Bohemian Rhapsody (2018, Dexter Fletcher / Rami Malek, Joe Mazzello, Ben Hardy, Gwilym Lee)

Tätä on odotettu, ja vihdoin viimein saadaan pientä maistiaista tulevasta. Leffan ensi-ilta marraskuussa.

Bohemian Rhapsody is a foot-stomping celebration of Queen, their music and their extraordinary lead singer Freddie Mercury. Freddie defied stereotypes and shattered convention to become one of the most beloved entertainers on the planet. The film traces the meteoric rise of the band through their iconic songs and revolutionary sound. They reach unparalleled success, but in an unexpected turn Freddie, surrounded by darker influences, shuns Queen in pursuit of his solo career. Having suffered greatly without the collaboration of Queen, Freddie manages to reunite with his bandmates just in time for Live Aid. Facing a life-threatening illness, Freddie leads the band in one of the greatest performances in the history of rock music. Queen cements a legacy that continues to inspire outsiders, dreamers and music lovers to this day.

 

Näin trailerin ennen Deadpool 2:sta viime viikonloppuna ja täytyy sanoa, että se vaikutti kiinnostavalta. Kuitenkin olen epävarma, että kannattaako tätä ihan teatteriin mennä katsomaan. Queen-fani olen ollut ja olen edelleen, mutta... No, katsotaan.

 

Kiinnostaa kyllä erittäin paljon miten Rami Malek roolinsa hoitaa. Mies on itselleni tuttu lähinnä Mr. Robotista ja pienestä roolista 24:ssa, joten on melko hankala kuvitella häntä Freddie Mercuryksi. Mutta tosiaan, eiköhän sitä voisi jopa leffateatteriin pitkästä aikaa lähteä jahka tännepäin saapuu ja saa aikaa järkättyä.

 

Aivan ehdottomasti nähtävä tämä leffa! Queenia olen kuunnellut enemmän tai vähemmän jo reilut 30 vuotta ja trailerin nähtyäni mielenkiinto elokuvaa kohtaan nousi heti tappiin! Kylläpäs muuten kuulostaa tuo Brian Mayn näyttelijä aivan Brian Maylta...

 

Rami Malek vakuutti The Pacific sarjassa. Tässä samat silmät mutta eri hampaat. Menen katsomaan.

 

Periaatteesta ei tule katsottua. Aihe olisi toki kiinnostanut ja valtavasti, mutta projektistahan lähti isoja tekijöitä Sacha Baron Cohenia myöten pois sen takia, että Brian May ja kumppanit eivät (tyypilliseen tapaansa) halunneet tuoda yhtyeen (lue Mercuryn) pimeää puolta mukaan, vaan tehdä tästä jonkinlaisen itseäänolalletaputtavan "oltiinpas me silloin hyviä" -elokuvan. Kyllähän tästä ehti jo toivoa Behind the Candelabra -tyyppistä settiä mutta turhaan... Jospa joku sitten pelkästään Freddiehen keskittyen moisen tekisi.

 

Leffa on saanut aika vaihtelevia arvosteluja, mutta mä tykkäsin kovasti. Tässä mentiin selkeästi musiikki edellä, ja loppupuolella ehkä jopa vähempikin määrä musiikkia olisi riittänyt. Sinänsä musiikkikohtaukset oli toteutettu äärimmäisellä ammattitaidolla ja Rami Malek hanskasi kohtaukset loistavasti.

Välillä tuntui, että roolihahmot jäivät vähän kevyiksi. Kokonaisuus oli kuitenkin maltilliselle Queen-fanille neljän tähden arvoinen.

Edit: Näytöksen jälkeen ihmiset taputtivat. Itse en tosin ollut ihan niin vaikuttunut, että olisin yhtynyt taputuksiin.

 

Olin odottanut Bohemian Rhapsody leffaa aikamoisella mielenkiinnolla siitä lähtien kun kuulin, että moinen on tekeillä ja varsinkin ensimmäisten trailereiden tultua julki. Elokuva on tosiaan saanut melkolailla vaihtelevia arvosteluja ja suurin osa tuntuu kritisoivan historiallisia epätarkkuuksia leffan juonessa. Tältä osin Bohemian Rhapsody tuokin mieleen vahvasti Oliver Stonen ohjaaman The Doors-elokuvan vuodelta 1991, sillä molemmissa musiikki ja konserttijaksot ovat täyttä rautaa ja pääosan esittäjä ottaa roolihahmonsa suvereenisti haltuun, mutta todellista historiaa tarkastellessa huomaa, ettei monikaan asia elokuvassa tapahtunut samalla tavalla kuin todellisuudessa. Seuraavassa listaan mitä itselleni jäi erityisesti mieleen.

- Elokuvassa basisti John Deacon liittyy bändiin samaan aikaan Freddien kanssa. Todellisuudessa Mercury, May ja Taylor kokeilivat eri basisteja noin vuoden ajan, ennenkuin Deaconista tuli bändin vakituinen basisti, jossa virassa hän sitten pysyikin aina vuoteen 1997 asti, jolloin päätti eläköityä musiikkibisneksestä kokonaan.
- Elokuvassa bändi soittaa ekalla Amerikan kiertueellaan 1974 Fat Bottomed Girls-kappaletta, joka todellisuudessa kirjoitettiin ja levytettiin vasta vuonna 1978.
- Elokuvassa bändi esiintyy Rio De Janeirossa valtavan kokoiselle yleisölle A Night at The Opera-levyn jälkeisellä kiertueella, vaikka todellisuudessa bändin eka keikka Brasiliassa oli vasta vuonna 1981. Queen esiintyi kyllä kesällä 1976 ennätyssuurelle yleisölle Hyde Parkissa.
- Elokuvassa We Will Rock You sävelletään 1980 ja Freddiellä on lyhyt tukka ja viikset, vaikka todellisuudessa kappale sävellettiin jo 1977, kun Freddiellä ei ollut viiksiä ja tukka oli pidempi.
- Elokuvassa Queenin ensimmäinen manageri John Reid tarjoaa Freddielle neljän millin soololevydiiliä, Freddie kokee Reidin haluavan hajottaa bändin, raivostuu ja heittää Reidin autostaan ulos kaatosateeseen ja bändin yhteistyö Reidin kanssa päättyy siihen. Tämä tapahtuu vuonna 1980. Todellisuudessa bändin ja Reidin tien erkanivat jo 1978 hyvässä yhteisymmärryksessä ja ilman riitoja, bändin kokiessa että he tulisivat paremmin toimeen omillaan ja Reid voisi keskittyä Elton Johnin manageroimiseen. Elokuvassa Reidiä esittävä irlantilainen Aidan Gillen puhuu omalla irkkuaksentillaan, vaikka Reid on skotti.
- Elokuvassa Freddie lopulta päätyy hyväksymään soololevydiilin I Want To Break Free-videon aiheutettua shokkireaktion Amerikassa. Tämä aiheuttaa useamman vuoden välirikon Freddien ja bändin välille ennen yhteenpaluuta Live Aidin kynnyksellä 1985. Todellisuudessa Queen työsti The Works-albumia (jolta aiemmin mainittu I Want To Break Free kappalekin löytyy) vuonna 1984 ja kiersi sen tiimoilta aina toukokuuhun 1985 asti, jolloin Live Aidiin oli vain parisen kuukautta aikaa. Täten myöskään Rogerin elokuvassa toteama "emme ole soittaneet yhdessä vuosiin" ei pidä paikkaansa. Bändin jäsenten välillä oli todellisuudessa kyllä jännitteitä 80-luvun alkupuoliskolla, sillä 1982 julkaistu Hot Space-albumi floppasi liallisten Disco-vaikutteiden takia ja bändin musiikilliset erimielisyydet kasvoivat ja olivat mennä henkilökohtaisiksi. Vuoden 1986 A Kind Of Magic-albumin ja sitä seuranneen kiertueen jälkeen Freddie keskittyi toiseen sooloabumiinsa Barcelonaan, jota hän levytti yhdessä espanjalaisen sopraanon, Montserrat Caballen kanssa ja Queenin jäsenet kokoontuisivat seuraavan kerran yhteen bändinä vasta 1988 Miracle-levyn äänityksiä varten.
- Elokuvassa Freddien kiero ja hyväksikäyttävä henkilökohtainen assistentti Paul Prenter saa kenkää Freddien vihdoin huomatessa tämän todellisen luonteen ja päätyy kostoksi tekemään paljastavan televisiohaastattelun Freddiestä. Todellisuudessa Prenter myi jutun brittiläiselle The Sun-juorulehdelle vuonna 1987.
- Elokuvassa Freddie saa HIV-diagnoosin jo 1985 juuri ennen Live Aidin esiintymistä ja sitä edeltäviä harjoituksia ja sairastumiseen viitataan jo aikaisemmin Freddien yskiessä verta nenäliinaan päihdehuuruisen illan jälkeen. Todellisuudessa Jim Huttonin kirjan mukaan Freddie diagnosoitiin vasta keväällä 1987 ja edeltävänä vuonna Queen oli julkaissut A Kind Of Magic-albumin ja kiertänyt Euroopassa sen tiimoilta koko kesän. Muistan lukeneeni jostain, että 1984 bändin esiintyessä Sun Cityssa, Freddieltä puhkesi äänihuulista nystyrä ja hän mm. yski verta tämän johdosta, mutta AIDSia hänellä ei taatusti ollut vielä tuolloin.
- Elokuvassa Freddie kertoo sairaudestaan bändin jäsenille Live Aidia edeltävissä harjoituksissa ja samalla bändi sopii yhdessä, että vastedes kaikki biisintekijäkrediitit jaetaan tasan koko yhtyeen kesken. Todellisuudessa tämä tapahtui vasta 1988 Miracle-levyn äänitysten aikaan.
- Elokuvan yhdessä lehdistötilaisuudessa kuullaan useita Freddien sitaatteja, jotka todellisuudessa on poimittu monista eri haastatteluista Queenin uran varrelta.

Tokihan se oli tiedossa, että elokuva ei ole sataprosenttisen tarkka dokumentti Queenista, vaan todellisiin henkilöihin ja tapahtumiin löyhästi perustuva, osin fiktiivinen teos, mutta näin pitkäaikaisena Queenin fanina nuo asiat kyllä kävivät hieman häiritsemään. Toisaalta Rami Malek Freddienä ja eritoten Gwilym Lee Brian Mayn roolissa onnistuvat vangitsemaan täydellisesti esittämiensä henkilöiden olemuksen, Leen ollessa suorastaan hämmästyttävän samannäköinen ja kuuloinen esikuvansa kanssa. Elokuva myös tuntuu etenevän paikoin liiankin nopeasti tapahtumasta toiseen ja tietynlainen yhtenäisyys tuntuu puuttuvan, mikä saattaa johtua vaikeasta tuotantoprosessista, jonka aikana mm. ohjaaja vaihtui. Silti, Malekin roolisuoritus ja Queenin loistavat musiikit jo yksistään ovat kolmen ja puolen tähden arvoisia, etenkin lopun Live Aid-kohtaus, jota youtubesta alkuperäiseen verratessa voidaan todeta, että se on rekonstruoitu täydellisen yksityiskohtaisesti. Eli annan loppuarvosanaksi 3,5 tähteä viidestä, jossa siinäkin on Queen-fanilisää mukana jonkin verran.

Bluraylle toivottavasti saadaan jonkinlainen extended cut, tai ainakin poistettuja kohtauksia ja Brian Mayn ja Roger Taylorin haastatteluilla ryyditettyä dokumentaaria elokuvan teosta ja siinä kuvatuista todellisista tapahtumista. Ostoon menee joka tapauksessa, koska omistan jo nyt Queenin keikkataltiointeja ja dokkareita melko monta.

 

Tämä oli elokuvakokemuksena loistava, 5/5. Itsekin huomasin ipaniemelan luettelemia asia/historiavirheitä, jotka on todennäköisesti tehty draamankulun ja kerronnallisten seikkojen takia. En ole sinänsä Queen-fani, mutta bändiä olen kyllä kuunnellut paljon (ja muutakin kuin Greatest Hits I & II ). Silti koin, että minunkaltaiselle "peruskuuntelijalle" sekä ns. tavalliselle tallaajalle, joka tietää bändiltä vaan ne hitit, leffa on oiva katselukokemus.

Rami Malek oli roolissaan loistava. Muutkin roolisuoritukset olivat oikein hyviä. Ohjaus ja käsikirjoitus olivat viihde-elokuvalle erinomaisella tasolla, sillä vähän yli pari tuntia meni kuin siivillä eikä mikään oikeastaan häirinnyt missään kohtaa.

Spoiler

Mielestäni elokuva myös lopetti kerrotansa hienosti Queenin Live Aid -tapahtumaan, jota ennen Freddie sai (leffan mukaan) elämänsä takaisin raiteille. Tämä loi hienoa pohjaa itse Live Aid -kohtaukseen, jossa Freddien saattoi We Are the Champsions -biisissä todellakin ajatella laulavansa omasta elämästään.

Katsoin eilen Queenin alkuperäisen Live Aid -esiintymisen. Leffan kohtaukselle pitää antaa erityismaininta siitä, että se vaikutti olevan todella uskollinen alkuperäiselle, ja että se oli uskallettu pitää huomattavan pitkänä. Ennen kaikkea sen fiilis oli vielä maagisempi kuin alkuperäisen, minkä voi ajatella olevan jonkin asteinen saavutus. Melkein teki mieli alkaa laulaa We Are the Champsionsin mukana Finnkinon Scape-salissa. Harvoin kokee jotain sellaista elokuvateatterissa.

 

Oli hyvä. Ei niin hyvä, että tekis mieli nähdä uudestaan, vaan sitä tasoa, että perjantaina hieman väsyneenä arkiviikosta ei alkanut silmä luppasta muutaman olenkaan jälkeen. Mr Robot näyttelijän katse ehkä liian surumielinen Freddieksi, mutta ihan hyvää suorittamista. Freddien elämä vaikutti leffassa hyvin yksinkertaiselta, liekö todellisuudessa sitä ollut...

 

Kävin "vihdoin" tämän katsomassa ja oikeastaan pidin aika paljon.
Korviini olin jo kuullut että Queenin tarinaa on rankalla kädellä muunneltu elokuvaa varten ja se vähän lannisti ennakko-odotuksia. Harvinaista kuitenkin että katsoessa Bohemian Rhapsodya kaikki ne vääryydet unohtui ja taisin jopa hieman liikuttua Live Aidin aikana.
Elokuvan katsoin Maximissa jossa on mahdollista juoda alkoholipitoisia aineita näytöksen aikana. Voi siis olla että viini ja kalja auttoi nauttimaan tästä vielä enemmän. Tekee silti mieli katsoa uusiksi kun kokoelmiini tämän hankin.

 

Elokuva on yleensä hyvä, jos onnistuu yhdessäkään kohdassa liikuttamaan. Näin tapahtui minulle lopun Live Aid -kohtauksessa (toki lähinnä siitä syystä, että on masentavaa ajatella, minkä äänen ja käytännössä bändinkin maailma menetti, mitä Live Aidin veto jos mikä tähdensi). Muu elokuva oli perushyvää kerrontaa taiteellisten vapauksien otosta huolimatta. Pääosan esittäjästä olen kahta mieltä... Olihan Malek oikea valinta rooliin, mutta mies näytteli aivan liikaa silmillään. Jostain syystä Mercury kuvattiin usein ikään kuin ujona ja epävarmana poikana. Olihan hänellä käsittääkseni toki se hiljainen ja arkinen puoli kissoineen päivineen, mutta jos katsoo vaikka Freddien haastatteluja, niin olihan mies todella hyvä suustaan (no pun intended) ja hallitsi vuorovaikutustilanteet suvereenisti. Vaikken olisi halunnut Sacha Baron Cohenia Rami Malikin sijaan tähän rooliin, niin kyllä minusta elokuva silti käsitteli aiheen turhan silkkihansikkaisesti (toisin kuin Cohen halusi).

Spoiler

Vaikka AIDS:ia ja Freddien seksielämää sivuttiin, niin sehän nyt vaan on faktaa ja osa Freddien kuolevaista persoonaa, että mies eli todella riettaan hedonistista elämäntyyliä, jonka seurauksena HIV-viruksen saaminen ei ollut mikään onneton tapahtuma miehelle, joka uskalsi elää seksuaalisuuttaan, vaan ikään kuin seuraus sille, jos uhkapelipöydässä pistää koko ajan kaikki peliin. En tiedä miksi näin piti tehdä, sillä ei Freddien suuri virheellisyys ihmisenä himmennä tippaakaan sitä, että mielestäni hän on kaikkien aikojen laulaja ja esiintyjänä kärkikastissa korkeintaan muutaman muun nimen kanssa.

4-/5

 

No minne ne periaatteet unohtuivat, EtP?

 

OT: Mieleen tullee lähinnä Finnkinoa koskevat periaatteeni. Niihinkö viittasit? Kyse oli niistä leffakäynneistä, mitä ei voi oikein välttää, eli joutuu puolison tai kaveriporukan mukana nielemään suolaisen hinnan.

 

Viittasin siis tuonne ylemmäksi, jossa kirjoitat, ettei periaatteesta tule katsottua

 

Eihän sitä kaikkea kirjoittamaansa voi muistaa

 

Tosiaan. Tosin kuittaan sen samalla syyllä, kun tuon toisen periaatteeni "rikkomisen". Palatakseni elokuvaan, niin käsitykseni mukaan Freddien lauluäänenä käytettiin paitsi Mercurya itseään niin myös tyyppiä nimeltä Marc Martel, jolta löytyy Youtubesta itsesäestettyjä covereita muun muassa juuri Queenin biiseistä. Kieltämättä hyvin samankaltainen ääni kuin Freddiellä (kommenttiosioissahan on jo salaliittoteoriaa, että mies on oikeasti Freddien ja Maryn poika). Miehellä on kuitenkin tapana käyttää paljon vähemmän rouheutta ja säröä laulussa kuin esikuvallaan, ja tämän kuuli myös elokuvassa, kun sitä osasi hakea. Katselin myös sitä, miten Ramin suun liikkeiden ja laulun synkronointi osui kohdalleen. Kyllä siellä parissa kohtauksessa ainakin kävi sitä perinteistä, että juuri säkeistön lopussa suu menee kiinni liian aikaisin tai vienosti.

Vielä sen verran tuosta silkkihansikkain käsittelystä, että koska kuolemansairasta Mercurya ei elokuvassa nähty, niin siitä jäi pois esimerkiksi eeppinen Show Must Go On -biisin purkitus. Freddie oli kuolemansairas ja May ei uskonut miehen pystyvän biisin vaativuuteen. Freddie otti muutaman kulauksen Stolichnayaa ja sanoi hoitavansa homman. Lopputulos? Freddie purkitti biisin yhdellä otolla ja jos tietää biisin, niin tietää myös kuinka suvereenista ja kaikkensa antavasta laulajasta täytyy olla kyse oton väkevyyden huomioiden.

 

Elokuva oli ihan hyvä, mutta ihan liian varman päälle pelattu.
Taiteellisia vapauksia oli otettu enemmän kuin vähän ja elokuvaa ei juuri kannata historian oikeana kuvauksena katsoa. Fiilis on ehkäpä enemmän se, mitä haetaan.

Tarinankaari oli liian Disneymäisen laskelmoitu eikä tainnut pahemmin oikeita tapahtumia seurata. Leffaan piti saada

Spoiler

hyvisten tappelu ja ero ja sen jälkeen yhteen palaaminen ja maailman (tässä tapauksessa Afrikan) pelastaminen.

Oikeita tapahtumia tuosta ei saa repimälläkään.

Elokuvalle 3(4) / 5 tähteä. (Kolme tähteä toteutuksesta + 1 fiiliksestä. Jos Queen ei iske, niin tuskin tuota yhtä tähteä kannattaa lisätä)

Rami Malek puolestaan veti roolinsa viiden tähden veroisesti ja minua ei haittaisi, vaikka tuosta Oscarin saisi.

 

Leffa oli hyvin tehty ja pidin siitä, vaikka olenkin Queen-fani en kuitenkaan kokenut millään tavalla aihetta valittaa niistä pikku tai ehkä isommistakin virheistä joita leffassa on. Ymmärrän täysin miksi asiat tehtiin tietyllä tavalla mutta nyt harmittaa että monella on vain aiheena valittaa koko ajan jostain tai pakko vaan nillittää periaatteesta. Malek ja muu cast hoiti asian hienosti, etenkin Brian May:n näyttelijä oli aivan kuin ilmetty esikuvansa. Lambertin tunnistin myös heti. Kuten muissakin elämäkerta-sovituksissa, joskus vaan asiat täytyy esittää muutellusti ja ottaa jotain pois, ei voi kuvitellakaan että voisi tehdä semmoista elokuvaa josta kaikki tykkäisivät ja hyväksyisivät. Mielestäni hyvä leffa.
Vielä tuosta Freddien Show Must Go On-vedosta, jumalainen piisi joka on säväyttänyt 1991 lähtien kun se julkaistiin. Hieno veto ja vieläkin muistan tarkkaan kun kuulin piisin ensimmäisiä kertoja sekä hetken marraskuulta kun uutisissa tiedotettiin Mercuryn kuolema. Kaikki Freddien loppuaikojen nauhoitukset ovat kiinnostavia ja mielestäni Bowien Lazaruksen ohella todella onnistunut laulusuoritus, sillä kumpikin vielä kuolemansairaana pystyi aivan mahtaviin tulkintoihin.Queen:in Innuendo (plus Made In Heaven) sekä Bowien Blackstar ovat komeita lopetuksia kummankin uralle. Freddie ei kuitenkaan vetänyt koko piisiä yhdellä otolla, kyseessä on vain milleniaalien väärin tulkitsema haastattelu ja täten monia memejä, sekä youtube-kommenttejakin tuolla väärällä tekstillä on. Siis se veti sen shotin mutta ei kuitenkaan koko piisiä laulanut tuolla yhdellä otolla. Näitä vääriä tietoja ja muita myyttejä on netti täynnä.
Aivan mahtava laulaja ja eipä vastaavia ole oikein kuultu, tätäkään piisiä ei kukaan ole vastaavalla tavalla tulkinnut, huhhuh: