https://www.google.fi/search?q=kaiken+teoria+dvdplaza Tosin löytyypä se tälläkin haulla: https://www.dvdplaza.fi/forum/search/1093883/?q=kaiken+teoria&o=relevance&c[title_only]=1&c[node]=27 Melkein kuitenkin kätevämpi kirjoittaa toi suoraan selaimen hakupalkkiin.
Ja muistutetaan myös, että tähän ketjuun (https://www.dvdplaza.fi/forum/threads/lyhyet-elokuva-arvostelut.93597/) saapi kirjoittaa arvostelun ilman, että siitä tulee sanomista, vaikka elokuvasta oma ketju olisikin (Toki mielellään leffan omaan ketjuun sitten pidemmät pohdinnat.)
The Monster Tämmöinen pienen budjetin kauhuelokuva tuli katsottua, kun jäi jostain syystä trailerin jälkeen mieleen. Ideana siis, että äiti ja tytär jäävät auton hajottua öiselle metsätielle odottamaan apua autoonsa ja metsässä on tietenkin verenhimoinen monsteri. Lähtökohdasta tykkäsin, lokaationa synkkä ja sateinen tie keskellä metsää oli toimiva ja uskottava tapahtumapaikka. Kuvaus ja tunnelma olivat alussa kohdillaan, äänimaailma oli yksinkertainen, mutta ihan toimiva, tunnelmaa luotiin muutamilla creepyillä, vanhoilla lastenrunoilla, joilla ei kyllä sinänsä ollut mitään tekemistä minkään kanssa. Päätapahtuman lisäksi nähtiin välillä flashbackeja tyttären ja äidin myrskyisestä menneisyydestä, mutta nämä eivät aina mielestäni istuneet oikeisiin kohtiin ja niiden viesti tuli selväksi aika äkkiä, ja niitä olisi voinut leikata poiskin. Keskiössä oli äidin ja tyttären välinen suhde, jonka kasvaminen ja näiden hahmojen kehitys oli hoidettu ihan hyvin, mutta yllätyksettömästi. Valitettavasti elokuva ei kauhun osalta hirveän hyvin onnistunut, jännityksen nostattaminen jäi puolitiehen. En ollut täysin vakuuttunut näyttelijöiden suorituksista ja yleensäkin juoni oli mitä oli. Hirviö ei kauhistuttanut erityisemmin ja vaikka elokuva oli noin puolitoista tuntia pitkä, alkoi homma puuduttamaan ja leffa ei pitänyt otteessaan saati pelottanut, mikä ei ole hyvä merkki kauhuelokuvan suhteen. Hirviö oli valitettavasti myös hyvin muovisen näköinen, kun se näkyi kunnolla. Elokuvassa oli tiettyjä epäloogisuuksia ja ihmetyksen aiheita, joista puhun spoilerissa. Spoiler Sen apuun tullen korjaajan Jessen kuolema oli omituinen, jäbä oli auton alla, josta monsteri hänet haki, mutta äiti ja tytär eivät muka sitä nähneet tai kuulleet. Hirviö oli juonen osalta halutessaan nopea ja huomaamaton, mutta kokonsa puolesta ei varmana olisi jäänyt huomaamatta ja Jesse -hahmon olisi luullut huutavan aikalailla. Sitten, miksi ihmeessä se irtonainen käsi piti heittää siihen konepellille? Miksi Jesse ryömi tielle takaisin niin kaukaa? Tavallaan aika triviaaleja juttuja, mutta ihmettelen vain. Leffan edetessä huomataan, että hirviö ilmeisesti pelkää valoa tai ainakin valo karkoittaa sen, mutta miksi hirviö oli ilman ongelmia katulamppujen alla ja toisaalta mönki useammankin kerran kirkkaaseen ambulanssiin sisään, mutta sitten taskulampun valo samassa tilassa oli muka liikaa? Äiti -hahmon kuolema sitten olikin ihmeellinen. Ideana siis kai oli, että äiti vie hirviön huomion ja lapsi juoksee turvaan, mutta kun äiti ja lapsi tajusivat jo tässä vaiheessa valon karkoittavan hirviön niin, miksi eivät lähteneet soihtujen kanssa karkuun tai varsinkin sen taskulampun kanssa? Oli yksi turhimpia elokuvakuolemia, mitä tulee mieleen. Toinen vaihtoehto olisi ollut istua siellä ambulanssissa taskulampun ja soihtujen kanssa aamua odottaen. Yleensä en valita hahmojen toiminnasta, koska ymmärrän, että hahmot eivät ole täydellisiä ja tekevät virheitä jne. mutta kun nyt hahmoilla oli kaikki tarvittava tieto selviytymistä varten. Sama kuin jos Clint Eastwoodin hahmo ojentaisi aseensa pahikselle länkkärissä. Nyt haluttiin liikaa päätyä haluttuun lopputulokseen juonen kannalta ilman, että sitä perusteltiin tarpeeksi. Muutenkin tuo hirviön heikkous oli ihan naurettava tai ainakin kehnosti toteutettu, viimeistään tuossa vaiheessa meni fiilis. Aika paljon juttua tuli spoilerin sisään elokuvasta, hyvän idean toteutus ontuu ja lyhyen elokuvan aikana pitkästyminen on vaan huono merkki. Ei tämä huonointa ole mitä olen nähnyt lähellekkään, mutta 1,5 tähteä enempää on vaikea kuvitella antavansa.
Eraserhead (1977) David Lynchinin ensimmäinen leffa oli näkemättä, mutta korjasin asian eilen. Lynchille tunnusomaiset piirteet ovat jo selvästi mukana, ehkä hiomattomina, mutta kuitenkin. Eraserhead on 90 minuuttinen lyhytelokuva. Juonta ei ole nimeksikään, vaan leffa keskittyy analysoimaan perheen perustamiseen ja siihen liittyvien vastuiden aiheuttamaa ahdistusta. Tai näin minä tämän oudon elokuvan tulkitsin. Myöhempiin Lynchin hiotumpiin tekeleisiin verrattuna Eraserheadissä on tiettyä pienen budjetin amatöörimäisyyttä, joka saa sen muistuttamaan taideteollisen korkeakoulun elokuvalinjan oppilastöitä. Mieleeni juolahti myös elokuvaa katsoessani, että tällaista jälkiä varmaan syntyisi, jos Aki Kaurismäki tekisi leffan huumeiden vaikutusten alaisena. Dialogin vähyydessä ja ohjauksen vähäeleisyydessä oli paljon samaa. Elokuvan mustavalkoisuus tuo selvästi esiin, kuinka tärkeitä värit ovat Lynchin leffoissa. Kromaattinen ulottuvuus uupuu, ja Lynchin tyyli kärsii selvästi tästä. Elokuvan teollisen ahdistava äänimaailma on ehkä leffan parasta antia. Se teki vaikutuksen. Elokuvaa rasittaa sisällön vähyys/yksioikoinen ahdistava aihe, oppilastyömainen hiomattomuuden ja halpuuden tunne sekä Lynchin ilmaisulle tärkeiden värien puute. 2/5
The Entity (1982) Erittäin onnistunut kummitus, poltergeist leffa. Barbara Hershey kohtaa raiskaaja kummituksen/kummituksia ja näitä tapahtumia säestää erittäin onnistunut musiikki. Elokuva onnistuu olemaan erittäin painostava ja kun osa tapahtumista perustuu ”tosi tapahtumiin” niin kokonaisuus on yksi parhaista näkemistäni kauhuelokuvista. Tätä mieltä on myös Martin Scorsese http://www.openculture.com/2018/10/martin-scorsese-creates-list-11-scariest-horror-films.html Koch Median The Entity blu-ray on laadullisesti onnistunut ja ekstrat mukava lisä. The Entity 4-/5
Ready Player One. VMP Luin kirjan ja pienoisesta tökköydesta huolimatta oli ihan viihdyttävä. Lukiessa jo ajattelin, että tämä toimisi elokuvana paremmin ja tilasinkin sitten osapuilleen välittömöstä blurayn. Ei se kirja ollut mitenkään juonellisesti monimutkainen, niin miksi ihmeessä sekin leffaa varten tyhmistyttää muutamalla kertaluokalla? Ja eikö sitä juonta olisi voinut hiukan noudattaa: nyt oli pari hahmoa ja pari kohtausta, joilla oli aavistus samankaltaisuutta kirjaan, mutta muuten kaikki oli laitettu uusiksi.
Canal Digital tarjosi kolme vuokraelokuvaa ilmaiseksi ja viikonloppuna tuli katseltua The Catcher Was a Spy,,Ready Player One ja Adrift. The Catcher Was a Spy Moe Bergin elämästä kun lukee, niin eväitä olisi riittänyt huomattavasti parempaankin. Kovia nimiä on saatu mukaan ja Paul Ruddia on mukava nähdä vakavassakin roolissa, mutta leffa ei jaksa pitää mielenkiintoa yllä. Leffan loppuhuipennus on varsinainen antikliimaksi. Ready Player One Ääh. Ihan nätti, mutta ei tämä muuten iskenyt millään tavalla. Kovaa mentiin ja jotain yritettiin, mutta täydellisen turhanpäiväinen tekele. Ei missään nimessä kestä toista katselua, kun tämäkin teki tiukkaa. Adrift Ihana, upea Shailene Woodley tekee hienoa työtä vähälle huomiolle jääneessä tositapahtumiin perustuvassa selviytymisleffassa. Vaikka ajassa hypitään edestakaisin, niin kerrankin se ei haittaa, pikemminkin päinvastoin.
Election Hienoja Alexander Paynen vanhempia leffoja uudelleen katsottavana. Nautin enemmän nyt Electionista kuin silloin eka katselukerralla vuosia sitten. Nyt ei ollut niinkään tarvista verrata tätä About Schmidtiin tai Sidewaysiin vaan nauttia oman tyylisenä leffanaan. Vaikka lähestymistapa on aavistuksen vielä komediallisempi kuin Paynen myöhemmissä mestariteoksissa, niin vastaavanlaisia (pääasiassa myötähäpeän) tunteita päähahmojen edesottamukset tässäkin saavat aikaan. Sekä Matthew Broderick ja Reese Witherspoon ovat mahtavia vastenmielisissä päärooleissaan. High School -leffojen aatelia. 4/5 Mommilan veriteot 1917 Tällainen suomileffa löytyi digiboksin syövereistä. Elokuvassa kuvattu kiinnostava pieni tapahtuma suomihistoriassa. Elokuvana teatterimaisuudessaan aika kankea tapaus, jonka parhaita puolia ovat muutamat roolisuoritukset (mm. Oiva Lohtander nuorena). 2½/5
Juice Vallan ok ja hieman masentava elokuva kansantaiteilijasta (eli alkoholistista) joka oli suosittu ja vittumainen henkilö. Riku Nieminen ei ärsyttänyt ja omalla äänellä esitetyt laulut eivät haitanneet. Mikko Alataloa näyttelevä kaveri on kyllä saanut huonot kortit elämässä kun niin paljon näyttää Mikko Alatalolta.
The Disaster Artist En ole koskaan The Roomia, eikä varmaan tämän näkemisen jälkeen ole tarviskaan, sillä sen verran selväksi jutun juoni kävi. Ihan kiehtova tarina ja ihan kiva leffa. James Franco pääosassa imitoi aika hyvin Tommy Wiseauta. Oliko leffa sitten viihdyttävä omana itsenään vai The Roomin ”siivellä”. Vaikea sanoa. 3/5 Roma Alfonso Cuaronin omaelämänkerrallinen teos 1970-luvun alun Mexico Citystä on elokuvana aika monellakin tapaa erilainen kuin ohjaajan aiemmat merkkiteokset. Siinä missä Children of Menissä tai Gravityssa melkein päällimmäisenä jäi mieleen pitkät kamera-ajot, niin tässä kamera on staattinen tarkkailija. Tarina on vähäeleinen kuvaus hyväosaisesta meksikolaisperheestä perheen palvelijan silmin ilman suurta yleisöä kosiskelevia koukkuja, jollaiset noista aiemmista löytyy. Kaunis elokuva sekä visuaalisesti että sisällöltään. 4/5 The 39 Steps Hitchcockin äänielokuvat ovat itselläni jälleen katselussa, ja nyt ollaan päästy ohjaajan yhteen Englannin ajan merkittävimmistä klassikoista. Tarina on vanha tuttu, sillä näitä ”viaton mies joutuu tahtomattaan poliisien tai vakoojien takaa-ajamaksi ja löytää blondin rinnalleen”-elokuvia on Hitchcockin filmografiassa varmaan toistakymmentä. 39 askelta on yksi ehdottomasti parhaimpia niistä. Leffaan etenee mm. Skotlannin jylhissä maisemissa vaivattomasti kohtauksesta toiseen ja ylläpitää jännitteensä loppuun saakka. Robert Donat pääosassa on erittäin hyvä ja Madeleine Carroll on myös paikallaan Hitchcock-blondien prototyyppinä. Mikä sitten on hölmöä? Spoiler No ainakin elokuvan loppuratkaisu tai ylipäänsä totuus 39 askeleesta. Olisivat vaikka kirjoittaneet paperille mokoman kaavan. Toki se ei olisi ollut elokuvallisesti yhtäkiehtovaa kuin mr. Memoryn käyttö
Moi Cane, mä katsoin saman ja en myöskään ole nähnyt The Roomia. Internetin meemien ja muiden takia tuntuu että se on silti nähty. Tykkäsin elokuvasta. Se oli leppoisa ja viihdyttävä. Tommy Wiseau hahmona mysteeri ja hyvä niin. Elämässä pitää olla asioita joita ei tiedä (niin kuin pazzen paino tai jtx:n poliittinen kanta).
Police Story (1985) Ilmeisesti pitäisi olla Jackien parhaita? Olen kyllä nähnyt parempiakin tuotoksia mieheltä, tämä oli suurimmaksi osaksi tylsä ja tuota typerää, lapsellista, väkinäisesti kohtauksiin ujutettua farssimaista huumoria olisi aivan hienosti voitu leikata ainakin 20 minuutin verran kokonaiskestosta. Oli se jonkinlainen tavaramerkki tai ei. Hehe, Jackie astuu kakkaan, hehe nyt se sai kermakakun naamaan, hehe vahingossa laittoi soimaan nolostuttavan nauhan. Voi jeesus sentään. Lopun ostoskeskusnahistelusta tämä kai muistetaan parhaiten, mutta se on yhtä kuin hyvä kohtaus, ei hyvä elokuva. Toki moneen nykytoimintafilmiin verrattuna on ilahduttavaa nähdä oikeita, hurjia stuntteja, eikä pilalle editoitua sotkua josta ei ota selvää, että millainen tietokonegrafiikka putoaa ja kuinka korkealta. Tämä on vähän sellaista elokuvantekoa, että toimintakohtaukset voi katsoa erikseen youtubesta, koska ei tarvitse sanottavammin tietää asiayhteyttä ja kun muussa elokuvassa ei ole substanssia tai jännitettä senkään vertaa. 2,5/5 ja siinä ostoskeskuslisä.
Ida Aika hieno pieni elokuva. Eurooppalaisen vähäeleinen kuvaus nunnalupauksensa alla perheestään aika kovia juttuja kuulevasta Annasta. Jännä kyllä huomata taas kuinka paljon vaikutusta on yksittäisillä kuvakulmilla tai vaikkapa pienillä ilmeen muutoksilla on. 4/5 Bird Box Vähän kyllä pöhkö mörköelokuva. Toisaalta alkupuolella jännitystä rakennetaan ihan onnistuneesti, vaikkakin tällaisille kauhuiluille tyypillisin keinoin. Ja vaikka itse olen tällainen etten koskaan kykene arvaamaan loppuratkaisuja oikein, niin jopa minä olin lähes varma lopun käänteestä että Spoiler sokeitahan ne turvassaolijat olivat 2½/5 8 1/2 Tämä oli odotetun vaikea leffa itselleni. Komeaa kuvausta kyllä, mutta en saanut itseäni millään tavalla kiinnostuneeksi yhdestäkään hahmosta tai elokuvan tapahtumasta. Olen kyllä sitä mieltä, että 60-luku lähes pilasi eurooppalaisen elokuvan. 2½/5 The Glass Castle Tämä oli tällainen Seitsemännen portaan enkelin tapainen tositapahtumiin perustuva perheen kurjuuden kuvaus. Sinällään ihan kohtuullisesti useammassa aikatasossa hyppivä draama lähti liikkeelle, mutta elokuvan loppupuoli aiheutti kyllä aikamoista sohvalla kiemurtelua. Suurta hämmästystä aiheutti, että tuolle perheen kusipääisälle, joka siis joi nälässä viruvien lastensa edessä perheen viimeiset rahat ja jätti viemättä näitä lääkärille, kerjättiin kunniaa ja kyyneleitä viimeisen vartin aikana. Toisaalta ehkä kyse oli enemmän näyttelijäsuorituksista, sillä Woody Harrelson näytteli samaa epämiellyttävää roolia, jota on viimeiset 25 vuotta näytellyt, kun taas oikea isä jo lopun lyhyen arkistopätkänkin perusteella vaikutti huomattavasti karismaattisemmalta. Lapsinäyttelijät olivat ihan hyviä. Muilta osin harmitti että käytin aikaani tähän leffaan. 1½/5 Wonder Wonder on kuvaus epämuodostuneet kasvot omaavasta pojasta, joka on muita ikäisiään lahjakkaampi ja parempi koulussa. Täysin sama lähtökohta siis kuin Peter Bogdanovichin Maskissa. Toisin kuitenkin kuin tuo Bogdanovichin rosoisempi kuvaus, tämä Stephen Chobskyn leffa on enemmän Disney-materiaalia, jossa vähän kaikilla ikävilläkin asioilla on hopeareunuksensa. Ajoittain leffa toki kosketti, mutta suuremmilta osin jätti silti kylmäksi. Saman ohjaajan edellinen leffa The Perks of Being a Wallflower oli kaikilla tasoilla parempi. 2½/5
Varjoja Paratiisissa Ehkä mä vihdoin lopetan miettimästä että mikä on Aki Kaurismäen paras elokuva. Varjoja Paratiisissa on minulle täydellinen Kaurismäki elokuva ja helvetin hyvä elokuva muutenkin. Matti Pellonpään silmät on kuin reppanalla koiranpennulla ja miestä pitäisi vain halata (niin ei voi tehdä koska hän on kuollut). Kati Outinen on eksynyt ja koppava nuori nainen ja tekee huikean roolisuorituksen. Sakari Kuosmanen on upea koominen sivupotku (eng. Sidekick) ja täydentään Nikanderin tarinaa. Elokuvan pituus on passeli ja musiikkiraita täydellinen. 5/5 Ariel Työläistrilogian keskimmäinen elokuva jää aika monelta väliin. Turo Pajala ja Susanna Haavisto, he eivät ole kuin Pellonpää ja Outinen, mutta tuovat silti kivasti lisää pirteyttä elokuvaan. Onneksi myös Pellonpää nähdään tässäkin ja tekee taas hienon ja hauskan roolisuorituksen. Turo Pajala on muuten melkein liian kaunis ollakseen Kaurismäen elokuvassa. Ariel oli parempi kuin muistin, mutta ei nouse paremmaksi kuin 3/5 Close Encounters of the Third Kind (Director's Cut) Tämä tuli viimeeksi katsottua dvd-keräilyn alkupuolella kun australia julkaisun sain käsiini. Silloin taisin katsoa Special Editionin, koska muistin kohtauksen jossa oltiin avaruusaluksen sisällä. Director's Cutissa sitä kohtausta ei ole, eikä se sitä kaipaakaan. Aivan upea kokemushan tämä oli. Hitaasti etenevät tapahtumat varmaankin vieraannuttaa monet mutta itse rakastin tätä kiireetöntä mutta kireää tunnelmaa. 4½ / 5
Velvet Buzzsaw Tuu ny Dan Gilroy itte kertoon mitä sä oikein yritit tällä. Hyvät näyttelijät menee ihan hukkaan tässä epäonnistuneessa kauhusatiirissa. 1,5/5.
I Don't Feel at Home in This World Anymore Netflixistä löytyvä pikku kiva tekele. Viihdytti mukavasti mutta yksikään kohtaus ei noussut sellaisiin sfääreihin, mihin oli tarkoitus päästä. Itsellä ainakin oli fiilis että elokuvassa oli vain kohtauksia jotka ohjaaja oli nähnyt toisissa elokuvissa ja halusi koettaa tehdä jotain samanlaista. Elijah Wood yllättäen oli aika hyvä roolissaan.
Pedon Sydän - Hearts in Atlantis (2001) Stephen Kingin kirjaan perustuva elokuva, joka on aikaisemmin mennyt ihan ohitse. Kirjan luettuani tuli katseltua tämäkin. Keskivertoa parempi King filmatisointi, vaikka aikakauden (1950-1960 luvut) kuvaus ei vedä vertoja esim. Stand By Me leffalle tai 11.22.63 tv-sarjalle. Kirjasta poiketen elokuva sisältää juonen vain tarinoista "Keltatakkiset alhaiset miehet (Low Men in Yellow Coats)" ja "Kun hämärtää (Heavenly Shades of Night are Falling)". Lapsuuden viimeisen kesän fiiliksiä tässä on Stand by Me leffan tapaan, mutta näyttelijät ja tarina ovat kehnommat. Silti katselemisen (ja lukemisen) arvoinen King tarina.
The First Man Neil Armstrongista kertova elokuva jonka pääosaa esitti Ryan Gosling. Gosling veti roolin tuttuun tapaan yhdellä ilmeellä, mikä alkaa hiukan ärsyttämään. Drive, Only God Forgives, Place Beyond the Pines ym ja nyt First Man, samat manooverit eri hahmoilla. Hyvä leffahan tämä oli ja visuaalisesti hieno. Muut hahmot jäivät paperinohuiksi kaiken keskittyessä Armstrongin hahmoon. 3/5
Triple Frontier (Netflix) Tätä leffaa tuli Netflixin puolelta vähän odoteltua. Nimekäs näyttelijäkaarti, lupaava ohjaaja, oscar-tason käsikirjoittaja ja tuotantopuolelta löytyy vielä Kathryn Bigelown tasoista ammattilaista. Juonikuvauskin vaikutti tosi lupaavalta ja hyvin leffa alkaakin. Metallica soi ja hahmot esitellään sujuvasti, samoin tuleva ryöstökeikka, minkä pystyvät vain ammattilaiset täydellisti suorittamaan. Mutta sitten kun päästään itse asiaan, niin hahmot muuttuvat hetkessä kovista ammattilaisista täysin amatööreiksi. Ammuskellaan jalkoihin ja keskitytään pelkkiin rahoihin vaikka päävihulainen on vielä löytämättä, muutenkin leffassa on todella paljon tyhmyyksiä mitä nyt ei jaksa luetella. Jotenkin leffa ei myöskään lähde missään vaiheessa kunnolla lentoon vaikka aineksia suureenkiin seikkailuun olisi ollut, tarina laahaa kuin ylipainoin helikopteri eikä kaikki näyttelijätkään tunnu olevan oikein messissä. Varsinkin Affleck on jotenkin todella flekmaattinen paikoitellen. Hunnam oli perushyvä itsensä. Onneksi Isaac leffan dynamona piti homman kasassa lahjoillaan ja karismallaan. Tässä olis kyllä ollut pienellä viilauksella aineksia vaikka mihin. Ihan viihdyttävä leffa kuitenkin oli ei siinä mitään, odotukset olivat vaan liian kovat. Loppuun saatiin sentään pieni kiva käänne jonka jälkeen pamahti Metallican Orion-biisi soimaan, se jätti leffasta kuitenkin hyvän jälkimaun. **½ Rupesin miettimään, että onko Metallican biisejä kuultu ennen leffoissa, itselle ei ainakaan tullut yhtään mieleen. Tässä soi alussa For whom the bell tolls ja lopussa jo mainittu Orion. Muutenkin leffassa kuullaan muitakin hyviä biisejä, Netflixillä on millä mällätä!