Tästä Suomi blu-ray väärällä kuvasuhteella 1.78:1. Ainakin Jenkki on taas 2.40:1 mutta siitä uupuvat suomitekstit. Elämä on täynnä valintoja.
Sitten Britti levyssä on taas erittäin hiljaiset äänet. Vaihdoin Britti levyn juuri Suomen vastaavaan, kun muuten julkaisu on ihan ok. Itse muuten pidän lämmitellystä enemmän, kuin Romeron. Saa kivittää.
Todellakin. Katselussa olleen Momentumin brittijulkaisun kuilu esitetyn dialogin erottuvuudessa suhteessa shokkitehosteisiin on niin saatanallinen, että mieli teki lyödä lyijykynä korvaan! Lisäksi lfe-kanavan kuormitus tuntui ylimitoitetulta äänimaailman muita osia vasten, ja tämä siis LPCM 5.1 (4608 kbps). Laskemalla subwooferin voimakkuutta (maximista) noin 65%, päästiin suhteellisen miellyttävään lopputulokseen -10db:n äänillä, vaikka ajoittain taustalla kuuluvat kaikkein hiljaisimmat luonnonäänet erottui vieläkin aavistuksen liian vaimeina. Myös kuva oli liian tumma, ja musta vaikutti paikoin tukkoon väännetyltä. Mitenhän lie Future Film -julkaisun osalta; onko kyseessä kropattu vai peräti avattu (open matte) kuvasuhde(?), joka olisikin jo enemmän kuin konkreettinen syy sen hankintaan, vaikka lisämateriaalit loistavatkin poissaolollaan. Saman kaltaiset tuntemukset, mitä tulee "lämmittelyyn", joten en kivitä. Edit. Futuren DTS-HD Master Audio enemmän tasapainossa ylempänä mainittujen osalta?
Tuohan olisikin jo mahtava syy katsoa Suomi blu-ray. Onko muuten yhtään leffaa, jossa näin olisi toimittu? Joskus oli huhuja tuosta Air Force One leffasta, että olisi olemassa open matte, mutta huhuiksi taisi jäädä.
Monen kirjavalle määrälle elokuvaharrastajia se on juurikin sitä. Niin siis ihan tosissasi kysyt tuota? Mieli tekisi tokaista, että suosittelen ottamaan asioista selvää, mutta mainittakoon nyt esimerkkeinä mm.; Repo Man (Criterion), American Psycho (Saksa julkaisu, jonka nimeä en muista), Nightbreed (Scream Factory), Avatar - 3D, Titanic - 3D, jne... Ohjaajan alunparin valitseman kuvasuhteen statuksesta, merkityksestä ja käyttötarkoituksesta kunkin filmauksen yhteydessä on turha avautua allekirjoittaneen suuntaan. Se ei tuo pöytään mitään uutta. Avattu (ei kropattu, eikä geometrialtaan pilattu) kuvasuhde, teknisen toteutuksen sen salliessa, edustaa monille ensisijaista prioriteettia kotikatselussa, erityisesti TV-talouksissa. Edit. ESIMERKKEJÄ
Lentävät luupäät (1984) https://www.imdb.com/title/tt0087611/ Tuommoinen Speden kohellus tuli katsottua, kun oli Maxivisionion levynkulmalle tarttunut. Riitta Väisänen on vielä nuori ja Spede on höyrähtänyt riippuliitimiin ja ultrakevyisin, siinä juoni pähkinänkuoressa. 1,5/5 ruhtinaalliset pisteet. T: Vesku
Tosissani kysyin. Ajattelin, että helpoiten tieto löytyy täältä. Kiitos siitä. Ei kauhean montaa open mattea ollut ja niistä itseä ei oikein kiinnosta yksikään. Tai ehkä nuo Avatar ja Titanic olisi hauska nähdä, mutta ei 3D:nä, joten siinä meni sekin. Kropattu taas olisi kauhistus.
Eihän tuossa nyt mitään teratavua täynnä olekaan vaan toimii osaltaan lähinnä suuntaa antavana esimerkkinä asiasta, ja kun listakin vielä käsittää pääsääntöisesti Australia julkaisuja, niin liikoja on turha odottaa. Lisäksi päivitettävää jo pelkästään ko. listaan piisannee porvoon mitalla. Avatar ja Titanic nimenomaan ovat juuri niitä 3D elämyksiä, jotka kannattaisi kokea, vastaanottajan silmäherkkyyden huomioiden luonnollisesti. Erityisesti Titanic 3D on jotain, jonka näkemisen jälkeen ei 2D:hen ole enää palaaminen, ja tämä siis muunkin kuin vain avatun kuvarajauksen osalta. Näin ainakin allekirjoittaneella. Kukin mieltymystensä mukaisesti.
CLIMAX (Gaspar Noé, 2018, Arrow Video Blu-ray) Tanssiryhmä pitää harjoitukset ja sangria-bileet sen jatkoksi. Sangria on kuitenkin terästetty LSD:llä ja pikkuhiljaa porukka alkaa mennä sekaisin… …tanssimusiikki soi mukavasti. Gaspar Noén leikkauksista melkein vapaa tyyli, jossa kamera leijailee näyttelijöiden ympärillä luo valtavan immersion. Kamera voi olla pitkään paikallaan ja sitten lähteä jonkun henkilön perässä jonnekin, ties minne ja leikkauksia ei ole minuutteihin. Kaikki alkaa näyttämään todellisuudelta elokuvan sijaan ja esim. väkivalta sattuu katsojaan kuin jos sen todistaisi itse elävässä elämässä. Näitä leffoja ei voi suositella herkimmille, mutta jos on kykyä kestää rankempaa kuvausta, niin kyllähän Gaspar Noé tarjoilee melkoisen kattauksen audiovisuaalista houretta, joka ei ihan heti mielestä poistu, jos ollenkaan. Aivan viiden tähden leffaksi en tätä arvioi, koska perusasetelma ja "juoni" on todella simppeli ja osa leffasta tuntuukin ajan tappamiselta, mutta noin puolet leffasta on loistavaa materiaalia. 4,5 / 5
Karun estetiikan kuninkaan Abel Ferraran tuotantojen kärkikastiin oikeutetusti luettava Bad Lieutenant - Paha poliisi (1992), on New Yorkin Bronxin kasvatin vimmainen kontribuutio kaikkia miellyttämään pyrkivää valtavirtaviihteen tylsää tyhjäkäyntiä vastaan, täynnä toinen toistaan provokatiivisempia kohtauksia osana yleisön tajunnan mykistävää primitiivisen ilmaisun inhorealismia, jonka katsomiselle ei ole olemassa oikeaa olotilaa. Kenties juuri ankaran itsetuhoisen alavireensä ansiosta sen yllä löyhkää julma maine vielä lähes kolme vuosikymmentä ensi-iltansa jälkeen. Tästäkin huolimatta se edustaa yhtä ohjaajansa onnistuneimmista elokuvista, ja jos jollain, niin Ferraralla on kyky kuvata yksilön läpikäymää kärsimyskavalkadia konkreettisemmin kuin monella muulla, siitä kuitenkaan mitään peittelemättä, ja se välittyy otoksissa, jotka on sekä harkittuja että tarpeellisia. Ohjaajan kyltymättömyyttä esittää sysimustaa ja kyynistä huumoria sekä aiheellista ironiaa dialogin ja oheismerkitysten muodossa, käytetään johdonmukaisesti kerrontaa tukevana elementtinä. Erityisen hienosti tämä kulminoituu kirkossa tapahtuvassa kohtauksessa, jossa räkä poskella mätää oloaan ulvova lainvalvoja ryömii nelinkontin kohden lihallisen oloista kristuksen kajastusta anellen tältä armoa ja pelastusta. Elokuvan suurimman painolastin taakkaa harteillaan kantaa pääroolin lähes käsittämättömän oloisella intensiteetillä vetävä veteraaninäyttelijä Harvey Keitel, jonka alkukantaisen seksuaalisuuden sekoiluista ja katutason ahdistuksesta kumpuavien miljoonien mielensirpaleitten sekaan sukeltaminen on yhtä vastenmielistä kuin vahingollista. Pimeydessä odottaa viinan, prostituution, huumeiden ja kuoleman päättymätön vyyhti, kiertyen yhä tiukemmin sitä ruokkivan ympärille, löytämättä mistään vähäisintäkään toivon pilkahdusta ihmiskunnan vääjäämättömästi etenevälle rappiolle. Keitelin läsnäolo on brutaalia ja väkivahvaa, eikä läpikäytyjen asioiden luonto muutu epärealistisemmaksi, vaikka irvokkaitten tapahtumien seuraukset vaikuttaisivat syitä ylimitoitetummalta. Yksi asia on kuitenkin varmaa; tämän nähtyä Johnny Acen 'PLEDGING MY LOVE' kuulostaa entistäkin lohduttomammalta... Edit. Trailer lisätty.
The Dirt - Törkytehdas (Netflix 2019) Räävitön elokuva Mötley Crüen alku- ja viime vuosituhannen puolen taipaleesta. Vaikka kyseisen ajankohdan musiikista paljon pidänkin, niin kys. bändin tuotoksista en ole ikinä oikein välittänyt. Mutta elokuva oli viihdyttävä, erittäin viihdyttävä. Kyseessä on siis näytelmäelokuva, ei dokumentti. Reippaalla ja ronskilla asenteella tehty leffa. Varsinkin Machine Gun Kelly(!?) tekee oivaa jälkeä rumpali Tommy Leen roolissa. Äänipuolella on hyvin tavoitettu live keikkojan äänimaailma ja meininki on muutenkin mainio. Tommy Leen päivä kiertueella kohtaus on hienointa elokuvaa vähään aikaan. Rotten Tomatoesin pisteissä huikea ero kriitikkojen (38%) ja tavisten välillä (94%). Itse annan tälle guilty pleasure leffalle viis kautta viis.
En voi mitenkään suhtautua tähän objektiivisesti. Yksi henkilökohtaisia suosikkeja, joka osaltaan alleviivasi yhden elokuvallisesti parhaista vuosikymmenistä tulleen vääjäämättömästi päätökseen, mitä miellyttävimmässä muodossa tosin. Tätä katsoessa väkisinkin tuntee tiettyä kaihomielisyyttä, eikä elokuvan viimeiset minuutit tee tosiasioitten tunnustamisesta yhtään sen helpompaa. Hauerin karismaa ja suurta sydäntä kaivaten...
Hei kliffaa hei (1985) https://www.imdb.com/title/tt0089427/ Tommoinen "mestariteos" oli ilmestynyt Maxivisionin tallennettuihin jostakin syystä, On Spede saanut joskus ihan kohtalaisia leffoja aikaan, mutta ei nyt. 1.5/5 T: Vesku
Youtubessa pyörivää We Are One -kansainväilistä elokuvafestivaalia hyödyntäen olen nyt katsonut sieltä kaksi leffaa: Ugandalaisen toimintaspektaakkelin Crazy World, joka on ehkä pöljin leffa jonka olen viimeaikoina nähnyt, tehty nollabudjetilla mutta silti siihen on saatu jopa tietokoneella tehtyä suorastaan tajuntaa laajentavia erikoistehosteita ja kungfumättö oli aika sujuvaa myös. Tarina kertoo lasten kidnappauksista ja sen semmoisesta. Selvästi lahjakasta porukkaa siellä, kun vaan olisi rahaa tehdä leffa kunnolla... https://www.imdb.com/title/tt10417622/ Macaolaisen (vai kiinalaisen?) draaman Sisterhood, joka kertoo hierojatytöistä . Lesboiluakin siinä oli, mutta paljasta pintaa ei mutta hieno draama kuitenkin. https://www.imdb.com/title/tt6386132/
Tintin seikkailut: Yksisarvisen salaisuus (2011) https://www.imdb.com/title/tt0983193/ Tulihan tuokin katsottua, kun oli Maxivisionin servereille tallentunut. Jäykähkö animaatio vaikka menoa piisaa toimintakohtauksissa alkuperäistä sarjakuvaa enemmän. 2,5/5 T: Vesku
Tulipa katsottua BD:ltä Zombieland: Double Tap ja Birds of Prey, kumpikin edelleen aivan loistavia elokuvia. 5/5 edelleen ei sille mitään voi, nämä kestää uusintakatseluitakin varmaan ihan loputtomiin.
En tykännyt tuosta Double Tapistä. Pitää katsoa uudestaan. Ehkä double featurena, niin pääsee paremmin fiiliksiin.
Tulipahan hankittua sekä katsottua Equalizerit 1 ja 2. Näyttivät ja kuulostivat erinomaisilta, vaikka kuva upscaled 4k. Molemmat Atmos. Fuqua vaikuttaa myös erinomaiselta ohjaajalta, jolla tilanteet ja näyttävyys elokuvissa kohdallaan. Ja yllättäen Denzelkään ei ollut yhtään liian vanha rooliinsa vaikka jo päälle kuusikymppinen onkin. Ykkösessä näytti jopa paljon nuoremmalta ikäisekseen, vaikka vaarista koko ajan puhuttiinkin..
Ja pisti mielestäni kyllä Stallonen ja kumppaneiden uudet tekeleet vähintään 100-0 80-luvun mättögenreä kunnioittavassa Hobo with a Shotgunissa. Aitoa Tromavilleä nykypäivään.