Pari mainiota esimerkkiä siitä miten sopivalla (lue harhaanjohtavalla) skaalanvalinnalla saadaan kuvaajassa pienikin muutos näyttämään isolta.
Aikaskaalahan noissa on niin lyhyt, ettei kovin dramaattiset muutokset olisi edes mahdollisia. Eikä se ollut pointtikaan. Tarkoitus oli vain opponoida sitä ajattelua, että rikkaita jälleen suositaan köyhien oloja kurjistamalla. Työväen olot eivät selvästikään ole kurjistumassa vaan kehityksen suunta sielläkin on oikea.
Työväellä näyttää olevan aika hyvät oltavat jenkeissä kaikesta vasemmistopropagandasta huolimatta. Tuo neljän prosentin työttömyys taitaa olla jo täystyöllisyyden mukainen kitkatyöttömyyden raja. Milloin Suomessa on viimeksi ollut työttömyys neljä prosenttia?
Itse asiassa USA:ssa on tällä hetkellä käytännössä täystyöllisyys. Pelkona on pikemminkin ollut se, että veronalennukset nousukauden huipulla voivat ylikuumentaa talouden.
Bernie Sanders on jo nyt 76-vuotias, ja sanoisin että vuonna 2020 hän on jo liian vanha vakavasti otettavaksi presidenttiehdokkaaksi. Itse kyllä uskon, että Sandersilla ei oikeasti olisi ollut mahdollisuuksia. Nyt hän sopivasti söi Hillary Clintonin kannatusta, joten republikaanien ei kannattanut kohdistaa häneen minkään sortin lokakampanjaa. Väitteiden mukaan Venäjän trollitehtaatkin tukivat Sandersia, koska se haittaisi Clintonia.
Niin hyvät oltavat, että jenkkilässä ainoana kehittyneenä teollisuusmaana ei ole päivääkään lakisääteistä palkallista lomaa. Reiluimmat työnantajat taitavat sen pari viikkoa mitä siellä lomaa on antaa ihan palkallisena.
Tämmöisen tiedon löysin nopeasti googlaamalla: Last year, full-time workers who get paid time off from their jobs earned, on average, 22.6 paid vacation days. Systeemin erikoisuus näyttäisi olevan se, että työntekijät eivät käytä kaikkia heille myönnettyjä palkallisia lomia. Omat jenkkituttavani sanoivat kyllä pitävänsä normaalin neljän viikon kesäloman, mutta kaikki eivät näköjään sitä tee. Yli kolme viikkoa silti ilmeisesti keskimäärin.
Koreoiden johtajat tapasivat yllättäen tänään maiden rajalla Erittäin positiivinen asia tuo P-K:n halu päästä tapaamiseen Trumpin kanssa mahdollisimman pian. Ei ole ainakaan viivytystaktiikka ollut tämä suhteiden lämmittäminen. Pakotteet taitaa purra kovaa ja muutenkin on vain halu päästä pois tästä epätietoisuuden ilmapiiristä. Kun nyt vaan Trump tekisi kotiläksynsä huolellisesti ennen tuohon tapaamiseen menemistä... Se voi tuntua vähän turhalta, kun Trump omasta mielestään varmasti tietää kaiken ja on muutenkin paras, luonnollisesti.
Tästä oli aikoinaan jenkkimediassa juttua ja siinä mainittiin että porukka pelkää saavansa potkut jos käyttävät lomiaan.
Yllättävän hiljaista, suorastaan mykistyttänyt Trumpin ja Kim Jong-unin Singaporen show? Helsingin sanomissa (vähemmän yllättävästi) ehdittiin jo ruotia neuvottelu "floppien flopiksi" ( https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005716541.html ), mutta mitä mieltä arvovaltainen plazayleisö on tapaamisesta? Itse en uskalla arvioida pitkälle meneviä seurauksia, mutta pidän tapaamista yllättävän onnistuneena. Henki vaikutti olevan positiivinen ja saattoi olla askel juuri oikeaan suuntaan. Vain Trump oli valmis noin rohkeaan vetoon lähtemään ja seurauksetkin jää siis toki nähtäväksi.
Aika monet asiantuntijat lyttäsi paperin tylysti. Tuntuu että tämä on vaan Trump-orangatangin showbisnestä että saa taas twiitattua "Just made incredible deal with Kim! Nobody else is better than me!" Normaalisti tällaiset veisivät useamman päivän kokouksia ym., mutta Trumpin takia tämä oli taas tällainen pika-pika meeting. Trumppi ei kuulemma jaksa lukea pitkiä raportteja ja menettää nopeasti mielenkiinnon palavereissa jos ne kestää liian pitkään. Ei häntä kiinnosta pätkääkään Koreoiden alue, joten ei voi muuta kuin arvailla kuka hänet on tuolle polulle ohjannut.
Itse sopimus on surkea USA:n kannalta, piti ihan silmiä hieraista että voiko näin ympäripyöreä paperi olla tottakaan. Jos Obama olisi tehnyt noin surkean diilin, niin Pjongjangissa olisi vietetty politbyroon kesken pari viikkoa kestävä Hennessyä ja kaviaaria sisältävä juhlakausi, jonka jälkeen tehtaat olisi pistetty suoltamaan mannertenvälisiä ohjuksia kuin nakkeja. Nyt kun kyseessä on Trump, niin toivo sentään elää että P-K tahtoo jossain määrin kunnioittaa tuota ympäripyöreää paperia, koska Trump on niin ailahteleva persoona. Muutenkin P-K:n kannattaisi vain ymmärtää, ettei kukaan halua niiden surkeaa maaplänttiä, missä ihmispaska on edelleen kova sana juuresten lannoitteena. Kaivavat vain verta nenästään ohjuspelleilyllä.
No, prosessi on kesken niin kauan kuin P-Koreassa ei käy riippumattomat tarkastajat säännöllisesti varmistamassa, että ydinohjelma ei osoita uudelleenheräämisen merkkejä. Ehkä tältä osin odotukset olivat vähän epärealistisenkin korkealla, huomioiden se miten nopeasti huipputapaaminen tempaistiin pystyyn jne. Vaikeaa kyllä nähdä Tilt-typen tai hesarin tavoin sopimusta floppina kuitenkaan. Ymmärtääkseni Trump ei sitoutunut löysäämään talouspakoteruuvia. Sikäli kun prosessi jatkuu positiivisissa merkeissä tämä on hyvä alku. Muistellaan kuitenkin sitä että puoli vuotta sitten oltiin vielä lähes ydinsodan partaalla, ja nyt P-Korea on sitoutunut luopumaan ydinaseista sekä olemaan mukana prosessissa jossa "luodaan rauhaa ja vaurautta" Korean niemimaalle. Toivon, että jälkimmäinen tarkoittaa P-Korean avaamista kv-kaupankäynnille kun aika on sille kypsä.
Tällaisen videon Trump esitti Kimille tapaamisen aikana, tuottajana jenkkien kansallinen turvallisuusneuvosto.
Tuosta videosta; kyllä amerikkalaiset myydä osaavat ja tietävät mistä naruista vedellä. Ja oli sopimus tms mitä tahansa liirumlaarumia, niin parempi keskusteluyhteys kuin keskinäinen uhittelu. Jäämme seuraamaan jatkoa.
New York attorney general sues Trump Foundation (CNN)The New York attorney general on Thursday sued President Donald Trump's charitable foundation along with its directors -- the President, his sons Eric and Donald Jr. and daughter Ivanka. Hähähähäh!! Trumpetti käyttänyt hyväntekeväisyysrahoja omiin lakiasioihin ja ostellut vähän taideteoksia.
Nyt Trump iski kovan ehdottaessaan Kiinalle lisää tuontitulleja 200 miljardia aiempien 50 miljardin päälle. Kiinan on vaikeaa voittaa tässä pelissä, koska tuonti USA:sta oli viime vuonna vain 130 miljardia. USA:lla sen sijaan olisi tuon 250 miljardin jälkeen vielä varaa iskeä 255 miljardille... Tämä on niitä harvoja asioita, joissa Trumpin toimet vaikuttaa järkeviltä. Kiinan on annettu marssia totaaliseen ylivaltaan maailmassa, mutta ehkä tämä vähän hidastaa sitä. Samalla se tekee Kiinasta terveemmän ja vapaamman yhteiskunnan. Nyt se pelikenttä tasaiseksi.