Kyllä ovat suomalaiset naiset fiksuja: Yli 90 prosenttia suomalaisnaisista suhtautuu Trumpiin kielteisesti. Toisaalta nazionalistit ja hihhulit tunnistavat kaltaisensa: "(....) selvästi myönteisimmin Trumpiin suhtautuvat perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien äänestäjät."
Tuossa hartaasti kristittyjen suhtautumisessa Trumpiin on kyllä jotain äärimmäisen häiritsevää. Trumpin kaudella nimenomaan käsitykseni kristityistä on tullut alas valtavasti. Vaikka olen ateisti, olen aina kunnioittanut muiden oikeutta uskoon ja nähnyt uskonnossa myös monia hyviä puolia, jotka liittyvät tietynlaiseen "hyveellisyyteen". Juuri tähän olen pettynyt. Minun silmissäni kristityt ovat myyneet itsensä. En ymmärrä, miten he voivat elää itsensä kanssa kannattaessaan Trumpia. Aiemmin olen luullut tuon koskevan vain jenkkien kristittyjä, aika hämmentävää että suomalaisetkin kokevat vetoa Trumpiin.
Ilta-pulu väittää että Trumppi haluaa keskustella Putinin kanssa kahdestaan ilman avustajia. Todennäköisesti Trumppi kysyy pissavideosta ettö onko turvassa?
Huhujen mukaan kauppasodan uhka EU:n ja USA:n välillä alkaa laantumaan ja USA:lle nykytilanteeseen verrattuna suotuisaa diiliä ollaan laatimassa. Tuontitullit tulevat alenemaan amerikkalaisille tuotteille. Kiina yritti lietsoa EU:ta USA:n vastaiseen rintamaan, mutta eipä EU lähtenyt siihen.
Viittaatko tähän ennustettuun autodiiliin, jossa autojen tullit poistuisivat puolin ja toisin? Se vaikuttaisi tosiaan ihan hyvältä USA:n näkökulmasta.
En välttämättä osaa vastata kysymykseen, mutta kyllähän ensimmäisen naisen mukaan tuleminen vaikuttaa tilaisuuden näkyvyyteen, todennäköisesti vielä positiivisesti. On veikkailtu, että puolison ohjelmaan kuuluu mm. uudessa lastensairaalassa vierailu. Samalla siis tehdään myös suomalaista edistystä tunnetuksi hänellekin.
Viittaan. Tällä hetkellä 10 % vs 2,5 %. Trump uhkasi korottaa 2,5 -> 20, mikä näyttää tuottavan toivotun tuloksen eli nykytason alenemisen USA:n kilpailijalla.
Toisaalta tähän asti Euroopasta tuoduilla pickupeilla ja pakettiautoilla on ollut 25% tuontitulli USA:ssa. Voisin kuvitella, että esim. Volkswagen Amarok olisi potentiaalinen hitti USA:ssa, jos tuontitulli poistuu.
No eiköhän tämä ole Trumpin vihaajienkin mielestä hyvä asia, joten miksi siitä persekipua kenellekään tulisi?
Epädemokraattisen Venäjän itsevaltiaan hallitsija Vladimir Putinin kaksi suurinta vihollista ovat NATO ja EU. Donald Trump edistää Putinin asiaa tekemällä kaikkensa molempien tuhoamiseksi. ”Euroopan unioni on mahdollisesti yhtä paha kuin Kiina, vain pienempi” ; ”On hirveää, mitä he tekevät meille” Trumpin rähinä Brysselissä herätti henkiin pohdinnat USA:n Nato-erosta
Lopulta kai päästiin sopimukseen, että Euroopan maat tulevat korottamaan puolustukseen käyttämäänsä rahamäärää. Tai siis että sitoutuvat käyttämään sen määrän rahaa, mitä ovat jo vuosia sitten luvanneet mutta jota eivät ole toteuttaneet. Käytännössä jäi siis käteen se, että Eurooppa on tulevaisuudessa valmiimpi puolustamaan itseään Venäjää vastaan. Mahtaa Putinia vituttaa? Ylipäänsäkin tämä Trumpin presidenttiys on jo paljon aiemmin pakottanut ajattelemaan, että Euroopan pitää ottaa enemmän vastuuta omasta puolustuksestaan ilman mitään Trumpin esittämiä uhkauksiakin. Ihan oman turvallisuutensa vuoksi. Pitkään ajateltiin, että USA tulee ja pelastaa. Trumpin valinnan myötä nähtiin, että USA:ssa voidaan valita milloin tahansa presidentiksi henkilö, joka ei sitoudu vanhoihin ajattelutapoihin. USA:n asema Natossa on liian vahva, mutta se ei ole varsinaisesti USA:n vika vaan niiden maiden, jotka ovat vapaaehtoisesti ulkoistaneet puolustuksensa USA:lle ja säästäneet rahansa. Sinänsä USA on Naton kautta ostanut ihan mielettömästi vaikutusvaltaa itselleen ja mielestäni miettimällä noin tarkasti rahakäyttöä tässä Trump samalla myy USA:n vaikutusvaltaa pois. Jos mietitään Trumpin toimien vaikutuksia yksittäisiin valtioihin, niin mielestäni USA siis häviää tässä ja Eurooppa voittaa, siitäkin huolimatta että kulut kasvaa. Kokoluokka on pitkässä katsannossa täysin mitätön, voidaan ajatella että suunnilleen yhden vuoden talouskasvu "jää väliin", jonka jälkeen maailma jatka radallaan entiseen tahtiin, mitä nyt se ero että puolustus on kunnossa toisin kuin aiemmin. Jos Trump olisi oikeasti Putinin nukke, niin Euroopassa olisi voinut jo tapahtua kauheuksia. Tämän faktan jo yksistään pitäisi saada ihmiset heräämään nykytilanteen kestämättömyyteen.
Miten mahdollinen Eurooppalaisen Nato-rahan lisäys käytetään? Amerikasta tilattavaan sotakoneistoon ja aseistukseen? Ajatteleeko Trump tässä Euroopan turvallisuutta vai amerikan sotateollisuutta?
Tämä on tietenkin hyvä kysymys. Trumpin tuntien se varmaankin ajattelee USA:n asevalmistajia sekä mahdollisia säästöjä joita USA voisi tehdä, jos muut kasvattavat osuuttaan. Euroopan maiden itsensä täytyy pitää huoli siitä, ettei aiempaa suurempaa rahamäärää vain pumpata USA:lle sen kummemmin ajattelematta. Monien eurooppalaisten Nato-maiden puolustuskyky on tällä hetkellä kerrassaan naurettavalla tasolla. Jostain luin, ettei Saksalla ole hävittäjiä ja sotalaivoja joita käyttää tositilanteessa. Ei vain mahdu minun päähäni, että miksei maanpuolustukselle voi paria prosenttia valtion budjetista suoda, kun se loppupeleissä turvaa sen että demokratia voi jatkua. Noin periaatteessa, jos USA todella lähtisi Natosta, niin Eurooppa olisi tällä hetkellä käytännössä valmis Vladille valloitettavaksi. Vakuuttamisesta tässä pohjimmiltaan on kyse. Aina säästää jos ei vakuuta, mutta jotkut asiat on niin tärkeitä että ne kannattaa vakuuttaa vaikka vähän maksaakin.
Venäjän sotilasbudjetti on hieman isompi kuin Ranskalla. Siihen päälle muut Eurooppalaiset Nato-maat, niin ehkä se Euroopan valloitus ei niin läpihuutojuttu olisi. Taitaa olla niin päin, että siellä venäjällä hermoillaan Naton takia. Toinen aspekti on kilpavarustelu. Venäjä ja Kiina lisäävät rahaa samassa suhteessa ja voimatasapaino ei muutukaan, rahaa on vain vähemmän muuhun.
Toisaalta pitää muistaa, että Venäjällä on pääasiassa venäläistä kalustoa, ja palkkataso on Venäjällä alhaisempi kuin länsimaissa. Siten sillä budjetilla todennäköisesti saa paljon enemmän kuin mitä summan perusteella voisi päätellä. Käytännössä kuitenkin varmaan Venäjä pystyisi kriisitilanteessa kiusaamaan lähinnä yksittäisiä naapurimaitaan.