Eli Louhimiehen toimintatavoista kertominen ulkomaisille tuottajille on niin suuri rike että siitä olisi annettava potkut? Hyvin te vedätte.
Koet siis että Ylen on hyvä antaa toimittajiensa sooloilla henkilökohtaisin poliittisin motiivein. Toisin sanoen, työntekijällä on oikeus käyttää asemaansa miten haluaa riippumatta työnantajansa tahdosta. Selvä. Rigatellin motiiveista kertoo jotain sekin, että hän oli opintovapaalla ja silti koki tarvetta tällaiseen koska "ihmisen työidentiteetti ei katoa tai uutisnenä lakkaa toimimasta". En tiedä onko tässä sitten jokin porsaanreikä, jonka kautta voi samalla sanoa olevansa Ylen porukkaa ja toisaalta ottaa pesäeroa Yleen, koska on opintovapaalla ja näin tavallaan ei Ylen leivissä. Minusta Louhimiehen tapaus oli jo taputeltu aikaa sitten ja eiköhän rangaistus ole ollut vähintäänkin rikoksensa vertainen. Louhimies on kuitenkin tällä leimattu loppuelämänsä kun sen sijaan esimerkiksi Matleena Kuusniemen nyyhkyttämää Levottomat-elokuvien mainoskampanjaa ei kukaan muistanut enää elokuvan ilmestymisvuoden jälkeen. Toivottavasti siis Sara Rigatelli on tyytyväinen tekoonsa, jonka epäilemättä koki tehneensä naisten nimissä, sillä enemmän tämä eriarvoisuutta luo kuin tasa-arvoa.
Itse asiassa ihan kenellä tahansa on oikeus soittaa kenelle tahansa ja kysyä onko hän tietoinen asiasta x. Minusta Rigatelli perusteli ihan hyvin miksi soitti - hänestä oli uutismielessä kiinnostavaa ottaa selville onko tuottaja tietoinen Louhimiehen toimintatavoista. Ei tässä mistään "rangaistuksesta" ole kyse vaan siitä että toimittaja teki työtään. Vai onko suomalaisilla jokin kansallinen velvoite olla tekemättä työtään jos samalla saattaa epäsuorasti paljastaa maanmiehestään jotain joka voi haitata tämän työmahdollisuuksia? Mitäpä mieltä muuten itse olet tästä kansanedustajein irvikuvien vaatimuksesta irtisanoa Rigatelli tämän vuoksi? Kohtuullista ja soveliasta?
Onhan tuossa yhteydenotossa BBC:hen vähän Louhimiehen uran sabotoinnin makua. Epäammattimaista toimintaa jos noin on, tosin mitä sitä kieltämään, että minussa herää lähinnä iloisia tunteita jos Rigatelli onnistui torpedoimaan Louhimiehen kansainvälisen uran. Viime keväänä paljastui, että Louhimies on rakentanut koko uransa hyvin moitittaville toimintatavoille. Tuntuisi väärältä, että hän ensin rikkoo ihmisiä henkisesti ja kiitoksena siitä pääsisi näiden tallottujen uhrien päitä ponnahduslautana käyttäen pomppimaan kansainväliselle tasolle.
Tosin tällä hetkellä tämän toimittajan nimenomaan ei kuuluisi tehdä töitä. Lainaus Hesarista (https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005865830.html): Kova on kiinnostus aihetta kohtaan, kun käyttää vapaa-aikaansakin Louhimieheen liittyvän uutisoinnin edistämiseen ja juttuvinkkien lähettämiseen aiemmalle työnantajalleen Ylelle. Muokkaus: Kappas, Elvis tämän jo nosti esiin ylempänä.
Tätä näkemystähän halutaan kovasti maalata Louhimiestä myllyttävien osalta. Onko asia sitten näin? Vaikea sanoa, kun kukaan meistä ei tiedä koko kuvaa... Oma logiikkani vaan sanoo seuraavaa. Rakentanut uransa moitittaville toimintatavoille? Metodiohjausta on käytetty iät ja ajat (esim. monen armoittama Stanley Kubrick). Myöskään missään ei ole annettu sitä kuvaa, että jokainen tuotanto tai tuotannon arkinenkin kohtaus olisi sisältänyt Louhimiehen "ohjaussadismia". Jos näitä mainittuja esimerkkejä tarkastelee, niin uskoisin, että jokainen järkevä ihminen voi kuitenkin nähdä niissä aihetta hakea realismia eri metodein ohjaajan näkökulmasta. Viittaan tässä vaikka nyt Viitalan rooliin punaisten sotavankina tai muiden rooleihin seksuaalisuutta tarkastelevissa elokuvissa.Toki itse metodeista voi olla eri mieltä. Mainittu on toki myös työturvallisuuden vaarantamisista, mutta väittäisin, että tuotannoissa, joissa on stuntteja ja toisaalta venymätön aikataulu, suuri ellei suurin osa ohjaajista syyllisty jonkinlaiseen riskinottoon. Rikkoo ihmisiä henkisesti? En tässä vähättele ihmisten tuntemuksia, mutta eikö ketään häiritse tässä oikeasti se, että niin helposti näemme nämä asian esiin tuoneet naiset hauraina ja helposti murentuvina ja siten annamme kaiken tukemme heille nähden Louhimiehen itse paholaisena. Nämä ovat kuitenkin naisia, joista osa työskenteli "rikkoutumisen" jälkeen Louhimiehen kanssa uudestaan. Nämä ovat kuitenkin naisia, jotka vasta nyt nostivat kissan pöydälle. Nämä ovat kuitenkin naisia, jotka varmasti olivat ennen tuotantoa jollain tapaa tietoisia Louhimiehen metodeista, jos A) tämä on "rakentanut uransa moitittaville toimintatavoille", B) jos osa on jopa maininnut, että huhuja Louhimiehen metodeista on ollut liikkeellä ja C) jos osa oli kuitenkin tuotannoissa nostanut esille "rikkoutumisensa", jolloin tieto moisesta on varmasti alan piireissä levinnyt. Kiitoksena pääsee tallottujen päiden ponnahduslaudalta kansainväliselle tasolle? Siinä missä suurin osa näistä rikki menneistä naisista jatkaa tänäkin päivänä uraansa, on Louhimies ikuisesti leimattu tähän kohuun ja voi vain kuvitella miltä tuntuu, kun etenkin media luo sitä kuvaa, että koko Suomi vihaa ja halveksuu. Eiköhän tässä ole vähintään "silmä silmästä" koettu ja jos kuka niin Louhimies on tässä se, joka ei ole henkisesti enää entisensä. Eiku ai niin... Vain naiset ovat toisaalta vahvoja mutta toisaalta niin helposti rikki meneviä ja siitä ikuisesti traumatisoituvia... Miehiä ei mikään hetkauta. On toki hienoa, että yhteiskunnassa nostetaan yksilön kärsimys (ei toki köyhien tai sairaiden, mutta rikki menneiden näyttelijöiden) esiin, mutta näin tapahtuessa tuppaa niin kohtuullisuus kuin faktojen selvittäminen ja asioiden kyseenalaistaminen unohtumaan. Kun uhri edustaa sorrettua ryhmää (tässä tapauksessa naisia) ja tekijä on se kaikista pahin eli valkoihoinen heteroseksuaalinen mies, niin tekijä demonisoidaan mediassa riippumatta faktoista ja asianhaaroista. Huolestuttavaan suuntaan ollaan menossa...
Heh, vai että metodiohjaus. Nyt lipsahti hauska, ei Googlekaan juuri tunne. Metodinäyttelijöitä kyllä tiedetään, metodiohjaajilla tarkoitettaneen tyyppejä kuten Kubrick, joka kidutti ihmisiä henkisesti jotta ne näyttäisivät myös elokuvassa aidosti kärsiviltä. Kubrick teki kyllä loistavia leffoja, mutta oikeuttiko se toimintavat? Ei helvetissä. Leffoista pidän, ihmisenä en arvosta.
En nyt löytänyt äkkiseltään viestiä jossa olisi vaadittu potkuja!? Hänhän ei ollut käsittääkseni toimittajan työssä sillä hetkellä, niin hän on omalla ajalla päättänyt sabotoida Louhimiestä, ainakin näin itse tulkitsen asian. Onko joku Rigatellin tuttu pyytänyt häntä ottamaan yhteyttä vai onko hän toiminut täysin itsenäisesti, niin se ei varmaan koskaan selviä. Toi kommentti että "Mä nyt kerroin sen koska mä olen toimittaja!" on aivan naurettavaa Rigatellilta, olisi suoraan sanonut että ei halua että se mulkvisti tekee enää ikinä töitä.
Lainaamaasi viestiä edeltävän viestin lukemalla se olisi saattanut löytyä: tapaus Aku Louhimies Hän kertoo olleensa tarkistamassa uutisvinkkiä vaikkei itse ollut aikeissa kirjoittaa juttua. Potkut moisesta!
Ymmärtänet kuitenkin, ettei asia ole mustavalkoinen. Metodinäyttelijöitä arvostetaan yli kaiken, eikä kukaan ole sitä mieltä, että tyypit kuten Christian Bale tai Robert De Niro ovat mielenvikaisia, kun kiduttivat itseään kuukausia muodonmuutoksen aikaansaamiseksi. Jopa Heath Ledgeriä, jonka Jokeri-metodit moni on yhdistänyt miehen kuolemaan, pidetään enemmän nerokkaana edesmenneenä näyttelijänä kuin varoittavana esimerkkinä siitä, miten käy, jos roolin nimissä altistuu liialliselle henkiselle paineelle. Eikö tietyssä mielessä ole silloin ristiriitaista, jos näyttelijän itsensä toteuttamana metodit ovat kiiteltävä asia, mutta ohjaajan altistamana paheksuttava asia (varsinkin kun metodiohjaamista, jossa näyttelijät joutuvat hetkellisesti kokemaan fyysistä tai henkistä painetta, tapahtuu koko ajan ja vieläpä sellaisena, jossa näyttelijät päinvastoin kiittävät ohjaajaa, joka sai heistä irti parhaan mahdollisen suorituksen)? Kyllä, asiassa eroa tekee itsemääräämisoikeus. Toisaalta ja jälleen kerran, kukaan näistä Louhimiehen metodien uhreista ei käyttänyt kyseistä oikeutta jos kerran aihetta oli, vaan jäi mukaan tuotantoon. Jokaisella näistä uhreista oli mahdollisuus kieltäytyä, mutta kukaan ei niin lopulta tehnyt. Kukaan uhreista ei kuitenkaan ole esittänyt, että Louhimies olisi väkivallalla uhaten heitä pakottanut mihinkään, korkeintaan henkisesti painostanut. Ymmärtääkseni kukaan uhreista ei kokenut kohtaloon niin, että olisi ollut Louhimiehen kanssa kahden, vaan siellä aina oli muitakin, joihin olisi voinut tukeutua tai jotka olisivat osaltaan voineet viheltää uhrin puolesta pelin poikki. Valitettavasti hommaa ei hoideta uskottavasti, jos A) ensin alistutaan Louhimiehen metodeihin sen sijaan että lähdettäisiin pois, B) mainitaan asiasta korkeintaan kouralliselle taustahenkilöitä tai kavereita ja C) vuosien päästä hyökätään median kautta Louhimiehen päälle ja oikeutetaan paitsi tuotantoon jääminen niin myös Louhimiehen metodien myötäily sillä, ettei haluttu pilata tai hidastaa tuotantoa. Jos näin on, niin eikö tämä tarkoita heidän näkökulmastaan sitä, että siinä laitettiin raha ja työpaikka sen edelle, että Louhimies paljastettaisiin sadistisista metodeistaan julkisesti ja näin ennaltaehkäistäisiin uusia uhrikohtaloita.
Tämä, erittäin hyvin kirjoitettu. Sivutaan vähän tuota Metsäkedon tapausta jossa joukko naisia oli haukkunut häntä suljetussa fb-ryhmässä, hehän joutuivat oikeudessa korvaamaan naurettavan pienet korvaukset menetetystä maineesta ja työpaikoista. Tästä olisi pitänyt tehdä esimerkkitapaus ja velvoittaa naiset maksamaan Metsäkedon menetetyt tulot. Melko hämmentävää on nykyään, kun saa potkut pelkästään vahvistamattomien some-syytösten takia...
Mitenkähän muistelen että kun erään Ylen naistoimittajan aikaisempia huumetuomioita myymistarkoituksessa on nostettu toistuvasti esille, niin se nähtiin kunnianloukkauksen arvoiseksi... Nyt sitten kun ohjaaja pyrkii töihin, niin toinen Ylen toimittaja katsoo aiheelliseksi soitella työnantajalle ja nostella esiin henkilön syytöksiä jotka eivät edes ole käsittääkseni rikoksia saati että tuomiota olisi tullut, niin se onkin ihan ok? Yrität päästä töihin niin joka kerta on se sama toimittaja soittamassa perään ja lähettämässä omia juttujaan työnantajalle? Reilu peli.
Ei ole. Hyvin käytetty sana tuo "alistamana", juuri siitähän tässä on kyse. Alistaminen ei koskaan voi olla oikein, koska se on niin vastenmielinen toimintatapa. Sen enempää en jaksa vastata. Tässä on niin perustavanlaatuinen näkemysero, että toisen ymmärtäminen on mahdotonta. Minä olen kyllä yrittänyt ymmärtää ajatustapaa, että toisten alistamisessa ja pakottamisessa olisi jotain hyvää, mutta en vain pysty allekirjoittamaan sitä. Itsensä ruoskimisen sen sijaan ymmärrän erittäin hyvin. Jostain syystä otan erittäin vaikeita tavoitteita ja puhallan ulos helpotuksesta vasta kun ne on valmiit. Se aiheuttaa paljon stressiä, mutta voin asettaa noita itselleni. Muut päättäköön omasta puolestaan mitä haluavat elämällään tehdä.
Sinulle taisi sattua pieni lukihäiriö pahanen, sillä sitaatissakin lukee "alTistamana", millä lienee tuntuva semanttinen ero "alistamiseen". Olet kai kuitenkin samaa mieltä siitä, että metodeilla on paikkansa näyttelemisessä? Sen nimissä, että lopputulos on mahdollisimman autenttinen, mihin kai vakavasti otettavat tuotannot tähtäävät? Ymmärtänet, että on helpompi ja toisaalta autenttisempi näytellä esim. punavankia, jos iholla ei ole irtokarkkitorakoita ja ruokakupissa kermaista lohikeittoa. Ei autenttista taidetta voi tehdä niin, että poissuljetaan kaikki, mikä tuntuu henkisesti epämukavalta, sillä monesti se taide haetaan juuri epämukavuusalueilta tai alueilta, jotka eivät ole osa omaa itseä. Eikös se sanontakin ole, että taide on tuskaa. Minusta näytteleminen on henkistä heittäytymistä ja toisaalta tietynlaista henkistä alistumista rooliin ja ohjaajan visioon. Tämän takia usein puhutaan juuri siitä, että ohjaajan ja näyttelijän välillä tulisi vallita täydellinen luottamussuhde. Tämän takia ohjaajat antavat Tom Cruisen hyppiä katolta toiselle murtuneista jaloista huolimatta ja Christian Balen solvata valomiestä kuvauspaikalla. Tämän takia myös näyttelijät antavat ohjaajan tuottaa epämukavuutta lähtien nyt vaikka siitä, kuinka Renny Harlin piti silloista vaimoaan Geena Davisia jääkylmässä vedessä The Long Kiss Goodnightin -kuvauksissa. Muuten, samaisessa lammikossa taisi Samuel L. Jacksonkin joutua uiskentelemaan, mutta mediassa nimenomaan se nousi esiin, että nainen joutui moista kokemaan. Ymmärrän toki sen, että jokaisella yksilöllä on omat epämukavuusalueensa ja pelkonsa, eikä toinen ole pätevä niitä arvostelemaan, varsinkaan jos ei omaa samaa lähtökohtaa. Toisaalta, on aika ironista, että Louhimiestä on demonisoitu vaikka niistä torakoista, kun sitten samaan aikaan ruutu on täynnä ohjelmia, joissa vieraat joutuvat niitä koskettelemaan tai syömään, ilman että koko ohjelma edes moista käsittelee (esim. Posse). Viittaan tähän lähinnä meidän kotisohvilta arvostelevien näkökulmasta, jossa yhdessä tapauksessa kyse on lähes raiskaukseen verrattavasta kauheasta asiasta ja toisessa tapauksessa samainen on hauskaa viikonloppuviihdettä.
Katson asiaa mieluiten niin, että sinulle sattui pienoinen kirjoitusvirhe, mutta aivoni korjasivat sen lukuvaiheessa tiedostamattani oikeaan muotoonsa Metodinäytteleminen on hieno asia ja toivon että mahdollisimman moni näyttelijä olisi yhtä kunnianhimoinen kuin Robert De Niro aikoinaan. Tuo on kuitenkin sellainen asia, ettei sitä voi ulkopuolelta pakottaa. Ylipäänsäkin pidän ihmisistä, jotka omistautuvat asialle mitä tekevät. Esimiehinä he kuitenkin ovat surkeita, jos vaatimustaso on sellainen, että myös kaikkien muiden on pakko olla heidänlaisiaan, koska siten saavutetaan paras tulos. On ymmärrettävä, että nykyään Suomi on vapaa länsimaa eikä mikään Neuvostoliitto, jossa lätkäjoukkuettakin pystyi leirittämään betonibunkkerissa 300 päivää vuodessa. Tulosta tuli, mutta muistelevatko edes ne tsiljoona kultaa voittaneet pelaajat sitä aikaa lämmöllä? Kuten jo aiemmissa keskusteluissa sanoin, niin Louhimiehen metodit olisivat ihan hyväksyttyjä, jos niistä olisi selvästi sovittu näyttelijän kanssa ja mieluiten tietenkin kirjallisesti merkitty ylös. Nyt selvästikään se ei ole ollut molemminpuoleista. Mikä on ok, jos tuska on itseaiheutettua. Kiusaus taiteen nimessä sen sijaan ei mielestäni ole sen sallittavampaa kuin kiusaus 0,2 prosenttia kovemman osavuosikatsauksen toivossa. Mm. tässä Louhimies epäonnistui täydellisesti esittäessään ystävää vain käyttääkseen materiaalia näyttelijää vastaan kuvaustilanteessa.
Väittäisin kuitenkin, että aika monta elokuvahistorian hienoa kohtausta on toteutettu niin, että ohjaaja ei ole kertonut näyttelijälle kaikkea nimenomaan autenttisen reaktion toivossa. Tästä esimerkkinä vaikkapa se kuuluisa chestburster-kohtaus Alien-elokuvasta, jossa ohjaaja Ridley Scott ei kertonut näyttelijöille, mitä John Hurtin rintakehästä on purskahtava, jotta kauhun ja yllätyksen sekainen reaktio olisi aito. En tiedä sitten teistä, mutta minusta kyllä kuulostaa jopa aika absurdilta, että taiteessa, jossa sekä ohjaaja että näyttelijä pyrkii paitsi suunnitellusti niin myös hetkessä hyppimään tunteesta tunteeseen ja tavoittelemaan autenttisuutta, pitäisi jokainen näyttelijään kohdistuva asia (pl. fyysistä turvallisuutta koskevat asiat) käydä tarkasti läpi. Veikkaisin, että jos jonnekin Actor's Studiolle lähtee opiskelemaan, niin ei siellä työpajoissa sitä harrasteta, että ennen improilua ja sen lomassa kysytään koko ajan, että "onhan tämä kaikille varmasti ok" ja "ovathan kaikki varmasti kunnossa" ja "tietäväthän kaikki nyt varmasti mitä on luvassa". En vain jaksa uskoa, että kukaan alan ihminen on oikeasti sitä mieltä, että taidetta tehdessä edetään niin, että tärkeintä on ettei vain kukaan pahoita mieltään. Kuten sanottu, Louhimiehen toimitavoissa on ehdottomasti parantamisen varaa alkaen juuri siitä, ettei ilmeisesti sitten luottamussuhdetta näyttelijän kanssa ole syntynyt ja siitä huolimatta tuotannossa on edetty. Sanonpahan vaan, että jos jokainen näistä näytteljöistä on kuitenkin "myrkyn niellyt" sen sijaan, että olisi lopettanut homman, niin osa vastuusta on myös heillä, sillä myöntymisellään he ovat näyttäneet Louhimiehelle vihreää valoa. Sanon myös, että jos kyse olisi ollut miehistä, niin haloota ei olisi noussut. Ei kukaan olisi ajatellut, että "no voi voi, mitä sitten vaikka miehet lopulta myöntyivätkin Louhimiehen metodeihin, jos he kuitenkin joutuivat tekemään sen epämukavan olon ja ahdistuksen kera". Koska kyseessä olivat kuitenkin naiset, jotka tasa-arvon kannattajatkin näkevät usein suhteessa miehiin "heikompina" ja "helposti särkyvinä" mutta käyttävät siitä nimitystä "empatia", niin silloin ei ole edes väliä, myöntyivätkö naiset lopulta Louhimiehen tahtoon. "Heidän täytyi shokissa ja siksi he myöntyivät". Tasa-arvoista? Itse puhun tässä nimenomaan tasa-arvon suulla, sillä näen nämä naiset aikuisina ihmisinä, joilla sen myötä olisi pitänyt olla kykyä sanoa "ei" jaloillaan.
Markku Jokisipilä oli äsken Sannikka & Ukkola -ohjelmassa. Puhui hienosti metoo-asioiden juridisesta puolesta. Ei voi olla niin, että toverituomioistuin tuomitsee ihmisiä julkisuudessa. Jokisipilä tuomitsi nykymeiningin ja sanoi, että riippumattomat tuomioistuimet tuomitsevat ja syytetyillä on siellä oikeus puolustua (tämä on oma äärimmäisen lyhyt tiivistykseni Jokisipilän sanoista). Jokisipilä on aikaisemmin kirjoittanut Törhösen käsittelystä näin: Nämä aivan samat ongelmat näemme tässä Louhimies-tapauksessa.
Juuri näin. Valitettavasti tunteella ja kliseisillä mielikuvilla ajattelu on monella korvannut ajatuksen siitä, että ihminen on syytön kunnes toisin todistetaan. Yleisimmin nämä ongelmat tuntuvat liittyvän etenkin naisten ja miesten välisiin ongelmiin, joskin nykyään puhuttaa myös se, että kouluissa oppilaan ja opettajan välisissä ongelmatilanteissa oppilas on automaattisesti vahvoilla ja opettaja heikoilla (OAJ:lla asianajajien liksat juoksee, kun joutuvat hätää kärsiville opettajille neuvomaan, mitä saa tehdä ja mitä ei, ja mistä on ennakkotapauksia). Esimerkiksi raiskaus niin hirveää kuin se varmasti onkin... Väitän että jos nainen kertoo tulleensa raiskatuksi, niin suuri ellei suurin osa ihmisistä olettaa automaattisesti näin tapahtuneen ilman minkäänlaista tarvetta nähdä todisteita. Raiskaussyytös nähdään myös aina yksiulotteisesti raiskauksena, eikä minään muuna. Spoiler Aikoinaan puhutti Big Brother -ohjelman tapaus, jossa humalaiset mies ja nainen flirttailivat, suutelivat ja menivät samaan sänkyyn nukkumaan ja jossa mies sitten kouri (humalassa ja pimeässä) tätä naista, joka oli sammunut. Jokaisen objektiivisen ihmisen maalaisjärki pitäisi tässä vaiheessa sanoa, että tasavertaisina aikuisina ihmisinä kumpikin oli tilanteesta vastuusta, sillä kumpikin ymmärsi, mihin tietyt lähtökohdat voivat johtaa, varsinkin kun ihmisen seksuaalinen intohimo paitsi on niin myös halutaan olevan sellainen, joka ottaa tavallaan valtaansa (toki fiksuilla ihmisillä niin, että viimeistään kiellon kuullessa toiminta pysähtyy). Siitä huolimatta tämä mies sai raiskaajan maineen ja muistaakseni jopa tuomion. On toki hienoa, että kotisohvilta arvostelevat ovat empaattisia, mutta kun sitä pitäisi pystyä monimutkaisen tapahtuman kerroksia tarkastella objektiivisesti... Ettei vain tuossa puhuisi se, että nainen nähdään heikkona ja herkästi musertuvana, joka ei ole vastuussa seksuaalisesta käytöksestään, ja mies nähdään himoja täynnä olevana raakalaisena, jonka biologisesti luontainen tarve olla naisen kanssa seksuaalisessa kanssakäymisessä on aina väärin ellei nainen koko ajan artikuloi "vihreää valoa".
Tämä Aku Hirviniemen kertomus Tuntemattoman kuvauksista on ollut täällä ennenkin, mutta lienee järkevää toistaa: "Pyydettiin metodinäyttelemistä ja sitä annettiin, Hirviniemi nauratti paikalla olleita." https://www.helsinginuutiset.fi/art...etivat-kiljua-uuden-tuntemattoman-kuvauksissa Työoikeuden professori Seppo Koskisen mielipide: Pelkästään Tuntemattoman kuvausten suhteen asia on aika monimuotoinen, jos sen kauniisti ilmaisee. Nyt kun Louhimiestä arvostellaan Levottomat-elokuvan (vuodelta 2000) tuotantoyhtiön mainostuksen virheistä, alkaa tämä tapaus olla vähintään ihmeellinen.