Finnkino

Keskustelu osiossa 'Elokuvat' , aloittajana sokka, 21.03.2011.

  1. TheRealThing

    TheRealThing I WANT TO BELIEVE Tukijoukot

    Liittynyt:
    03.05.2004
    Viestejä:
    4 975
    Saadut tykkäykset:
    894
    Siellä on joku ekonomi ollut huolissaan tulopuolesta jo pidempään. Tai tullut ulkomaan päämajasta käsky toimia näin. Mutta joka tapauksessa harvinaisen huonoa pelisilmää osoittaa tällainen muutos tässä tilanteessa, jossa muutenkin saavat lähteä uudelleen houkuttelemaan katsojia teatteriin.

    Anniskelusta ja tarjonnasta pitää tehdä niin houkuttelevaa, että asiakas houkutuksesta ostaa paikan päältä eväänsä. Harmi vaan, kun eivät poppareitakaan enää tee paikan päällä, mikä oli tuoreuden ja herkullisen tuoksun tae. Itiksessä on kyllä toisaalta hyvä kokonaiskonsepti tarjoilujenkin osalta.

    Indieteatterit pystyy massojen sijaan hakemaan asiakkaansa vähän eri keinoin. Esim. Helsingin Kalliossa Riviera toimii oikein onnistuneella leffa + ruoka ja (alkoholi)juomat -konseptilla. Multiplexien pitää taas houkutella massoja, mihin tällainen ei niin sovi. Eli Itiksestä menee itsekin hakemaan sen IMAX-kokemuksen ja eväspuolella ei ole silloin niin merkitystä.
     
  2. ElvisThePelvis

    ElvisThePelvis Lähes henkilökuntaa

    Liittynyt:
    05.05.2004
    Viestejä:
    11 669
    Saadut tykkäykset:
    179
    Nimenomaan. Porukka on totutellut yli vuoden siihen, että kaikki leffat katsotaan kotisohvalta käsin, ja kun rahaakin on säästynyt (mikäli säästyi lomautuksilta jne.), niin epäilemättä monen ruutu- tai kangaskokokin on kasvanut. Aivan uusimpia leffoja ei kotisohvalta näe, mutta asian voi toisaalta ajatella niin, että jo pitkäänhän tässä sarjat ovat kiilanneet elokuvien edelle suosiossa, joten elokuvateattereiden pitäisi tehdä elokuvissa käymisestä entistä houkuttelevampaa.

    Osa minusta jopa toivoo ja rukoilee, että tämä kääntyisi Finnkinoa vastaan ja joutuisivat sulkemaan teattereita pienien kävijämäärien takia. Ehkä sitten voisi ajatella strategian uusiksi.
     
    Crockett tykkää tästä.
  3. testudo80

    testudo80 Vakiokasvo Blokattu

    Liittynyt:
    02.08.2020
    Viestejä:
    643
    Saadut tykkäykset:
    33
    Strategian uusiksi? Ymmärrätkö lainkaan millaisia rahoja / riskejä on laitettu peliin? Esim. tuo Itiksen teatteri. Siellä on IMAX-sali, perinteisiä saleja, ns. LUXE-saleja. Osa on perheille, osa teknistä parhautta, osassa saa sitten syödä ja juoda etenkin alkoholia. Teatteri on suuren ostoskeskuksen sisällä. Siinä on valtava ravintolamaailma kiinni sekä oma baari.

    Paikka on niin massiivinen että siellä on oma kauppakin, sekä puitteet upeita kutsuvierastilaisuuksia varten. Paikka olisi varmasti vielä suurempi jos olisi neliöitä. Täällä tämä touhu menee aivan naurettavaksi, kaverit ulvoo siitä kun Finnkino ei myy kirsikkatomaatteja, pitäisi varmaan tori laittaa siihen viereen.

    On totta että ehkä juuri nyt on huonoa julkisuutta kertoa: "tulkaa leffaan, mutta ostakaa meidän kaupasta" varsinkin kun leffalippu on se 20 € normihinta. PK-seutu.
     
    nepa tykkää tästä.
  4. KILLPATRICK

    KILLPATRICK Lähes henkilökuntaa

    Liittynyt:
    28.01.2010
    Viestejä:
    6 936
    Saadut tykkäykset:
    1 333
    Toivotaan ettei näin käy. Siihen loppuisi Suomalaisten elokuvissa käynti. Ehkä pitkällä juoksulla koko ala kuolisi. Katsellaan sitten Netflixin ja Disney+ leffoja himassa.
     
  5. Kristian

    Kristian Lähes henkilökuntaa

    Liittynyt:
    31.10.2002
    Viestejä:
    2 770
    Saadut tykkäykset:
    116
    Leffateatterit ovat aina olleet riskiympäristö elokuvan katsomisen kannalta: koskaan ei voi tietää tuleeko viereen tai lähelle joku äänekäs porukka tai penkinpotkija tai muuten vain innokas rapisuttelija/rouskuttelija. Parhaiten näiltä säästyy, kun käy katsomassa teatterissa selkeästi aikuisemmalle yleisölle suunnatut elokuvat ja viihteellisemmät tapaukset jättää kotiteatteriin. Mutta kotona koko homma on helpompi: paussille, kun haluaa pitää paussin, asento mukava rötköttely, syötävät juuri sitä mitä haluaa, ei pukeutumiskoodia, ei taudinlevittäjiä jne. jne.

    Eli kyllä teatterit ovat nyt pahassa paikassa, kun ihmiset ovat tottuneet kotiteattereihin ja valikoima eri streamaus-kanavilta on parantunut huimasti. Mutta elokuvateollisuus ei ole ottanut vielä kotiyleisöjä avosylin vastaan kassavirtojen pienentymisen pelossa, joten eiköhän teattereillekin paikkansa vielä löydy.
     
  6. testudo80

    testudo80 Vakiokasvo Blokattu

    Liittynyt:
    02.08.2020
    Viestejä:
    643
    Saadut tykkäykset:
    33
    Naulan kantaan niin että kilahtaa.

    Minusta Suomeen pitäisi perustaa leffa-klubi. Siihen kuuluvat saisivat Finnkinon leffalipun 5 € hintaan. Tämä edellyttäisi että aina kun leffa-klubilainen haluaa nähdä leffan niin salin on oltava täynnä. Tämä vaatisi klubilta aktiivisuutta jäsenten suuntaan. Hei Jurassic World Dominion tulossa, 3000 lippua jaossa, nopeiten ilmoittautunut pääsee mukaan.

    Ylipäätään jotain luovempaa täytyisi keksiä sillä nyt on vaarana että leffateattereista tulee sieluttomia karsinoita, joissa massat päättömästi vaeltavat. Sitähän osa teattereista on jo jonkin aikaa ollut. Itse esim. lopetin vuosia sitten Finnkinon Tennispalatsissa käynnin. Parhaina aikoina siellä oli leffakauppa, jossa oli vaikka mitä leffa keräilytavaraa.
     
  7. nepa

    nepa Alakerran HFR CIH -mies. Tukijoukot

    Liittynyt:
    17.10.2001
    Viestejä:
    9 365
    Saadut tykkäykset:
    1 401
    https://yle.fi/uutiset/3-11983660
    Mielenkiintoisesti Ylen jutussa Finnkinon pomo toteaa, että

    "– Kuuntelemme herkällä korvalla ihmisiltä tulevaa palautetta. Elokuvissa käyminen on kuitenkin tällä hetkellä suosituin kulttuurimuoto ja moneen muuhun verrattuna mahdollinen aika monelle, Wolf-Mannila sanoo."

    Kyse on osittain mielestäni juuri siitä, että leffateatterikäynnistä saa kohtuuhintaisen myös vähätuloiselle siten, että herkut ostetaan muualta tai tuodaan kotona tehtyjä poppareita. Ei leffateatterikustannus enää kovin edullinen ole, jos karkit ja limsat yms. on pakko ostaa teatterista. Siinä voi pian käydä siten, että ei sitten lähdetäkään, jos rahat eivät riitä siihen, että teatterista ostetaan karkit.

    Toki, joku voisi sanoa, että vähätuloiset voivat olla syömättä. Jes. Kyllä leffateatterit ovat ihan itse luoneet (kuten jutussa todetaan) tuon kulttuurin, että leffateatterissa syödään karkkeja. Moni tekee varmasti sitten sen, että siirtää leffaillan kotiin tuon vuoksi, kun leffateatteri-illan kustannus voi perheelle olla jo lähemmäs 100 euroa. Voin hyvin kuvitella sen.

    Toisaalta kyllä ymmärrän hyvin tuossa jutussa mainitun asian, että leffat ovat vain sisäänheittotuote ja karkilla yms. tehdään se raha. Toisaalta, jos joissakin teattereissa lippu on jo lähemmäs 20e niin ei se kyllä oikein sisäänheittotuotteelta vaikuta.
     
  8. testudo80

    testudo80 Vakiokasvo Blokattu

    Liittynyt:
    02.08.2020
    Viestejä:
    643
    Saadut tykkäykset:
    33
    Hyviä pointteja, MUTTA ... otetaan esimerkki. On tulossa mm. nämä: Dyyni, Top Gun Maveric ja Jurassic World Dominion. Nyt muistikuvani elokuvasta The Rise of Skywalker sijoittuvat valtavaan IMAX-teatteriin. Kotona minulla on tuo leffa:

    Apple TV 4K, digitaalinen versio, Dolby Vision HDR jne. 65" tuumaa ja näin ... mutta ihan samaan en ole kotioloissa pystynyt. Etenkin avaruustaistelut olivat huikeita. Olin muistaakseni vielä rivillä 7 joka on lähellä kun katsomo niin jyrkkä. Kyllä kokemus oli jännittävä. Teatteri on aika magea LIVE:nä.

    Nyt sitten sama Dyynin aavikoiden kohdalla, taikka Jurassic Worldin dinojen. Top Gunin trailerin näin SW9 yhteydessä ja huh huu kuk kuu sitä touhua. Penkit tärisivät kun moderni hävittäjä kaartaa takaa vierelle, tekee kiepin ilmassa ja katoaa. Tuo traileri teki vielä suuremman vaikutuksen kuin SW9 ... pohdin lähinnä sitä että katsonko esim. tulevan Bondin IMAX-salissa vai lepäänkö rauhassa LUXE-teatterin lepotuolissa. (moottoroitu)
     
    Kristian tykkää tästä.
  9. ZED

    ZED Mitä kävi, ketä tietää? Tukijoukot

    Liittynyt:
    19.03.2002
    Viestejä:
    3 672
    Saadut tykkäykset:
    236
    Kyllä tuo tilanne nyt alkaa aika vahvasti näyttää elokuvateatterien, tai ainakin Finnkinon, kuolinkamppailulta.

    Imagotappio, jonka omien pastillien käyttökielto aiheuttaa on aika tragikoominen. Yleisö eli asiakkaat toki omalla käytöksellään näyttävät viime kädessä sen, että oliko linjaus jopa niin fataali, että katkaisi sen kuuluisan kamelin selän.

    Enpä taida enää lunastella TYKY-seteleilläni ko. firman kuponkeja, vaan yritän keksiä jotain muuta...
     
    Vox tykkää tästä.
  10. Hippo

    Hippo Lähes henkilökuntaa Tukijoukot

    Liittynyt:
    28.07.2004
    Viestejä:
    2 380
    Saadut tykkäykset:
    304
    En kyllä vetäisi mitään johtopäätöksiä ennenkuin korona-aika on kunnolla ohi ja kuopattu. Elokuvissakäyntihän taisi kävijämäärältään olla tasaisessa kasvussa, tai ainakaan se ei laskenut ennen tätä hässäkkää. Eiköhän ihmisillä jossain vaiheessa rupea kotiseinät kyllästyttämään ja tekee mieli ylös, ulos ja elokuviin. Katsellaan vuoden parin päästä mikä todellinen tilanne.
     
    Vole tykkää tästä.
  11. nepa

    nepa Alakerran HFR CIH -mies. Tukijoukot

    Liittynyt:
    17.10.2001
    Viestejä:
    9 365
    Saadut tykkäykset:
    1 401
    Katsellaan tuolloin, mitä teattereita on vielä pystyssä.

    Kyllä se kuitenkin on siten, että kun ihmiset taas kiinnostuvat leffateattereista, niin pienetkin asiat voivat vaikuttaa siihen, että mihin teatteriin menee. Jos lippu maksaa maltaita ja karkit toisen mokoman, niin auts. Ehkä silloin tulee valittua se halvempi ja pienempi paikallisteatteri, jossa saa omaa karkkia mussuttaa.

    Mielestäni muutenkin leffateatterit ovat kasvaneet liian isoiksi. Rahan menosta ei ehkä kannata syyllistää asiakkaita, jotka hakevat kaupasta karkit, vaan yritystä, joka laittaa miljoonien leffakomplekseja ja sitä kautta joutuu vetämään lippujenkin hinnat korkeiksi. Ja sitten vielä itketään, että kun karkit ostetaan muualta.

    Kaiholla muistelen Oulun vanhaa Rio-leffateatteria. Iso sali, pieni eteinen ja lipunmyynti. Kassalta lippu ja popparit taikka mukana karkit. Ylimääräistä overhead-kustannuksia teatterissa ei ollut. Halvalla pääsi sisään ja sai nauttia leffakokemuksesta ilman, että joutuu ensin puoli kilometriä etsimään oikeaa salia ja ihmettelemään miljoonia kassatiskejä ja jonoja.

    edit: kävin joku vuosi ennen koronaa Tampereella katsomassa sen Tom Cruisen huumelentokoneleffan. Populaa teatterissa oli paljon. Hain lipun jo hyvissä ajoin ennen leffaa ja vain totesin maksaessani, että maksan myös popparit ja limun ja haen ne sitten ennen leffaa itsepalvelukaapista/hanasta. Myyjä katsoi kuin tyhmää ja totesi, että niin mitä? Ei niitä voi maksaa etukäteen ja hakea myöhemmin!
    Eli jouduin sitten kuitenkin hyvissä ajoin ennen leffaa menemään uudestaan jonottamaan popparit ja limut kädessä, jotta saan ne maksettua.

    Täytyy antaa pisteet paikalliselle teatterille siitä, että jos lipun hakee aiemmin, niin samalla voi maksaa popparikombon. Kunhan vai pitää kuitin tallessa, jos sitä joku sattuisi muka kysymään. Sitten voi tulla teatteriin vasta, kun leffa alkaa ja hakea popparit kaapista ja limukan hanasta ja kävellä suoraan saliin. Se on sitä pientä asiakaspalvelua, josta mielellään vaikka maksaakin vähän. Ja lipun hintakin on täällä, vaikka ketju onkin, halvempi kuin Finnkinolla.
     
    hansolo ja Vox tykkäävät tästä.
  12. Super-J

    Super-J Lähes henkilökuntaa

    Liittynyt:
    17.08.2007
    Viestejä:
    4 225
    Saadut tykkäykset:
    478
    Tänään Finnkino näyttää poistaneen katsojamäärien rajoitukset teattereista ja näyttää nuo liput ihan hyvin käyvän kaupaksi - alkuviikosta rajoitus oli vielä 10 katsojaa per näytös ja näytökset loppuunmyytyjä. Eli ihmiset on kyllä jo kiinnostuneita leffateattereista. Paitsi ehkä ne änkyrät täällä plazalla joille omien eväiden kielto on ylitsepääsemätön ihmisoikeusloukkaus ja leffat sivuseikka.
     
    KILLPATRICK ja nepa tykkäävät tästä.
  13. nepa

    nepa Alakerran HFR CIH -mies. Tukijoukot

    Liittynyt:
    17.10.2001
    Viestejä:
    9 365
    Saadut tykkäykset:
    1 401
    Hienoa, että ihmiset löytävät teatterit. Toivotaan, että porukkaa riittää ja teatterit pelastuvat.

    Tuo omien karkkien kielto ei sinänsä itseäni koske, koska 99% ostan aina ne popparit ja limun. Mutta kyllä täytyy ihmetellä sitä, että miten paljon esimerkiksi Finnkino syytää rahaa teattereihinsa ja itkevät sitten muualta ostetusta karkista. Mutta totta kai yksityinen yritys voi tehdä ihan, mitä haluaa karkkien kanssa. Ja sehän on heidän vapaus. Mietityttää vain se, että onko tuota välttämättä ajateltu ihan loppuun asti.

    Mitenköhän tuo karkkikielto on sitten vaikka keliaakikkojen kanss? Onko tarjolla gluteenittomia karkkeja ja minkähänlainen valikoima?
    Ja mitäs jos lapsiperhe tulee leffaan eivätkä ole tietoisia tuosta kiellosta? Onko vartija vieressä varmistamassa, että pikkutyttö laittaa karkkinsa kiltisti roskikseen ja menee ostamaan uudet tuplahintaan?
     
    Vox tykkää tästä.
  14. big j

    big j Tuotantoarvot kohdillaan Tukijoukot

    Liittynyt:
    04.02.2002
    Viestejä:
    3 432
    Saadut tykkäykset:
    138
    Ei niitä rajoituksia ole kokonaan poistettu. Salit saa täyttää nyt puolilleen. Itselläni jo toki buukattuna seuraavalle viikolle parikin leffaa. Kerran jo käytykin ja se on kivaa se.
     
  15. Vole

    Vole Lähes henkilökuntaa

    Liittynyt:
    16.03.2010
    Viestejä:
    1 927
    Saadut tykkäykset:
    81
    Ei teatteriala koronaan kaadu. Espanjantaudinkin aikaan laitettiin teattereita kiinni ja, kun epidemia oli ohitse niin ihmiset palasivat teattereihin. Ei baareissa ja ravintoloissa käyminenkään ole uhattuna, vaikka voihan sitä kotonakin juoda ja syödä sekä valita seuransa tarkemmin.

    Tuo on vähän outo kritiikki teattereita kohtaan. Sama kun sanoisi, että mitä ihmettä se UPM käyttää niin paljon rahaa paperikoneisiin. Elokuvateatteribisnes on Suomessakin miljoonaluokan liiketoimintaa eikä mitään harrastelua. Teatterit sijaitsevat yleensä kaupunkien keskustoissa, joissa on kalleimmat vuokrat, salit ovat isoja ja niiden ylläpito maksaa. Tuolit, valkokankaat, äänentoisto, projektorit, äänieristeet... Kyllähän noista tulee kustannuksia, jotka pitää pystyä kattamaan ja ne voitot tehdään pitkälti pe-su välisenä aikana, joten silloin pitää rahastaa.

    Elokuvateatterit kilpailevat toistensa ja muiden ajanviettotapojen kanssa ja jotta teatterit pysyvät mukana kilpailussa, niin pitää aina välillä uusia järjestelmiä, jotta leffat näyttävät ja kuulostavat hyviltä. Varsinkin nykypäivänä, jolloin perus kansalainen voi hankkia kotiinsa pelit ja vehkeet ja katsoa elokuvia laadukkailla järjestelmillä vaikka loppuelämänsä kotisohvalta, niin teatterien pitää pystyä tarjoamaan jotakin mitä perus kuluttajalla ei ole. Tänä päivänä on vielä mahdollista nähdä uusia leffoja kotona, joten teattereilla ei ole oikein sitäkään etua. Joskin studiot edelleen preferoivat teatterijulkaisuja, joten tuo tilanne ei ole muuttumassa dramaattisesti, ainakaan vielä. Ei ole siis mikään ihme, että teattereille tulee kuluja, joiden kattaminen vaatii isoja tuloja. Asiakkaathan ne vaativat parasta palvelua ja laatua, ei ne teatterit huvikseen uusi järjestelmiä muutaman vuoden välein.

    Sanoisin, että jos Riolla olisi ollut varaa rakentaa useampi sali niin sekin olisi vielä pystyssä. Yksisalisista teattereista on vaikeampi saada kannattavia. Pienet teatterit ovat isoja multiplexejä sympaattisempia yleensä, mutta ne on myös paljon riskikkäämpiä ja vaikeampia johtaa menestyksekkäästi.
     
    nepa, KILLPATRICK ja ISPF3.4 tykkäävät tästä.
  16. El Grande

    El Grande Lähes henkilökuntaa

    Liittynyt:
    25.07.2007
    Viestejä:
    3 899
    Saadut tykkäykset:
    374
    Finnkino voisi keskittyä itse elokuvaelämykseen eikä siihen, että teatteri on tyylin presidentin linnassa ja Saulin WIP-loungessa nautitaan väliajalla marskin ryypyt kaviaarin kera. Kyllähän tuollainen maksaa ja se näkyy loppuasiakkaille hinnoissa.

    Nuokin rahat voisi käyttää siihen itse elokuvaan. Kuva ja ääntä voi parantaa aina. Plevnan Isensekkäkin äänimaailma on kireä ja matalat jäävät ohueiksi. Lisäksi osa saleista vuotaa ääntä toisiin saleihin. Vaikea kuvitella, että betoninen kauppakeskus olisi tuossa suhteessa yhtään parempi. Mutta varmasti loppuu äänien kulku ulos saleista (pl. ovi), kun tarpeeksi pulittaa rahaa.
     
    klmake tykkää tästä.
  17. KILLPATRICK

    KILLPATRICK Lähes henkilökuntaa

    Liittynyt:
    28.01.2010
    Viestejä:
    6 936
    Saadut tykkäykset:
    1 333
    Ihan paljon taas mielipiteitä ja kommentteja täysin typerästä aiheesta.
     
    nepa tykkää tästä.
  18. El Grande

    El Grande Lähes henkilökuntaa

    Liittynyt:
    25.07.2007
    Viestejä:
    3 899
    Saadut tykkäykset:
    374
    Pitäisikö sitä olla hiljaa kuin lampaat konsanaan? Hyvähän se on, että otetaan kantaa ja keskustellaan. Toivottavasti ainakin osa äänestää myös kukkaroillaan.
     
    Vox ja ZED tykkäävät tästä.
  19. nepa

    nepa Alakerran HFR CIH -mies. Tukijoukot

    Liittynyt:
    17.10.2001
    Viestejä:
    9 365
    Saadut tykkäykset:
    1 401
    Olet täysin oikeassa. Kyse on liiketoiminnasta, joten liikevaihdon ja tulon maksimoinnistahan tuossa kaikessa on kyse.
    Ja siten kyllä teatteriketjut saavat rakennella miten isoja komplekseja haluavat, jos se vain houkuttelee ihmisiä.

    Itse kyllä mieluummin menisin pienen yrittäjän teatteriin nykyään kuin tuommoiseen kompleksiin. Eli ketä tuo sitten houkuttelee ja ketä ei.
    Mutta, jos teatteriketju lähtee kieltämään muualta ostetut karkit, niin silloin taidetaan olla jo aika veitsenterällä sen kanssa, että onko homma miten kannattavaa. Jos menot kompleksin pyörittämisessä ovat niin suuret, että voittoa ei muuten saada, niin onko homma enää järkevää? Kannattaisiko välillä miettiä myös niiden menojen pienentämistä?

    Olen samaa mieltä siinä myös, että leffateatterit kilpailevat myös hyvin vahvasti kotiteattereiden kanssa. Mutta eikö sellaisessa tilanteessa nimen omaan kannattaisi tuoda semmoisia uudistuksia, jotka ovat positiivisia ja houkuttelevat teatteriin? Mielestäni tuo karkkikielto on juuri sellainen, joka saa ihmiset mieluummin jäämään kotiin.

    Toivon sydämeni pohjasta, että asiassa on kärpäsestä tehty härkänen ja tuolla ei ole mitään negatiivista vaikutusta. Mutta, kun mietin vaikka omaa kaveripiiriäni, niin taidan olla melkein ainoa, joka ostaa popparit teatterista. Muut hakevat karkkia muualta ja varmasti osa jää sen takia leffasta pois. Mutta ehkä tuo on laskettu Finnkinolla siten, että karkkimyynti kattaa helposti pois jäävät asiakkaat.

    En usko, että normaali asiakas juurikaan on kiinnostunut teattereista teknologian vuoksi. Tavallinen ihminen ei tiedä mitään 4k:sta tai Dolbyistä yms. Edes itse en tiedä, mitä teknologioita nykyteattereissa on käytössä. Monissa komplekseissa ei kuitenkaan ole kuin yksi tai kaksi salia sillä parhaimmalla teknologialla ja loput salit ihan "normi"saleja, joita on kaikissa pienemmissäkin teattereissa. Kyllä tavikselle yleensä riittä se, että kuva on iso ja äänet riittävän isolla. Ja että penkit ovat mukavia. Monesti tuo on jopa tärkeämpää kuin kuva tai ääni.

    En ole varma lopettiko Rio sen vuoksi, että ei ollut kannattava vai oliko kyse sitä, että teatteritila haluttiin johonkin muuhun käyttöön. Muistelen, että jotain vääntöä asiasta oli. Vai oliko siten, että toiminta siirrettiin kokonaan silloiseen Forum-teatteriin. Noh, muisti ei niin muista 20 vuoden takaisia. Eikä tuo nyt taida ehkä niin oleellinen asia olla.

    Ei yksisalisista teattereista välttämättä ole vaikea saada kannattavia. Suomessa on useita pieniä teattereita. Ennen koronaa oli juttua lehdessä tuollaisesta pienestä teatterista ja olikohan siten, että 10-20 katsojaa illassa piti homman rahallisesti kannattavana. Eihän tuolla varmasti rikastu, mutta se onkin se ero, että Finnkino pykrkii rikastumaan ja pieni yrittäjä yleensä saa voita leivän päälle. Tietenkin pienille yrittäjille kyllä toivoisi parempaa menestystä noissakin. Toki tuossa tilanteessa varmasti vielä halutaan, että teatterista ostettaisiin karkkia ja popparia, mutta eipä nuokaan pienet teatterit ole lähteneet omien karkkien tuomista kieltämään, vaikka varmasti paljon suuremmassa vaarassa rahallisesti ovat kuin Finnkino.
     
  20. TheRealThing

    TheRealThing I WANT TO BELIEVE Tukijoukot

    Liittynyt:
    03.05.2004
    Viestejä:
    4 975
    Saadut tykkäykset:
    894
    Finnkinon olisi ehkä kannattanut lähteä hakemaan muutosta hyvän kautta. Eli vaikka tarjoamalla popparit -50 % tietyn ajan tai vaikka kampanja, missä ilmaiset popparit joka leffaan, jos ostat 10 leffan supersarjalipun. Näin olisi samalla saatu koukutettua osa popparinostokoukkuun tapana.

    Ikävä kyllä, nyt sitten toimittiin jonkun penninlaskijan ehdoilla kiristäen toimintaa laskien vain kassaan jääviä euroja jollain olettamalla. Kai nämä käskyt tukee omistajan taholta, onko kiinalainen firma loppujen lopuksi nykyään?

    Itse olen näiden modernien multiplexien ystävä ollut siitä saakka, kun niitä on meillä ollut. Teatterikäynnissä itselleni on tärkeää uusi ja ennen kaikkea laadukas tekniikka, mihin useimmiten on varaa vain isommilla toimijoilla. Siksi viime vuodet on tainnut tullakin käytyä vain IMAX-salissa enimmäkseen. Tosin minun käyntimäärillä ei teatterit pystyssä pysyisi eli olen monella tapaa huono asiakas, vaativa ja harvoin käyvä.
     
    Vox, KILLPATRICK, ZED and 1 other person like this.