Kaupasta ostettuna selvät suosikit ovat Newcastle Brown Ale ja Red Stripe. Pubissa maistuu myös Fuller's ESB. Perusvalikoimasta maistuu selkeästi parhaiten Sandels (Pirkan olut hyvänä kakkosena). Huonoimmat kokemukset leimautuvat jotenkin Lapin Kultaan, joskin viime kerrasta on sen verran aikaa, etten edes muista makua. Eräässä pitkän linjan tunnetussa oululaisessa rokkibaarissa oli ainakin puoli vuotta sitten vielä hanaoluena sen makuista olutta, kuin siihen olisi kaadettu ruisjauhoja ja rautahippuja sekaan (ainoa olut, jonka joka kerta teki mieli jättää kesken). En tiedä sitten oliko juuri Lapin Kultaa tai Karjalaa (Karhua se ei ainakaan ollut eikä luonnollisestikaan Sandelsia).
Jos hyvät oluet kiinnostaa ja sattuu olemaan Oulussa, niin suosittelen Roosterin alakerran pubia. Laaja olutvalikoima ja osaava henkilökunta. Hanasta löytyy paikallisten Sonnisaaren ja Maistilan panimoiden oluita, joita saa myös 2,5 dl annoksina.
Lähikaupoista ostan usein sellaisia oluita, jotka ovat hyviä, tasalaatuisia ja joiden hintalaatusuhde on kohdallaan: Pilsner Urquell, Kukko Pils, Koffin AL, Olvin pintahiivaoluet. Kaikkein halvimpia bulkkilagereita en juurikaan suosi. Alkosta perusostokset ovat Sinebrychoff Porter, Muffloni CCCCC + erilaiset imperial stoutit/stoutit/porterit. Olutravintolassa ostan mielelläni sellaista, jota ei kaupasta saa. Kaljaa juon niissä lounasravintoloissa, joissa on kotikaljaa tarjolla. Valmistajista ei ole koskaan tietoa.
Huomattavaa laadullista ja määrällistä kehitystä on tapahtunut panimokartalla niin Suomessa kuin maailmallakin tämän ketjun seitsemän vuoden hiljaiselon aikana. Huomaan, ettei palstan seuraajista ole vieläkään kovin moni tähän pienpanimobuumin kelkkaan lähtenyt mukaan, mutta ilo huomata ainakin joidenkuiden kyllästyneen halvimpiin liukuhihnalitkuihin. Omalta osaltani tähän mennessä testaamiini yli 10 000 olueen mahtuu niin monta tuhatta herkkua, että listataanpas tällä kertaa alkoholiprosentin mukaan mielenkiintoa eniten herättäneet tapaukset vuosien varrelta: 0,0%-0,9%: Krombacher Weizen Alkoholfrei (GER, 0,4%) 1,0%-1,9%: Kormoran 1 na 100 (POL, 1,0%) 2,0%-2,9%: Grassroots Den Lil IPA (DEN, 2,7%) 3,0%-3,9%: Omnipollo Bianca Raspberry Lassi Gose (SWE, 3,5%) 4,0%-4,9%: Pizza Port Ponto Sessionable India Pale Ale (USA, 4,5%) 5,0%-5,9%: 3 Fonteinen Oude Geuze (Cuvée Armand & Gaston) (BEL, 5,5%) 6,0%-6,9%: American Solera Foeder Cerise 2015 (USA, 6%) 7,0%-7,9%: Firestone Walker Union Jack IPA (USA,7,5%) 8,0%-8,9%: Trillium Mettle (USA, 8,4%) 9,0%-9,9%: Ommegang Three Philosophers 2008 (USA, 9,8%) 10,0%-10,9%: Gusswerk Dies Iræ 2014 (AUT, 10,9%) 11,0%-11,9%: FiftyFifty Imperial Eclipse Stout - Elijah Craig 12 Year Barrel (USA, 11,9%) 12,0%-12,9%: Mikkeller George! (DEN, 12,12%) 13,0%-13,9%: Goose Island Bourbon County Stout 2008/2009 (USA, 13%) 14,0%-14,9%: Baladin Xyauyù Etichetta Oro (Golden Label) 2013 (ITA, 14%) 15,0%-15,9%: Kuhnhenn Raspberry Eisbock 2012 (USA, 15,5%) 16,0%-16,9%: Nøgne Ø Dark Horizon First Edition (NOR, 16%) 17,0%-18,4%: Nøgne Ø Dark Horizon Second Edition (NOR, 17,5%) 18,5%-19,9%: Sigtuna Ace of Spades 2010 Imperial Stout (SWE, 18,5%) 20,0%-23,3%: Cool Head Brew ICE ICE NEIPA (FIN, 20%) 23,4%-26,6%: Samuel Adams Utopias 2003 (USA, 25%) 26,7%-29,9%: BrewDog Ghost Deer (SCO, 28%) 30,0%-39,9%: BrewDog Tactical Nuclear Penguin (SCO, 32%) >40%: BrewDog Sink the Bismarck (SCO, 41%) Harmillisesti useimmat näistä ovat niin harvinaisia, etten ole päässyt kuin kerran testaamaan, mutta niinhän siinä usein käy, oli harraste mikä hyvänsä...
Tämäkin olisi hauska sokkotestata. Kuten se, kun kaikki väittävät erottavansa oluet toisistaan. Varmasti niin joku voikin, mutta veikkaanpas, että jos kymmenen myydyintä olutta pitäisi sokkotestata, niin suurimmalla osalla ne menisivät päin peetä. Itse en kahta olutta osta: Fostersia, koska se on hemmetin pahaa (sokkotestin paikka ) ja Lapin Kultaa, koska sen panimo siirrettiin aikanaan Torniosta pois. Kävin panimolla kolmesti ennen sen siirtämistä ja siirron jälkeen lupasin itselleni, että Lapparia en enää osta enkä ole ostanutkaan. Ei Lahdessa voi valmistaa mitään oikeaa Tunturiporojen rakkautta.
http://www.tornionpanimo.fi nyt voit juoda taas Torniossa pantua olutta! Kyllä noista kotimaisista maitokauppavahvuisista vaaleista bulkki-lagereista erojakin löytyy, mutta niiden sokkotestaamisen sijaan tutustuisin ennemmin eri olut-tyyleihin. Niitä kun löytyy kymmeniä. Omaan suuhun vaikkapa Karhun kolmosolut on aivan kamalaa, kun oikeasti hyviä oluita on maistanut. Tölkkihän on täysin ylivoimainen pakkausmuoto pelkästään säilyvyyden ja logistiikan kannalta. Varsinkin pienpanimoilla on lisäksi ongelmia korkkivikaisten pullojen kanssa, jotka tuovat makuvirheitä. Oluet kannattaa myös juoda aina lasista. Silloin ei ole myöskään "tölkin makua".
On hieno asia, että olutkulttuuri vihdoin ja viimein kehittyy Suomessakin. Vielä kun saataisiin Alkon monopoli purettua kokonaan. Alko on ollut viime vuosikymmenet suurin este olutkulttuurin kehitykselle. Siellä on ollut ymmärrystä vain viineille. Alkossa on taas käsityöläisoluita. Ostin Tuju Stoutin. Hyvää oli. Sen verran opin viime vuoden tarjonnasta, että ei oikein jaksa ostaa kaikkea kikkailuoluita. Sen verran paljon oli viimeksi ylihintaista tarjontaa. Sitä olen aina ihmetellyt, että miksi Alko ei pysty jatkuvaan ja tasaiseen hyvän oluen tarjontaan. Jos myy vaikka Plevnan Siperiaa, niin miksi ihmeessä se häviää normaalista myynnistä tuosta vaan. Tuo maailmanluokan olut olisi saatavissa aina isoissa kaupungeissa niin kauan kuin kauppa käy, jos olisi muitakin kauppoja kuin Alko.
Plevna on erittäin pieni valmistaja. Alko myy kaikki Siperia-pullot nopeasti loppuun mitä vain sattuvat saamaan. https://www.systembolaget.se/sok-dryck/?subcategory=Öl Jos haluaa tulla kateelliseksi, niin vilkaiskaapa Systembolagetin olutvalikoimaa ja hintoja. Oluita 1973 erilaista vs. Alkon 787 erilaista. Hinnat yleisesti 40% halvempia. Ei kannata ihmetellä miksei Ruotsissa monopolista paljon valiteta.
Kyllä, jos ne on jäädyttämällä aikaansaatu. Kaikenlaisia kusetusprojekteja toki on mahtunut joukkoon, kuten vaikkapa Koelschipin tislesekoitteet sekä Brewmeisterin törkeät huijaukset, mutta tällä hetkellä maailman vahvin olut on saksalaisen Schorsbräun Schorsbock 57 finis coronat opus (57,7%), jolla voittivat käydyssä panimoiden välisessä kisassa BrewDogin The End of Historyn (55%). Edit: mainittakoon tässä yhteydessä, että kumpaakin noista oli pullollinen Porin Panimoravintola Beer Hunter'sissa silloin vuosia sitten päälle parinkympin senttilitrahintaan. Lisäksi mitä tulee pelkästään käymismenetelmällä aikaansaatuihin oluihin, niin käsittääkseni tuo 28-volttinen Ghost Deer pitää edelleen kärkipaikkaa siinä kategoriassa.
On myynnissä kahdessa Alkossa. Kaikesta voi sopia, jos Plevna haluaa myydä. Tämä oli esimerkki. Itseäni kovasti harmitti, kun Alko aikanaan myi Slottskällans Imperial Stoutia. Sitten, ilman mitään ilmoitusta ja järkevää syytä, sitä ei enää myyty. Hieno olut. Saatavissa tietääkseni edelleen, jos Alko haluaa myydä. Varmasti olisi kauppoja, jotka myisivät sitä ainakin länsi- ja eteläsuomalaisissa olutkaupossa, jos tällainen suotaisiin.
Verotus on erilainen. Jos sinä haluat ostaa esimerkiksi normaalin Pilsner Urquellin Alkosta, niin kuin ruotsalaiset joutuvat tekemään (ostavat SB:sta), niin kiva sinulle.
"Järkevä" syyhän oli kaiketi se, että kyseessähän oli Alkon kaikkien aikojen parhaan hinta/laatusuhteen omannut tuote, itsekin ostin sitä mielelläni siihen 3,31 euron pullohintaan sixpackillisia. Varmaankin verotti tuplasti kalliimpien oluiden myyntiä tmv.
Tajuat varmaan itsekin, että hintaero ei todellakaan selity pelkästään verotuksella, jos osaat matematiikan alkeet. Tölkki (0,5l) vaikkapa tuota Pilsner Urquellia (tosin 4,4%) maksaa Systembolagetissa ilman pantteja n. 1,70€ ja Alkossa 3,02€. Miksi se tölkki maksaa Alkossa 1,32€ enemmän, jos veroja on vain 0,28€ enemmän? Ostaisin olueni mielellään alkosta JOS hinnat ja valikoima olisi sama kuin Systembolagetissa.
Aikanaan kysyin Alkon myyjältä syytä poistumiseen. Ei osannut sanoa juuta eikä jaata. Alkon monopoli on johtanut siihen, että imperial stout -pullo (0,33 l) maksaa yleensä sen 5,99 €. On se sitten OK, hyvä tai erityisen hyvä . Maailmanluokan oluista voi sitten ottaa enemmän. Kun ei ole vähittäismyynnissä oikeata kilpailua, on vaan toimittava näin. Itselleni tuo yhden pullon hinta hinta ei ole tärkeä. Founders KBS voi maksaa vaikka kympin, Tärkeintä olisi se, että olisi vapaasti myytävissä kaikki sallitut asiat.
Harmillisesti vain tämän maan tapana on, että mikä ei ole erikseen kiellettyä, ei voida suoraan nähdä sallituksikaan...