Nykyään kun foorumit ovat täysin kuolemassa niin sitäkin helpommin kärjistyy henkilökohtaiset riidat. Kohteita, käyttäjiä on niin vähän että ärsyttää vielä enemmän. Jäljellä postaajista kun ovat ne viimeiset jotka ovat yleensä hiukan jääräpäiset, fanaattiset, erikoiset jne...
Minun mielestäni twitter-keskustelut aloittavat, kärjistävät ja tuovat nettilehtiin korostetun riitaisat keskustelut.
Vaihteeksi käsis edellä, jottei taas unohdu ties kuinka monetta kertaa kehua seuraavaa lyhyemmän kaavan mukaan: Vakuuttavinta draamaa miesmuistiin, jossa lähes kaikenlainen kaavamaisuus loistaa poissaolollaan, inhimillisen tragedian dominoidessa tarinan tulkitsijaa tavalla, joka jättää lähtemättömän vaikutuksen katsojaan. Tälle oli todella helppo menettää sydämensä.
Ok. Anteeksi nyt vaan, jos juttuni kuulostavat tuubalta. Tällaista skeidaa meikäläisen elämä on INTJ/P persoonallisuustyypin edustajana. Koko ajan saa tuntea nahoissaan, että muut ihmiset ympärillä eivät ymmärrä mitä sanon. Helppoa se on jollekin ambivertille ISFJ:lle tai ENFP:lle, kun suurin osa ihmisistä ymmärtää, mitä puhut ja ajattelet.
Suotta moista pahoittelemaan. Eihän maailma nyt tähän kaadu. Ehkä tulkitsin asiasi pilkkua nusaisten, joskaan en sen vakavampaa tarkoittaen. Sanomattakin selvää, että netissä kun ollaan, niin lopputulos harvoin, jos koskaan, on mitään sen kaltaista utopiaa, jossa kanssakäyminen olisi viimeiseen asti harkittua, artikuloitua ja sivistyksen tasot täyttävää, vaikka jotkut sellaisesta saattanee unelmoida - näin ympäripyöreästi yleistääkseni. Edit. Ja niistä linssien käytöstä vielä sen verran, että henkilökohtaisesti asiaan tuli perehdyttyä konkreettisemmin Kubrick'n Barry London -klassikon kohdalla, jota useissa yhteyksissä on luonnehdittu niinkin vaatimattomasti kuin "maailman kaunein elokuva", jossa jo käsitteeksi muodostunut "kynttiläkohtaus" kuvattiin Nasan äärimmäisen valovoimaisella objektiivilla, jota ei tietenkään ollut tarkoitettu elokuvakameran käyttöä ajatellen. Tällä tehokeinolla saatiin sekä luonnonvalo että kuvan syväterävyys asemoitua tasolle, jollainen ei ollut teknisesti edes mahdollista filmaus ajankohdan kuvauskalustolla, josta kiitos apulaiskuvaajan paikalta ohjaajan hovikuvaajaksi kohonneen ja parhaan kuvauksen Oscarin elokuvasta ansaitusti saaneen John Alcott'n. Kohtaus on yksi vaikuttavimmista, joita selluloidille on tuotettu.
No ei onneksi tähän kaadu, mutta vaatimattomista autismia lähentyvistä sosiaalisen kanssakäymisen taidoista huolimatta yritän taistella sivistyksen puolesta, koska sivistys on maailmassa uhanalainen asia opportunististen vallanhimoisten tahojen aivopestessä ihmisiä hulluuden partaalle. Stanley Kubrick oli elokuvan mestari ja perfektionisti, joka ei väärillä linsseillä kuvannut sekuntiakaan.. Barry Lyndonin "kynttiläkohtaus" on toki parhaimpia esimerkkejä herran asenteesta. Voin vannoa, ettet tule koskaan näkemään meikäläisen urputtavan huonoista linssivalinnoista Kubrick-elokuvan kohdalla. Aivan turha pelko.
Tuli katsottua Nobody. Minulle hiukan omalaatuinen sekoitus toimintaa ja huumoria, liittymäpinnat noiden välillä eivät olleet makuuni kaikissa paikoissa. Mutta positiivinen yllätys kokonaisuutena, arvosana 3,5 / 5.
Hotel Artemis tuli katsottua. Ei oikein säväyttänyt, jotenkin tosi keinotekoisen oloinen juttu... katsomiskelpoinen toki muttei sen enempää. 3/5
Little Things, The (2021) Tunnelma oli kohdillaan ja jonkinlaista jännitystä ja jännitettä oli saatu viriteltyä. Denzel Washington ja Jared Leto onnistuivat rooleissaan mainiosti. Eikä Rami Malek myöskään ollut huono. Kuvaus ja maisemat olivat niin ikään varsin hienoja paikoitellen. Ainoa isompi ongelma oli juonessa, eli se että tarinan loppu oli mielestäni melko inhottavasti toteutettu.***/*****.
Love Hard (2021) Netflix Näitä ei kukaan tunnusta katsovansa täällä, joten kommentoidaan nyt. Yhtä varmasti kuin joulu tulee joka vuosi, sen mukana tulee myös jouluiset romanttiset komediat. Ja loppuratkaisu on yhtä yllättävä. Tyttö lähtee feikkiprofiilin hurmaamana yllätystapamaan poikaa toiselle puolelle mannerta. Ihan katsottava elokuva lajityypissään. Jos teitä pyhinä painostetaan katsomaan tätä genreä, niin tämä on sieltä paremmasta päästä. 3/5
THE GRUDGE 1 & 2 (Takashi Shimizu, 2004 & 2006) Constantin Film Blu-ray Näitä en ollut katsellut vuosikausiin ja jossain vaiheessa jopa ajattelin, etten edes viitsi päivittää DVD-versioita Blu-ray:hin kun on niin vaikeaa. Ajattelin tyytyä alkuperäisiin Japanilaisiin versioihin, jotka ovatkin ne parhaat. Olen asennoitunut näihin aina alentuvasti uudelleenfilmatisointeina amerikkailaisille, jotka pelästyvät japaninkieltä ja japanilaista hillitympää tyyliä tehdä elokuvia. En myöskään ollut koskaan innostunut Sarah Michelle Gellarin suuresta roolista näissä. 2000-luvun alun elokuvat alkavat jo näyttää "vanhoilta". Jos nykyään elokuvissa haetaan usein väreiltään haaleaa tai "orange/steel" tyylin estetiikkaa, niin vielä 2000-luvun alussa värit saivat loimuta valkokankaalla vapaammin, vähemmän tiettyihin värikarttoihin pakotettuina. Elokuvat ovat muuttuneet kylmemmiksi ja kyynisimmiksi. On kuin ihmiskunta olisi keskenään sopinut, että elämme helvetissä, jossa lämpöä, inhimillisyyttä ja lohtua ei sovi etsiä edes eskapismiksi tarkoitetuista elokuvista. Vuoden 2021 omicronin valtaamasta maailmassa katsoen kauhuelokuva 15 vuoden takaa voi olla yllättävän lämmin kokemus, kuin välähdys toisesta maailmasta. Ajasta, jolloin sosiaalinen media oli vasta tuloillaan ja niiden algoritmit eivät olleet jakaneet ihmisiä kupliinsa järkeään menettämään. Ajasta, jolloin syvä kyynisyys ei ollut katu-uskottavuutta. Katselukokemukseni oli teknisten ongelmien varjostamaa (näistä ongelmista kirjoitin jo toisessa ketjussa erikseen), mutta huomasin pitäväni näistä leffoista paljon. Nämä ovat suorastaan ainutlaatuisia! Harvinaisia japanilaista ja amerikkailaista elokuvatyyliä sujuvasti yhdistäviä leffoja.Takashi Shimizu ohjaa kuin Kubrick konsanaan. Tämähän on ties monesko kerta hänelle aiheen parissa. Sarah Michelle Gellar on lopulta hyvä roolissaan ja hän osaa hienosti näytellä pelkotiloja. Pitää vain unohtaa mielikuvat Buffystä ja siihen liittyvät "kieli poskella" assosiaatiot. Heikointa näissä leffoissa onkin äänipuoli. Christopher Youngin musiikit ovat kuin väärässä leffassa. Ne sopisivat ehkä johonkin Halloween-tyyppiseen leffaan. Musiikki on myös ajoittain liian aggressiivista ja äänekästä. Kuin jotain Terminaattoria katsoisi! Japanilaiseen tyyliin kuuluu hillitty äänenvoimakkuus, joka antaa tilaa mielikuvitukselle karmivuuden kokemiselle. Äänitehosteetkin ovat jopa koomisen voimakkaita (esim. käsivarren lätkäisy lattiaa vasten kuulostaa siltä kun auto tulisi seinästä läpi! Katsoja laitetaan säikähtämään "väkisin" sen sijaan, että annettaisiin kavahtaa pelottavaa visuaalisuutta jos niikseen tulee. Äänitehostepuolella on selvästi luultu, että tässä on kyse jump-scare-leffasta. Dialogi voisi olla voimakkaampi suhteessa muihin ääniin. Muistin jotenkin, että nämä ovat lähes kokonaan Amerikkaan sijoittuvia 100 % englannikielisiä elokuvia, mutta näissä on yllättävän paljon japaninkielistä dialogia. Elokuville molemmille 4/5 Constantin Filmin Blu-ray setti: 2-/5
Vuoden turhinta materialismihysteriaa käy osaltaan kiittäminen kenties Freudilaisimman juhlariehan raivokkaimmasta ruumiillistumasta, joka saa kaikkia miellyttämään pyrkivät tuotantotahot paskomaan lunta sesonki toisensa jälkeen - erityisesti tekopyhien Kiina-rahoitteisten elokuvallisten ongelmajätteiden utopistisella aikakaudella. Tässä, jos missä, on lupa ivata räkäisesti joulun pinnallisemmille puolille, sen kaupallisuutta kuvastaville kiiltokuvamaisille koristeille, ihmisten "hyvän tahdon" kaksinaismoralismille ja lapsille suunnatun lämpöisen ja mukavan perhejuhlan muuttumiselle painajaiseksi. "Perinteistä poiketen" vuorossa kulttuurillinen genrelahja kultaiselta 80-luvulta, joka jaksaa rangaista katsojasukupolvesta seuraavaan, kuitenkaan todistelematta tekijöidensä "kyynisyyttä" ekspressiivisesti tulkitsevan kuvauksen kiistanalaisuudessa. Täyden tähtirivin väkivaltaviihdettä, joka toimii lähes kaikilla osa-alueilla! Spoiler
^Tuli katsottua jälleen, kuten lähes joka Joulu. Mutta Die Hard on se Jouluelokuva ja tuli sekin katsottua jälkeen