Olen pari kertaa. Kerran ostin kokeeksi Alkosta pullon Koffin portteria, kun sitä niin kehuttiin. Piti kaataa viemäriin, kun oli niin pahaa. Joskus puolestaan erehdyin kokeilemaan baarissa IPAa, joka oli niin hirveää lientä, että piti jättää kesken.
Olen innostunut baijerilaisiin Lager/Pils-tyyppisiin oluisiin. Näitä on näkynyt Alkossa oikeastaan vain Oktober Festien aikana (ensin mainittua on alkanut olla useamminkin). Muutoin aina matkoilla yritän löytää uusia merkkejä ja makuja. Tällä hetkellä suosikkeja ovat Hacker-Pschorr Munich Gold, Augustiner Lagerbier Hell ja Chiemseer Hell.
Mikäli haluat erinomaista saksalaispilsua hanatavarana Suomesta, se onnistuu tällä hetkellä lähinnä Tampereen Gastropub Tuulensuussa, jossa pitävät jatkuvasti tarjolla König Pilseneriä (oli jälleen eilen tuoreessa kunnossa, kun tankki vaihdettu torstaina)... hieman yleisemmin saatavilla olevia hanatuotteita ovat Bitburger Premium Pils sekä Krombacher Pils. Saksasta toki on mahdollista tilata pullottainkin tavaraa esimerkiksi Mein-Biershopista tai Biershop-Bayernista. Omat Reinheitsgebotin mukaiset suosikkipilsut Baijerista ovat sangen syrjäisten maaseutupanimoiden Pax Bräu Topaz Pilsner ja Ulrich Martin Pilsner sekä Baden-Württembergin puolelta Berg Bräumeister Pils.
Holittomia tosiaan meitsil vaan nykyisin ja hinta-laatu-suhteeltaan paras on A le Coq 0,0% (0,33 l) Baarissa useimmiten Heineken, Koff Crisp vaalea, jne.
Noihan oli mun makuun ihan hirveitä, mistä oluesta pidit kun joit vielä holillisia? Ja voisitko avata vähän mitä tarkoitat "hinta-laatu-suhteella", koska mun mielestä toi 0,0% A le Coq on juomakelvotonta (myönnän että on pitkä aika kun maistoin, muistelen jättäneeni tölkin kesken). Itselle maistuneita holittomia oli Mikkellerin Weird Weather ja Limbo Raspberry, BrewDogin Nanny State, Gotlands Bryggerin Easy Rider Bulldog ja tuo uusi Saimaa Brewing Companyn Mokoma ruis IPA oli myös oikein maistuva.
En juo lainkaan alkoholia mutta olut kyllä maistuu niin janoon kuin ruokajuomana. Suosikkini on Erdinger Alkoholfrei hiivavehnäolut jota täällä saa välillä myös hanasta. Erinomaista! Kotiin tulee ostettua myös liki-paikallista (50 km) Bitburger 0.0:aa ja paikallista Simon Pils 0.0:aa. Itävallassa oli erinomaisia alkoholittomia vehnäoluita useampiakin mutta nimet eivät jääneet mieleen.
Oluesta en yleisesti ottaen pidä, mutta taannoin tuli maistettua tsekkiläistä alkoholitonta Stratopramenia ja se oli ihan juotavaa.
Tarkoitat kotimaisia massatuotettuja lagereita, sillä jos meinaat että Pirkka on samaa kuin Belgialainen fruited saison, niin joudun olettamaan että makuaistisi on vähintäänkin heikko. Yleisesti koen että jos alkoholijuoman ainoaksi asteikoksi asettaa hinnan (ns. hinta/känni -asteikko) on esim. Tapio viina parempi valinta kuin olut.
Nykyään on oluen ostaminen jäänyt vähemmälle. Vatsa ei oikein välitä noista. Saunajuomanakin menee yleisesti jokin siideri. Mutta, jos olutta pitää ostaa, niin menen massan mukana eli Heinekenistä tykkään. Crisp on puolestaan hyvä alkoholiton vaihtoehto. Ymmärrän hyvin sen, että jotkut pitävät erilaisista oluista. Eräs kaverini kuuluu olutkerhoon ja on käynyt jenkeissäkin kiertelemässä pienpanimoita ihan vain niiden vuoksi. Veikkaisin, että on jopa ihan Suomen mittakaavassakin hyvin tietävä kaveri. Ei siis vain tavallinen oluenmaistelija. Hän on sitten maistattanut aina joskus erilaisia oluita. Vaan kyllä se Heineken vaan edelleen on hyvä.
Menee jo vähän off topiciksi, mutta tosiaan toistuva maistelu on ainut tapa päästä sinuiksi uusien makujen kanssa. Muistelen ulkomuistista että lapset oppii uudet maut kymmenen maistelun jälkeen, aikuisilla kestää usein pidempään. Itselläni kesti kauan päästä vahvasta humaloinnista yli (epäilin pitkään että on geneettinen traitti, samaan tapaan kuin korianteri), mutta nykyään pidän sen mausta. Erityisesti Citra ja Mosaic humaloiden maku miellyttää. Tällä hetkellä suosikkini olut tyypeistä ovat erilaiset sourit, hedelmä-saisonit ja geuzet/goset, mutta myös tummien stouttien joukosta löytyy paljon suunmyötäisiä (erityisesti paksut kahvi tai vanija maustetut sekä imperial/double).
En sanonut tai väittänyt, että Pirkka olisi sama kuin "Belgialainen fruited saison" (mitä ikinä se sitten onkaan). Jos minulle lyödään pöytään euron markettiolut tai 10 euron erikoisolut, voin juoda ihan yhtä suurella nautinnolla kumpaa tahansa. Enkä edes päihtymistarkoituksessa. Tapio-viina taas ei ole olutta, joka on ketjun aiheena.
Koffin III:sta tuli aikoinaan eniten juotua noista suomalaisista. Vehnäoluita (Reinheitsgebotin mukaisia) join Saksassa ja Suomessakin olen niistä tykänny. Stella Artois oli myös hyvä ulkomaisista. Olen testannut kaikki lähikauppani (K-Supermarket ja valikoima melko laaja) alkoholittomat oluet ja A le coq on niistä toisiksi halvin, eikä pistä mahaa sekaisin. Ja maistuu oluelta. 0,5 % on mun maksimi ja siltä saralta pidän Lahden IPA-oluesta (oranssi tölkki).Mielestäni mm. Nanny State maistuu sitruunalta ja siitä en pidä. Mutta ostan kyllä myös Lapin Kulta Zeroa, Heinekeniä, Ukko-Pekkaa, Finkbräuta ja Perlenbacheria jne. Kaks vikaa Lidlista siis.
Aiemmin vuodesta uutisoitiin, että lapparin kolmosen valmistus lopetetaan. Kävin vuosituhannen alussa useamman kerran Lapparin Tornion panimolla ja kun Lapparin valmistus siirrettiin Lahteen, niin vannoin, että en enää koskaan Lapparia osta. Enkä ostanutkaan. Mielestäni aiemmin Lapissa valmistettua olutta, jota mainostetaan Lapin teemoilla, ei oikein voi valmistaa eteläsuomessa. Ja koska päätös muutenkin oli puhtaasti rahan vuoksi tehty, niin jo Tornion panimon työntekijöiden puolestakin olen boikotoinut Lapparia. Onneksi enää ei siis tarvitse, vaan Lapparin kolmosta ei enää ikinä saa mistään. Jes!
En lue noita linkkejä ilman selitystä, mutta arvaan että kyseessä on Tornion panimon panema lager. Bulkkilager on jota kuinkin samaa. On se panimo sitten Torniossa ja Torontossa. Tuollaisten tuotteiden keskenäinen vertailua on turhaa. Mitään todellista maistettavaa eroa ei ole. Ero on etiketissä ja siinä suuressa tarinassa, jota narratiiviksi nykyään kutsutaan. Lapin kullan lager on aina ollut bulkkilageria. Sillä oli vaan hyvä tarina. Aikanaan se maksoi 5 tai 10 penniä enemmän per pullo etelässä. Sillä maksettiin maataloustuen tapainen kuljetus. Mitään järkeä siinä ei ollut, että bulkkiolutta pantiin pohjoisessa ja rekat kuljetti sitä etelään. Alkoholittomia oluita voi juoda ja niistä pitää. Niitä ei kuitenkaan kannata verrata oikeisiin oluihin. Kisa on hävitty ennen kuin kisa on edes alkanut. Millainen olisi alkoholiton imperial stout?
Lähinnä vain itse ajattelin tuossa panimotoimintaa Torniossa ja sitä että Lapparin valmistus bisnessyistä siirrettiin aikanaan Lahteen. Oli tuote sitten mitä tahansa bulkkilageria (jotka kyllä maistuvat) niin mielelläni tuen pienpanimotoimintaa, jolla saadaan työpaikkoja menetettyjen tilalle.