Viimeinkin tuli tämä katsottua kun taannoin telkkarista tuli... ja sittenkin digiboksin levyllä vielä jonkun aikaa odotteli katsomista, eli en elätellyt mitään kuvitelmia että olisi hyvä leffa. Mutta olihan tämä ihan OK. Tarantinolle tyypillisesti hirveästi puhetta, ja epätyypillisesti vielä kertojan äänellä höystettynä, mikä viittaa siihen että jotain ongelmia tarinan kuljetuksessa oli ollut kun kertojaan piti turvautua. Tosin tarinan lineaarinen kuljetus ei ole koskaan ollut Tarantinon vahvoja puolia joten ilman kertojaakaan en luultavasti olisi ongelmiin kiinnittänyt huomiota. Mutta siihen kyllä oli pakko kiinnittää huomioita että tässä oli jo liikaakin puhetta. Normaalissa elämässä aseet olisi laulaneet jo paljon vähemmästäkin pälätyksestä. Lauloihan ne toki tässäkin, mutta kun jatkuvasti tuli mieleen että lopeta puhuminen ja paina nyt jo pliis liipasinta... 4/5
3/5 Ihan OK, mutta kauhean pitkä. Tarantinolaista veren roiskintaa löytyi sitten kuiteskin, yllärihän se ei toki ollut. Menihän se ilta noinkin eli 4elosen keväistä tallennetta katsoessa, mutta jos tuon takia olisin aikanaan Finnkinon saliin vääntäytynyt, niin harmistus olisi ollut teatterissta poistuessa päällimmäinen tunne.
Inglorious Basterds oli itselleni sellainen pettymys, etten sen jälkeen jaksanut enää seurata Q. Tarantinon uraa. Kun The Hateful Eight kuitenkin löytyi kirjastosta teräväpiirtona, päätin että koetetaan kahlata tästäkin hangesta suomalaisella sisulla läpi. Elokuva osoittautui varsin myönteiseksi yllätykseksi. The Hateful Eight on jonkinmoinen peckinpahilainen ”eeppinen kamarinäytelmä”, joka etenee omaa sujuvaa tahtiaan ja kiehtoo loppuun asti, eivätkä Tarantinon pueriilit kiekaisutkaan vieraannuta katsojaa. Dialogi on tällä kertaa onnistunutta, ja Samuel L. Jackson totisesti osaa soittaa suuvärkkiään. Jennifer Jason Leigh nähdään uransa kenties pelottavimmassa roolissa. (Silti hänkin hätkähtää, kun aito veteraanikitara huidotaan silpuksi.) Tämä on nyky-westernien aatelia. The Hateful Eight on kuvattu 65 mm:n filmille Ultra Panavision 70 -tekniikalla, jota ei ole käytetty vuosikymmeniin. Kuvat ovat uskomattoman kirkkaita ja teräviä. Nyt blu-rayn resoluutio alkaa tuntua suttuiselta. Tämä elokuva hyötyisi suuresti UHD-julkaisusta. 4/5 Pohjoismaisessa blu-ray-julkaisussa (BD-50 & BD-25) on niukasti lisämateriaalia, ja se on sijoitettu toiselle kiekolle, jossa dataa on huikaisevat 4,7 GB. Kaikki olisi mahtunut yhdelle levylle, mutta Scanbox teki tällaisen ratkaisun. Kuvanlaatu on hyvä, ja videobittivirran taso on yli 29000 kbps. Muutama näyte: Spoiler
Sinulta on jäänyt välistä Django Unchained. Se vasta oli vastenmielinen elokuva. Paskiaisissa oli sentään Christoph Waltz. Edelleen Tarantino on silti minun kirjoissani myyttinen. Reservoir Dogs oli 90-luvun alussa teatterissa sellainen kokemus, jota muistellaan pillujuttujen kanssa vielä vaipat jalassa, kun hoitaja ei tule, vaikka kutsunappia on painanut koko päivän.
Katselin tämän leffan nyt toistamiseen. Ensimmäinen kerta oli teatterissa. Ihan täysin en muistanut, mitä leffassa tapahtui, mikä oli ihan jees uusintakatselua ajatellen. Musiikki varsinkin on ihan loistavaa. Kuulokkeet päässä - ja pimeässä - elokuva pitää kyllä hienosti otteessa. Ehkä näissä uudemmissa Tarantinon elokuvissa on hieman liiaksi liioiteltua väkivaltaa. Jos vertaa, vaikka Reservoir Dogsiin, joka sekin on erittäin väkivaltainen, niin väkivalta on ainakin jossain mielessä realistista. Tosin tässä leffassa väkivaltakin pitänee nähdä viittauksena The Thingiin ja vanhoihin erikoisefekteihin. Tunnelma elokuvassa on hieno ja menee omassa Tarantino-rankingissa top kolmeen.
On. Kirjoitin huonosti. Olisi pitänyt jotenkin ilmaista, että Paskiaisissa hänen näyttelemisensä oli ilmiömäistä. Jatkona vielä, etten oikeastaan ole pitänyt yhdestäkään hänen suorituksestaan tuon jälkeen. Pettymyksiä, pettymysten perään. Kun kuulin hänen olevan seuraavassa Bondissa Blofeld, ajattelin että nyt kyllä löysivät oikean miehen tuohon rooliin ja miten sitten kävikään?
Huono käsikirjoitus ? Käsikirjoituksessa mm pelottavaa nappien painelua Pahispotentiaali (imo) olisi Bardemin luokkaa, mutta ehkä haluttiin jotain muuta.
Tulipa tämäkin katsottua. Yhdysvaltain sisällisodan jälkeiseen uudelleenrakentamisen aikaan sijoittuva dialogipainotteinen, rääväsuinen ja teatterimainen westernspektaakkeli on tyypillistä Tarantinoa, joskin jalkafetissi ja takaluukkukuva (tietenkin) loistavat poissaolollaan. Viittauksia takavuosin westerneihin löytyy yllin kyllin. Elokuvan alussa sympatia menee helposti palkkionmetsästäjää esittävän Jacksonin puolelle, mutta viimeistään puolivälissä selviää että hän on lähes yhtä häijy kuin muutkin seitsemän (pää)hahmoa, ja tulee muistaneeksi että "ai niin, elokuvan nimi onkin hateful eight". Sen jälkeen hahmoja alkaa pudota yksi kerrallaan ja katsoja jää arvailemaan kuka on vastuussa kunkin kuolemasta - noin minuutin ajan, jonka jälkeen SLJ päättää vain pudottaa pommin ja kertoa oman teoriansa - joka on oikea. Kummallinen ratkaisu käsikirjoituksen kannalta, mutta tavallaan ymmärrettävää, sillä elokuva on jo tällaisenaan megapitkä ja väkinäinen murhamysteerin pitkittäminen ei luultavasti olisi ollut elokuvalle eduksi. Pituudesta huolimatta aika kului kuin siivillä. Suurin osa elokuvasta tapahtuu neljän seinän sisällä, jolloin käsikirjoitus nousee tärkeään rooliin. Dialogi on Tarantinon tyyliin monin paikoin juoneen kuulumatonta, vaikkakin SLJ:n monologipuhe ex-etelävaltiokenraalille syöpyi mieleen unohtumattomana haistattelutaituruuden mestarinäytöksenä. Miinustakin on kyllä annettava: ylimääräinen gore, väkivalta ja päiden räjähtely oli tarpeetonta. Se irrottaa katsojan eläytymästä elokuvaan ja harhauttaa räiskyvästä henkilökemiasta, joka uhkaa mennä ylinäyttelyn puolelle, mutta pysyy mukavasti uskottavuuden rajoissa. Tästä huolimatta H8 on laatuelokuva pääasiassa kiitettävän hyvän käsikirjoituksen ansiosta. Se kestää juonenkäänteet tietäen hyvin varmasti toisen katsomiskerran. 4+/5
En ole nähnyt tätä, mutta miten tuo The Hateful Eightin 2.76:1 -kuvasuhde mielestänne sopii tässä leffassa, jos mikäli leffa on suurimmaksi osaksi kuvattu sisätiloissa? Tuoko tuo ultralaajakuva lisäarvoa katseluelämykseen vai olisiko toimivampi jos tämä olisi vaikkapa LOTR:n tyyliin kuvattu 2.4:1 -kuvasuhteella? 6 Below: Miracle on the mountain (2017) leffassa mielestäni toimii 2.75:1 ultralaajakuva, kun kyseisessä leffassa suurimmaksi osaksi seurataan Josh Hartnettin esittämän hahmon tarinaa lumisessa vuoristossa.