenetelmä... saattaa antaa vähän siloteltua kuvaa todellisuudesta. Kuten esim. akustinen mittaus yhden oktaavin tasoituksella... :D Silläkin saa keskimäärin hyvin siistejä tuloksia.
    Jos tuo käppyräsi kuitenkin pitäisi paikkansa, tulos olisi ihan hyvä.


    Tähän onkin hyvä lopettaa... :D
     
    Viimeksi muokattu: 08.03.2016
  6. 71 dB

    71 dB Lähes henkilökuntaa

    Liittynyt:
    19.01.2005
    Viestejä:
    11 697
    Saadut tykkäykset:
    879
    Alkeellinenhan se on ja työläs. Parempaakaan en ole saanut järjestettyä. Onneksi se on kohtuullisen tarkka ja pääsen 0,1 dB mittaustarkkuuteen. Tällaisia "sileitä" vasteita pystyy tällä tavoin mittaamaan varsin mainiosti, oktaavin välein kontrolliksi siitä, että laite toimii kuten pitää. Akustisten kiharavasteiden mittaus olisi aika toivotonta.

    Ai niin, olen minä vetänyt sinipyyhkäisyjäkin näistä crossfeedereistä läpi ja niitä analysoimalla todennut, että mitään epäpyhää ei tapahdu. Noita sweeppejä on varmaan jossain kovalevyllä vielä tallella waveina, mutta en ole niitä suuremmin dokumentoinnut...

    Kyllä se vaan pitää. Vaste on siedettävä. Koska UPOCin suunnitteluperiaate on "jokapaikkanhöylä", se ei anna
    missään systeemissä loistavia vasteita, mutta vastaavasti toimii siedettävästi kaikenlaisten kuulokeantojen ja kuulokkeiden kanssa. Esim. työkaverilleni suunnittelemani crossfeeder on optimoitu hänen vehkeilleen ja sen vasteiden pitäisi kaiken järjen mukaan olla tätä UPOCia hieman paremmat, mutta jos kaverini käyttääkin sitä aivan toisenlaisen kuulokevahvistimen ja kuulokkeiden kanssa, vasteet saattavat mennä huonoiksi.
     
  7. 71 dB

    71 dB Lähes henkilökuntaa

    Liittynyt:
    19.01.2005
    Viestejä:
    11 697
    Saadut tykkäykset:
    879
    Sori, oli jäänyt tämä viestisi huomaamatta.

    Komponenttiarvoista on kiinni, kuinka paljon "kiharrusta" esiintyy samalla tavalla kuin ympyrän säde vaikuttaa siihen, kuinka kaareva ympyrän kehä on. Maapalloa on historiassa luultu jopa litteäksi. Samoin onnistuneesti suunnitellun passiivikytkennän vasteiden perusteella laitetta saattaa joku luulla aktiiviseksi.

    Kuulokkeiden impedanssien itseisarvo tuppaa vaihtelemaan taajuuden funktiona. Jos tämä seikka johtaa siihen tosiasiaan, että kuulokkeita pitää syöttää pienellä antoimpedanssilla, jotta jännitejaosta ei synny mutkittelua kuulokkeiden vasteeseen. Tämän lisäksi pientä antoimpedanssia vaatii suuri damping-factor, joka vaaditaan säröttömän puhtaaseen tarkkaan toistoon. Pieni antoimpedanssi tarkoittaa, että kuuloke on "melkein" oikosulkettu maahan, kuulokkeen rinnalla on vastus, jonka resistanssi on paljon pienempi kuin kuulokkeiden impedanssin itseisarvo. Jos systeemissä on passiivinen crossfeederi, näkee tämä piiri kuulokkeen ja antoimpedanssin rinnankytkennän lähes antoimpedanssina. Esim. taajuudella 10 kHz kuulokkeen impedanssi (Z) on 100 Ω kulmalla 10° (hieman reaktanssia mukana puhekelan induktanssista) ja kuulokkeiden rinnalla on 10 Ω vastus (R). Millaisena tämä kytkentä näkyy?

    Admittanssi Y=1/Z = 0,01 S kulmalla -10° ja konduktansi G=1/R = 0,1 S. Rinnankytkennän admittanssi Y* = Y+G = 0,01*cos(-10°) + 0,1 + 0,01*j*sin(-10°) S = 0,11 - j*0,002 S, siis noin 0,11 S kulmalla -1°. Impedanssi Z*=1/Y* on siis noin 9 Ω kulmalla 1°. Tämä on kyllä ihan hiton lähellä 9 Ω vastusta. Puhekelan induktanssi ei näy tämän rinnankytkennän "läpi" juuri yhtään. Ei siis ihme, että tulos on kun kuulokkeiden tilalla olisi 9 Ω vastus. Siksi niitä kiharoita ei näy mailla halmeilla ilman mikroskooppia.

    Milloin kikkaroita syntyisi? Jos efektiivistä antoimpedanssia ei rajoitettaisi ja kuulokkeiden impedansseissa reaktanssi olisi vallitsevassa osassa, niin kyllä niistä kikkaroista voisi päänsärkyä tulla, monen desibelin mutkia vasteisiin, mutta ainakaan minä en näin idioottilla tavalla härpäkkeitäni suunnittele. Jotkut teinit ehkä jossain ysiluokan elektroniikkakerhossa?

    Nämä ovat minusta suuria etuja, mikäli passiivisuus ei aiheuta muita suurempia ongelmia.

    Ehkä ymmärtäisit, jos joskus kuulisit tuollaisen härpäkkeen ääntä.

    Onhan noitakin suunnitelmia välillä ollut, mutta erityistä tarvetta ei sitten ole oikein koskaan ollut. Aktiivipuolella asiat menevät helposti vähän triviaaleiksi eli tylsiksi. Passiivipiirien optimointi on paljon kiinnostavampaa, eikä tilanne ole, että puolet laitteen komponenteista on virtalähdettä regulaattoreineen, muuntajineen ja diodisiltoineen...
     
  8. John-117

    John-117 Vakiokasvo

    Liittynyt:
    06.09.2015
    Viestejä:
    611
    Saadut tykkäykset:
    30
    OK, myönnän. Passiivinakin crossfeedin voi saada toimimaan jos tietää mitä tekee. Mutta. Systeemi on oltava valmis tekemään täysin kustomina juuri käytetylle laitteistolle ja varsinkin sille kuulokkeelle. Ja tekemään uudelleen jokaisen laitteistomuutoksen yhteydessä ja korvien välisen impedanssin kausivaihtelusta. Ei ole tod. mikään aloittelijapoikien pehmeä PnP-lasku crossfeedin maailmaan. Sähköstä saisi olla enemmän tietoa kuin että sähköpaimeneen kuseskelu ei kannata ja sähkö on pimeässä sinistä & koskee niin perkeleesti. Jos nämä pikku joustot hyväksyy niin sitten

    [​IMG]
     
  9. 71 dB

    71 dB Lähes henkilökuntaa

    Liittynyt:
    19.01.2005
    Viestejä:
    11 697
    Saadut tykkäykset:
    879
    Hienoa upeaa. Olet sisäistänyt sanomani täydellisesti! Perutaan ne hoitoon menemiset. :cool:

    Kuulokeantoihin liitettävät passiivihärpäkkeet on optimoitava käytetylle systeemille, koska signaalia voi vaimentaa korkeintaan 20 dB. UPOC on sitten kompromissi, jossa sallitaan pientä vasteiden häröä, mutta härpäke toimii kaikenlaisten laitteiden kanssa kohtuullisesti.

    Audiovahvistimen kaiutinliittimiin kytkettävä kuulokeadapteri (siis se laite, jolla meikäläinen käytännössä kotona kaiken kuuntelee) vaimentaa signaalia luokkaa 30 dB (kaiuttimet kuluttavat tehoa watteja, kuulokeet milliwatteja), joten tuommoinen adapteri toimii käytännössä kaikkien maailman kuulokkeiden (ja vahvistimien) kanssa.

    Kiitos ja anteeks...
     
  10. KILLPATRICK

    KILLPATRICK Lähes henkilökuntaa

    Liittynyt:
    28.01.2010
    Viestejä:
    6 936
    Saadut tykkäykset:
    1 333
    Pop cornit on kohta syöty.
    Mutta itse asiassa tässä oli mielestäni tärkeintä keskustelu. Jota me vähemmän tietäväiset seurasimme suurella mielenkiinnolla. Älkää kumpikaan ajatelko voittaneenne, vaan että perustelitte kantanne hyvin..
     
    Viimeksi muokattu: 10.03.2016
  11. toke

    toke Lähes henkilökuntaa

    Liittynyt:
    13.12.2001
    Viestejä:
    1 025
    Saadut tykkäykset:
    0
    Jotta ymmärsin oikein, kerropa vielä, et kuuntelit siis digitaalista diskreettiä monikanavaääntä elokuvien ääniraidoilta?
    Vai, että kuuntelit stereo-musiikkia?
    Mistä tehosteista ja efekteistä puhut?

    Ai niin, ja kiitoksia crossfeed-dialogista. Tuli ikävä usenet-aikoja.

    HW700:ssa jäisin kaipaamaan mahdollisuutta langalliseen käyttöön ilman pöytälootaa ja bt-käyttö. Tolla hinnalla pitäs saada jo monikäyttöisyyttä, mut kun ei kai sit ole kilpailevaa mallia, niin...

    Tulivat myyntiin reilut 2 vuotta sitten, joten mietityttää kuinkahan pian tulee se mk2, jossa tietty olis noi kaipaamani lisät...
     
    Viimeksi muokattu: 18.03.2016
  12. jmo

    jmo Lähes henkilökuntaa

    Liittynyt:
    26.04.2002
    Viestejä:
    1 648
    Saadut tykkäykset:
    328
    No tottahan nyt olen monikanavaisena myös kuunnellut. Miksi muuten olisin kommenttiani kirjoitellutkaan.

    Dredd-elokuvaa, kuten myös vähintäänkin muutamaa muuta tuli kokeiltua, enkä löytänyt mitään ahaa-elämystä, vaan lähinnä päinvastoin.
    Tehosteilla tarkoitin tuon prosessorin jäljiltä tulevaa ääntä, sekä Dolbyn, että DTS:n värittämää.
    Molemmat huonoja. Eri tavalla. Mutta kummatkin siis huonoja.
    Jotain muitakin säätöjä ja vaihtoehtoja varmaan oli (Game ja Cinema), mutta normi stereo kuitenkin tarjosi sitä siedettävämpää tasoa.

    Kuulokkeet päässä on hieman hankalaa saada kaiuttimet eteen ja taakse, joten tehosteitahan nuo ovat joilla tuota yritetään luoda.
    Ja mielestäni nämä tehosteet vain pilaavat äänen kokonaisuuden.
    Pakettiinhan kuuluu siis äänitilaprosessori tjms., johon luodaan kuulokkeilla langaton wifi-yhteys.
    (9.1-kanavainen virtuaalinen tilaääni mukaansatempaaviin elokuva- ja pelikokemuksiin)
    http://www.sony.fi/electronics/pantakuulokkeet/mdr-hw700ds#product_details_default

    Samanhintaisilla normikuulokkeilla saa omiin korviini laajaa äänikuvaa elokuviin ja musiikkiin yhtälailla ja bassotkin mölisee samaan malliin, mutta paremmalla äänellä.
    Eli siis en tykännyt vahvasti värittyneestä äänestä, jolla yrititettiin luoda monikanavaista vaikutelmaa ja joku muu voi tykätä.
    Miten vaan, mutta omasta mielestä siis täysin tyhjänpäiväiset.

    Mutta tietysti jos kaipaat häiriötöntä langatonta toistoa, niin kyllähän nämä siinä toimivat. Ja erinomaisesti.
    Vähän on kyllä kalliit.

    Edit: Lisäyksiä
     
    Viimeksi muokattu: 21.03.2016
  13. toke

    toke Lähes henkilökuntaa

    Liittynyt:
    13.12.2001
    Viestejä:
    1 025
    Saadut tykkäykset:
    0
    Onko noi sony500:t ainoot ht-surround-luurit maailmassa?
    Yllättävää sinänsä, et ei sit yksikään luurifirma oo tehny sitä itsestäänselvää valintaa, et laitetaan sinne luuriin useempi kaiutin. Ja hoidetaan äänen suunnan astiminen sillee niinku luonnollisesti. Kunmallista, ku soundbaritki on ollu niin kovasti suosittuja...


    Sent from my iPad using Tapatalk
     
  14. elmac0

    elmac0 Vakiokasvo

    Liittynyt:
    05.06.2007
    Viestejä:
    701
    Saadut tykkäykset:
    130
    Eikös noita monen kaiutinelementin "surroundkuulokkeita" ole ollut jo iät ja ajat? Esim niinkuin tämä: klik. Ongelma tuossakin vain on se, että korvan juuressa hönkivä vinoon sijoitettu driveri on luonnollisesta ratkaisusta varsin kaukana. Ihminen aistii saapuvan äänen suunnan HRTF ilmiön perusteella, eli sen perusteella, miten pään muoto, korvakäytävä ym värittää korviin saapuvaa ääntä. Wikipediasta lisää.
     
  15. FREIWILLIG

    FREIWILLIG Käyttäjä

    Liittynyt:
    02.03.2008
    Viestejä:
    28
    Saadut tykkäykset:
    2
    Naapurisovun ylläpitämiseksi olisi tarkoitus hankkia nuo sonyn kuulokkeet. Jos olen oikein käsittänyt,että ainoastaan japanilainen versio sallii ylimääräiset kuulokkeet (jopa neljät kuulokkeet). Ei se olisi kivaa,jos parempi puolisko joutuu olemaan ilman ääntä.

    https://www.avforums.com/threads/so...4k-passthrough-and-9-1-channel-audio.1870217/

    Onko teillä kellään kokemusta asiasta tai vielä parempi jos joku olisi hankkinut tuon japsiversion.
    http://www.smartimports.net/MDR-HW700DS/
     
  16. Naks*

    Naks* Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    30.10.2006
    Viestejä:
    79
    Saadut tykkäykset:
    15
    Kokemusta ei ole, mutta olen tuollaisia harkinnut. En ollut tietoinen, että japanin versioon saa useammat kuulokkeet kiinni samaan aikaan, joten kiitos tästä tiedosta. Tosiaan aiemmin hankinta on kaatunut tuohon, kun kuvittelin, että vain yhdet kuulokkeet toimii (kuten näin onkin eu mallilla) Pitääkin pistää tilausta sisään viimeistään seuraavana palkkapäivänä ja tilata tuolta tuo setti + alkuun yhdet lisäkuulokkeet.
     
  17. Jyrki

    Jyrki Lähes henkilökuntaa Tukijoukot

    Liittynyt:
    09.01.2001
    Viestejä:
    1 471
    Saadut tykkäykset:
    20
    Vielä on Smyth Realiser A16:n kickstarteria jäljellä...