HardFace-pannuja ja kasareita löytyy meitsiltä ja niitten ostamisesta alkoi meitsin kokkaamisinnostus.
Kalan paisto onnistui jo vallan hyvin takoteräs wokissa. Noin 1 teelusikallisessa kirkastetussa voissa paistoin eikä tarttunut wokkiin juurikaan kun kaasulla oikeahkolla lämpötilalla paistoi ja kyllä tuli hyvää uuniperunan kera:
Hyviä valurautapannuja tulee itsekin aina kirppareilla etsittyä sivusilmällä (kuten myös hiiliteräksisiä keittiöveitsiä). Ei ole muuten mikään ihan itsestään selvä juttu nuo valurautapannut. Liian ohut pohja niin menee kuprulle kuumennettaessa. Massa on se ensimmäinen arviointiperuste. P.S. Eka postaus uuden avatarin kanssa. 20v Plazaa takana, joten oli jo aikakin vaihtaa.
^ostin kesälomareissulla Ica ÖverTornio reilut 2,8kg painavan valurautapannun. Made in China. Oisko ollut 30 euron nurkilla. Ei valittamista.
Mielenkiinnolla luen teidän kommentteja. Älkää missään tapauksessa lopettako, vaikka itse kuulun teflon taviksiin. Lähinnä haaveilen tuosta induktiosta, joka tunnistaa astian koon. Vaikka tempoisin 60 senttiä leveän pannun kalaa varten, taso lämmittäisi juuri sen.
Laitetaas näkösälle koko arsenaali. Eli iso musta on tuo edellä mainittu ICA, pienempi perintönä saatu UPO. Teräspannu ja ja valkea keraaminen on Lidlin alle 15€ pannuja. Noiden Lidlin pannujen kanssa ei voi käyttää kovia lämpöjä, yksi keraaminen meni jo pohjasta kuprulle, toki voi käyttää vanhoilla rautalevyillä jossa syvennys. Tänään saisi noutaa Vantaa/Vaarala Scanpanin titaanipannun ja kannen sekä Lidlin keraamisen kuprun ilmaiseksi, menossa vaimon kyydillä kierrätykseen. Ei käy induktiolle tuo scanpan. Laita yv.
Eiring.fi, Helsingin Korkeavuorenkadun myymälästä tuli hankittu ensimmäinen pieni hiiliteräspannu, lettuja ajatellen. Mukavaa asioida kerrankin paikanpäällä ja heillä myymälässä kiva katsella pannuja. Nyt kun muuttanut taloon missä keraaminen taso (sähköliesi ei siis induktio), niin tuntuu että hiiliteräs turvallisempi kuin valurauta lieden pinnoitteelle, tosin aion testata jos havaitsen lettujen tekstuurissa eroja Rönnebyn 20 cm valurautapannullani vrt tähän eiffelitornin muotoon valettuun RST-metallikahvaiseen French Collection versioon. Sekä Rönneby Classic että De Buyer (molemmat 20 cm) kahvat istuu hyvin ainakin pienehköön käteen. De Buyerin lyhyehkö kahva tulee liian kuumaksi paitsi ihan lähellä viimeistä kahvan nupin reikää. Rönnebyn kahva ei edes pitkässä sessiossa paljon kuumene, pehmeä muovikahva ei tosin paljoa uunia (rasvapolttoa) kestä. Seuraavaksi alkaa taas kerran mehiläisvahan perusteellinen poisto ja vasta sitten rasvapoltto..
Ja lopputulos ja jo tumma teräspatina (pesu, mehiläisvahan poisto ensin uunissa ilman öljyä noin max teholla noin 1h, n. 45 min väkiviini-vesi liuoksessa, pesu, sitten poltto 2krt uunissa n. 1h ohuen ohuella kerroksella n. 95% halvimmalla oliiviöljy-rypsiöljy-kaupan sekoituksella sekoitettuna n. 5% sulatetulla ihralla, sitten pesu ja liedellä ensin n. 15min 2/3 lieden teholla parantaen öljyjen polymerisointia, välissä vielä "kiinalainen poltto" erilaisilla sipuleilla ja inkiväärillä y.m. öljy-ihra seoksessa sekä lopuksi öljyssä friteeraatuja perunan kuoria ja perunoita ennen lettujen paistoa):
Ylläolevan videon kommenteista löytyi kirjoitus joka näyttää että DeBuyer Carbone Plus mallimerkinnän pannujen kahvat eivät olekaan pelkkää metallia vaan maalattua metallia joka saattaa aiheuttaa vahinkoja joutuessaan muille pinnoille. Nyt lähti Matfer Bourgeat 062003 Black Steel tilaukseen kun sattumalta bongasin melko hyvään hintaan ranskan amazonista 26,035 cm pannun. Juuri tuossa koossa havitellut hiiliteräspannua vaikka löytyy entuudestaan pari noin saman koon valurautapannua. Matferin kanssa saa olla vähän varovaisempi ettei pohja mene pilalle liian nopesta/liiasta lämmöstä. Onnistuin pilaamaan 24 cm Turk käsintaotun pannuni pohjan kun pannu siirrettiin vahingossa/vahingossa pieni levy käynnistettiin (keskilämmölle) pannun ollessa vain puolittain levyn päällä aiheuttaen että siitä tuli spinner eli pyörivä pannu lasiliedellä Aion kyllä kesemmällä yrittää korjata pohjan käyttäen muovivasaraa..Muuten olen kuullut että saksalainen Turk GMBH käytännössä myös valmistaisi Matfer pannut nykyään..
Debuyer Element B Pro noin vuoden käytössä, tai ainakin 6kk aktiivisemmassa käytössä siitä lähtien kun muutimme taloon jossa sähkökeraaminen liesi. Tämä kyllä ykköspannuni vieläkin vaikka vähän painavahan tuo on. Pannun pohjan keskellä oleva B kirjain muuten jäänyt patinan alle, eikä sitä näy enää ollenkaan. "Egg test" videoillahan monet näyttävät miten munat liukuu kuin teflonilla metallipannuillakin. Niin teinpä vähän sinnepäin itsekin. En tosin jaksanut yrittää näyttää miten muna liukuu kun vähän kiire ettei muu aamupala kärvenny : https://imgur.com/gallery/m0trWFa
Kyllä tämä on ollut yksi viihdyttävimmistä ketjuista ikinä. En tiedä, miten muna liukuu omalla Lidlistä ostetulla kympin pannulla. Ehkä tässä ongelman ratkaisee Jamie Hynemanin sanonta "When in doubt lubricate!"
Debuyeriä yrittänyt käytellä ahkerasti, mutta ei se vaan vakuuta. Rasvaa pitää olla ihan simona ja silti osat raaka-aineet tarttuvat pannuun (esim. kala) . Helpompi ottaa Opamuurikan Kenno-pannu (https://opamuurikka.fi/tuote/kenno-paistinpannu-28-cm/) esille ja hoitaa paistamiset vähäisellä rasvamäärällä.
Tuollaisen mainitun Kenno pannun näin ensimmäistä kertaa kaupassa taannoin, ihan mielenkiintoinen pannu sekin. Itse kiinnostaisi myös Kenno teräspannusta kuulla enemmän arvioita: https://opamuurikka.fi/tuote/kenno-steel-paistinpannu-28-cm/ Sekä myös Arki kevytvalurautapannu kiinnostaa myös edelleen. Opa pannut muuten nyt -20% alennuksessa.
Tuommoisen Arki kevytvaluraudan tilasin samalla kuin tuo Kennon, mutta en ole vielä "kerennyt" rasvapolttamaan sitä. Aina kun tolla opamuurikan sivuilla käy, niin aina tuo 20% alennus menossa
Matfer 26cm saapui sopivasti hiihtolomaviikolla. Vaikka aikaa on niin kyllä meni 2 päivää aikalailla aamusta iltaan 4 uunipolton merkeissä. Eli taas joka kerta reilu tunti uunissa ja odotella että se taas jäähtyy, puhumattakaan alkupesun jälkeisestä, ensin tunnin uunissa ilman öljyä jotta saa tehdasvahan helpommin poistettua ja sitten tunnin etikkakylvyssä ja siellä teräsvillalla hinkkailusta jolla vissiin onnistuin saamaan tehdasvahan poistettua (pannu rupesi ruostumaan silmissä). Vihdoin valmis siis viimeisten liedessäpolttojen jälkeen (1 kerta runsaassa rapsiöljyssä perunankuorien kera ja 2 kerta kiinalaisittain erilaisilla sipuleilla runsaassa rapsiöljyssä). Sähkökeraamisella liedellä vaikka hyvin varovasti lieden vajaalla 1/3 teholla aloitin ainakin ja vasta useiden minuuttejen kuluttua varovasti ruuvaamalla teho 2/3 niin pannun pohja rupesi vähän pyörimään! Nopeasti taas lähelle 1/3 ja pannu vaikuttaa ettei ainakaan vielä mennyt pilalle. En suosittele missään tapauksessa induktiolle ja sähkökeraamisellekin isoin varauksin tätä pannua Kaasuliedellä tämä saattaakin sitten olla kuten America's Test Kitchen arvosteli - paras tavallinen kohtuuhintainen hiiliteräspannu Muuten kahva parempi kuin esim. vastaava kahva De Buyer Mineral B. Kahva myös varsinkin tässä 26cm mallissa lämpenee 5 minuutin kuluttua liki liian kuumaksi paljaalle kädelle. Mutta siihen, jos pannu vaan kestää liettäni, niin hankin varmaan ainakin Lodgen silikoonisuojan jonka pitäisi sopia vallan hyvin Matferiin. Jos De Buyerillä olisi tässä koossa ollut Pro tai French collection pannuja niin valinta olisi varmasti turvallisemmin kääntynyt sinne. Matfer 26cm paino on noin 600 grammaa pienempi kuin De Buyer Pro 28 cm niin on se mukavampi käsitellä ja kahva myös siihen verratuna hivenen tukevampi kädessä. Ja tietenkin mukavaa kun kahvaa ei niiteillä kiinnitetty vaan juotettu se kiinni (vaikka vähän vinossa niin ei sen pitäisi haitata).
Matfer Bourgeat pannun pohja meni vähän liian kuperaksi kun lämmitin sitä liikaa koska pohjasta hävisi 99% vaivalla aikaan saatu polttopinta (outoa kyllä tämän sai aikaan hampurilaispihvien paisto lähinnä uunissa, ehkä tilkka balsamikoa tai hienonnettu chili sai sen aikaan?). Onneksi löytyi puuvasara ja on sopiva pölkky jonka päällä hakkasin pannua kolmisen kertaa lämmittämisen jälkeen. Lopputulos on vähän kuin Debuyer pannuissa sisäänpäin kupera. Ei tietenkään onnistunut juuri keskelle tehdä kuperuutta koska ongelma kohta oli alusta asti keskeltä vähemmän lähempänä kahvaa. Alkuärsytyksen ja korvien soimisen metallin hakkauksen jälkeen olen operaatioon tyytyväinen koska nyt pannu kestää kovempaa lämpöä kuin uutena ja pohja saa helpommin väriäkin. Ja tärkeimpänä parannuksena nyt proteiinipitoiset ruuat eivät enää jää kiinni pannuun. Tämä oli selvästi vaikeampaa saada aikaan hiiliteräksellä (ainakin tämän merkin pannulla) ja lasiliesi kombinaatiolla verrattuna entiseen kaasulieteeni. Tosin testasin että uusi valurautainen Gense le gourmet valurauta-lettupannuni saavutti tarttumattomuuden lettuihin paljon yksinkertaisemmin. Mutta Matfer 26 cm pannun paino minulle usein riittävään kokoonsa nähden on paras reilusta tusinasta omistamistani pannuista (Rönneby Bruk kevytvalurautapannu samassa koossa saattaisi tosin olla kevyempikin mutta vähän sileämpi hiiliteräs helpompi pestävä ainakin ja siihen nyt tykästynyt).
Kertokaapa tällaiselle tavikselle, että kun tuli talvella hankittua tällainen Muurikan kesäkeittiö (https://www.verkkokauppa.com/fi/product/47862/jdstm/Muurikka-Kesakeittio-Kaasu-MAXI-harmaa) ja nyt pitäisi pikkuhiljaa alkaa sitä terassille virittelemään, että miten tuo kuvauksessa sanottu pannun rasvapoltto siis oikein tehdään? Parilapannu on tarkoitus ostaa tuohon kans ja ilmeisesti vastaava poltto sillekin?
Itse aikoinaan kun tuommoisen kesäkeittiön hommasin, niin taisin pestä pannun varastorasvat ensin pois ja sitten pannu kuumaksi ja suolattomalla silavalla pyyhin pannun ja annoin kärytä oikein kunnolla. Samalaisen käsittelyn sai myös valurautainen Muurikan WOK-pannu.